Pykäläviidakko ei saa olla elinvoiman hauta – tarvitsemme mahdollistavaa lainsäädäntöä

Suomalaisen kehityksen suurin jarru ei ole rahan puute tai ideoiden vähyys, vaan asenneilmapiiri, jossa säädöksiä käytetään ensisijaisesti esteiden rakentamiseen. Liian usein uudet hankkeet tyssäävät siihen, että viranomaiskoneisto ja päätöksentekijät keskittyvät etsimään ne tarkat lainkohdat, jotka kieltävät, rajoittavat tai hidastavat elinvoiman kehittymistä.

Tämä "ei onnistu" -mentaliteetti maksaa meille työpaikkoja, verotuloja ja tulevaisuuden uskoa.

Tulkinnasta on tehtävä työkalu, ei este

Laki on harvoin täysin mustavalkoinen. Säädösten välissä on tilaa tulkinnalle, ja juuri tässä tilassa ratkaistaan alueiden menestys. Meidän on siirryttävä kulttuuriin, jossa viranhaltijan ja päättäjän ensimmäinen kysymys ei ole "mikä pykälä tämän estää?", vaan "mitkä lainkohdat tämän mahdollistavat?".

Erityisen tärkeää on tunnistaa lainsäädännön henki: lait on luotu turvaamaan yhteiskuntaa, ei pysäyttämään sitä. Kun etsimme aktiivisesti ne polut, jotka sallivat investoinnit ja uudet avaukset, rakennamme samalla luottamusta toimijoiden välille.

Elinvoima syntyy rohkeudesta sanoa "kyllä"

Positiivinen ja ratkaisukeskeinen ote hallinnossa ei ole vain byrokratian sujuvoittamista, se on strateginen kilpailuetu. Kun toimimme mahdollistavasti:

• Elinvoima vahvistuu: Investoinnit liikkuvat sinne, missä ne otetaan sujuvasti vastaan.
• Työpaikkoja syntyy: Jokainen sujuvasti edennyt hanke luo työtä ja toimeentuloa.
• Veto- ja pitovoima paranevat: Kun kunta tai alue tunnetaan dynaamisena ja eteenpäin katsovana, se houkuttelee luonnostaan uusia asukkaita.

Lopetetaan jarruttaminen

Meillä ei ole varaa antaa potentiaalisten menestystarinoiden hautautua pykäläviidakkoon vain siksi, että helpoin tie oli sanoa "ei". Suomen elinvoima riippuu siitä, uskalvammeko vaihtaa jarrun kaasuun ja etsiä säädöksistä ne kohdat, jotka avaavat ovia sulkemisen sijaan.

Elinvoiman kehittäminen vaatii sääntöjen noudattamista, mutta se vaatii ennen kaikkea taitoa ja tahtoa käyttää lakia kasvun moottorina.

Jämsän talous on terveellä pohjalla, mutta maltti on valttia jatkossakin

Viimeaikaiset luvut Jämsän kaupungin taloudesta ovat tervetullutta luettavaa. Kun tilikauden ylijäämä nousee 4,7 miljoonaan euroon ja aiemmat alijäämät on saatu katettua, voidaan sanoa, että tehdyt talouspäätökset ovat purreet. Erityisen huojentavaa on nähdä, että kumulatiivinen ylijäämä on kääntynyt 2,7 miljoonaa euroa plussalle.

Talouspuheessa vilahtelee usein termejä, kuten "rakenteellinen ylijäämä". Se, että Jämsällä on noin 2 miljoonan euron rakenteellinen ylijäämä, tarkoittaa käytännössä sitä, ettei tulos ole vain kertaluonteisten satunnaisvoittojen varassa, vaan kaupungin tulojen ja menojen suhde on kestävällä tasolla. Myös taseen vahvistuminen 11,8 miljoonaan euroon (huomioiden konsernirahasto ja poistoero) antaa kaupungille kaivattua puskuria epävarmojen aikojen varalle.

Onko huoli siis ohi?

Vaikka vuosi 2025 osoittaa Jämsän talouden olevan "terve", ei ole syytä henkseleiden paukutteluun. Kuntakenttä elää jatkuvassa murroksessa, ja valtionosuusjärjestelmän muutokset sekä sote-uudistuksen jälkipyykki voivat heilauttaa tilannetta nopeasti.

