perjantai 28. maaliskuuta 2025
Tuulivoimaa ja kusipäitä penikoita
Kuuntelin Siivikon Sisun videon Pudasjärven tuulivoimatilanteesta, linkki YouTube. Siivikon Sisu ei vouhkaa asian kanssa. Esittää asian kokemuksiensa ja tuntojensa kautta. Siivikosta järven takaata on tuulivoimaloille noin 3 km.
Suosittelen kuuntelemaan.
Karttalinkki Tolpanvaaran tuuliteollisuusalueelle
Tuulivoimalat yli 3 km päässä Pyhäjoella - Ei haittaa
Jutun oleellisin tieto on etäisyydessä, lähimpään voimalaan on yli 3 km. Tällöin ei koeta haitaksi.
Kun katsoo postilaatikolta itään, samoilta jalansijoilta voi laskea 28 myllyä. Karhunnevankankaan lähimpiin myllyihin on matkaa kolme ja puoli kilometriä, ja kaikkiaan alueella on 33 voimalaa.
Iltaisin olohuoneeseen näkyvät lännestä Mäkikankaan tuulipuiston vilkkuvat valot. 11 myllystä lähimmät ovat kolmen kilometrin päässä.
Siis etäisyydet on 3 km, 3,5 km ja 5,2 km.
Jämsään suunniteltujen voimaloiden lähimmät etäisyydet on alle 1 km ja hyvin moni asunto on alle 2 km etäisyydellä. Mäntäntien varressa on 56 asuntoa alle 2 km päässä mahdollisista voimaloista.
Kuva etäisyyksistä Helsingin Sanomat 28.3.2025
keskiviikko 26. maaliskuuta 2025
Tuulivoimaloiden infraääntä on arvioitu väärin
Ote artikkelista.
Suomessa tehdyissä tuulivoiman haitallisuuden arvioinneissa, mittauksissa ja analyyseissa on olennainen periaatteellinen virhe. Virhe paljastui keväällä valmistuneen Suomessa tehdyn esitutkimuksen avulla.
Tutkimuksen tärkein johtopäätös oli se, että aiemmin Suomessa tehdyissä infraäänimittauksissa ja analyyseissa on olennainen periaatteellinen virhe. Olennainen periaatteellinen virhe on infraäänen analysointi terssikaista-analyysina. Analyysitapa johtaa täysin virheelliseen arvioon infraäänen haitallisuudesta. Se ei paljasta tuulivoimamelun tärkeintä terveyttä vaarantavaa piirrettä eli lapataajuisen melukomponentin ja sen harmonisten komponenttien esiintymistä sisätiloissa, toteaa analyysitulokset laatinut tutkija, diplomi-insinööri Hannu Nykänen.
Nykänen toimi ennen eläkkeelle jäämistään VTT:n johtavana tutkijana ja jatkaa eläkkeelle jäätyään tuulivoimaan liittyvien asioiden tutkimista.
Tuulivoimarakentamiseen järkeä
Nykänen toivoo valtiovallalta toimia tuulivoimarakentamisen järkevöittämiseksi ja minimietäisyyksien määrittämiseksi.
– Kuultavan melun suhteen asutuksen ja lähimmän voimalan minimietäisyydeksi tulisi määrittää 10 kertaa voimalatyypin pyyhkäisykorkeus. Esimerkiksi 300 metrin pyyhkäisykorkeudella minimietäisyys olisi 3 kilometriä. Tuulivoima-alueen sisällä olevien voimaloiden tornien minimivälimatkaksi tulisi määrittää 8 kertaa roottorin halkaisija, jolloin niiden keskinäisvaikutus olisi jo melko vähäinen.
– Nämä kaksi asiaa helpottaisivat meluasioiden ymmärtämistä, ja asian hahmottaminen voitaisiin tehdä nykyistä huomattavasti selkeämmäksi. Mikäli tällainen päätös joko valtion tai kaupungin toimesta saatettaisiin voimaan, voitaisiin ehkä koko monimutkaisesta melumallinnusprosessista luopua. Asiaa pitää kuitenkin vielä pohtia erikseen infraäänen kannalta.
Nykäsen mukaan nykyisin käytettävissä melumallinnuksissa on merkittäviä puutteita, mikä johtaa melutason aliarviointiin ja siten suojaetäisyyden aliarviointiin. Monissa kunnissa suojaetäisyyksiä ei ole edes määritelty.
Kannattaa lukea koko artikkeli.
Linkki artikkeliin
tiistai 25. maaliskuuta 2025
Kuntavaalien tuulivoimalupaukseni
Olen samoilla ajatuksilla Pauli Karmalan kanssa tuulivoimasta, YouTube.
Muuten olen ihan eri linjoilla asioista kuin Perussuomalaiset.
Kuntavaaleissa oma tuulivoimalupaukseni on:
- En tule äänestämään Jämsän tuulivoimaloiden puolesta.
