Kyläkoulujen lopettaminen säästöjen toivossa

Kyläkoulujen lakkauttaminen säästöjen toivossa on yksi Suomen kuntapolitiikan puhuttavimmista ja toistuvimmista teemoista. Kun kunnassa etsitään säästökohteita, katseet kääntyvät usein pieniin kouluyksiköihin.

Toteutuneiden lakkautusten jälkeiset arvioinnit ja tutkimukset (muun muassa Kuntaliiton, Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n ja eri kuntien omat jälkilaskelmat) osoittavat, että todelliset säästöt jäävät usein merkittävästi ennakoitua pienemmiksi, ja toisinaan säästöjä ei synny lainkaan.

Toteutuneiden lopetusten säästölaskelmat ja seuranta osoittavat seuraavaa:

1. Kiinteistökulut: Säästö toteutuu vain, jos rakennuksesta päästään eroon

Ennakkoon lasketut säästöt perustuvat usein siihen, että koulurakennuksen ylläpito-, lämmitys- ja korjauskulut poistuvat. Käytäntö on osoittanut, että:

• Tyhjä kiinteistö maksaa yhä: Jos kunta ei saa rakennusta myytyä tai vuokrattua, siitä aiheutuu edelleen peruslämmitys-, valvonta- ja vakuutuskuluja. Purkaminen puolestaan on suuri kertainvestointi.
• Käyttötarkoituksen muutos: Jos rakennus jätetään kyläläisten kokoontumistilaksi tai päiväkodiksi, kiinteistökulut säilyvät kunnan taseessa lähes ennallaan.

2. Kuljetuskustannukset: Suurin säästöjen syöppö

Kun kyläkoulu suljetaan, oppilaat siirtyvät yleensä suurempaan taajamakouluun. Laskelmat osoittavat poikkeuksetta, että koulukuljetuskustannusten (koulukyytien) kasvu on suurin yksittäinen tekijä, joka syö tavoitellut säästöt.

• Pitkät etäisyydet tarkoittavat sitä, että kunta joutuu ostamaan huomattavasti enemmän taksi- ja linja-autokuljetuksia.
• Joissakin tapauksissa pelkät kohonneet kuljetuskustannukset ovat olleet suuremmat kuin pienen koulun vuosittaiset toimintamenot.

3. Henkilöstökulut: Tehostumista vai pelkkää siirtoa?

Opetushenkilöstön palkat muodostavat suurimman osan koulun kuluista. Säästölaskelmien mukaan:

• Säästöä syntyy aidosti silloin, jos virkoja tai toimia voidaan lakkauttaa (esimerkiksi eläköitymisten kautta) tai jos luokkakokoja saadaan kasvatettua vastaanottavassa koulussa ilman uusien opettajien palkkaamista.
• Usein opettajat kuitenkin siirtyvät oppilaiden mukana suurempaan kouluun, jolloin palkkakulut vain siirtyvät momentilta toiselle. Myös rehtori- tai johtajalisien poistumisesta saatava säästö on kuntatasolla marginaalinen.

4. Vastaanottavan koulun investointipaineet

Pienten koulujen sulkeminen voi johtaa "keskittämisen paradoksiin". Kun oppilaat siirretään taajaman keskusyksikköön:

• Keskuskoulu saattaa käydä ahtaaksi, jolloin kunta joutuu investoimaan lisärakentamiseen, parakkeihin tai peruskorjauksiin.
• Tällöin kyläkoulun sulkemisella saavutettu pieni käyttötalouden säästö kumoutuu moninkertaisesti keskuskoulun suurilla investointikustannuksilla.

Yhteenveto: Mitä viivan alle jää?

Tutkimusten ja kuntien tarkastuslautakuntien läpikäymien arvioiden perusteella tulokset voidaan jakaa kolmeen skenaarioon:

1. Ei säästöjä (tai miinusmerkkinen tulos): Erityisesti laajoissa maaseutukunnissa, joissa koulumatkat ovat pitkiä, kyytien hinnat ja tyhjilleen jääneen kiinteistön kulut syövät säästöt kokonaan.
2. Nollasumma-peli: Euroja säästyy opetuksesta ja kiinteistöstä, mutta täsmälleen sama summa siirtyy kuljetuspalveluiden ja vastaanottavan koulun paisuviin kuluihin. Taloudellinen hyöty kunnalle on ±0, mutta palveluverkko on kaventunut.
3. Pieniä säästöjä (usein 20–50 % tavoitellusta): Säästöä syntyy jonkin verran, jos kiinteistö saadaan nopeasti myytyä, vastaanottavassa koulussa on valmiiksi tilaa eikä uutta henkilöstöä tarvitse palkata. Alkuperäisiin, usein hyvinkin optimistisiin säästölaskelmiin päästään kuitenkin erittäin harvoin.

Kokonaisvaltainen taloustarkastelu osoittaakin, että pelkän opetusviraston budjetin sijaan tulisi aina laskea kunnan konsernitason kokonaisvaikutuksia – mukaan lukien pitkän aikavälin vaikutukset kunnan elinvoimaan, muuttoliikkeeseen ja tonttien kysyntään, joilla on suora yhteys kunnan verotuloihin.