Terve talous ei ole itseisarvo, vaan väline. Nyt kun perusta on kunnossa, on meidän varmistettava, että:

• Investoinnit kohdistetaan viisaasti elinvoiman vahvistamiseen.
• Palvelut pidetään laadukkaina tinkimättä saavutetusta tasapainosta.
• Kaupunki säilyy houkuttelevana asukkaille ja yrityksille myös verotuksen osalta.

Jämsän talous on saatu oikaistua kovalla työllä ja vaikeilla päätöksillä. Pidetään huoli siitä, että saavutettu terveys säilyy myös seuraavien vaalikausien yli. Talouden tasapaino on paras vakuutus sille, että voimme päättää omista asioistamme itse myös tulevaisuudessa.

Datakeskusten sähkösyöppöys uhkaa ajaa Suomen sähköjärjestelmän seinään

Suomi on tällä hetkellä maailman silmissä datakeskusinvestointien luvattu maa. Meillä on vakaa kantaverkko, edullista tilaa ja sujuvat lupaprosessit, jotka mahdollistavat liittymät jopa alle vuodessa. Kolikon kääntöpuolena on kuitenkin riski, josta CPC Finlandin toimitusjohtaja Erik Trast ja europarlamentaarikko Aura Salla ovat perustellusti varoittaneet: Suomen sähköjärjestelmä on ajamassa seinään parissa vuodessa, ellemme aseta datakeskuksille tiukempia ehtoja.

Tällä hetkellä rakenteilla tai päätettynä olevat datakeskukset vaativat noin 2 200 megawatin tehon. Se on valtava määrä sähköä – enemmän kuin kaksi Loviisan ydinvoimalaa yhteensä. Ongelma ei ole pelkästään kulutuksen kasvu, vaan se, mistä ja miten tuo sähkö hankitaan.

Suurin osa datakeskuksista pyrkii hyödyntämään olemassa olevaa vakaata perusvoimaa kiinteähintaisilla sopimuksilla. Tämä on sijoittajalle turvallista, mutta se ei luo markkinoille pisaraakaan uutta sähköntuotantoa. Kun valtavat toimijat "imuroivat" markkinoilta nykyisen tuotantokapasiteetin, sähkön hinta nousee kaikille muille – niin tavallisille kuluttajille kuin sähköintensiiviselle teollisuudelle.

Erityisen huolestuttavaa tämä on vihreän siirtymän ja vetyhankkeiden kannalta. Siinä missä datakeskukselle sähkön hinta ei ole eloonjäämiskysymys, vetyteollisuudessa sähkön hinta muodostaa jopa 60 prosenttia lopputuotteen kustannuksista. Jos annamme datakeskusten syödä olemassa olevan sähkön, voimme samalla hyvästellä haaveet Suomesta vihreän vedyn suurvaltana.

Ratkaisuksi on esitetty niin sanottua lisäysperiaatetta. Se tarkoittaisi, että datakeskuksilta vaadittaisiin PPA-sopimuksia (pitkäaikaisia sähkönostosopimuksia), jotka nimenomaan takaavat uuden tuotannon, kuten tuulivoiman, rakentamisen.

Irlannin esimerkki on varoittava: siellä datakeskukset kuluttavat jo viidenneksen maassa tuotetusta sähköstä, ja laskun tästä niukkuudesta maksavat kuluttajat korkeina hintoina. Suomella on vielä mahdollisuus välttää tämä skenaario.

Meidän on vaadittava datakeskuksilta vastuullisuutta. Sähköliittymän ehtona tulisi olla sitoutuminen uuden puhtaan energian tuottamiseen tai hankkimiseen. Emme saa antaa sähköjärjestelmämme joustavuuden ja kansalaisten sähkölaskujen valua globaalien teknologiajättien taseiden suojaksi. Markkinoiden korjausliikettä ei ole varaa jäädä odottamaan – silloin on jo liian myöhäistä.

