Jyväskylä - Valon kaupunki

Valon kaupunki on Jyväskylän kaupungin vetämä kehityshankkeiden ja tapahtumien kokonaisuus, jonka tavoitteena on tehdä pimeästä vuodenajasta viihtyisä, turvallinen ja elämyksellinen. Jyväskylä on tunnettu suomalaisen kaupunkivalaistuksen edelläkävijänä.

Kokonaisuuden keskeisimmät elementit ovat:

Pysyvä valaistus: Jyväskylässä on yli sata vakituista, arkkitehtonisesti valaistua kohdetta, puistoa ja katua, jotka tekevät kaupunki-ilmeestä näyttävän iltojen pimetessä.

Vuosittainen päätapahtuma: Syyskuun lopulla järjestettävä kansainvälinen Valon kaupunki -tapahtuma tuo kaupunkiin kymmeniä näyttäviä valotaideteoksia, erikoisvalaistuksia sekä laajan oheisohjelman.

Kehitystyö: Hankkeessa hyödynnetään energiatehokasta ja uutta valaistustekniikkaa, ja se toimii alustana myös yritysten, oppilaitosten ja taiteilijoiden yhteistyölle.

Analyysi Jori Reijulan kirjoituksesta

 Tässä on analyysi Jori Reijulan kirjoituksesta, joka käsittelee Jämsän kaupungin elinvoimaa, taloudellisia haasteita ja tulevaisuudennäkymiä.

Analyysi: Jämsän elinvoimahaasteet ja tulevaisuuden suunta

1. Keskeinen teema ja sanoma

Kirjoituksen ytimenä on Jämsän taloudellinen ja demografinen murros. Reijula maalaa realistisen, joskin vaativan kuvan kaupungin tilanteesta 2000-luvulla: perinteiset teolliset selkärangat (kuten Kaipolan tehdas) ovat kärsineet kovia iskuja, väestö vanhenee ja supistuu, ja veropohja kaventuu.

Pääviestinä on, että pelkkä sopeutuminen ja alaspäin kutistuminen ei ole kestävä strategia. Palveluverkon supistaminen ja menojen karsiminen voivat ostaa hetken aikaa, mutta pitkällä aikavälillä talousongelmia ei ratkota pelkillä säästöillä. Ratkaisu vaatii aktiivista elinvoimapolitiikkaa, monipuolisempaa elinkeinorakennetta ja työtä uusien investointien eteen.

2. Keskeiset argumentit ja näkökulmat

Väestörakenteen haasteet vs. palveluverkko: Eläkeläisten määrä ylittää jo työikäisten määrän ja lasten määrä vähenee. Tämä luo välittömän paineen kouluverkon ja muiden palvelujen supistamiselle, mutta kirjoittaja muistuttaa, ettei yhtälö ratkea pelkällä leikkaamisella.

Aktiivisen elinvoimatyön välttämättömyys: Kasvu ei synny itsestään. Kilpailu investoinneista on kovaa, ja kunnan on oltava proaktiivinen: otettava yhteyttä yrityksiin, hoidettava kaavoitusta ja infrastruktuuria kuntoon sekä markkinoitava itseään houkuttelevana sijoituskohteena.

Uudet mahdollisuudet ja energiasektori: Jämsään on rakentumassa lupaavia uusia keskittymiä (mm. Hallin ilmailu- ja puolustusteollisuuden ekosysteemi, Himos, energiainvestoinnit). Merkittävin uusi pelinavaus on Fingridin päätös sijoittaa Metsälinjan vahvistamisen päätepiste Jämsän Toivilaan.

Pragmatismi datakeskuksia kohtaan: Reijula nostaa esiin datakeskukset realistisena mahdollisuutena sähkökapasiteetin ja uuden Toivilan solmukohdan myötä. Hän torjuu argumentin siitä, että sähkö pitäisi säästää "tulevia, parempia teollisia investointeja" varten, koska historian valossa jonossa ei ole tuhansia ihmisiä työllistäviä tehtaita. Datakeskuksia ei kuitenkaan tule ottaa vastaan sokeasti, vaan niiden hyödyt ja ympäristövaikutukset on arvioitava tarkasti.

Elinkeinorakenteen monipuolistaminen: Tavoitteena on oltava, että Jämsä ei enää koskaan ole yhden suuren toimialan tai työnantajan varassa (kuten se on historiallisesti ollut metsäteollisuudessa).

3. Retoriset keinot ja tyyli

Realismi ja suoruus: Teksti ei kaunistele tilannetta ("kuva ei ole erityisen mairitteleva", "valitettava totuus"). Tämä herättää lukijassa luottamusta, sillä ongelmista puhutaan avoimesti.

Vastakkainasettelujen purku: Kirjoittaja ennakoi vastaväitteitä (esim. sähkökapasiteetin säästäminen muille) ja kumoaa ne vetoamalla historiaan ja pragmaattisuuteen. Hän ei näe eri toimialoja toistensa vastakohtina, vaan osana monipuolista palapeliä.

Vastuunotto ja toimintaan kutsuminen: Viimeinen kappale toimii vahvana herätyksenä: "Ehkä olemme katsoneet jo riittävän pitkään vierestä, kun muut kehittyvät. Nyt meidän tehtävämme on varmistaa, että Jämsä kulkee itse mukana siinä kehityksessä."

Johtopäätös

Jori Reijulan teksti on puheenvuoro rohkean ja ennakoivan kuntapolitiikan puolesta. Se haastaa lukijan näkemään elinvoimaan investoimisen ei-pakollisena menoeränä, vaan ainoana kestävänä tapana turvata Jämsän tulevaisuus. Teksti tasapainottelee taitavasti menneisyyden vaikeiden kokemusten (Kaipola) ja tulevaisuuden konkreettisten mahdollisuuksien (energia, ilmailu, datakeskukset) välillä.