Joksala - Salainen bunkkeri ja omavaraisuusvisio

Jämsän Eväjärvellä sijaitsevan Joksalan tilan rakentanut Jouko ”Joksa” Sohlman (1946–2024) oli erittäin älykäs, armeijassa hävittäjälentäjän ja lennonjohtajan koulutuksen saanut maisteri. Hänellä oli kylähullun ja erakon maine, minkä suojissa hän rakensi 1970-luvun lopulta lähtien tilalleen omavaraista ”Kalevala-kylää”.

Kalevala-kylä oli kuitenkin hämäystä, sillä sen todellinen tarkoitus oli kätkeä Sohlmanin hartiavoimin ja salassa kaivama maanalainen luolasto ja selviytymisbunkkeri. Sohlman varautui itänaapurin hyökkäykseen, josta hän oli nähnyt enteellisiä unia. Bunkkeriin kuului:

• Kymmeniä metrejä käytäviä, useita huoneita ja viisi uloskäyntiä.
• Ampumaluukkuja ja uretaanilla eristettyjä puolustusasemia.
• Varastohuone täynnä ruokasäilykkeitä sekä perimmäinen selviytymisbunkkeri, jossa oli oma kirkasvetinen kaivo, kamiina ja viemäröinti.

Sohlmanin ainoa poika, Marko Sohlman, sai tietää bunkkerin laajuudesta vasta aikuisiällä.

Eskaloitunut poliisioperaatio

Kesällä 2021 Sohlmanilla alkoi näkyä muistisairauden merkkejä, mutta hän kieltäytyi lääkärihoidosta. Saman vuoden marraskuussa huolestunut naapuri teki hänestä huoli-ilmoituksen.

Marraskuun 15. päivänä poliisi teki tilalle tarkistuskäynnin. Marko Sohlman oli varoittanut poliiseja siitä, että talossa asuu muistisairas upseeri, joka nukkuu ladattu ase tyynyn alla ja saattaa ampua kokiessaan itsensä uhatuksi. Varoituksista huolimatta poliisi eteni taloon, mikä johti yön yli kestäneeseen piiritykseen ja tulitaisteluun. Käräjäoikeus totesi lopulta Sohlmanin syyntakeettomaksi murhan yrityksiin. Hän vietti viimeiset vuotensa palvelutalossa ja menehtyi kesällä 2024.

Joksalan tila nykyään

Marko Sohlman irtisanoutui töistään, muutti perimälleen Joksalan tilalle ja avasi kuuden hehtaarin kokoisen pihapiirin yleisölle matkailukohteeksi. Alueella toimii kesäkahvila, grillilaavu ja luontopolku, jonka varrella on muun muassa kivääriasema ja metsästysmaja. Marko Sohlman järjestää kohteessa myös maksullisia opastuskierroksia maanalaiseen bunkkeriverkostoon. Tulevaisuudessa paikka on tarkoitus rauhoittaa vain yksityisille, pääasiassa ulkomaisille turistiryhmille.

Mene, näe ja koe Joksala. Esittelykierros avaa koko Joksalan historian, muuten vierailemalla paikan historia ei avaudu,

Karttalinkki Joksala

Energiamurros vaatii ideologisen hypen sijaan insinööriluokan realismia

Julkisessa keskustelussa ilmastonmuutoksen torjunta ja vihreä siirtymä on pitkään maalattu pelkäksi tahdonasiaksi. Poliitikot ja konsultit ovat kilpailleet vuosiluvuilla ja yhä kunnianhimoisemmilla päästövähennystavoitteilla, ikään kuin maailman muuttaminen hiilivapaaksi olisi pelkkää toimeenpanoa ja poliittisia päätöksiä vailla. Tämä on luonut vaarallisen aikatauluharhan, joka sokeuttaa meidät fyysisen maailman realiteeteilta.

On helppoa julistaa juhlapuheissa ja TV-studioissa, että "kaikki tekniset ratkaisut ovat jo olemassa". Todellisuus on kuitenkin toinen. Kuten energiayhtiö St1:n pääomistaja Mika Anttonen äskettäin Ylen haastattelussa muistutti, Kansainvälisen energiajärjestö IEA:n mukaan lähes puolet hiilineutraaliuteen tarvittavista teknisistä innovaatioista puuttuu edelleen kokonaan. Nykyinen globaali energiajärjestelmä, joka nojaa edelleen yli 80-prosenttisesti fossiilisiin polttoaineisiin, ei yksinkertaisesti kykene suoriutumaan siirtymästä siinä aikataulussa, mitä Pariisin ilmastosopimus vaatisi.

Kun tavoitteet asetetaan ilman käsitystä konkreettisista ratkaisuista ja niiden vaatimista aikajänteistä, ajaudutaan kolmeen vakavaan sudenkuoppaan:

• Ideologinen lukko estää järkevät valinnat: Sitoutuminen ehdottomiin aikatauluihin on synnyttänyt ilmapiirin, jossa pragmaattinen keskustelu on mahdotonta. Sääriippuvaisen tuuli- ja aurinkovoiman rinnalle tarvittaisiin kipeästi talvipakkasilla toimivaa tehoreserviä ja varavoimaa. Mutta jos joku ehdottaa varavoimaksi tehokkaita kaasuturbiineja – vaikka niiden käyttömäärä ja päästöt olisivat vain prosentin luokkaa kokonaisuudesta – keskustelu tukahtuu välittömästi. Fossiilisten polttoaineiden täyskielto estää meitä tekemästä älykkäitä siirtymäkauden valintoja, ja pahimmillaan vaarannamme huoltovarmuutemme.
• Poukkoileva sääntely karkottaa investoinnit: Kun poliittiset päättäjät huomaavat kunnianhimoisten tavoitteiden ja todellisuuden välisen kuilun, alkaa hätäinen peruuttelu. Tästä on tuoreena esimerkkinä Ruotsi, joka asetti tiukan biopolttoaineiden sekoitusvelvoitteen, mutta vetäisi sen hinnan nousun pelossa minimiin juuri kun investoinnit uusiin laitoksiin valmistuivat. Samanlainen törmäysseinä on edessä lentoliikenteen vetypohjaisissa synteettisissä sähköpolttoaineissa. Kun sääntelyyn ei voi luottaa ja lopputuote maksaa moninkertaisesti fossiiliseen verrattuna, investointihalukkuus kuolee.
• Paikallinen näpertely siirtää ongelman muualle: Ilmastonmuutos on globaali ongelma, jota ei ratkaista paikallisella "hyveposeerauksella". Sillä ei ole planeetan kannalta mitään merkitystä, jos yksittäinen suomalainen kunta julistautuu paperilla hiilineutraaliksi, tai jos Suomessa vähennetään metsähakkuita kymmenellä miljoonalla kuutiolla – kansainvälinen kysyntä puulle ei katoa mihinkään, vaan hakkuut siirtyvät muualle, kenties maihin, joissa luonnonhoito on huomattavasti heikompaa. Pahimmillaan tiukka alueellinen sääntely vain ajaa teollisuuden pois Euroopasta, jolloin globaalit päästöt todellisuudessa kasvavat.

Suunnanmuutos on kuitenkin mahdollinen. Aalto-yliopiston uusi House of Energy Transition -osaamiskeskus, jota elinkeinoelämä laajasti tukee, on askel oikeaan suuntaan. Sen tehtävänä on tuoda hiilikeskusteluun sitä kaivattua realismia ja ymmärrystä energiamurroksen todellisesta aikajänteestä.

Meidän on hyväksyttävä se fakta, että globaali energiamurros on hidas, sukupolvien mittainen prosessi, joka kestää 50–70 vuotta. Se ei tule yhdenkään nykyisen poliitikon tai johtajan vahtivuorolla valmiiksi. Ratkaisu ei löydy pelkistä kielloista tai rajoituksista, vaan siitä, että kohdistamme kunnianhimon ja resurssit tutkimukseen, materiaalitutkimukseen, tekoälyn hyödyntämiseen ja tulevaisuuden teknologioihin – kuten fuusiovoiman kehitykseen.

Tämä ei ole pessimismiä, vaan ehdotonta optimismia. Me tulemme löytämään ratkaisut ilmastonmuutokseen, mutta se vaatii sen myöntämistä, missä tällä hetkellä olemme. Suomen suurin mahdollisuus ei ole riidellä kotimaisesta turpeesta tai metsien käytöstä, vaan luoda globaalisti monistettavia, taloudellisesti kannattavia ja teknisesti skaalautuvia energiaratkaisuja. Se vaatii kuitenkin sen, että annamme puheenvuoron takaisin luonnontieteilijöille ja insinööreille.

Panostus Hartusvuoren virallisiin reitteihin tuo turvaa ja säästää luontoa

Hartusvuori on yksi Jämsän upeimmista lähiliikunta-alueista, joka houkuttelee luonnon helmaan niin kävelijöitä, juoksijoita kuin maastopyöräilijöitäkin. On hienoa, että alueen monipuoliset maastot ovat aktiivisessa käytössä ja edistävät kuntalaisten hyvinvointia. Pyöräilyn suosion kasvaessa on kuitenkin tärkeää pysähtyä miettimään, miten varmistamme alueen säilymisen elinvoimaisena ja turvallisena myös tulevaisuudessa.

Hartusvuoressa kulkee tällä hetkellä sekä virallisia, merkittyjä pyöräilyreittejä että harrastajien itse muovaamia merkitsemättömiä polkuja. Ero näiden välillä on huomattava. Virallisilla ja tarkasti suunnitelluilla reiteillä pyöräily on turvallista, ja ne on pohjustettu kestämään kulutusta. Näillä urilla luonnon kulumista eli eroosiota ei pääse syntymään, ja maasto pysyy siistinä.

Turvallisuus ja luonnon kunnioittaminen kulkevat käsi kädessä.

