sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Pottuvarpaiden kynnet läks


Lääkärisarja jatkuu, mutta eri aiheella. Syksyllä olin patikoimassa Isojärvellä reilumman mittaisen lenkin. Lisäksi siihen perään oli partioatitokilpailujen esikisojen rastien testaus Mäntässä. Varpaiden kynnet olivat hieman pitkät ja kengät hieman naftit. Ja kuinkas ollakkaan isovarpaiden kynnet saivat kipeetä.

Muutaman viikon kuluttua patikoinnista kynnet mustuivat ja kupruilivat. Jossain vaiheessa ajattelinkin, että kynsissä on kynsisieni. Hiihtolomalla oikean jalan isovarpaan kynsi irtosi ja alle oli jo puoleen väliin kasvanut uusi. Hiihtoloman jälkeen kävin lääkärissä, kun luulin että kaikki johtui sienestä. Kyllä se oli vaan niin, että kynnet olivat saaneet kipeetä ja irtosivat ajastaan. Nyt sitten lähti vasemman jalan isovarpaan kynsikin. Se oli vain ajan kysymys.

Siis pidä kynnet lyhyinä ja käytä oikean kokoisia kenkiä.

Taas tuli jotain opittua kantapään tai oikeastaan isovarpaiden kautta.

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Vuoden hiihtokeskus valittu

Vuoden hiihtokeskus on Pyhä. Erityisesti kiinnitin Pyhäänkin laskettelijana tutustuneena siihen, että vahvana valinnan perusteena oli, että Pyhän "hiihtokeskuksen kehitystyön ytimessä on jo vuosia ollut ”ski in – ski out -konsepti”, jonka myötä Pyhästä on muodostunut helposti lähestyttävä ja kodikas lomakohde". Pyhän ydinalueella majoituksista pääsee lasketellen rinteisiin ja takaisin ilman pitkiä kävelyetäisyyksiä ja ilman päivittäistä autoilua. Samoin ravintolapalvelut ovat rinteiden ja majoitusten äärellä.

Himoksen rinneyrittäjä on koko toimintansa aikana painottanut ”ski in – ski out -konseptia”, että Himoksen laskettelijoiden palvelut ja majoitus tulisi olla laskettelurinteiden äärellä, niin kuin Länsikeskuksen ja Himoskylän asemakaavassa nyt onkin.

torstai 27. huhtikuuta 2017

Syyllinen

Olen aina sanonut, että auton huoltamien on helppoa. Vika on tuossa, kun ei toimi. Vaihdetaan murikka ja taas auto toimii.

Ihmisen huoltaminen onkin jo huomattavasti vaikeampaa. Lääkärit saavat minulta aina arvosanan 10 tai 10 +.

Nyt korva oli kipeä, korvakäytävä ja tärykalvo punainen. Sain siihen antibiootti/kortisoni tippoja. Samaan aikaan oli hammas samaisella puolella kipeänä. Ensin hoidettiin korvaa kaikkien merkkien mukaan. Kun hammas äityi pahaksi, niin sitten hoidettiin sekin.

Syyllinen löytyi ;)

Hermot meni kuutosesta, juurihoito annettiin , antibiootit juuren ja tilapäinen paikka hampaaseen. Toipuminen on alkamassa. Täytyy todeta, että kipu oli valtava, suoraan sanoen kipu oli äärimmäisen kova.

Kiitos työterveyslääkärille ja hammaslääkärille !!!

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Karmea kipu

Rakenteellisesti korvaelin jaetaan ulko-, väli- ja sisäkorvan alueeseen. Ulkokokorvaksi katsotaan korvalehti, ja ihon peittämä korvakäytävä aina tärykalvolle saakka. Korvakäytävän, eli "ulkokorvan" tulehdus voi syntyä monesta syystä ja aiheuttajasta. Korvakäytävän iho on ohuutensa vuoksi herkkä hankaukselle, joten pienikin naarmu korvakäytävässä provosoi helposti tulehduksen. Tämän vuoksi pumpulipuikkojen käyttö korvakäytävien puhdistuksessa ei ole suotavaa, vaan puhdistus tulisi tehdä huuhdellen tai korvaimulla.

