Lähde: Paperilaakson Sanomat 3/2002, toimittaja Stiina Haaso
Pohjalainen kaipolalainen – tuttu ja turvallinen näky tehtaallaan
Kun Jussi Kokko jää marraskuussa eläkkeelle, aamukampa jää kahtatoista päivää vajaaksi neljästäkymmenestä palvelusvuodesta Kaipolassa. Tuttuja ovat niin tehdasympäristö kuin sen ihmiset.
Jussia pidetään jämptinä, rauhallisena ja jopa jääräpäisenä. Hän pitää laivan suunnassaan, vaikka ympäristö sitä yrittäisi karikolle kääntää. Pohjalaiseksi hän on varsin vaatimaton. Esimiehenä hänet on tunnettu alaisiaan tukevana, kannustavana ja haasteita antavana. Työtoverina mies on rauhallinen, asiallinen ja työyhteisönsä tunteva. Ystävänä lämmin ja aina valmis auttamaan.
Matka
Ihmisen tie on sattumia täynnä. Keskellä pohjalaisia peltoja kasvanut nuorukainen luki ylioppilaaksi ja jatkoi diplomi-insinööriksi. Tekniikka kiinnosti kovasti. Paperikoneissa oli aivan uusi maailma. "Kun Pohjanmaalla ei tuota paperiteollisuutta ollut, oli itsestään selvää, että kotiseudulta en työtä saa. Sitten piti pohtia, että mihin sitä oikeasti haluaisi asettua? Joskus sitä tekee kummallisia valintoja. Minä päädyin Kaipolaan."
Onko Jussi Kokko sitten ura- vai koti-ihminen? "Minusta kysymys on kohdallani väärä. Olen ennemmin sellainen työihminen. Mitään uraa en ole koskaan tehnyt. Mutta kotoa varmasti tulisi vastaus, että on sitä työpaikalla hyvinkin viihdytty." Työtä, työtä ja työtä on tehty UPT:llä, kuituosastolla, projekteissa, teknisellä osastolla ja monilla muilla alueilla. Jussi on nähnyt koko Kaipolan tehtaan uudelleenrakentamisen ja ollut siinä merkittävänä tekijänä vaikuttamassa.
Hetkiä
Kuumahierteen kehittämistyössä mukana oleminen on Jussi Kokon työuran huippuhetkiä. Vieraita kävi Kaipolassa tuolloin ympäri maailmaa. "Nelonen ja vitonen tekivät kaikki koeajot. Oli se 70-luvun loppupuoli sellaista vilkasta aikaa kaikin puolin. Tekniikka kehittyi valtavaa tahtia. Sain olla aitiopaikalla."
Viimeistään 1980-luvun loppupuolella tehdyt kaksi suurta paperikoneprojektia toivat Kaipolan aivan uudelle ajalle. "Vanhin koneenosa, PK 4:n puristinosa, on nyt vuodelta 1984. Kaipola on nyt siinä mielessä ihmeellinen tehdas, että viisikymmenvuotiaan laitoksen kaikki alkuperäinen koneistus on poistunut. Vanhimmat osatkin ovat vain 16–17 -vuotiaita." Koejäsenyys atlantalaisessa Institute of Paper Science and Technology:ssa piti olla satsaus yhtiön tulevaisuuteen. "Koejäsenyys päättyi tänä kesänä ja täytyy todeta, että sieltä ei sitten tullutkaan paljon meille annettavaa. Atlantalainen paperiteollisuus perustuu kartonkiin. Ja muutenkin siellä ollaan meitä jäljessä monessa asiassa." Suurista tähtihetkistä Jussi Kokko ei halua puhua. Hänen mielestään elämässä niistä ole edes kyse. "Kerran olen maratonin mennyt Helsingissä lävitse. Mutta muuten tämä elämä on melko tasaista menoa. Elämä on ennemmin maratoni kuin hetken kiihdytys." Koko elämänsä aktiivista kuntourheilua harrastanut sen varmasti tietää. Niin myös työtoverit, asiakkaat ja monet muut.