Alueen lukuisilla merkitsemättömillä poluilla tilanne on valitettavasti toinen. Niillä maaston eroosio on jo nyt selvästi havaittavissa, mikä kuluttaa Hartusvuoren herkkää luontoa tarpeettomasti. Lisäksi hallitsemattomasti risteävät, merkitsemättömät reitit luovat vaaratilanteita muille alueella liikkuville, kuten lapsiperheille, koiranulkoiluttajille ja kävelijöille, sillä yhteisiä "liikennesääntöjä" on vaikea noudattaa polkujen epävirallisuuden vuoksi.

Jämsän kaupungin olisikin nyt viisainta keskittää resurssinsa ja kehitystyönsä alueella nimenomaan virallisten pyöräilyreittien edistämiseen ja ylläpitoon. Keskittämällä pyöräilytoiminta selkeästi merkityille ja huolletuille urille saavutetaan paras mahdollinen ratkaisu sekä turvallisuuden että ympäristön kannalta.

Laadukkaat, viralliset reitit palvelevat pyöräilijöitä erinomaisesti ja ohjaavat liikkumista luonnollisesti oikeille urille. Näin vaalimme Hartusvuoren upeaa luontoa ja takaamme kaikille ulkoilijoille turvallisen ja nautinnollisen elämyksen metsän siimeksessä.

Kotiseutumme vaarassa: Miten teolliset suurhankkeet voidaan torjua

Massiiviset tuulivoimalat, aurinkopaneelikentät, siirtolinjat ja kaivoshankkeet uhkaavat pirstoa Suomen luontoa ja romuttaa maaseudun kiinteistöjen arvon. Tuoreen analyysin mukaan ulkomaisten yhtiöiden ja konsulttien ajamia jättihankkeita ei kuitenkaan tarvitse seurata sivusta. Luonnon ja elinympäristön pelastaminen vaatii kuntalaisilta ja päättäjiltä suuria tekoja: ennakoivaa asiantuntijatiedon jakamista, kunnan kaavoitusoikeuden tiukkaa käyttöä, yhteisöllistä järjestäytymistä sekä sitkeää oikeudellista vaikuttamista. Paikallisella yhteisrintamalla on voimaa kääntää päätöksenteko luonnon ja ihmisten eduksi.

1. Ennakoiva vaikuttaminen ja riippumattoman tiedon jakaminen

Asiantuntijatiedon toimittaminen: Tehokas torjunta alkaa ennen kuin viralliset suunnitelmat tulevat edes julki. Kuntalaisia ja päättäjiä on valistettava tuulivoimaloiden ja muiden hankkeiden todellisista ekologisista, taloudellisista ja sosiaalisista vaikutuksista.

Lobbauskoneiston murtaminen: Lehtiteksti kritisoi sitä, että kunnissa uskotaan liikaa hanketoimijoiden konsultteja ja lobbareita riippumattomien asiantuntijoiden sijaan. Suuri teko on velvoittaa päätöksentekijät perehtymään riippumattomiin selvityksiin ja teettämään avoimia laskelmia myös hankkeiden haitoista ja pitkäaikaisvaikutuksista (kuten kiinteistöjen arvon alenemisesta) pelkkien kiinteistöverotulojen tuijottamisen sijaan.

 
2. Kuntatason päätöksentekoon vaikuttaminen ja kunnan toimivalta

Kuntien tekemät hylkäyspäätökset: Konkreettisena ja tehokkaana torjuntatekona esitetään Toivakan kunnan esimerkki syyskuulta 2024. Kunta päätti olla käynnistämättä Metsäsalon tuulivoimahankkeen kaavoitusta, koska sen haitat luonnolle ja ihmisille arvioitiin suuremmiksi kuin hyödyt. Kunnan oma päätösvalta kaavoituksessa on siis vahva este.

Kuntakohtaiset tiukat määräykset: Kuntia tulisi vaatia asettamaan omia tiukkoja määräyksiä rakentamiselle, kuten asettamaan riittävät kansalliset/paikalliset suojaetäisyydet asutukseen.

Ympäristölupavaatimukset: Koska tuulivoimaloita ei ole yleisesti säädetty luvanvaraisiksi, suuri teko on vaatia kunnalta tai valvontaviranomaiselta tapauskohtaista ympäristölupamenettelyä. Ympäristölupa saattaa toiminnan ennakkovalvonnan alaiseksi, ja kuntalaisilla sekä paikallisilla yhdistyksillä on kuntalain nojalla oikeus tehdä aloite luvan tarpeen arvioimisesta.

3. Järjestäytyminen, kansanliikkeet ja yhteisrintama

Yhdistystoiminta ja verkostoituminen: Yksittäisten "pienten äänien" yhdistäminen suureksi rintamaksi on lehden keskeinen sanoma. Toiminta kanavoituu Pelastetaan Suomen Luonto ry:n ja Pelastetaan Järvi-Suomi ry:n kaltaisten puoluepoliittisesti sitoutumattomien yhdistysten kautta.

Ydinryhmien perustaminen: Kun hanke tulee julki, on perustettava paikallinen ydinryhmä, luotava toimintasuunnitelma ja järjestettävä rahoitus vastatoimille.