Vastuu hukkuu kansainvälisiin kuvioihin – Kaipolan jätevoimalasotku on varoittava esimerkki

Jämsän Kaipolan entisen paperitehtaan alueella nähty näytelmä energiayhtiö Kaipolan Energian ympärillä on surullinen luettavuudessaan. Kun brittiläinen Cindrigo-yhtiö ja sen jälkeen Kyprokselle rekisteröidyt tekoälyalan pöytälaatikko-organisaatiot ovat pyörittäneet paperilla jättimäisiä 50 vuoden sopimuksia, lopputulos on arkinen: maksamattomia laskuja, tyhjiä lupauksia ja lopulta konkurssi.

Uutisen antama kuva on paljastava. Kun liiketoiminta ei ota tuulta itsensä varaan ja laskupinot kasvavat, vastuiden siirtäminen ulkomaisille uusille omistajille vain muutama kuukausi ennen konkurssia haisee pahasti vastuun pakoilulta. Paikallisen kiinteistönomistajan edustajan, Kaipola Green Portin toimitusjohtaja Matti Inkovaaran, toteamus ”joku päätepiste sille piti saada” tiivistää turhautumisen tilanteeseen, jossa paikalliset toimijat jäävät nuolemaan näppejään.

Kaipolan tapaus nostaa esiin laajemman ongelman: miten alueet ja kunnat voivat suojautua ulkomaisten, monimutkaisten yhtiörakenteiden taakse piiloutuvilta toimijoilta? Paperilla 50 vuoden vuokrasopimus jätevoimalaitoksesta kuulostaa pitkäjänteiseltä teolliselta investoinnilta, mutta todellisuudessa kyse saattaa olla vain kulissista, jossa nimiä ja omistajia kierrätetään ilman aitoa aikomusta tai kykyä toteuttaa hanketta.

Kaipola ansaitsee parempaa. Alueella on pitkä teollinen historia ja potentiaalia, mutta se vaatii vakavasti otettavia, läpinäkyviä ja sitoutuneita kumppaneita – ei kabineteissa solmittuja Kyproksen-järjestelyjä, jotka päättyvät veronmaksajien ja paikallisten yritysten kantamaan tappioon. Toivottavasti tästä otetaan opiksi niin Jämsässä kuin muuallakin Suomessa: paperilla loistaviin megapulsseihin ja eksoottisiin omistajakuvioihin on jatkossa suhtauduttava sillä kriittisyydellä, mitä ne todellisuudessa ansaitsevat.

1. Keskeinen sisältö ja tapahtumaketju

Artikkeli kertoo Jämsän Kaipolassa sijaitsevan entisen paperitehtaan alueella toimineen Kaipolan Energia oy:n päättymisestä konkurssiin.

Tausta: Brittiläinen energia-alan yhtiö Cindrigo oli tehnyt vuonna 2024 pitkän, 50 vuotta kestävän aiesopimuksen ja vuokrasopimuksen jätevoimalaitoksesta alueen omistavan Kaipola Green Port oy:n kanssa. Käytännön toimintaa voimalalla ei kuitenkaan koskaan saatu kunnolla käyntiin.

Yritysjärjestely: Heinäkuussa 2026 Cindrigo myi Kaipolan Energian Kyprokselle rekisteröidylle, tekoälyalalla toimivalle Edgevolt Europe & Nordic Ltd -yritykselle. Vastineeksi Cindrigo sai hallintaansa tytäryhtiön (jonka nimeksi tuli myöhemmin Cindrigo Finland oy) ja siirsi Suomen toimintonsa Kaipolasta Heinolaan, vedoten pienempiin vuokrakuluihin.

Konkurssi: Syyskuun 30. päivänä Kaipolan Energia asetettiin konkurssiin alueen omistajan (Kaipola Green Port) hakemuksesta maksamattomien sähkö- ja vuokrasaskujen vuoksi. Samalla 50 vuoden vuokrasopimus purettiin.

2. Osapuolet ja roolit

Kaipola Green Port oy: Tehdasalueen omistaja, jota edustaa toimitusjohtaja Matti Inkovaara. Kyllästyi maksamattomiin laskuihin ja ajoi yhtiön konkurssiin saadakseen tilanteelle päätepisteen.

Kaipolan Energia oy: Kohdeyritys, jonka oli määrä pyörittää jätevoimalaa. Taloudellinen tilanne oli heikko (vuonna 2025 liikevaihto 209 000 euroa ja tulos 71 000 euroa tappiollinen).

Cindrigo: Brittiläinen energia-alan yhtiö, joka luopui Kaipolan Energian osakkeista juuri ennen konkurssia ja keskitti toimintansa Heinolaan.

Edgevolt / Cindrigo Finland / Fuelwood Finland: Kyprokselle rekisteröity tekoälyalan yritys ja siihen kytköksissä olevat yhtiökuviot, joiden ympärillä on pyörinyt nimenmuutoksia ja päällekkäisiä hallituksen jäseniä.

3. Keskeiset havainnot ja epäkohdat

Taktinen omistajanvaihdos ennen konkurssia: Alueen omistajan edustaja Matti Inkovaara arvioi suoraan, että Cindrigo halusi heinäkuun yritysjärjestelyllä "päästä eroon" Kaipolan Energian osakkeista ja vastuista juuri ennen väistämätöntä konkurssia. Ajankohta (omistajanvaihdos heinäkuussa, konkurssi syyskuun lopussa) tukee vahvasti epäilystä siitä, että kyseessä oli tietoinen riskeistä irtautuminen.

Liiketoiminnan kannattamattomuus: Jätevoimalaa ei saatu koskaan käyntiin, ja Inkovaaran mukaan se olisi tuskin muutenkaan pyörinyt kannattavasti, koska alueella ei ole riittävästi lämmön hyödyntäjiä (pelkkä sähköntuotanto ei olisi ollut kannattavaa).

Monimutkainen ja sekava yhtiöverkko: Jutussa tuodaan esiin runsaasti yritysten nimenmuutoksia (Edgevolt Finland, Cindrigo Finland, Fuelwood Finland) sekä sitä, että samat henkilöt ovat istuneet eri aikoina eri yhtiöiden hallituksissa. Tämä viittaa siihen, että taustalla on häärännyt sama taustavaikuttajien piiri, joka on siirrellyt resursseja ja vastuita yhtiöstä toiseen.

Yhteenveto

Tapaus on tyypillinen esimerkki monimutkaisesta ja epäonnistuneesta teollisesta hankkeesta, jossa ulkomaiset toimijat (Cindrigo) ovat pyörittäneet paperilla suuria suunnitelmia (50 vuoden sopimus), mutta todellisuus on ollut taloudellisesti kestämätöntä. Kun laskuja alkoi kertyä ja toiminta jäi pelkäksi puheeksi, vastuista pyrittiin vapautumaan mutkikkaiden omistusjärjestelyjen ja ulkomaisten pöytälaatikko- / tekoäly-yrityskytkösten kautta, kunnes paikallinen kiinteistönomistaja katsoi tilanteen riittäväksi ja katkaisi pelin konkurssihakemuksella.

Blogin kävijämäärä ylitti 60.000 kävijää/kk

Olen tässä aina välillä seurannut blogini kävijämäärää. Nyt 9/2026 se ylitti ensimmäisen kerran 60.000 kävijää kuukaudessa rajapyykin. Trendi on exponetiaalisessa nousussa, mutta miksi?

Corsairin toiminta Jämsässä ja sen herättämät epäselvyydet

Ylen tekemän selvityksen mukaan Keski-Suomessa Jämsässä toimiva Corsair-verkosto herättää vakavia kysymyksiä ja muistuttaa monin tavoin tyypillistä verkostomarkkinointihuijausta. Yritys markkinoi näyttävästi pelastavansa maailman muovijätteeltä pyrolyysimenetelmän avulla ja tarjoavansa sijoittajille valtavia tuottoja omien CSR-tokeneittensa kautta.

Tarkasteltaessa yhtiön toimintaa, taloustietoja ja taustoja paljastuu kuitenkin lukuisia ristiriitaisuuksia ja varoitusmerkkejä.

Keskeiset havainnot Corsairin toiminnasta

• Pyrolyysimenetelmän haasteet: Corsair hyödyntää Jämsässä rumpu-uunilaitteita, jotka ovat laajasti saatavilla esimerkiksi kiinalaisesta Alibaba-verkkokaupasta. Vaikka yritys väittää prosessinsa olevan poikkeuksellisen tehokas (tuhannesta kilosta muovia tuhat litraa öljyä), asiantuntijoiden mukaan pyrolyysiöljyn tuottaminen on yleisesti osoittautunut taloudellisesti vaikeaksi, sillä sen valmistuskustannukset ovat huomattavasti neitseellistä öljyä korkeammat.
• Hämärä kryptovara (CSR-token): Yhtiö markkinoi virtuaalivaluuttaansa tulevaisuuden arvo-omaisuutena, jonka arvon luvataan nousevan pilviin. Tokeneita ei kuitenkaan löydy yleisiltä kauppapaikoilta, eikä sillä ole vaadittuja Finanssivalvonnan tai muiden eurooppalaisten viranomaisten hyväksyntöjä. Useat maat, kuten Italia, Belgia ja Itävalta, ovat puuttuneet Corsairin markkinointiin ja sulkeneet siihen liittyviä sivustoja.
• Taloudelliset ristiriitaisuudet: Corsair Finlandin tilinpäätöksissä on outoja piirteitä: yrityksellä on miljoonien eurojen edestä laitteistohankintoja ilman poistomerkintöjä, kasvanut työntekijämäärä ilman palkkakuluja tai vuokria, eikä sillä ole virallisten tietojen mukaan lainkaan liikevaihtoa. Emoyhtiö Alankomaissa puolestaan on jättänyt toimittamatta lakisääteisiä tilinpäätöksiään, mikä on maassa rangaistava teko.
• Kyseenalaiset avainhenkilöt: Yhtiön johdossa ja verkostossa toimivilla henkilöillä on taustallaan kyseenalaisia liiketoimia. Esimerkiksi keskeisenä verkoston jäsenenä esiintyvällä Andrea Ceriolla on Italiasta lainvoimainen vankeustuomio luvattomien sijoituspalvelujen markkinoinnista ja korkeiden voittomahdollisuuksien lupaamisesta Corsairin nimissä. Suomen-yhtiön toimitusjohtajalla Jussi Salorannalla puolestaan on taustaa Onecoin-pyramidihuijauksesta tunnettujen henkilöiden kanssa, eikä hän maksa veroja Suomeen.
• Paine rekrytointiin: Liiketoimintamalli perustuu vahvasti verkostomarkkinointiin, uusien myyjien värväämiseen, ohjelmistojen (kuten sovellusten) myyntiin sekä siihen, että jäseniä kehotetaan sokeasti uskomaan yrityksen menestykseen kritiikistä huolimatta.