Vihreä siirtymä ei saa sokeuttaa meitä luontokadolle

Meille on vuosia maalattu kuvaa tuulivoimasta puhtaana ja pelastavana energiamuotona. On kuitenkin aika tarkastella kriittisesti sitä hintaa, jonka suomalainen metsäluonto tästä maksaa. Minulle ei ole tähän päivään mennessä valjennut, miten metsään rakennetut valtavat tieverkot ja tuulimyllyjen runkoja varten valettavat teräsbetonijalustat ovat millään tavalla "vihreitä".

Luontoon ajetun murskeen, betonin ja teräksen määrä on niin valtava, että sitä on maallikon vaikea käsittää. Yhden ainoan voimalan perustuksiin voidaan upottaa satoja tonneja terästä ja tuhansia kuutioita betonia – materiaaleja, joiden valmistus on maailmanlaajuisesti yksi suurimmista päästölähteistä. Kun tähän lisätään raskaalle kalustolle rakennetut leveät huoltotiet, puhutaan valtavasta teollisesta operaatiosta keskellä herkkää ekosysteemiä.

On myös harhaanjohtavaa puhua pelkästään hiilineutraaliudesta, jos hinta on pysyvä metsäkato. Jos metsään hakataan aukko tavallista metsätaloutta varten, se uudistuu ja kasvaa takaisin hiilinieluksi. Tuulivoima-alueilla näin ei tapahdu. Voimala-alueet sekä niihin liittyvät valtavat siirtolinjat tullaan pitämään puista tyhjänä, siis hiilinieluttomina alueina, niin kauan kuin voimalat seisovat paikoillaan.

Emme voi korjata ilmastoa tuhoamalla sitä, mitä meillä on arvokkainta: koskematonta metsäluontoa ja sen monimuotoisuutta. On kysyttävä, onko kyseessä todella vihreä teko, vai pelkkä teollinen hanke, joka on verhottu ympäristöystävällisyyden kaapuun?

Meidän on löydettävä tapoja tuottaa energiaa ilman, että betonoimme metsämme ja pirstomme luonnon raaka-ainekulutuksella, jota on mahdoton kutsua kestäväksi.

Kotirauha ja luontoarvot eivät ole kaupan

Viime aikoina on maalattu kuvaa tuulivoimasta maaseudun pelastajana. On kuitenkin kysyttävä, millä hinnalla tämä pelastus tapahtuu? Kun horisonttiin nousee 300 metriä korkeita teollisuuslaitoksia, kyse ei ole enää pienestä "muutoksesta maisemassa", vaan asuinympäristön peruuttamattomasta teollistamisesta.

Kodin arvo ja elämänlaatu uhattuna

Koti on useimmille ihmisille elämän suurin investointi ja turvapaikka. Kuka korvaa menetetyt yöunet, kun matalataajuinen melu ja rytminen humina tunkeutuvat makuuhuoneisiin? Tutkimuksista huolimatta moni asukas kokee oireita, joita ei voi kuitata pelkällä asenteella. Lisäksi kiinteistöjen arvon romahdus on todellinen riski: harva haluaa ostaa taloa, jonka ikkunoista avautuu vilkkuva valomeri ja jatkuva lapojen välke.

Luonnon ja maiseman tuhoutuminen

Suomalainen maaseutu on tunnettu rauhastaan ja koskemattomasta luonnostaan. 300-metriset voimalat vaativat valtavat määrät betonia, uusia teitä ja laajaa metsien raivausta. Samalla metsästysmaat ja virkistysalueet pirstoutuvat. On paradoksaalista puhua luonnonsuojelusta, jos samalla uhrataan paikallinen luonnon monimuotoisuus ja hiljaisuus teollisen mittakaavan energiantuotannolle.

Päätöksenteko asukkaiden yli

Usein tuntuu, että suuret energiayhtiöt ja kunnan päättäjät katsovat vain euroja, kun taas paikallisten asukkaiden huolet kuitataan muutosvastarintana. Verotulot ovat laiha lohtu, jos hinta maksetaan ihmisten terveydellä ja viihtyvyydellä. Onko oikein, että muutama maanomistaja ja kasvoton yhtiö käärivät voitot samalla, kun naapurusto kantaa kaikki haitat?

