Kaltevan pinnan argumentti on argumentoinnin muoto, jossa jotain asiaa vastustetaan väittämällä, että sen hyväksyminen käynnistäisi huonoon asiaintilaan johtavan seurausten ketjun.
Englanninkielinen nimitys juontaa vertauksesta, jossa yhdenkin askelen ottaminen liukkaalle, viettävälle pinnalle vie auttamatta koko matkan rinnettä alas – hieman samaan tapaan kuin suomenkielisessä sananparressa ”Jos antaa Pirulle pikkusormen, se vie koko käden.”
Kaltevan pinnan argumenttia voidaan pitää epämuodollisena argumentaatiovirheenä, sillä tavallisesti käytetyssä muodossaan siihen sisältyy lausumaton oletus: että huonot, äärimmäiset seuraukset todella toteutuvat välttämättä tai todennäköisesti.
Kaavamaisesti kaltevan pinnan argumenttia voidaan tarkastella seuraavasti:
A sinänsä voidaan hyväksyä.
A:sta seuraa B.
B:tä ei voida hyväksyä.
A:ta ei voida hyväksyä.
Lausumaton oletus on, että seuraussuhde A:stä B:hen (tai pitempi seurausketju) on välttämätön tai todennäköinen.
Tarkastellaan esimerkkiä: Sensurointi aloitetaan yleensä paheksutuimmasta materiaalista, mutta jos edes sellaisen sensurointi sallitaan, vallanpitäjien on helppo laajentaa sensuurin alaa vähä vähältä muuhunkin, ja ennen pitkää olemme sensuurin armoilla.
Lausumaton oletus on, että jos sananvapauden rajoittaminen hyväksytään jossain tietyssä tapauksessa, ajaudutaan edelleen sananvapauden rajoittamiseen yhä uusissa tapauksissa, kunnes lopulta ollaan asiaintilassa, jota alkuperäistä päätöstä tehtäessä ei olisi hyväksytty. Sitä vastaan voidaan väittää esimerkiksi, että kokemusperäisesti näin ei ole: aivan yleisesti demokraattisissa maissa sananvapautta rajoitetaan tarkkaan rajatuissa erityistapauksissa, eikä sensuuri ole levinnyt hallitsemattomasti niiden ulkopuolelle.
Jos sen sijaan on todella perusteltua uskoa, että väitetyt huonot seuraukset toteutuvat, kyseessä ei ole argumentaatiovirhe. Tämä on kuitenkin erikseen osoitettava.
Englanninkielinen nimitys juontaa vertauksesta, jossa yhdenkin askelen ottaminen liukkaalle, viettävälle pinnalle vie auttamatta koko matkan rinnettä alas – hieman samaan tapaan kuin suomenkielisessä sananparressa ”Jos antaa Pirulle pikkusormen, se vie koko käden.”
Kaltevan pinnan argumenttia voidaan pitää epämuodollisena argumentaatiovirheenä, sillä tavallisesti käytetyssä muodossaan siihen sisältyy lausumaton oletus: että huonot, äärimmäiset seuraukset todella toteutuvat välttämättä tai todennäköisesti.
Kaavamaisesti kaltevan pinnan argumenttia voidaan tarkastella seuraavasti:
A sinänsä voidaan hyväksyä.
A:sta seuraa B.
B:tä ei voida hyväksyä.
A:ta ei voida hyväksyä.
Lausumaton oletus on, että seuraussuhde A:stä B:hen (tai pitempi seurausketju) on välttämätön tai todennäköinen.
Tarkastellaan esimerkkiä: Sensurointi aloitetaan yleensä paheksutuimmasta materiaalista, mutta jos edes sellaisen sensurointi sallitaan, vallanpitäjien on helppo laajentaa sensuurin alaa vähä vähältä muuhunkin, ja ennen pitkää olemme sensuurin armoilla.
Lausumaton oletus on, että jos sananvapauden rajoittaminen hyväksytään jossain tietyssä tapauksessa, ajaudutaan edelleen sananvapauden rajoittamiseen yhä uusissa tapauksissa, kunnes lopulta ollaan asiaintilassa, jota alkuperäistä päätöstä tehtäessä ei olisi hyväksytty. Sitä vastaan voidaan väittää esimerkiksi, että kokemusperäisesti näin ei ole: aivan yleisesti demokraattisissa maissa sananvapautta rajoitetaan tarkkaan rajatuissa erityistapauksissa, eikä sensuuri ole levinnyt hallitsemattomasti niiden ulkopuolelle.
Jos sen sijaan on todella perusteltua uskoa, että väitetyt huonot seuraukset toteutuvat, kyseessä ei ole argumentaatiovirhe. Tämä on kuitenkin erikseen osoitettava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti