Miljoona euroa hurahti hankkeisiin, mutta Jämsän retkeilyreitit ovat edelleen hukassa

Miljoona euroa. Niin paljon rahaa on käytetty viimeisen viiden vuoden aikana Jämsän luontomatkailun kehittämiseen erilaisissa hankkeissa. Summa on valtava, ja siitä noin puolet on suunnattu suoraan retkeilyreitistön suunnitteluun ja rakentamiseen. Tulokset ovat kuitenkin luvattoman laihoja: käteen on jäänyt vain kourallinen uusia laavuja ja tulipaikkoja, mutta varsinainen yhtenäinen reitistö loistaa edelleen poissaolollaan.

Yle uutisoi hiljattain siitä, kuinka Jämsästä puuttuu yhä virallinen ulkoilureitistö, joka yhdistäisi alueen luontokohteet ja palvelut. Tällä hetkellä tilanne on matkailijan ja paikallisen kannalta kestämätön: hienoja makkaranpaistopaikkoja ja näköalatasanteita kyllä löytyy, mutta kukaan ei tiedä, miten niihin pääsee tai mistä reitti jatkuu. Makkaranpaistopaikka ilman selkeää reittiä on kuin pysäkki ilman tietä.

Ongelman ydin ei ole pelkästään hankkeiden tehottomuudessa, vaan ennen kaikkea viestinnässä, maankäyttösopimuksissa ja järjestöjen kuuntelemisessa. Kun maastopyöräilyseura CC Ilves kokee tulleensa sivuutetuksi ja järjestää oman rinnakkaisen reitistöiltansa samana iltana kaupungin tilaisuuden kanssa, ollaan syvällä yhteistyökyvyttömyyden suossa. Paikallisten seurojen ja harrastajien kädenjälkeä ja asiantuntemusta pitäisi hyödyntää ensisijaisena voimavarana, ei sivuuttaa.

Luvitus yli 250 yksityisen kiinteistön läpi on kiistatta vaativa urakka, ja on järkevää, että raskaasta ulkoilulain mukaisesta reittitoimituksesta on luovuttu joustavampien sopimusten tieltä. Silti vauhtia on saatava lisää. Himoksen kaltainen matkailun vetonaula menee osittain hukkaan, jos ympärivuotiset matkailijat eksyvät metsään tai eivät edes tiedä luontokohteiden olemassaolosta puuttuvien viittojen ja selkeiden reittikuvauksien vuoksi.

Nyt on aika lopettaa paperilla pyörivät hankkeet ja kääriä hihat. Jämsä tarvitsee yhtenäisen, selkeästi opastetun ja eri lajit huomioivan reitistön – ei lisää pirstaleisia erilliskohteita. Se vaatii kaupungilta, maanomistajilta, yrittäjiltä ja kolmannelta sektorilta aitoa vuoropuhelua ja yhteistä tahtoa. Rahaa on mennyt jo riittävästi, nyt tarvitaan tuloksia.

Hajatelma

 "Kukaan meistä ei selviä täältä hengissä, joten älä kohtele itseäsi kuin olisit muisto. Syö herkullista ruokaa. Kävele auringon paisteessa. Ui järvissä. Kerro aina totuus ja kanna sydäntäsi kielen päällä. Ole höpsö. Ole kiltti. Ole outo. Millekään muulle aikaa ei ole."

- Sir Anthony Hopkins -

Digitaalisen kehityksen ei pidä tapahtua luonnon kustannuksella – Datakeskuksille tarvitaan valtakunnallinen strategia

Suomeen syntyy kovaa vauhtia uusia datakeskuksia, ja vireillä on jo peräti 130 hanketta. Suomi on kansainvälisille teknologiajätteille houkutteleva kohde vakaan toimintaympäristön sekä edullisen ja pitkälti uusiutuvan sähkön ansiosta. Nyt on kuitenkin pysähdyttävä kysymään: onko datakeskusten yhteiskunnallinen hyöty todella niin suuri, että sen varjolla voidaan uhrata arvokasta luontoa ja kasvattaa sähkönkulutusta merkittävästi?

Vaikka datakeskusten käyttämä energia olisi tuotettu uusiutuvasti, jättimäisillä hankkeilla on huomattavia haitallisia ympäristövaikutuksia. Yksi keskus voi haukata satoja hehtaareja metsää ja luontoa, aiheuttaa jatkuvaa melua lähiympäristöön sekä rehevöittää lähivesistöjä, jos niiden tuottama hukkalämpö johdetaan suoraan vesiin. Lisäksi on muistettava, että myös uusiutuvan energian tuotanto vaatii tilaa – usein esimerkiksi tuulivoimaloiden rakentamisella on omat kiistattomat luontovaikutuksensa.

Suomessa on jo aiemmin tehty kalliita virheitä monikansallisten kaivosyhtiöiden kanssa, kun uusiutumattomia luonnonvarojamme on annettu hyödynnettäväksi ilman riittäviä korvauksia. Ympäristöhaitat ja siivouslaskut ovat jääneet suomalaisten veronmaksajien kannettaviksi samalla, kun taloudelliset hyödyt ovat valuneet ulkomaille. Datakeskusten kohdalla emme saa toistaa tätä samaa virhettä.

Vaadimme, että Suomeen luodaan välittömästi valtakunnallinen strategia datakeskusten sijoittumisen ohjaamiseksi ja niiden määrän rajaamiseksi kestävälle tasolle. Uuden strategian tulee perustua seuraaville periaatteille:

1. Valtakunnallinen sijoittumisen ohjaus: Datakeskukset on ohjattava paikkoihin, joissa ne aiheuttavat mahdollisimman vähän haittaa luonnolle ja monimuotoisuudelle.
2. Ei uusia verotukia: Googlen ja Microsoftin kaltaiset globaalit jättiyritykset eivät tarvitse suomalaisten veroeuroja toimintansa pyörittämiseen.
3. Kattavat ympäristövaikutusten arvioinnit: Ympäristö- ja luontovaikutukset on arvioitava tiukasti jokaisen hankkeen kohdalla erikseen.
4. Hukkalämmön pakollinen hyödyntäminen: Datakeskuksen tuottaman hukkalämmön hyödyntämisen (esimerkiksi kaukolämpöverkossa) on oltava ehdoton edellytys rakentamiselle. Hukkalämpöä ei saa ohjata vesistöihin, joissa se lisää rehevöitymistä ja vaarantaa ekosysteemejä.

Digitaalinen infrastruktuuri on tärkeää, mutta sitä ei saa rakentaa sokeasti ja hinnalla millä hyvänsä. Suomen luonto ja energiatulevaisuus ovat liian arvokkaita myytäväksi halvalla.

#datakeskukset #ympäristö #energiapolitiikka #luonnonsuojelu 

Älä aja päälle - Koululaiset

Koulutiet täyttyvät jälleen pienistä kulkijoista. Vaikka moni asia on muuttunut vuosikymmenten aikana, lasten huomioiminen liikenteessä on aina yhtä tärkeää. Ei siis ajeta päälle.

Pelkkä tuulivoima ei pidä Suomea lämpimänä – tyyni pakkaspäivä paljastaa sähköjärjestelmän todelliset sankarit

Vihreä siirtymä ja tuulivoiman nopea rakentaminen ovat tuoneet Suomeen runsaasti halpaa sähköä. Mutta mitä tapahtuu silloin, kun mittari painuu pakkaselle yli kahdenkymmenen asteen ja tuuli tyyntyy täysin? Vastoin yleistä mielikuvaa, tuulivoimaloiden tuotanto voi silloin pudota lähes nollaan – jopa 100–500 megawattiin, eli alle viiteen prosenttiin niiden kapasiteetista.

Tyynenä pakkaspäivänä Suomen sähkönkulutus nousee huikeaan 13 000–14 000 megawattiin. Yhtälö on selvä: ilman säätä tottelematonta sähköntuotantoa yhteiskuntamme pysähtyisi ja kodit kylmenisivät hetkessä.