Mielenosoitukset ja julkinen paine: Tekstissä mainitaan eri kuntien asukkaiden nouseminen kapinaan esimerkiksi Fingridin suurteholinjoja vastaan (kuten Harjulinja-mielenosoitus Jyväskylässä). Julkinen protestointi ja ministerien sekä kansanedustajien tapaaminen tuo asukkaiden huolen ja vastustuksen päättäjien tietoon.

 
4. Oikeudelliset keinot ja valitusprosessit

Valitukset ja lupaprosessit: Sitkeä juridinen vastustaminen on pitkäaikainen keino. Lehdessä mainitaan esimerkkinä Luhangan Latamäen voimaloiden meluhaitoista käytävä oikeudenkäynti, joka on kestänyt jo 11 vuotta. Hallinnollisten prosessien tunteminen ja vireillepano-oikeuden käyttäminen pakottavat viranomaiset ja yhtiöt tilille.

 
5. Maanomistajien vastuullisuus

Vuokrasopimuksista kieltäytyminen: Suuri merkitys on naapuruusavulla ja sillä, etteivät maanomistajat lyhytnäköisten vuokratulojen toivossa allekirjoita sopimuksia, jotka tuovat teollisuusalueen ja sen haitat (melu, välke, luonnon pirstoutuminen) oman kylän tai naapurin nurkalle.

 
6. Lainsäädännölliset vaatimukset (Valtakunnan taso)

Tuulivoimalain vaatiminen: Lehdessä korostetaan, että Suomesta puuttuu erillinen tuulivoimalaki, minkä vuoksi ulkomaiset yhtiöt voivat jättää jälkiensä siivoamisen eli ennallistamisen tekemättä suomalaisen tytäryhtiön ajautuessa konkurssiin. Suurena teollisuutta hillitsevänä tekona pidetään vaatimusta laista, joka pakottaisi toimijat todellisiin purkuvakuuksiin ja suojaisi kansalaisten omaisuudensuojaa.

Yhteenveto: Tehokkain tapa torjua luontoa tuhoavia hankkeita on ennakoiva ja tiedostava paikallinen vastarinta , jossa kunnat käyttävät kaavoituksellista itsemääräämisoikeuttaan , kuntalaiset ja yhdistykset käyttävät lakisääteisiä aloite- ja valitusoikeuksiaan sekä muodostavat yhteisen, näkyvän kansanliikkeen lobbausta ja kansainvälisten suuryritysten taloudellisia intressejä vastaan.

Seitsemän neuvoa maanomistajille, joille tarjotaan vuokrasopimusta tuulivoimalan paikasta

1. Älä koskaan allekirjoita minkäänlaista sopimusta.
2. Älä koskaan allekirjoita minkäänlaista sopimusta ilman maankäyttöön ja sopimusjuridiikkaan perehtyneen asiantuntijajuristin apua
3. Älä koskaan hyväksy yli 25 vuoden vuokra-aikaa
4. Älä koskaan suostu vuosivuokraan, joka on %-osuus voimalan/voimaloiden tuottamasta tulosta tai voitosta. Näin vältät riskin, että et koskaan saa mitään vuokratuloa. Vuokran tulee olla 0,5–1 % voimalan investoinnin arvosta eli 50 000–100 0000 €/voimala/vuosi
5. Älä koskaan suostu alle 750 000 € ilman indeksiehtoa olevaan purkuvakuuteen/voimala. Myöskään kunta ei saa suostua. Vaadi purkuvakuuden maksatusetupainotteiseksi. 25 %, kun rakentaminen alkaa, 25 %, kun voimalat kytketään verkkoon, 25 % 5 vuoden käytön jälkeen ja 25 % 10 vuoden kuluttua.
6. Vaadi sopimukseen, ehto, että toiminnan päättyessä mistä tahansa syystä, vuokralainen purkaa kaikki voimaloiden maanpäälliset osat sekä perustukset kokonaan, akkuvarastot, muuntajat ja kaapelit sekä romuttaa että kierrättää ne ja ennallistaa kaikki rakennuspaikat sekä huoltotiet.
7. Vuokrasopimusta ei saa siirtää kolmannelle osapuolelle vuokranantajaa kuulematta eikä ilman vuokranantajan suostumusta.

Näistä neuvoista numero 1 on tärkein. 

Kotiseudun Ääni -lehti, Itä-Päijänne

Tupsahtipa eteeni mielenkiintoinen julkaisu, Kotiseudun Ääni -lehti, Itä-Päijänne. Lehden painos oli 5000 kpl ja se on jaettu paikallisesti.

Lehti luonnon monimuotoisuuden, ympäristön ja ihmisten terveyden ja omaisuuden puolesta. Lehti sisältää paikallisen asioiden lisäksi myös eri puolilla Suomea olevia luontoon liittyviä yleisiä asioita.

Jämsän investointinäkymät ja elinvoima

Jämsässä on totuttu puhumaan väestönkehityksen ja talouden haasteista, mutta niiden rinnalla kaupungissa on parhaillaan käynnissä merkittävä positiivinen vire. Jämsään on suunnitteilla tai rakenteilla ei-julkisia investointeja arviolta 60–70 miljoonan euron edestä, mikä on tämän kokoiselle kaupungille erittäin suuri summa.