Kokemuksesta voi todeta, että älä laita korvaan mitään kyynerpäätä pienempää. Pitäisi minunkin jo uskoa ex. työterveyslääkäri Simo Tammista.

Ehkä tästä karmeasta kivusta insinöörikin jotain oppii.

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Bitin kulkeminen

Aina ei tule kaikkea ihan konkreettisesti mietittyä. Blogia kirjoitettaessa ei oikein tule ajatelleeksi, mitä fyysistä reittiä se teksti bittiavaruuteen singahtaa. Viime syksynä oli piharemonttia Pispalan tien korjauksen yhteydessä. Silloin asiat konkretisoitui ihmettelyksi.

Ohessa taloon tuleva puhelinkaapeli ja sähkökaapeli. Siellä se bitti kulkee.


Ja kaapelissa oli 4 korjattua kohtaa. Pahimman näköinen kaapelin kohta vielä todettiin Soneran alihankkijan toimesta sellaiseksi, että maata päälle vaan. Hyvä se on.

Hyvin tuntuu bitti liikkuvan. Asiantuntijat tietävät. Eikä ongelmia ole ollut.


Langattomalla nettiyhteydellä ei ajatukseni konkretisoidu näin. Se on jo uskon asia ja huomattavasti vaikeampi ymmärtää. Tosin ei se kaapelin kautta kulkeva datakaan oikein ole ymmärrettävissä.

Ehkä on vain parempi keskittyä kirjoittamiseen.

torstai 20. huhtikuuta 2017

Kova pala - Vaalitappio

Sosiaalisessa mediassa on hauska seurata kuinka vaalitappion kärsineet purkavat tunteitaan. Kirjoittamalla asiat monesti selkiytyvät, jos ei itselle niin ainakin toisille. Vaalitappion kärsineiden tulee katsoa peiliin - syvälle silmiin. Sieltä löytyy ratkaisu ja selitykset moniin askarruttaviin asioihin.

Muutama kuntavaaliehdokkaista sanoi jo etukäteen, että jos ei pääse valtuustoon, niin ei ota mitään luottamuspaikkaa vastaan. Ja joku sanoi sen vasta vaalien jälkeen.

Mielestäni tämä on äänestäjien pettämistä. On olemassa hyvinkin erilaisia luottamustehtäviä valtuuston ohessa.  Niiden hyvin hoitaminen vie Jämsää eteenpäin. Sitä vartenhan sitä vaaleihin lähdetään, että hoidetaan yhteisiä asioita.

Monelle suruaika ottaa oman aikansa... Huomenna paistaa kuitenkin aurinko ;)

Valtuuston kyselytunti - Muurajaisrinteen kunnallistekniikan rakentaminen

Vastaanottajat:
Kirjaamo
Kaupunginvaltuuston pj.
Hallintojohtaja

Valtuuston kyselytunti - Muurajaisrinteen kunnallistekniikan rakentaminen, tarjous

Hiihtokeskus Himosvuori Oy on jättänyt 15.11.2016 Muurajaisrinteen kunnallistekniikan rakentamisesta tarjouksen Jämsän kaupungille. Tästä valtuutetut ovat saaneet tiedon samaisena päivänä.

Myöhemmin 13.4.2017 yhtiö on kysynyt uudelleen, mikä on asian käsittelyn tilanne, kun tarjoukseen liittyen ei yrittäjään ole otettu yhteyttä. Uudessa yhteydenotossa yhtiö on tuonut esille kaupunginhallituksen  Pöytäkirja 03.04.2017/Pykälä 79 tekemän päätöksen. Tämän toisen sähköpostin ovat valtuutetut saaneet samaisena päivänä.

Hallintolain 6.6.2003/434 mukaan 5 luku § 23 Asia on käsiteltävä ilman aiheetonta viivytystä.

Valtuutettuna kysyn, mikä on asian käsittelyn tilanne?

LIITTEET:
1. Hallintolain ote myöhempänä

2. Kaupunginvaltuuston työjärjestys §7


6.6.2003/434
Hallintolaki

II OSA
HALLINTOASIAN VIREILLETULO JA ASIAN KÄSITTELY VIRANOMAISESSA

5 luku
Asian käsittelyä koskevat yleiset vaatimukset

23 §
Käsittelyn viivytyksettömyys

Asia on käsiteltävä ilman aiheetonta viivytystä.