- Kategorisesti olen tuulivoiman kannattaja, mutta etäisyys asunnoista tuulivoimaloihin tulee olla vähintään 2 km.
maanantai 24. maaliskuuta 2025
Jämsän kaupungin taloudellinen tilanne
Jämsän kaupungin tilinpäätös 2024 on valmistunut.
- Talousarviossa ennustettiin, että tulos on pakkasella 2,5 M€.
- Verotulot ylittivät talousarvion +2,0 M€
- Tasapainotusohjelma toteutettiin +3,9 M€ paremmin
- Toimintatuotot olivat +0,9 € paremmat
- Tulokseksi muodostui lopulta +0,3 M€
- Oikeusriitojen varaukset on 3,2 M€ ja ne on jo sisällä tuloksessa
- Jos oikeusriitoja ei olisi, niin tulos olisi ollut +3,5 M€
- Jos lehmällä ois renkaat, niin se ois maitoauto :)
sunnuntai 23. maaliskuuta 2025
Hajatelmia
"Aika pitkälti samat ihmiset tekevät päätökset. Jos tulisi vaihtuvuutta, tulisi uusia näkökulmia."
"Emme pelkää uusia ideoita, vaan vanhoja."
tiistai 18. maaliskuuta 2025
maanantai 17. maaliskuuta 2025
Taistelu kotirauhasta ja lainan saannista
Tuulivoima vaikuttaa kiinteistöjen arvoihin ja lainojen saantiin. Oheinen ote on Ilta-Sanomista ja lopussa on linkki itse artikkeliin. Kannattaa lukea koko juttu avoimin mielin.
OTE:
Asia selvisi, kun Kvick neuvotteli paikallisen pankkinsa kanssa pienehköstä lainasta viime keväänä. Hän sai tuolloin pankilta tyrmäävän vastauksen.
Ilta-Sanomat on nähnyt verkkopankkiviestin, jossa pankkivirkailija kirjoittaa:
Selvittelin lainan vakuusasiaa ja tällä hetkellä tilanne sinun oman kiinteistön osalta on etten suosittele sen arvioimista tällä hetkellä.
Tuulivoimala hanke on kuitenkin sen verran mittava ja keskeneräinen että se varmasti vaikuttaa kohteen arvioinnissa, joten en usko että siitä olisi riittävästi vapaata vakuutta edes käyvän arvon puitteissa.
– Pankki on kirjannut lausunnon, että tuulivoimahanke vaikuttaa kiinteistön arvoon. Siitä on nyt mustaa valkoisella, Kvick sanoo.
LINKKI
lauantai 15. maaliskuuta 2025
Himos - Rinnepäivä
Keli oli sitä parasta, mitä keväällä toivoo. Rinteet totuttuun tapaan loistokunnossa. Jonoja ei pääse muodostumaan, kun hissikapasiteetti on korkea. Hieno oli lasketella.
keskiviikko 12. maaliskuuta 2025
maanantai 10. maaliskuuta 2025
Fingrid reservit
Oheinen YouTube video kertoo, kuinka Fingrid säätää sähköverkon taajuutta.
https://www.youtube.com/watch?v=mxuz-5Bz-lA&t=16s
Lisäksi on myös hyvä selventävä YouTube "Fingrid ja reservit"
https://www.youtube.com/watch?v=W6RpvDtOP4s
sunnuntai 9. maaliskuuta 2025
lauantai 8. maaliskuuta 2025
eFatbike - Jämsänkoski / Tiirinniemi
Aurinko porotti ja yli + 5 C oli lämmintä. Oli aloitettava pyöräilykausi. Ensin Poljin Jämsänkoskelle. Miekkainpetäjän kautta menin Jämsään ja edelleen Kaipolaan. Tiirinniemessä kiersin lenkin. Paluu Kaipolanväylää vastatuulessa oli melkoisen kylmä. Pienien mutkien jälkeen olin Pispalassa. Pyörän pesu ja akun lataus. Seuraavaa pyöräilyä suunnittelemaan.
Matkaa kertyi 33,9 km https://share.trailmap.fi/geoitem_111781perjantai 7. maaliskuuta 2025
torstai 6. maaliskuuta 2025
maanantai 3. maaliskuuta 2025
Kaupunginhallitus päättää valtuuston päätöksen vastaisesti
Jämsän kaupunginvaltuusto päätti aiemmin, että asemakaava-alueiden ulkopuolisten yksityisteiden hoitoa se ei jatka. Päätös tehtiiin talousarviossa 2025.
Säästöohjelman toimeenpano siirtyi Elinvoimalautakuntaan.
Elinvoimalautakunnassa päätettiin, että yksityisteiden hoitoa jatketaan Jämsän kaupungin taholta.
Sitten taasen kaupunginhallitus käytti otto-oikeutta, koska päätös oli valtuuston päätöksen vastainen.