Johtopäätökset

Vaikka Corsair luo julkisuudessa ja tilaisuuksissaan kuvaa miljoonaluokan kansainvälisestä menestystarinasta ja vihreästä siirtymästä, todellisuudessa toiminnasta puuttuu läpinäkyvyys. Tosiasiallinen tuotanto Jämsässä, kryptovaran todellinen arvo ja emoyhtiön taloustiedot eivät kestä kriittistä tarkastelua. Toiminta muistuttaa enemmän aggressiivista verkostomarkkinointia ja kuluttajien houkuttelua kuin vakaata teollista liiketoimintaa.

Winda Energy Oy taustat

Winda Energy Oy on suomalainen uusiutuvan energian (tuuli- ja aurinkovoiman) hankekehittäjä, joka perustettiin alun perin vuonna 2011 nimellä Winda Power. Yhtiö on kasvanut merkittäväksi toimijaksi Suomen tuulivoimamarkkinoilla, ja sillä on käynnissä useita kymmeniä hankealoja eri puolilla maata.

Kun tarkastellaan yhtiön taustoja, omistussuhteita ja mahdollisia ”hämäryyksiä” tai kriittisiä näkökulmia analyyttisesti, esiin nousee muun muassa seuraavia tekijöitä:

1. Taustat ja omistusrakenne

• Pääomistaja: Winda Energyn taustalla on tsekkiläinen pääomasijoittaja ja miljardööri Tomáš Krsek.

• BHM Group / Green Horizon Renewables: Krsek hallinnoi sijoituksiaan muun muassa BHM Group -sijoitusyhtiön (ja sen uusiutuvaan energiaan keskittyvän BHM Renewables / aiemmin Green Horizon Renewables) kautta.

• Yrityskauppa: Krsekin sijoitusrahasto osti tuolloisen Winda Powerin enemmistöosuuden vuonna 2018, minkä jälkeen yhtiön nimi muutettiin Winda Energyksi.

2. Onko taustoissa tai toiminnassa jotain ”epämääräistä”?

Varsinaista laitonta tai suoraan hämärää rikollisuutta Winda Energyn taustalla ei ole, mutta yhtiön toimintaan ja ulkomaiseen omistuspohjaan liittyy piirteitä, jotka herättävät kansalaiskeskustelua ja kriittisiä huomioita:

• Ulkomainen pääoma ja intressit: Vaikka yhtiö operoi suomalaisella nimellä ja paikallisia hankeideoita vieden, sen taustalla on keskieurooppalainen miljardööriomisteinen pääomasijoitusrahasto. Tuulivoimakriitikot ja tietyt luonnonsuojelutahot ovat nostaneet esiin, että näiden toimijoiden strategiana on usein tuottaa vihreää sähköä tai vetyä laajemmin Euroopan tarpeisiin (esimerkiksi siirtymäverkkojen tai teollisten investointien kautta), eikä niinkään ensisijaisesti varmistaa pelkkää Suomen kansallista energiaomavaraisuutta.

• Pääomasijoittajien luonne: BHM Group on tyypillinen pääomasijoittaja, joka hakee uusiutuvan energian hankekehityksellä kaupallista tuottoa. Pääomasijoittajavetoisessa hankekehityksessä on tavallista, että projekteja kehitetään alkuvaiheessa (maanhankinta, YVA-menettelyt, kaavoitus) ja ne saatetaan myöhemmin eteenpäin suuremmille energiayhtiöille tai rahastoille, kun arvo on kasvanut. Tämä herättää toisinaan närää paikallisasukkaissa, jotka kokevat ulkomaisten omistajien vievän tuotot ja luonnonvarojen hyödyt muualle.

• Laaja hankekehitys vs. toteutukset: Kuten monet muutkin saman kokoluokan hankekehittäjät, Winda Energy pitää portfoliossaan valtavaa määrää hankkeita eri puolilla Suomea (Pohjanmaalla, Lapissa, Keski-Suomessa jne.). Kaikkia suunnitteilla olevia tuuli- ja aurinkopuistoja ei todellisuudessa koskaan rakenneta, sillä osa kaatuu ympäristöluupiireihin, puolustusvoimien lausuntoihin, kunnalliseen vastustukseen tai kannattamattomuuteen. Tämä ns. "hankkeiden hamstraus" saattaa joskus kuormittaa kuntien hallintoa ja herättää paikallisissa maanomistajissa epäilyksiä.

Yhteenveto

Winda Energyn taustoissa ei ole kyse mistään rikollisesta tai salatusta hämäryydestä, vaan kyseessä on tsekkiläisen miljardöörin pääomalla pyörivä kansainvälinen uusiutuvan energian hankekehitysyhtiö.

Kritiikki yhtiötä kohtaan kumpuaa samasta ilmiöstä kuin muunkin ulkomaisen tuulivoimainvestointipääoman kohdalla: suomalainen tuulivoimapotentiaali kiinnostaa ulkomaisia sijoittajia korkean tuottopotentiaalin vuoksi, ja paikalliset asukkaat voivat kokea vieraat sijoittajataustat ja suuren mittakaavan hankkeet vieraiksi.

Jämsän uuden liikuntahallin kustannusarvio noussut – Hanke herättää keskustelua

Jämsän uuden liikuntahallin kustannusarvio on herättänyt keskustelua sen jälkeen, kun hintaarvio nousi noin 9–9,5 miljoonaan euroon. Vuoden 2025 taloussuunnitelmassa hankkeelle oli varattu noin 4,6 miljoonaa euroa, joten hinta on kasvanut merkittävästi suunnitellusta.