Vastuullisuutta kaavoitukseen

Emme vastusta puhdasta energiaa, mutta vaadimme kohtuutta. Nykyiset suojaetäisyydet on luotu huomattavasti pienemmille voimaloille, eivätkä ne riitä näille nykyisille jättiläisille. Tarvitsemme tiukempaa sääntelyä, aitoa kuulemista ja oikeudenmukaisia korvauksia niille, joiden elinympäristö muutetaan teollisuusalueeksi.

Meillä on oikeus vaatia, että kotirauha ja puhdas luonto säilyvät myös tuleville polville. Maaseutu ei ole pelkkä voimalaitoskenttä, vaan elävä asuinympäristö.

Asukkaiden ja luonnon puolesta

Tässä kirjoituksessa kärki on siirretty taloudesta ihmisen kokemukseen ja oikeusturvaan. Kumpi näistä näkökulmista tuntuu mielestäsi osuvan paremmin siihen keskusteluun, jota aiheesta parhaillaan käydään?

Missä on maalaisjärki? Rantasauna kielletään, mutta jättituulivoimalat sallitaan

Suomalaisessa sääntelyssä ollaan tultu tilanteeseen, jossa mittasuhteet ja oikeudenmukaisuus ovat hämärtyneet pahasti. Tästä räikeimpänä esimerkkinä on tiukka rakennusvalvonta pientalon rannassa samaan aikaan, kun horisonttiin nousee teollisen kokoluokan rakennelmia ilman vastaavaa rajoitusta.

Pieni sauna vs. teollinen jättiläinen

Rantarakentamista säädellään meillä tiukasti. Jos tavallinen kansalainen haluaa rakentaa saunan omalle maalleen, 15 metrin etäisyys rannasta on usein ehdoton raja. Perusteena käytetään maiseman suojelua, luonnonarvoja ja rantamaiseman säilyttämistä mahdollisimman koskemattomana. Saunarakennus, joka on korkeintaan muutaman metrin korkuinen ja hukkuu puiden siimekseen, nähdään uhkana ympäristölle.

Samaan aikaan vastarannalle, vain 2,2 kilometrin päähän, suunnitellaan useita 300 metriä korkeita tuulivoimaloita. Kun järven pinta on 115 metrissä ja vastapuolen mäki nousee yli 160 metriin, nämä tornit kohoavat yhteensä lähes "puolen kilometrin" korkeuteen vedenpinnasta mitattuna. Kyse ei ole enää pelkästä "voimalasta", vaan massiivisesta teollisuuslaitoksesta, joka muuttaa koko järvimaiseman pysyvästi.

Maiseman suojelu on valikoivaa

Miten on mahdollista, että pieni puurakenteinen sauna katsotaan maisemaa turmelevaksi, mutta satojen metrien korkeuteen kurottavat, vilkkuvilla valoilla varustetut terästornit eivät? Jos 15 metrin sääntö on olemassa maiseman varjelemiseksi, eikö samaa logiikkaa pitäisi soveltaa myös tuhansia kertoja suurempiin rakenteisiin?

Tässä kohdataan logiikka, josta maalaisjärki on kaukana:

• Yksityinen ihminen joutuu taistelemaan jokaisesta metristä ja noudattamaan pilkuntarkkoja säädöksiä.
• Suuryhtiö saa pystyttää maiseman dominoivan teollisuusalueen suoraan silmien eteen, vaikka se vaikuttaisi satojen ihmisten elinympäristöön ja kiinteistöjen arvoon.

Oikeudenmukaisuutta peräänkuulutetaan

Tuulivoimaa tarvitaan, mutta sen sijoittelussa on käytettävä harkintaa. Ei voida olettaa, että ranta-asukkaat nielevät pureksimatta tiukan sääntelyn omalla tontillaan, jos vastapuolella "taivas on rajana" rakentamiselle.

Valtion ja kuntien on päätettävä, suojellaanko suomalaista rantamaisemaa oikeasti vai vain silloin, kun kyseessä on tavallinen mökkiläinen. Nykyinen linja on epälooginen ja loukkaa kansalaisten oikeustajua.

 Missä on se kuuluisa maalaisjärki?