Pakkasjaksojen aikana maamme sähköhuollon todellisiksi sankareiksi nousevat tuotantomuodot, joista ei arjessa usein puhuta riittävästi:

• Ydinvoima kivijalkana: Viisi ydinreaktoriamme jauhavat sähköä täydellä teholla säästä riippumatta. Yhdessä ne kattavat noin 4 300 megawatin teholla peräti kolmanneksen talven huippukulutuksesta.
• Yhteistuotannon (CHP) nerous: Kaupunkien kaukolämpölaitokset ja teollisuuden voimalat tekevät juuri sitä, mitä niiltä vaaditaan. Mitä kovempi pakkainen, sitä enemmän tarvitaan kaukolämpöä – ja sen sivutuotteena syntyy automaattisesti jopa 3 500 megawattia sähköä.
• Vesivoima nopeana akkuna: Kun tuuliturbiinit pysähtyvät, patoluukut avautuvat. Vesivoima reagoivat sekunneissa ja tarjoaa 2 500–3 000 megawatin säätötehon juuri silloin, kun kulutuspiikki on korkeimmillaan.

Kotimaisen peruskallion lisäksi nojaamme vahvasti naapureihimme. Tuontisähkö Ruotsista ja Virosta paikkaa vajeesta jopa 3 500 megawattia. Samaankin aikaan korkeat pörssisähkön hinnat pakottavat kotitaloudet ja teollisuuden kulutusjoustoon – eli leikkaamaan omaa käyttöään.

Tämä kylmä tosiasia on muistutus kaikille energiapoliitikoille ja päätöksentekijöille. Tuulivoima on erinomainen lisä energiapalettiimme, mutta se ei yksin riitä. Tarvitsemme jatkossakin vahvaa kotimaista säävarmaa perustuotantoa, riittävää säätövoimaa sekä toimivia siirtoyhteyksiä. Katkeamaton sähköntuotanto tyynellä pakkassäällä ei ole itsestäänselvyys, vaan huolella rakennetun kokonaisuuden tulos.

Halvan sähkön sadussa on kallis loppu – ja lasku lankeaa meille

Meille on hehkutettu vuosia, että Suomessa on Euroopan halvin sähkö. Nyt on aika herätä arkeen: ilmaisia lounaita ei ole. Juhani Lehti nosti kirjoituksessaan (KL 3.8.) esiin kipeän totuuden, jota monet eivät halua kuulla. Halvan sähkön lasku on tähän asti kuitattu veronmaksajien pussista ja eläkeyhtiöidemme pääomista. Pian tuo lasku pätkähtää suoraan tavallisten kuluttajien ja yritysten maksettavaksi.

Tuulivoimaa on rakennettu vauhdilla, mutta sen myötävaikutuksella koko sähköjärjestelmä on ajautunut kriisiin. Kun tuulee, kaikki tuottavat sähköä samaan aikaan, hinta romahtaa ja tuuliyhtiöt tekevät miljoonatappioita. Kun ei tuule, iskijöitä ovat kuluttajat: sähköstä tulee huutava pula ja hinnat karkaavat käsistä.

Tämä raju heittely vaatii valtavia investointeja sähköverkkoihin, varajärjestelmiin ja säätövoimaan. Kun nämä piilokulut leivotaan tulevaisuudessa sähkölaskuun, varman ja tasaisen sähkön hinta voi jopa kaksin- tai kolminkertaistua.

Uusimmassa "vihreässä siirtymässä" on melkoinen irvokkuus:

Metsiä raivataan valtavien tuulipuistojen ja voimalinjojen tieltä. Samaan aikaan tyyninä pakkaspäivinä tehopulaa joudutaan paikkaamaan päräyttämällä käyntiin datakeskusten jättimäiset dieselgeneraattorit – vieläpä ilman mitään pakokaasusuodattimia. Puhtaan sähkön pelastajaksi otetaan siis rehellinen nokitossu.

Silmien sulkeminen energiapolitikan reaaliteeteilta on lopetettava. Halpa pörssisähkö on pelkkää silmänlumetta, jos järjestelmän pystyssä pitäminen maksaa maltaita. Suomi tarvitsee realistista energiapolitiikkaa, jossa tärkeintä on se, että sähköä riittää aina ja sen kokonaishinta pysyy ihmisten ja yritysten talouden raameissa.