Viranomaisen on esitettävä asianosaiselle tämän pyynnöstä arvio
päätöksen antamisajankohdasta sekä vastattava käsittelyn etenemistä
koskeviin tiedusteluihin.

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Vain 20 % laittaa pysäköintikiekon

Jämsässä pysäköinnissä liikennemerkkien mukaan käytetään pysäköintiekiekkoa. Siis on olemassa pysäköintikeikon käyttövelvollisuus.

Pysäköintikiekko on pysäköintiaikaa osoittava lakisääteinen[ merkitsemisväline, joka sijoitetaan auton tuulilasin sisäpuolelle näkyvälle paikalle. Pysäköintikiekko osoitetaan näyttämään seuraavaa tasa- tai puolituntista riippuen siitä, kumpi ajankohta on seuraava. Aikaa ei saa muuttaa pysäköintikiekon voimassaoloaikana ja kiekkoja saa olla kerrallaan näkyvissä ainoastaan yksi. Pysäköintikiekko asetetaan näkyviin pysäköitäessä niille pysäköintialueille, joilla sen käytöstä säädetään liikennemerkillä.

Tein syväluotaavan tutkielman pysäköintikeikon käytöstä Jämsässä. Kuvasin 20 autoa torin ympäristössä. Kuvista voitte itsekin todeta tuloksen. Vain neljässä autossa oli pysäköintikiekko.

Siis pysäköintikiekkoa pitäisi käyttää, mutta vain hyvin harva käyttää, kun kukaan ei valvo asiaa. Riski sakon saamiseen on täysin nolla. 

Eräs yrittäjä totesi noin vuosi sitten, että hän on pysäköinyt jo 3 vuottan joka päivä ilman kiekkoa eikä ole sakkoa saanut. Siis valvontaa ei todellakaan ole.

Siis mitä virkaa on kyseisellä pysäköintikiekon käyttövelvollisuudella?

Mielestäni Jämsän keskustan alueelta tulisi poistaa kyseiset pysäköintikiekon käyttövelvollisuutta osoittavat liikennemerkkien lisäkilvet, kun niillä ei ole mitään käytännön virkaa.

torstai 13. huhtikuuta 2017

Muutaman äänen merkitys

Monesti olen vaalien alla kuullut ihmisiltä, että ei minun yhdellä äänellä ole merkitystä. Olen todennutkin, että kyllä jokaisella äänellä on merkitys. Ja tässä vaalissa varsinkin muutamalla äänellä oli merkityksensä.

Sitoutumaton Uusi Jämsä ryhmä sai 1284 ääntä ja Kokoomus 1279. Siis viiden äänen ero.

Mitä tämä käytännössä tarkoittaa?

Sitoutumaton Uusi Jämsä saa viiden äänen voitolla kuusi valtuustopaikkaa viiden sijaan.

Ja tällöin Sitoutumaton Uusi Jämsä ryhmästä tuli Jämsän kaupunginvaltuuston 3 isoin ryhmä demarien ja keskustan jälkeen. Taakse jäivät kokoomus, perussuomalaiset, vasemmisto, vihreät ja kristilliset.

Sinun äänelläsi oli iso merkitys.

Kuvaruutukopiot ovat Keskisuomalaisen tulospalvelusta.



maanantai 10. huhtikuuta 2017

Uusi Jämsä valtuutetut

Saimme yhden äänen enemmän kuin Kokoomus, joten saimme 6 valtuustopaikkaa. Mutta odotetaan vielä tarkistuslaskentaa.

El Sayed, Seija 534/1280,000
Laaksonen, Pekka (uusi) 168/640,000
Loberg, Hannu 106/426,667
Salokorpi, Timo (uusi) 104 320,000
Kokko, Jyrki 86/256,000
Hakonen, Eero (uusi) 67/213,333

Kiitos

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Minun Jämsä - Kännykän takaata katsottuna

Kaikki Minun Jämsä kuvat on otettu kännykällä. Pääosin kuvat on Jämsästä. Joku kuva Päijänteeltä voi olla kunnanrajan toiselta puolen. Myös osa luontokuvista on eteläisestä Jämsästä eli Kuhmoisista, pääosin Isojärven alueelta. 