Tuulivoiman maanvuokrasopimukset ovat aikapommi kunnille ja maanomistajille

Tuulivoimarakentaminen etenee Suomessa vauhdilla, mutta hankkeiden juridiset perusteet ontuvat tavalla, joka uhkaa koitua veronmaksajien ja maanomistajien kalliiksi laskuksi. Tuulivoimayhtiöillä on käytössään valtavat resurssit, joita on hyödynnetty sellaisten maanvuokrasopimusten laadinnassa, joissa vastuut on häivytetty monimutkaisten ehtojen ja salassapitovaatimusten taakse.

Maallikon on lähes mahdotonta tulkita näitä sopimuksia yksin. Jo pelkkä vuokratulojen hahmottaminen on usein vaikeaa, saati sitten purku- ja ennallistamisvelvoitteiden ymmärtäminen.

Vakuudet ovat alimitoitettuja ja myöhässä

Tarkastelu julkisista sopimuksista (esim. Megatuuli Pyhäjärvellä ja West Wind Kinnulassa) paljastaa huolestuttavan trendin: purkuvakuudet ovat paitsi alimitoitettuja, myös erittäin takapainoisia.

Ajoitus ontuu: Vakuuksia aletaan usein kerryttää vasta, kun voimalan teknistä käyttöikää on jäljellä 15 vuotta. Käytännössä voimalat ovat tuolloin jo ehtoopuolella. Jos yhtiö ajautuu vaikeuksiin ennen tätä, kuka maksaa purun?

Summat eivät riitä: Noin 80 000–100 000 euron vakuus per voimala on riittämätön kattamaan edes maanpäällisten osien purkua, saati koko rakenteen poistamista.

Perustukset jäävät maahan: Monissa sopimuksissa vuokralaisella on oikeus jättää massiiviset betoniperustukset maahan pelkällä "kohtuullisella maisemoinnilla". Tämä on potentiaalinen ympäristö- ja kustannusriski, jos lainsäädäntö tulevaisuudessa tiukentuu.

Vakuuden muoto: Niin kutsutut "konsernivakuudet" ovat täysin katteettomia maailmassa, jossa hankeyhtiöiden omistajat vaihtuvat tiuhaan ja loppuvaiheen purkuvastuut on helppo "pedata" selvitystilaan ajettavalle yhtiölle.

Bisnestä muiden kustannuksella

Nykyisessä mallissa todellinen hyötyjä on hankekehittäjä, joka minimoi omat riskinsä ja maksimoi voittonsa myymällä hankkeen eteenpäin. Myyntivalttina on se, että kalliit purkutöiden riskit on siirretty hiljaisesti maanomistajalle, kunnalle tai viime kädessä valtiolle.

Ympäristöministeriössä on herätty lainsäädännön tarpeeseen, mutta hanke etenee etanan vauhdilla samalla, kun uusia kaavoja lyödään lukkoon kiihtyvällä tahdilla.

Hankkeet jäihin välittömästi

Tilanne on kestämätön. Kaikki uudet tuulivoimahankkeet tulisi asettaa välittömästi tauolle, kunnes purku- ja ennallistamisvakuuksia koskeva lainsäädäntö on saatu ajantasalle.

Lain on oltava tiukka: vakuuksien on oltava todellisia, inflaatioon sidottuja ja ne on asetettava jo rakentamisvaiheessa. Lisäksi vakuusvelvoitteen on tultava voimaan takautuvasti koskemaan myös jo olemassa olevia voimaloita. Emme saa antaa vihreän siirtymän nimissä rakentaa juridisia hylkyjä, joiden siivoaminen jää tulevien sukupolvien maksettavaksi.

Tuulivoiman huumassa ei saa unohtaa maanomistajan oikeusturvaa

Suomi elää tällä hetkellä tuulivoiman kultakautta. Investointeja virtaa maahan, ja vihreä siirtymä etenee kohinalla. Tämän innostuksen keskellä on kuitenkin syytä pysähtyä tarkastelemaan mitalin kääntöpuolta: mitä tapahtuu silloin, kun asiat eivät menekään suunnitelmien mukaan?

Pahimmassa tapauksessa maanomistaja voi joutua maksumieheksi, jos tuulivoimapuisto ajautuu konkurssiin. Tämä on skenaario, josta puhutaan juhlapuheissa aivan liian vähän, vaikka se on juridisesti täysin mahdollinen riski.

