Suomi tunnettiin vielä muutama vuosi sitten sähkömarkkinoillaan vakaudesta ja edullisuudesta. On vaikea unohtaa aikaa, jolloin kahden vuoden sähkösopimuksen sai kiinteään hintaan noin 4,2 senttiä kilowattitunnilta (esimerkiksi vuonna 2020). Nämä ajat tuntuvat nyt kaukaiselta menneisyydeltä, kun markkinoilla on vallalla ennennäkemätön epävarmuus.
Tämä epävarmuus alkoi nostaa päätään samaan aikaan, kun tuulivoima alkoi vakiinnuttaa asemaansa energiapaletin keskiössä. Nyt olemme tilanteessa, jossa pörssisähkön ostajat joutuvat värjöttelemään kodeissaan pakkaskeleillä, siirtämään saunomisen, pyykinpesun ja astianpesun kaltaiset perustoiminnot yöaikaan. Laitteiden ajoittaminen kello 02:00 tai myöhemmäksi on nykyajan selviytymisstrategia sähkölaskun pienentämiseksi.
Tämä arjen kikkailu on kuitenkin vain väliaikainen helpotus, jos nykyinen kehityssuunta jatkuu. Kun ydinvoiman rakentamisen sijasta lisätään tuulivoimakapasiteettia, ja samaan aikaan Suomeen nousee kuin sieniä sateella valtavia, sähkönkulutukseltaan keskikokoista kaupunkia vastaavia datakeskuksia, sähkönkulutuksen räjähdysmäinen kasvu on väistämätöntä. Silti luonnonlait pysyvät: saksalaistenkin laskelmien mukaan tuulta riittää vain noin joka kolmas päivä.
Hintojen nousukierre ja luontokato
Ajatus 5 000 – 10 000 lisätuuliturbiinin rakentamisesta utopistista vihreää vetyä ja Suomelle hyödyttömiä datakeskuksia varten on paitsi uhka sähkön hinnastolle, myös suora hyökkäys Suomen luontoa ja infrastruktuuria vastaan. Tämä massiivinen rakentaminen tarkoittaa:
Miljardien lisäkustannuksia uusiin sähkölinjoihin Suomen metsiin.
Sähkönsiirtohintojen rakettimaista kallistumista kuluttajille.
Pörssihintojen ennennäkemätöntä sahaamista ja suurten sähkökatkosten riskiä, kun kylmällä korkeapaineella ei tuule eikä paista.
Onko todella järkevää rakentaa riippuvuutta järjestelmälle, jonka toimintavarmuus heittelee päivästä toiseen?
Epäonnistumisen opetus Ruotsista ja luontotuho
Ruotsin esimerkki on pysäyttävä: kun valtio päätti lopettaa tuulivoimarakentamisen tukemisen, 26 tuulivoimahankkeesta 23 ei toteudu vuonna 2025. Tämä osoittaa, että markkinatalouden ehdoilla tuulivoima ei ole aina kannattavaa.
Samaan aikaan, kun Ruotsi tekee perääntymisliikkeen, Suomi on jäänyt ulkomaisten – saksalaisten, ranskalaisten ja ruotsalaisten – energiayhtiöiden uusiutumisen temmellyskentäksi. Nämä yhtiöt rakentavat valtavia tuulivoima-alueita Suomeen, tuhoten surutta maamme luontoa, metsiä ja maaseudun ihmisten elämän. Maaseudun kiinteistöjen arvo laskee, maaseutumatkailun edellytykset heikkenevät.
Meidän omat päättäjämme ovat ne, jotka tekevät tämän mahdolliseksi lainsäädännöllä ja tuilla. On pakko kysyä: Miksi? Eikö edes pesäänsä rakentava pääskynen likaantaisi omaa pesäänsä? Miksi me teemme sen omallemme, uhraten sähkön hintavakauden ja luontomme epävarmojen ja todennäköisesti kestämättömien energiaratkaisujen alttarilla?
On aika asettaa sähkön toimitusvarmuus ja kohtuullinen hinta etusijalle. Sitä vakaata pohjaa me tarvitsemme, emme hintasirkusta.