Vaikka kaikki hankkeet eivät markkinatilanteen tai byrokratian vuoksi aina toteudu, pelkkä investointikiinnostus on vahva signaali siitä, että yritykset näkevät Jämsässä todellista potentiaalia.

Keskeiset investointikohteet ja toimialat:

• Vähittäiskauppa ja sijainti: Valtateiden 9 ja 24 risteysalueelle rakennetaan Puuilon tavarataloa (noin 13 uutta työpaikkaa), ja alueelta on varattu kaksi muutakin tonttia, mikä osoittaa Jämsän liikenteellisen sijainnin vetovoiman.
• Matkailu: Himoksen alueelle suunniteltu Himos Inn -huoneistohotellihanke heijastaa uskoa matkailun kasvuun ja tuo alueelle laajempia talous- ja työllisyysvaikutuksia.
• Energia ja teknologia: Kaupunkiin suunnitellaan useita akkuvarastohankkeita sekä datakeskuksia (esim. Myllymäen alueelle), mikä kytkee Jämsän osaksi tulevaisuuden energiainfrastruktuuria.
• Kiertotalous ja teollisuus: Kaipolassa etenee Corsairin ympäristölupaprosessi muoviöljyn teolliseen tuotantoon, mikä voi vauhdittaa koko alueen teollista kehitystä.

Kaupungin rooli kasvun mahdollistajana

Yritykset luovat työpaikkoja, lievittävät työttömyyttä ja tuovat verotuloja, joilla kunnan palvelut rahoitetaan. Jotta tämä kehitys jatkuu, Jämsän on oltava aidosti yritysmyönteinen:

• Kaupungin tehtävä on purkaa byrokraattisia esteitä ja tarjota sujuvaa kaavoitusta, toimivia lupaprosesseja sekä ennakoitavaa päätöksentekoa.
• Investointien houkutteleminen vaatii jatkuvaa työtä, aktiivista maankäyttöpolitiikkaa ja myönteistä ilmapiiriä.

Tiivistettynä: Vaikka realismi on pidettävä mielessä eikä nykyinen vire ratkaise kaikkia ongelmia, investointisuunnitelmat antavat Jämsälle tärkeän suunnan ja osoittavat uskoa tulevaisuuteen.

Onko murtomaahiihto vaiettu turvallisuusriski?

Suomessa käydään jatkuvaa ja tarkkaa keskustelua julkisten palveluiden turvallisuudesta. Meillä on tiukat kriteerit leikkikenttien varusteille, päiväkotien pihanäkymille ja jopa maastopyöräilijöiden aiheuttamille vaaroille metsäpoluilla. Yksi kansallislaji on kuitenkin jäänyt tässä turvallisuuskeskustelussa kummalliseen katveeseen: murtomaahiihto.

Kunnat ja kaupungit vastaavat ylläpitämiensä latuverkostojen turvallisuudesta, mutta onko riskianalyysi tehty riittävän syvällisesti? Tilastot kertovat karua kieltä. Eniten hiihtoladuilla loukkaantuvat 41–65-vuotiaat, mikä viittaa usein "ruostuneisiin taitoihin". Moni palaa ladulle vuosikymmenten tauon jälkeen, jolloin vauhti ja nykyvälineiden liukkaus ylittävät motoriset taidot.

Tyypillinen hiihtotapaturma on kaatuminen, mutta sen seuraukset eivät ole vähäpätöisiä. Polven venähdykset, olkapään sijoiltaanmenot ja murtumat kuormittavat terveydenhuoltoamme merkittävästi. Kun tähän yhdistetään latu-urien rakenteelliset riskit – kapeat väylät, alamäkien kovat vauhdit ja aivan uran vieressä törröttävät vesomisen jälkeiset terävät kannot tai puut – nousee kysymys vastuusta. Onko latuverkosto tällä hetkellä turvallisuusstandardeiltaan samalla tasolla kuin vaikkapa nykyaikainen leikkipuisto?

Äärimmäinen kysymys tietenkin on: pitäisikö murtomaahiihto kieltää sen vaarallisuuden vuoksi, jos asiaa mietitään puhtaasti riskien ja kustannusten kautta?

Vastaus ei tietenkään ole kielto, mutta analyyttinen tarkastelu on paikallaan. On ristiriitaista, että vaadimme pyöräilijöiltä kypärää ja säätelemme tarkasti monia muita liikuntamuotoja, mutta hiihtoladulla riski kuitataan usein "omana syynä". Kuntien on herättävä tarkastelemaan latuympäristöjä kriittisemmin: raivaukset on tehtävä huolella, vaaranpaikat merkittävä ja kenties latuprofiileja loivennettava vastaamaan nykyhiihtäjän todellista taitotasoa.

Murtomaahiihto on upea laji, mutta se ei saa olla sokea piste turvallisuuskeskustelussa. On aika vaatia latu-urilta samaa vastuullisuutta, jota edellytämme kaikilta muiltakin kuntalaisten liikkumisympäristöiltä.