Konkurssi paljastaa sopimuksen heikkoudet

Tuulivoimapuiston elinkaari on kymmeniä vuosia. Sinä aikana ehtii tapahtua paljon niin energiamarkkinoilla kuin yhtiörakenteissakin. Jos hankeyhtiö kaatuu, punnitaan se, kuinka huolellisesti ja ammattitaitoisesti maanvuokrasopimus on aikanaan laadittu.

Maanomistajan kannalta kriittisin kysymys on purkuvelvoite. Jos yhtiöllä ei ole varoja purkaa massiivisia turbiineja ja perustuksia elinkaaren lopussa, vastuu ja kustannukset voivat valua kiinteistön omistajalle. Kyse ei ole pikkusummista, vaan satojen tuhansien eurojen kustannuksista per voimala.

Vakuudet ovat maanomistajan henkivakuutus

Moni maanomistaja saattaa tuudittautua siihen, että sopimuksessa mainitut vakuudet hoitavat asian automaattisesti. Todellisuus on kuitenkin se, että vakuuksien taso, niiden ajallinen asettaminen ja realisoitavuus vaihtelevat suuresti.

• Onko vakuus asetettu jo rakennusvaiheessa vai vasta vuosien päästä?
• Kattaako se todelliset purkukustannukset inflaatio huomioiden?
• Onko vakuus turvattu kolmannen osapuolen toimesta vai onko se vain lupaus yhtiön taseessa?

Huolellisuus ennen nimeä

Tuulivoimayhtiöt toimivat usein hankekohtaisten tytäryhtiöiden kautta, joiden vakavaraisuus voi olla rajallinen. Maanomistaja on tässä pelissä usein se osapuoli, jolla on eniten menetettävää, mutta vähiten juridisia resursseja puolellaan. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että sopimuksia ei allekirjoiteta hätiköiden.

Asiantunteva sopimusosaaminen on maanomistajan paras suoja. On uskallettava vaatia riittävät vakuudet ja selkeät ehdot, jotka kestävät myös sen huonoimman päivän eli konkurssin. Tuulivoima on suuri mahdollisuus, mutta se ei saa muodostua taloudelliseksi ansaaksi suomalaiselle maanomistajalle.

Palmusunnuntai

Palmusunnuntai on kristillinen juhla, joka aloittaa hiljaisen viikon ja johdattaa kohti pääsiäistä. Se on täynnä symboliikkaa, jossa yhdistyvät raamatullinen historia ja vuosisatoja vanhat pohjoismaiset perinteet.

1. Historia: Kuninkaan saapuminen

Palmusunnuntaita vietetään Jeesuksen Jerusalemiin saapumisen muistoksi. Raamatun mukaan Jeesus ratsasti kaupunkiin aasilla, ja kansa otti hänet vastaan kuninkaana.

Palmunoksat: Ihmiset levittivät tielle vaatteitaan ja palmunoksia kunnioituksen osoituksena. Palmu symboloi voittoa ja rauhaa.

Aasi: Toisin kuin sotaherrat, jotka ratsastivat hevosilla, aasi viestitti nöyryyttä ja rauhaa.

Hoosianna: Kansa huusi "Hoosianna!", joka tarkoittaa alkukielellä "oi auta" tai "pelasta", mutta siitä tuli ajan myötä riemullinen ylistyshuuto.

2. Perinteet Suomessa: Virpominen

Suomessa palmusunnuntai on erityisen tunnettu virpomisperinteestä. Se on mielenkiintoinen sekoitus itäistä ja läntistä perinnettä:

Karjalainen perinne (Itä-Suomi)

Alun perin virpominen oli ortodoksinen tapa. Virvottu oksa oli siunauksen välittämistä: toivotettiin terveyttä ja onnea alkavalle vuodelle. Kuuluisa loru kuuluu:

"Virvon varvon tuoreeks terveeks, tulevaks vuodeksi, sulle vitsa, mulle palkka!"

Länsisuomalainen perinne (Pääsiäisnoidat)

Länsi-Suomessa pelättiin pääsiäisnoidat eli trulleja, joiden uskottiin liikkuvan pääsiäislauantaina tekemässä pahojaan karjalle. Nykyään nämä kaksi tapaa ovat sulautuneet yhteen: lapset pukeutuvat noidiksi, mutta kantavat mukanaan koristeltuja oksia eli "virpovitsoja".