Kustannusten kasvu ja tarvittavat selvitykset
Merkittävä hinnanmuutos on nostanut esiin vaatimuksia hankkeen huolellisemmasta tarkastelusta ennen lopullisia päätöksiä. Keskustelussa on tuotu esille, että noin 10 miljoonan euron investointi on Jämsän kokoiselle kunnalle huomattava taloudellinen ponnistus, jonka vuoksi sen todelliset kustannukset ja hyödyt halutaan arvioida perusteellisesti.

Esitettyjen näkökulmien mukaan ennen rakentamispäätöstä tulisi selvittää kattavasti:

• Hankkeen tarkka eritelty kustannusarvio (rakennus, pohjatyöt, kunnallistekniikka ja liikennejärjestelyt).
• Hallin tekniset tiedot, kuten kokonaispinta-ala, neliöhinta ja katsomopaikkojen määrä.
• Todellinen käyttötarve suhteessa kaupungin olemassa oleviin sisäliikuntatiloihin
• Vaihtoehtoiset ratkaisut ja vertailu muihin vastaaviin Suomessa toteutettuihin hankkeisiin.

Seuraavat askeleet
Vaikka liikuntahallille saattaa olla tarvetta, hintalapun kaksinkertaistuminen on herättänyt huomiota siitä, vastaako alkuperäinen suunnitelma enää nykyistä tilannetta. Päättäjiltä ja valmistelulta edellytetään nyt avointa ja eriteltyä tietojenjakoa, jotta kuntalaisilla ja päättäjillä on riittävät perusteet arvioida hankkeen taloudellisia vaikutuksia.

Koulut eivät ole vain numeroita paperilla – Länkipohjan ja Koskenpään tulevaisuus vaatii todellista laskutaitoa

Päätöksenteko Jämsän kylien kouluista on tullut pisteeseen, jossa meidän on pysähdyttävä ja katsottava totuutta silmiin. Länkipohjan ja Koskenpään koulujen lakkautusuhkakuvat tuovat mukanaan kylmää kyytiä, mutta vielä kylmempää on huomata, kuinka suppeilla laskuilla tulevaisuuttamme ollaan sahaamassa poikki.

Jos kyläkoulu halutaan sulkea ”säästöjen” nimissä, laskelmat on tehtävä loppuun asti. Pelkkä yhden kiinteistön käyttökulujen poistuminen ei ole todellinen säästö.

Mitä sulkeminen oikeasti maksaa?

Purkamisen ja alaskirjauksen hinta: Koulurakennuksen sulkeminen ei lopu avainten luovutukseen. Tyhjilleen jäävän kiinteistön arvon alaskirjaus ja mahdolliset purku- tai suojelukustannukset lankeavat kuntalaisten maksettaviksi kerralla.

Koulukuljetusten pomppaavat laskut: Lapset eivät katoa minnekään, vaikka koulu suljettaisiin. Heitä aletaan vain kuskata pitkien matkojen päästä toisaalle. Koulukuljetusten kustannusten kasvu syö nopeasti kuvitellut säästöt, ja samalla hiilijalanjälki kasvaa.

Päiväkotirumban piilokulut: Monessa kylässä koulu ja päiväkoti muodostavat saumattoman, elävän sydämen. Jos koulu lakkautetaan, päiväkoti saatetaan joutua siirtämään pienempiin tiloihin. Syntyy uusi lasku: uusien päiväkotitilojen rakentamisen tai vuokraamisen kustannukset nielevät euroja ennennäkemättömällä tahdilla.

Kohtuuttomat koulumatkat: Lapsiemme hyvinvointi ei ole neuvottelukysymys. On varmistettava, että koulumatkat pysyvät lain sallimissa ja lapsen jaksamisen kannalta inhimillisissä rajoissa. Tuntien istuminen bussissa ei korvaa turvallista, lähellä olevaa oppimisympäristöä.

"Kyläkoulu on paljon enemmän kuin seinät ja katto. Se on kylän elinvoiman pulssi, lapsiperheiden vetovoimatekijä ja yhteisöllisyyden kivijalka."

Kun laskimme yhteen kaikki nämä todelliset kulut – purut, remontit, kuljetukset ja uudet tilat – käy ilmi karu totuus: lakkautus ei säästä mitään. Se siirtää rahaa paikasta toiseen ja köyhdyttää koko Jämsää.

Älkäämme tehkö peruuttamattomia virheitä laskelmilla, joissa näytetään vain puolet totuudesta. Vaaditaan päättäjiltä rehellistä, pitkäjänteistä ja ihmisläheistä talouslaskelmaa, joka ottaa huomioon koko yhteisön tulevaisuuden.

Miten me voimme katsoa lapsiamme silmiin ja sanoa, että heidän koulunsa suljettiin?

Vihreä siirtymä vaatii tekoja – ei pommeja maanomistajien tulevaisuuteen

Suomeen nousevassa aurinkovoimabuumissa on valtavasti hyvää: se tuo elinvoimaa maaseudulle, edistää puhdasta siirtymää ja lisää kotimaista energiatuotantoa. Kun maaseudulle suunnitellaan satojen hehtaarien jättimäisiä aurinkopaneelikenttiä, puhutaan merkittävistä investoinneista. Paikallisen päätöksenteon ja maanomistajien pöydissä on kuitenkin herättävä – ennen kuin ensimmäistäkään paalua lyödään maahan.

Mikä on tilanne silloin, kun aurinkopaneelien käyttöikä 30 tai 40 vuoden päästä päättyy tai jos energiayhtiö ajautuu yllättäen konkurssiin? Koko kansantalouden ja vihreän siirtymän uskottavuuden kannalta on elintärkeää, että vastuut ovat kirkkaat.