Asiaa käsiteltiin jälleen hallituksessa. Lähes kaikki yksityistiet päätettiin jättää hoitamatta, mutta kolmen (3) tien hoitoa päätettiin jatkaa, Hallinpenkintie, Järvenpääntie ja Sahatie. Punamulta -koalitio poimi rusinat vaalipullasta.
No tämä kolmen tien eriarvoinen päätös aiheutti sen, että oikaisuvaatimuksia tuli useita eri yksityisteiden osalta. Nyt kuitenkin hallituksessa 3.3.2025 kaikkia oikaisuvaatimuksia ehdotetaan esityslistalla hylättäviksi.
Aiemmin mainitun kolmen tien kohdalla esittelytekstissä ei ole otettu kantaa oikaisuvaatimuksen kaikkiin kohtiin.
Esittelytekstistä on kokonaan jätetty pois oleellinen osa oikaisuvaatimuksen perusteluista, joissa osoitetaan, että tiettyjen teiden hoito kaupungin vastattavaksi otettuna asettaa tosiasiallisesti kuntalaiset asuinpaikkansa suhteen eriarvoiseen taloudelliseen asemaan.
sunnuntai 2. maaliskuuta 2025
Jämsään tulevien tuulivoimaloiden perustietoa
- Vehmaanmäen alue (Sahloinen), 4 km Koskenpäältä itä-kaakkoon
- Tiirinmäen alue (Porkkakylä), 11 km Koskenpäältä luoteeseen
- Paistikassuo (Vedenpää), 11 km Mäntästä itä-kaakkoon
- puustoa kaadetaan voimalan alta noin 2 ha, yhteensä 42 ha
- huoltotiet vievät yhteensä 21 ha maa-alaa, 1 ha/tuulivoimala
- siirtolinjaa 100 kV rakennetaan noin 45 km ja maata jää voimalinjan alle noin 200 ha
- siis yli 250 ha maata jää rakentamisen alle
- korkeus 300 m, yli 2 kertaa korkeampi kuin Näsinneulan torni
- teho 10 MW, nykyisten rakennettujen keskiarvo 2023-2024 on 6 MW
- melu on kovimmillaan 1 km päässä tuulivoimalasta tuulen alapuolella
- melu on häiritsevä voimakasta 2-3 km päässä tuulivoimaloista, useassa kunnassa ei tuulivoimaloita kaavoiteta alle 2 km päähän asutuksesta
- melu kuuluu selkeästi vielä 3 km päähän
- selkeästi on havaittavissa melun äänihaittoja vielä 3-5 km päässä
- Ympäristö ja luonto: Tuulivoimalat aiheuttavat voimakasta melua ja infraääntä, jotka voivat häiritä unta, aiheuttaa terveysongelmia ja karkottaa eläimiä.
- Lintukuolemat: Tuulivoimaloiden roottorit aiheuttavat merkittäviä lintukuolemia.
- Maisemavaikutukset: Suuret tuulivoimalat muuttavat merkittävästi maisemaa ja voivat heikentää alueen matkailuarvoa.
- Luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen: Tuulivoimalat vaikuttavat negatiivisesti alueen luontoon ja eläimistöön.
- Veden saastumisriski: Tuulivoimaloissa oleva öljy voi aiheuttaa ympäristövahinkoja, jos voimala rikkoutuu.
- Maanomistajien riskit: Maanomistajat kantavat merkittävän riskin tuulivoimaloiden purkamiskustannuksista ja muista mahdollisista ongelmista.
- Alueen arvon lasku: Tuulivoimalat voivat laskea alueen kiinteistöjen arvoa.
- Matkailun heikentyminen: Tuulivoimalat voivat heikentää alueen matkailuarvoa.
- Terveyskustannukset: Tuulivoimaloiden aiheuttamat terveysongelmat voivat lisätä terveydenhuollon kustannuksia.
- Epävarmuus tulevaisuudesta: Tuulivoimaloiden pitkäaikainen toiminta ja purkaminen aiheuttavat epävarmuutta alueen asukkaille.
- Voimaloiden luotettavuus: Tuulivoimaloiden käyttöikä on lyhyempi kuin valmistajat väittävät, ja niiden ylläpito on kallista.
- Onnettomuusriskit: Tuulivoimalat voivat aiheuttaa onnettomuuksia, kuten tulipaloja ja jäiden putoamista.
- Häiriöt radio- ja televerkkoihin: Tuulivoimalat voivat aiheuttaa häiriöitä radio- ja televerkkoihin.
- Tuulivoiman tukijärjestelmät: Tuulivoimaa tuetaan verorahoilla, mikä koetaan epäoikeudenmukaiseksi.
- Demokratian ongelmat: Tekstissä väitetään, että tuulivoimahankkeet toteutetaan usein ilman riittävää paikallisen väestön kuulemista.