3. Pajunoksat palmujen sijasta

Koska Pohjois-Euroopassa ei kasva palmuja, perinteeksi muodostui käyttää pajunoksia. Paju on yksi ensimmäisistä kevään merkeistä, ja sen "pajunkissat" symboloivat uutta elämää ja ylösnousemuksen toivoa.

Koristelu: Oksat koristellaan värikkäillä silkkipapereilla ja höyhenillä.

Palkka: Perinteen mukaan virpoja saa palkaksi makeisia tai pienen rahan, mutta perinteisesti palkka annettiin vasta pääsiäissunnuntaina.

4. Kirkolliset perinteet

Kirkossa palmusunnuntai on tunnelmaltaan kaksijakoinen:

Riemu: Juhlistetaan Jeesuksen saapumista (lauletaan usein Hoosiannaa).

Kärsimys: Valmistaudutaan hiljaiseen viikkoon, jolloin muistellaan Jeesuksen matkaa kohti ristiinnaulitsemista.

Monissa katolisissa ja ortodoksisissa maissa järjestetään edelleen suuria kulkueita, joissa kannetaan palmun- tai oliivipuun oksia.

Lankalauantai

Lankalauantai on suomalaisessa kansanperinteessä pääsiäisviikon eli piinaviikon lauantai. Se sijoittuu pitkäperjantain ja pääsiäissunnuntain väliin. Vaikka päivä on nykyään monille lähinnä rennon yhdessäolon tai viimeisten pääsiäisostosten aikaa, sen historia on täynnä kiehtovaa mystiikkaa ja uskomuksia.

1. Nimen alkuperä: Miksi juuri "lankalauantai"?

Nimi juontaa juurensa vanhaan talonpoikaiskulttuuriin ja työnkiertoon.

Lankojen värjäys: Perinteisesti lankalauantai oli päivä, jolloin talven aikana kehrätyt langat pestiin ja värjättiin. Erityisen tärkeää oli saada langat valmiiksi ennen pääsiäispyhiä, jotta ne olisivat puhtaita ja valmiita jatkokäsittelyyn.

Kristillinen tausta: Kirkollisessa perinteessä lauantai on hiljainen päivä, jolloin Jeesus lepäsi haudassa. Suomessa päivän nimi on kuitenkin säilynyt nimenomaan käytännön askareisiin liittyvänä, toisin kuin esimerkiksi monissa muissa kielissä (esim. ruotsin påskafton eli pääsiäisaatto).

2. Pahat henget ja trullit

Vanhan kansan uskomuksissa lankalauantai oli vuoden pelottavimpia päiviä. Uskottiin, että kun Jeesus oli haudassa, maailmassa vallitsi pimeys ja pahuuden voimat pääsivät valloilleen.

Pääsiäisnoidat eli trullit: Uskottiin, että noidat liikkuivat lankalauantain vastaisena yönä ja lauantaina vahingoittamassa naapurien karjaa (esim. leikkaamalla karvoja tai utareita).

Suojautuminen: Pahoilta hengiltä suojauduttiin monin tavoin. Navettojen oviin piirrettiin ristejä ja niihin laitettiin suojelevia esineitä, kuten viikatteita tai muita teräaseita.

3. Pääsiäiskokot – valoa pimeyteen

Pääsiäiskokkojen polttaminen on perinne, joka elää edelleen vahvana erityisesti Pohjanmaalla.

Tarkoitus: Kokkoja ei poltettu alun perin tunnelman vuoksi, vaan niiden savun ja rätinän uskottiin karkottavan trulleja ja pahoja henkiä. Mitä enemmän savua ja kipinöitä, sitä parempi suoja.

Ajoitus: Kokot sytytetään tyypillisesti nimenomaan lankalauantai-iltana, jolloin noitien uskottiin olevan aktiivisimmillaan.

4. Virpominen ja nykyperinteet

Vaikka virpominen kuuluu perinteisesti palmusunnuntaihin (ortodoksinen perinne), Länsi-Suomessa ja erityisesti Pohjanmaalla lapset kulkevat trulleiksi pukeutuneina nimenomaan lankalauantaina.