Ensinnäkään lasku ei saa koskaan langeta maanomistajan maksettavaksi. On kohtuutonta ajatella, että sukupolvelta toiselle maataan viljellyt tai metsää omistanut perhe voisi löytää itsensä tilanteesta, jossa heidän syliinsä kaatuu miljoonaluokan romuvarasto. Maanvuokrasopimuksissa on oltava mustaa valkoisella: vastuu purkamisesta ja alueen ennallistamisesta on sataprosenttisesti operaattorilla.

Tässä avainasemaan nousevat kunnat ja rakennusluvat. Kunta ei yksinkertaisesti saa myöntää rakennuslupaa 200 hehtaarin teolliselle aurinkopuistolle ilman riittävää, asianmukaisesti mitoitettua purkuvakuutta – esimerkiksi pankkitakausta. Kun kyseessä on satojen hehtaarien jättimäinen kenttä, vakuuden on oltava miljoonaluokkaa, tyypillisesti 4–7 miljoonaa euroa, ei mikään nimellinen muutaman kymmenen tuhannen euron ele.

Nyrkkisääntönä pelkkä purkaminen ja alueen siistiminen maksaa helposti kymmeniä tuhansia euroja per hehtaari, joten liian pieni vakuus jättäisi laskun yhteiskunnan tai maanomistajan maksettavaksi, jos yhtiö tekee konkurssia. Vakuuden on oltava se turva, jolla alue saadaan varmasti palautettua luonnonmukaiseen tilaan. Kunta ei voi eikä saa jättää hylättyä teollisuusaluetta luontoon roikkumaan.

Vihreää siirtymää ei saa rakentaa löyhien lupauksien varaan. Vastuullinen energiatuotanto kantaa vastuunsa alusta loppuun – aina siihen asti, kun viimeinenkin paneeli ja teräsrunko on nostettu maasta. Vaaditaan siis tiukkoja lupaehtoja, vedenpitäviä sopimuksia ja riittäviä miljoonaluokan vakuuksia, jotta maaseudun vihreä energia ei muutamassa vuosikymmenessä muutu yhteiskunnan tai maanomistajien painajaiseksi.

Vetää lonkkaa

Sanonta ”vetää lonkkaa” tarkoittaa lepäämistä, makoilua tai laiskottelua. Sen taustalla on hyvin konkreettinen fyysinen asento ja ruumiillinen ilmaisu.

Mistä sanonta juontaa juurensa?

Kyljelle maata oikaiseminen: Kun ihminen käy pitkäkseen levätäkseen, nukkuakseen tai ottaakseen päiväunet, hän laskeutuu tyypillisesti kyljelleen. Tässä asennossa vartalon paino lepää luonnollisesti lonkan päällä.

Verbin käyttö: ”Vetämisellä” viitataan tässä yhteydessä kehon oikaisemiseen, venyttämiseen tai siirtämiseen vaakasuoraan asentoon. Kun mennään pitkäkseen maata tai sängyn pohjalle, vedetään kroppa lepoon niin, että lonkka ottaa vastaan.

Ilmaisu on vakiintunut suomen kieleen kuvaamaan rennosti otettua taukoa tai työnteon välttelemistä, ja se on ollut pitkään käytössä erityisesti arkikielessä ja sotilaspiireissä. Tuntemattoman sotilaan kaltaisessa sotilaskulttuurissa, jossa lepohetket olivat kortilla ja arvokkaita.

Kuinka jäsenrekisterin kirjoitusvirhe paljastui tekoälyn avulla?

Eräässä jäsenrekisterissä oli virheellinen sähköpostiosoite, minkä vuoksi massaviestini palautuivat jatkuvasti virheilmoituksina yhden henkilön osalta. Kysyin ensin asiasta tuttavaltani, mutta hän ei tuntenut henkilöä. Päätin turvautua tekoälyyn ja pyysin sitä etsimään kyseisen henkilön oikean sähköpostin.

Tekoäly vastasi itsevarmasti: "Eri lähteiden ja tieteellisten julkaisujen (kuten XX-yliopiston tutkimusartikkeleiden) mukaan henkilön virallisena yhteyssähköpostina mainitaan osoite etunimi.sukunimi@plääplääplää.jp."

Kun tutkin sähköpostiosoitetta tarkemmin, jäsenrekisteriä ja tekoälyn löytämää, niin mysteeri ratkesi: n-kirjain oli muuttunut matkan varrella m-kirjaimeksi! Loppu hyvin, kaikki hyvin – oikea osoite löytyi lopulta.

Kuinka kaukana horisontti on? Esimerkkinä soutaja ja rannalla seisoja

Kun ihminen seisoo meren rannalla, hän näkee tiettyyn matkaan asti, ennen kuin Maan pyöreä muoto tulee vastaan ja horisontti katkaisee näköyhteyden. Samalla tavalla merellä soutavan kaverin lakkikin näkyy vain tietyn matkan päähän rannasta katsottuna.

Jotta kaverin punainen lipalakki katoaa näkyvistä, rannalla seisojan katseen "kantama" ja soutajan lakin näkyvyysmatka lasketaan yhteen.

Homma menee käytännössä näin:

• Sinun silmäsi ovat noin 1,7 metrin korkeudella, mikä tarkoittaa, että näet merellä noin 4,6 kilometrin päähän.
• Kaverin lakki on 1 metrin korkeudella, mikä tarkoittaa, että hänen lakkinsa näkyy vastasuuntaan noin 3,6 kilometrin päähän.

Kun nämä kaksi matkaa lasketaan yhteen (4,6 km + 3,6 km), tulokseksi saadaan noin 8,2 kilometriä.

Soutajan täytyy siis soutaa noin 8,2 kilometrin päähän rannasta, jotta hänen punainen lipalakkinsa painuu lopullisesti maan kaarevuuden taakse eikä sitä enää nähdä.