Tuulivoimasta on tullut sähkönkuluttajan historian suurin virheinvestointi

Vielä muutama vuosi sitten sähkön kuluttajahinnat pysyttelivät vuosikausia maltillisesti alle viidessä sentissä kilowattitunnilta. Nyt, kun tuulivoimaa on kiihtyvällä vauhdilla rakennettu, olemme saaneet todistaa käsittämättömiä 200–300 sentin hintahuippuja. Tuulivoimarakentamisesta onkin muodostumassa sähkönkuluttajan näkökulmasta suurin virheinvestointi, mitä maassamme on koskaan tehty.

Poliittisesti hypetetyn vihreän siirtymän taloudellinen todellisuus iskee nyt silmille ympäri Eurooppaa. Saksalainen teollisuusjätti Siemens Ag on tehnyt tuulivoimalla valtavat tappiot ja hakee Saksan valtiolta 4,5 miljardin euron tukipakettia pelastaakseen tuulivoimayksikkönsä konkurssilta. Tilanne on johtanut absurdiin noidankehään: Saksan poliitikot suunnittelevat nyt investointeja kohteisiin, jotka lisäisivät energian tarvetta keinotekoisesti, jotta Siemensin tuulivoimatuotantoa saataisiin lisättyä. Tuulivoimaa ei siis enää rakenneta tyydyttämään sähkön kysyntää, vaan sähkön kysyntää lisätään, jotta saadaan pidettyä pystyssä kannattamatonta tuulivoimaa.

Sama kriisi näkyy naapurissamme. Ruotsin tuulivoimayhtiöistä jo yli kolmannes tekee tappiota ja huojuu konkurssin partaalla. Kun valtion tuet loppuvat, yhtiöt eivät enää pysty kattamaan kulujaan. Tuulivoima ”kannibalisoi” itse itsensä: kun tuulee kunnolla, myllyt tuottavat sähköä yli tarpeen ja hinta painuu negatiiviseksi, jolloin euroja ei virtaa kassaan. Kun taas on tyyntä ja sähkön hinta on huipussaan, myllyt seisovat toimettomina. Liiketoimintamalli on kestämätön.

Suomen tuulivoimarakentamista tuetaan viidellä miljardilla eurolla, vaikka todellisia päästövähennyksiä sillä ei edes saada aikaan.

Kun otetaan huomioon tuulimyllyjen rakentamiseen tarvittavien harvinaisten metallien, teräksen ja betonin valmistus, massiiviset kuljetukset sekä metsien kaatamisesta johtuva hiilinielujen vähentyminen, tuulivoimarakentaminen tosiasiassa vain lisää Suomen päästöjä.

Samaan aikaan globaalit ilmastokokoukset alkavat tuntua suorastaan turhauttavilta. Vaikka Suomi ja koko Eurooppa laitettaisiin kokonaan kiinni, maapallon päästöt lisääntyvät hurjaa vauhtia muualla. Suomen asennettu tuulivoimateho on noin 7 000 megawattia (MW). Vertailun vuoksi Kiina ja Intia rakentavat parhaillaan uutta hiilivoimaa käsittämättömät 1 400 000 MW. Tämän lisäksi Kiina investoi yli 40 maahan rakentamalla kymmeniä tuhansia megawatteja lisää hiilivoimaa – osittain jopa maihin, joissa sitä ei ole aiemmin edes ollut.

Suomen vuotuiset päästöt ovat noin 55 miljoonaa tonnia, mikä on vaivaiset 0,14 prosenttia maailman kokonaispäästöistä. Kiinan päästöt ovat 14 miljardia tonnia ja ne lisääntyvät joka vuosi 700 miljoonalla tonnilla. Intian päästöt puolestaan kasvavat 180 miljoonalla tonnilla vuosittain. Samaan aikaan kansainvälisen sopimusjärjestelmän ulkopuolelle on jätetty kokonaan globaali lentoliikenne (noin 5 % päästöistä, tuplaantuu 15 vuodessa) ja laivaliikenne (noin 3 % päästöistä, moninkertaistuu lähivuosikymmeninä).

On kestämätöntä, että suomalainen sähkönkuluttaja laitetaan maksumieheksi kalliille, epävarmalle ja luontoa kuormittavalle tuulivoimaliiketoiminnalle, jolla ei ole mitään merkitystä globaalien päästöjen kannalta. Päätöksentekoon tarvitaan nyt kiireesti realismia ja paluuta varmaan, markkinaehtoiseen ja aidosti edulliseen energiantuotantoon.

Koulujen lakkauttaminen ei ole mikään automaattinen talous- tai laatupelastus

Keskustelu kuntien palveluverkosta ja erityisesti kyläkoulujen lakkauttamisesta toistuu säännöllisin väliajoin ympäri Suomea. Julkisessa debatissa koulujen sulkemista tarjotaan usein automaattisena ratkaisuna kuntatalouden haasteisiin ja opetuksen laadun parantamiseen. On kuitenkin harhaanjohtavaa asettaa koulujen lukumäärä ja opetuksen laatu vastakkain, ikään kuin pienempi kouluverkko tarkoittaisi automaattisesti parempaa opetusta.