Tästä pääset kuviin <linkki>

torstai 6. huhtikuuta 2017

Himoksen alueen maankäyttösopimusmalli

Valtuustoon on tulossa Himoksen maankäyttösopimusmalli.

Maakäyttösopimusmalli on olemassa hallituksen esityslistan liitteenä kaupungin nettisivuilla. Hallituksen kokouksen jälkeen asia siirtyy valtuustoon. Mutta miksi se puuttuu valtuuston kokouksen esityslistalta nettisivulla, vaikka asia on julkinen?

Kaupunginhallitus - Esityslista 03.04.2017
Asianro 5

Kaupunginvaltuusto - Esityslista 10.04.2017

Aiemmin hallitus ei ole tehnyt YHTÄÄN maankäyttösopimusta toisiinsa nähden samoilla ehdoilla.

Tämä mahdollisti Patalahden golfkentän asemakaavan ja Päijänrannan asemakaavan maankäyttösopimuksen ehtojen suhmuroinnin valtuutetuilta salassa.

Tämä mahdollisti myös Länsikeskuksen asemakaavan maankäyttösopimuksen vaatimuksien ankaruuden muihin nähden ja mikä huvittavinta, maankäyttösopimuksen vahvisti valtuusto. Muissa tapauksissa maankäyttösopimuksen on vahvistanut hallitus.

Kaikki on mahdollista.

Olisi ehkä lakattava ihmettelemästä näitä asioita, mutta kun luonto ei anna periksi. Maailmassa on monta muutakin ihmeellistä asiaa - Tämänkin lisäksi.

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Seuraava yksittäistapaus Himos Resort Oy:lle

Seuraan, mitä Himoksen alueella tapahtuu, jo etukäteen ennen valtuuston kokouksia. Himos Resortin asiat tuntuvat etenevän nopeasti eteenpäin, tuntuvat oikein kiitäävän eteenpäin. Ja se mikä on mielenkiintoista, niin maankäyttösopimuksien tekemisessä käytetään hyvin erilaisia toteutuksia.

Seuraava yksittäistapaus maankäyttösopimuksen muutoksessa Himos Resort Oy:lle.

Kaupunginhallitus - Esityslista 03.04.2017/Asianro 4

"Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että valtuusto muuttaa tässä yksittäistapauksessa hyväksymäänsä maankäyttösopimuksen kustannusvastaavuus periaatetta siten, että Himos Resort:in osalta kadun rakentamiskustannukset ovat velkasaatavaa Jämsän kaupungille ja ne peritään silloin kun asemakaavan mukaisen tontin 182-40-4245-1 (Himos Resort Oy) rakentaminen aloitetaan. Himos-Infra Oy perii kustannuksensa tältä osin 100 %:na liittymismaksuna. Himos Resort Oy maksaa kadun rakentamiskustannuksille ja mahdollisille vesihuollon rakentamiskustannuksille (mikäli rakentamiskustannukset ylittävät 50 % liittymismaksusta) 3 %:n vuotuisen koron tien valmistumisesta lähtien."

Siis kaupunki rakentaa Himos Resort Oy:lle kadun ja vesihuoltolinjat sekä katuvalot velaksi ja velka maksetaan kun alueen /tontin rakentaminen aloitetaan. Mitään vakuutta ei maksamisesta ole ja "koska kyseessä on erityisjärjestely ja vähäinen summa, saatavalle ei erikseen vaadita vakuutta."

Talouspäällikkö tekee Himos Resort Oy:lle uusia ja uusia maankäyttösopimuksen muutoksia sen kunnallistekniikan rakentamisen rahoitusmalleja ns. kaupungin kustannuksella.

Himos Resort Oy:llä on jo ennestään melkoinen summa velkaa, jota on käsitelty kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston kokouksissa.

Kuka valtuutettu ymmärtää, kun asia tulee valtuuston päätettäväksi, missä taas maankäyttösopimusta muutetaan?

Ymmärtääkö talousjohtajakaan, mutta uutta tulee?

Miten etenisivät
- Muurajaisrinne?
- Keski-Himoksen alaosa?
- Keski-Himosprojekti?

Koko Himos pitää saada kehittymään, koska sen on meidän jämsäläisten etu. Sitten rahaa sataa veronmaksajien laariin.