Saunakylä Jämsä 19.9.2026

Sähkönkulutus ja tehontarve Suomen henkilöautokannalla, jos kaikki maan henkilöautot sähköistettäisiin täysin

Kysymys: mikä on sähkönkulutus ja tehontarve Suomen henkilöautokannalla olisi, jos kaikki maan henkilöautot sähköistettäisiin täysin?

Laskelmassa käytetään seuraavia keskeisiä lähtötietoja:

Henkilöautojen määrä Suomessa: Liikennekäytössä on noin 2 723 000 henkilöautoa (Tilastokeskus).  

Keskimääräinen ajosuorite: Yksi henkilöauto ajaa Suomessa keskimäärin noin 14 000 kilometriä vuodessa.  

Sähköauton energiankulutus: Normaalin täyssähköauton todellinen keskikulutus (ottaen huomioon Suomen vaihtelevat sääolosuhteet ja talviajon) on noin 18 kWh / 100 km (vaihtelee tyypillisesti 15–20 kWh välillä).  

Vuotuinen kokonaissähkönkulutus  

Yhden auton vuotuinen kulutu on 2520 kWh vuodessa per auto.

Kaikkien autojen yhteinen vuotuinen kulutus on noin 6,86 TWh vuodessa.

Vertailun vuoksi: Suomen koko sähkönkulutus on vuositasolla noin 80–85 TWh, eli kaikkien henkilöautojen sähköistäminen nostaisi maan kokonaissähkönkulutusta noin 8–9 %.

Keskimääräinen sähkönkulutus tunnissa  

Jotta saadaan selville, kuinka paljon sähköä kuluu keskimäärin yhden tunnin aikana, vuotuinen energiamäärä jaetaan vuoden tuntien määrällä (8760 tuntia). Tämä tarkoittaa, että keskimääräinen sähkönkulutus on 783,3 MWh tunnissa eli noin 783 megawattituntia.  

Jotta autojen vaatima energia saadaan tuotettua luotettavasti huomioiden latauksen epätasaisuus, tarvittava lisäkapasiteetti vastaa suuruusluokaltaan noin 1 000–1 500 MW (1,0–1,5 GW) uutta voimalaitoskapasiteettia, verkkokuormituksen tasauksesta riippuen.

Mainittakoon lopuksi Loviisan ja Olkiluodon ydinvoimalaitosten reaktoreiden sähkötehot (netto) ovat seuraavat:

Loviisan ydinvoimalaitos (Fortum)

Loviisassa on kaksi neuvostoliittolaisteoista VVER-440-painevesireaktoria:
Loviisa 1: noin 507 MW
Loviisa 2: noin 507 MW
Laitoksen yhteissähköteho on siis noin 1 014 MW.

Olkiluodon ydinvoimalaitos (TVO)

Olkiluodossa on kolme toiminnassa olevaa reaktoria (kaksi kiehutusvesireaktoria ja yksi massiivinen EPR-painevesireaktori):
Olkiluoto 1: noin 890 MW (kiehutusvesireaktori)
Olkiluoto 2: noin 890 MW (kiehutusvesireaktori)
Olkiluoto 3: noin 1 600 MW (painevesireaktori / EPR)
Olkiluodon kokonaissähköteho on yhteensä noin 3 380 MW.

Hiiliputkinäkö tuhoaa luonnon – Olemme valjastaneet metsät virtuaalimaailman alttarille

Moderni ympäristöpolitiikka on ajanut itsensä kestämättömään ristiriitaan. Nimellisesti meillä on käynnissä suuri vihreä siirtymä, mutta todellisuudessa sen varjossa hakataan maan tasalle eläviä, hiiltä sitovia metsäekosysteemejä. Tilalle pystytetään kymmenien hehtaarien alueita kiinalaisella lasilla, alumiinilla ja teräksellä täytettyjä teollisuuslaitoksia – ja tätä kaikkea markkinoidaan luonnon pelastamisena.

Hämmentävintä tässä kehityksessä on vihreiden arvojen kannattajien syvä hiljaisuus luonnon lanaamisen edessä. Koko ympäristökeskustelu on hirttäytynyt lähes yksinomaan suoriin hiilidioksidipäästöihin (Scope 1 ja 2). Koska aurinkopaneelista, tuulivoimalasta tai datakeskuksesta ei nouse savua, se on brändätty automaattisesti ”puhtaaksi”. Tämä on johtanut vaaralliseen sokeuteen luontokatoa kohtaan. Tuulimyllyjen massiiviset betoniperustukset, leveät huoltotiet ja Fingridin satojen kilometrien pituiset johtokadut pirstovat yhtenäiset metsät ja elinympäristöt lopullisesti. Luonto uhrataan Excel-taulukon päästövähennysten alttarille.

Scope 3 on tekoälyn likainen salaisuus

Ympäristökeskustelussa ollaan Scope 3 -päästöistä eli arvoketjun epäsuorista päästöistä käytännössä hiirenhiljaa. Ne jätetään systemaattisesti huomiotta, koska niiden avaaminen romuttaisi koko vihreän illuusion.

Miljardiluokan datakeskukset eivät synny tyhjästä. Ne vaativat miljoonia tonneja sementtiä ja terästä. Itse tekoälypalvelimet – kymmenet tuhannet rinnakkain huutavat grafiikkasuorittimet (GPU:t) – ovat täynnä harvinaisia maametalleja, nikkeliä, kuparia ja kobolttia. Näiden aineiden louhinta tuhoaa paikallista luontoa ja saastuttaa pohjavesiä ympäri maapalloa.