Kouluverkko ei ole mikään vaiettu tabu, josta ei uskallettaisi puhua. Päinvastoin, siitä keskustellaan vuodesta toiseen niin paljon, että välillä tuntuu joidenkin tarjoavan lakkautuksia lääkkeeksi tilanteesta riippumatta. Siksi on perusteltua tarkastella kriittisesti, mitä hyötyä tästä toimenpiteestä todellisuudessa on.

On selvää, että kuntien talous on tiukilla ja menojen kasvulle on tehtävä jotain. Samalla on kuitenkin kysyttävä, kuinka paljon yksittäisten lähikoulujen lakkauttaminen lopulta vaikuttaisi kokonaisuuteen. Missä ovat tarkat ja realistiset laskelmat?

On hyvin mahdollista, että saavutettavat säästöt jäävät varsin pieniksi. Oppilaat eivät katoa minnekään, vaan siirtyvät toisiin yksiköihin, jolloin kustannukset – kuten kasvavat koulukuljetusmaksut – vain muuttavat muotoaan. Lisäksi on perheitä kohtaan väärin laittaa lapset kärsimään siitä, että kunnissa on tehty muita suuria investointeja, joiden laskuja nyt maksatetaan peruspalveluista tinkimällä.

Tutkimus ja asiantuntijapuheenvuorot ovat korostaneet, että pienillä kouluilla on merkittäviä vahvuuksia.

• Oppilaat tunnetaan yksilöinä.
• Oppimisen haasteisiin voidaan puuttua ajoissa.
• Koulupäivän ympäristö on turvallinen ja yhteisöllinen.

Laatu ei siis ole kiinni yksikön koosta, vaan siitä, miten toimintaa järjestetään.

Elinvoima ja varautuminen unohdetaan laskelmista

Keskustelusta puuttuu usein näkökulma alueiden elinvoimaan. Maaseudun ja taajamien palveluita on jo pitkään karsittu. Jos myös koulu viedään, viesti asukkaille on selvä: täällä ei enää haluta pitää kiinni lapsiperheistä. Koulu ei ole vain opetuksen järjestämispaikka, vaan yhteisöllisyyden, turvallisuuden ja paikallisen identiteetin ydin. Kun alueet näivyttyvät, vaikutukset heijastuvat lopulta koko kunnan vetovoimaan.

Nykyisessä epävarmassa maailmantilanteessa asiaa on syytä tarkastella myös varautumisen ja kriisinkestävyyden näkökulmasta. Elinvoimaiset kylät ja hajautettu palveluverkko lisäävät yhteiskunnan resilienssiä. Kun ihmiset ja peruspalvelut eivät ole keskittyneet vain yhteen paikkaan, kunta kestää paremmin häiriöitä ja poikkeustilanteita. Lähikoulut ovat osa toimivaa paikallista infrastruktuuria ja arjen turvaverkkoa.

Taloudesta pitää pystyä keskustelemaan avoimesti, mutta vastuullista päätöksentekoa ei ole se, että helpoimmaksi säästökohteeksi valitaan toistuvasti lapsiperheet ilman rehellistä arviota päätösten kerrannaisvaikutuksista. Kyse ei ole vain euroista, vaan siitä, millaista yhteiskuntaa haluamme rakentaa ja millaiset edellytykset annamme lasten arjelle, oppimiselle ja hyvinvoinnille.

Sanonta - Tuhannen pillun päreet

Kun joku menee tuhannen pillun päreiksi, niin se hajoaa totaalisti. Sanonnan alkuperälle on hyvältä tuntuva selitys, joka on kirjattu alle. Asiantuntijat tosin kyseenalaistavat tämän selityksen, ja arvelevat, että alkuperäinen sanonta on ollut mennä tuhansiksi päreiksi, ja pillu on vain lisätty siihen vahvikesanana, vähän samaan tapaan kuin täpötäysi on vielä täydempi kuin täysi.

Pillun päreitä käytettiin vielä 1800-luvulla, ennen laudeliinojen keksimistä, saunoissa naisten alapään suojana. Pillun päreet eli "vitukkeet", kuten niitä tuolloin kutsuttiin tehtiin tavallisista männyistä vuolluista päreistä muotoilemalla ne naisen omien muotojen ja käyttötarkoituksen mukaan. Luonnollisesti ne olivat alussa puunvärisiä, mutta muuttivat sitten väriään mitä enemmän niitä käytettiin. Ihan pärekaton harmaiksi ne eivät sentään ehtineet. Sanonta "Tuhannen pillun päreiksi" on syntynyt luonnollisesti, kun miehet ovat arvioineet puun kokoa ja sen riittävyyttä erilaisiin käyttötarkoituksiin. Naisille varattiin tietysti oma puu vitukkeisiin eli pillun päreisiin. "Tuo mänty riittää varmasti tuhannen pillun päreiksi", on varmasti ollut tuttu sanonta metsissä eri puolilla Suomea.