Kylä
Pohjanmaalla syntynyt mies ei ole katunut eteläiseen Keski-Suomeen saapumistaan. Ikävää lakeuksille ei ole. Eikä muuallekaan. "Jotkut lähtevät pois. Kaupunkeihin. Minä en tiedä, mitä siellä tekisin. Minulla on koti täällä. Olen kaipolalainen. Pääseehän muuallakin käymään, kun haluutaan." Kaipolan 50-vuotisjuhlien lähestymistä hän pitää onnellisena asiana koko seudun kannalta. "Ensi kesään mennessä Kaipolaa hiukan ehostetaan. Vaikka Jämsän kaupunki tunnustaakin tehtaan merkityksen ympäröivälle yhteiskunnalle, olisi sen aika näkyä hiukan enemmän." Aivan uusien asukkaiden saaminen Kaipolaan olisi kylän kannalta elintärkeää. "Kaipolasta ei saa tulla hylättyä kylää. Se tuntuu hienolta, että nuoria lapsiperheitä on riittänyt. Kun ennen melkein kaikki tehtaan toimihenkilöt asuivat Kaipolan alueella, nyt asukkaista on jo suuri osa sellaisia, joilla ei ole mitään yhteyttä tehtaaseen."
Perhe
Vaikka työn ja kodin välillä on tarvittu kompromisseja, Jussi Kokko tunnustaa tehneensä työtä aina perheensä vuoksi. Juuret ovat vahvasti kotona.
"Leena muutti tänne vuonna 1965 ja silloin menimme naimisiin. Kaksi poikaa meillä on, Jyrki ja Jarno. Ja isoisä olen ollut jo pitkään. Papaksi han minua kutsutaan."
Kokoilla on perheen toiminnoissa toteutettu perinteistä työnjakoa.
"Tehtaan ja perheen välillä on kylällä melkoinen ristiriita. Mutta meillä se ei ole aiheuttanut mitään ongelmaa. Varsinkin alkuakoina, kun tein pitkää päivää ja projekteja. Silloin suurin osa vastuusta kotona jäi Leenalle."
Vaimon kotona tekemää urakkaa Jussi kiitteleekin kunnioitettavaksi.
"Leena lähti opettajaksi vasta, kun lapset olivat isompia. Toista se on tänä päivänä, kun molempien vanhempien on oltava töissä, että perhe pärjää."
Puutarha
Pariskunnan vapaa-aika kuluu usein ihan kotitalon pihapiirissä, jota Jussi Kokko kutsuu leikkimielisesti 'pakkotyömaaksi'.
"Kun on yli 20 vuotta vanha puutarha, siinä on kuokittu jo muutama kesä. Se pitää kiinni, kun eihän niitä omenapuita ja marjapensaita voi hoitamattakaan jättää."
Omenapuista näkee, että niitä on leikattu ja koulittu säännöllisesti. Oksat ovat vahvat ja tukevat. Satokin säännöllinen.
"Joka toinen vuosi liikaa ja joka toinen liian vähän."
Luonto
Puutarha ei ole Jussille yksin riittänyt. Marjat on kerätty luonnostakin. Puis- ta puhumattakaan.
Marjareissuille on rahdattu niin naapurit kuin työtoveritkin. Lappi kutsuu hilla-aikaan.
Ulkomaille ei puutarhuria saa kesäaikaan lähtemään. Kotimainen luonto on Jussin sydäntä lähellä. Mökkilläkin on paljon tekemistä.
"Miksi Suomesta pitäisi kesällä pitkälle matkalle lähteä?"
"Maailmaa on toki tullut jo nähtyä. Viime talvena kävimme Brasiliassa ja Argentiinassa. Minä en ole oikein Tallinnan kävijä, vaan haluan sitten jotain todella muuta. Ja ehtii sitä vielä lisääkin."