Tähän liittyy lisäksi armoton e-jätteen sykli. Tekoälyn vaatima laskentateho kehittyy niin nopeasti, että palvelimien elinkaari on armottoman lyhyt, usein vain 3–5 vuotta. Olemme luomassa globaalin toimitusketjun, joka kaivaa maasta valtavia määriä resursseja, rakentaa niistä valtaamalla energialla supertietokoneita ja kippaa ne muutaman vuoden kuluttua elektroniikkaromuksi. Koska nämä päästöt tilastoidaan usein valmistajamaan (kuten Kiinan) kontolle, Piilaakson teknojätit voivat pestä kätensä ja julistaa olevansa ”hiilineutraaleja”.

Historian suurin maansiirto-operaatio

Vihreä liike on pitkään ajanut yhteiskunnan totaalista sähköistämistä ratkaisuna kaikkeen. Nyt kun sähköistyminen on muuttunut ylikansallisten datajättien loputtomaksi energiarohmoukseksi, narratiivia on vaikea kääntää myöntämättä totuutta: ”vihreä siirtymä” on muuttunut historian suurimmaksi maansiirto- ja teollistamisoperaatioksi.

Absurdeinta tässä vaihtokaupassa on itse lopputuote. Raivaamme aitoa, elävää luontoa teollisuusalueiksi, jotta miljardiluokan tekoälymalli voi tuottaa meille synteettisiä videoita, optimoida mainosten kohdennusta ja kirjoittaa automaattisia sähköposteja.

Olemme uhranneet fyysisen todellisuuden tukeaksemme virtuaalimaailman ylisyöttöä. On aika herätä hiiliputkinäöltä ja vaatia, että ympäristöpolitiikka ottaa huomioon myös luonnon monimuotoisuuden ja koko arvoketjun todelliset kustannukset – ennen kuin pelastettavaa ei enää ole.

Sataa kuin Esterin perseestä

Sanonta ”sataa (tai tulee vettä) kuin Esterin perseestä” tarkoittaa rankkaa ja runsasta vesisadetta, mutta sen tarkkaa alkuperää ei tiedetä varmasti. Selityksiä on esitetty useita:

Esterin päivä: Vanha kansanomainen uskomus tai nimipäivään (16. toukokuuta) liittyvä perinne, jonka mukaan Esterin nimipäivänä on historiallisesti pidetty erityisen sateisena. 

Esteri-palopumppu: Tunnettu suomalainen paloautojen ja sammutuslaitteistojen Esteri-vesipumppu (jota valmistettiin Kaarinassa 1960-luvulta alkaen), jonka perästä ja letkuista vesivirta sinkoutui voimalla. Monien arvioiden mukaan pumppu on kuitenkin saanut nimensä jo olemassa olleen sanonnan mukaan.

Siipirataslaiva Ester: Saimaan vesillä 1900-luvun alussa seilannut höyrylaiva Ester, jonka siipirattaiden kerrottiin pärskyvän ja roiskuttavan vettä hyvin näyttävästi.

Kielellinen riimi: Tutkijoiden mukaan kyseessä voi olla myös puhtaasti rytmifraasi, jossa sana Esteri vain rimmaa hauskasti ja ronskisti rankkasadetta kuvaavan vertauksen kanssa.

Mihin katosi arvostava vuoropuhelu tilaisuuksista?

Osallistumiseni erääseen tilaisuuteen herätti vakavia kysymyksiä kokouskulttuurista. Kun esitin puheenjohtajalle alustuspuheen aikana kysymyksen, vastauksena oli terävä huuto: "Älä häiritse kesken puheen!" Kun myöhemmin sain itse puheenvuoron, puheenjohtaja keskeytti minut kesken kaiken, jolloin jouduin huomauttamaan: "Nyt on minun vuoroni puhua, älä keskeytä."

Tilanne oli räikeä osoitus kaksoisstandardeista. Jos puheenjohtaja vaatii itselleen koskemattomuutta, mutta ei itse kunnioita muiden puheenvuoroja, kyse ei ole sujuvasta johtamisesta vaan sanelupolitiikasta.

Avoimen ja demokraattisen keskustelun peruskiviin kuuluu vastavuoroisuus. Puheenjohtajan tehtävä on toimia keskustelun mahdollistajana, ei portinvartijana, joka polkee toisten puheoikeutta. Toivon jatkossa näkeväni tilaisuuksia, joissa hyvät tavat ja aito vuoropuhelu ovat etusijalla.

Vaalibuumi nostaa pintaan vanhat syndroomat – puhetta riittää, mutta sisältö puuttuu

Eduskuntavaalien varjot alkavat pitenemään jo paikallispolitiikassa, ja useissa kokouksissa on huomattu sama ilmiö: vaalikuume saa osan poliitikoista liikkeelle pelkän esiintymisen ilosta. Paikallisissa foorumeissa ja työryhmissä näkyy ehdokkaita, jotka työntävät itseään keinotekoisesti esiin jokaiseen mahdolliseen pestiin ja tilaisuuteen vain näkyvyyden vuoksi.

Tyypillistä tälle esiintymiselle on loputon virta sanoja, joiden takaa puuttuu todellinen sisältö. Tilaisuuksissa korostuvat ylipositiivinen ilmapiiri ja pelkkä mielistely, mikä herättää äänestäjissä helposti vastareaktion.

Tällainen tyrkyttäytyminen ei vakuuta. Itse en tule koskaan äänestämään ehdokasta, jonka pääasiallinen anti on pelkkää tyhjää puhetta ja esillä olemisen pakkoa. Seuraavissakin vaaleissa ääneni menee selkojärkiselle, asiakeskeiselle ja asioihin perehtyneelle tekijälle.

Saunakylä Jämsä 12.9.2026