Länsi-Suomen trullit: Toisin kuin palmusunnuntain virpojat, jotka toivottavat terveyttä, lankalauantain trulliperinne on ammentanut enemmänkin vanhasta noitauskosta. Lapset pukeutuvat rääsyihin, maalaavat pisamia kasvoilleen ja kantavat pannuja tai koreja palkkiota (karkkia tai rahaa) varten.

Pitkäperjantai

Pitkäperjantai on perinteisesti ollut suomalaisen vuodenkierron ankarin ja hiljaisin päivä. Vielä muutama sukupolvi sitten päivää hallitsivat tiukat säännöt ja kiellot, joiden tarkoituksena oli kunnioittaa Jeesuksen kärsimystä.

1. Hiljaisuus ja vierailukielto

Entisaikaan pitkäperjantaina vallitsi lähes täydellinen hiljaisuus. Tarpeetonta puhetta vältettiin, eikä kyläilemään saanut lähteä. Lapset eivät saaneet leikkiä äänekkäästi, juosta tai nauraa. Uskottiin, että jos nauraa pitkäperjantaina, saa itkeä koko vuoden.

2. Työkielto ja "kylmä ruoka"

Kaikki tarpeeton työ oli kiellettyä. Tähän kuului erityisesti talon työt:

• Ei tulta uuniin: Ruokaa ei saanut valmistaa, vaan syötiin kylmää ruokaa, kuten leipää, kalaa ja mämmiä.
• Mämmi: Alun perin mämmi oli nimenomaan pitkäperjantain paastoruokaa. Se valmistettiin jo alkuviikosta, jotta perjantaina ei tarvinnut ryhtyä leivontapuuhiin.
• Siivoamiskielto: Lattioita ei saanut lakaista, jotta "pöly ei menisi Jeesuksen silmiin".

3. Musta pukeutuminen

Surun merkit olivat näkyvissä myös vaatetuksessa. Kirkkoon ja jopa kotona pukeuduttiin mustiin vaatteisiin. Nykyäänkin kirkkojen alttarit on verhoiltu mustaan, ja alttarilla on usein viisi punaista ruusua symboloimassa Jeesuksen viittä haavoja.

4. Piiskaaminen (vitsaus)

Länsi-Suomessa tunnettiin erikoinen ja karu perinne: aamulla lapset saattoivat saada kevyesti vitsaa muistutuksena Kristuksen kärsimyksistä. Tästä on peräisin sanonta "pitkäperjantain piiska". Onneksi tämä perinne on jäänyt historiaan ja vaihtunut palmusunnuntain iloisempaan virpomiseen.

5. Sääennustukset ja uskomukset

Kansanperinteessä uskottiin, että pitkäperjantain sää ennustaa tulevaa:

• Jos aurinko paistaa niin pitkään, että ehtii nousta hevosen selkään, tulee hyvä vuosi.
• Päivän uskottiin olevan myös pimeiden voimien ja noitien liikkeelläoloaikaa, minkä vuoksi talojen ovia ja karjasuojia suojattiin taioin.

6. Nykypäivä: Rauhoittumisen aika

Vaikka lainsäädäntö ei enää rajoita huvituksia (elokuvateatterit ja ravintolat saavat olla auki), monille suomalaisille pitkäperjantai on yhä rauhoittumisen ja ulkoilun päivä. Se on "virallinen" startti pääsiäisen pyhille, jolloin kiire pysähtyy ennen lankalauantain ja pääsiäispäivän juhlintaa.

Pupu ja pääsiäisen taika

Pieni pääsiäispupu loikkii, läpi pihan, poikki niityn. Korvat heiluu, nenä värisee, pajunkissat varvussa tärisee.

Kädessä on virpomisvitsat koreat, höyhenet niissä on pehmeät ja upeat. "Virvon varvon", pupu kuiskaa, onnea jokaiselle tupaan huiskaa!

Keittiössä odottaa musta mämmi, onko se hyvää vai ihan kämmi? Sokeria päälle ja kermaa loraus, kuuluu vain tyytyväinen maiskaus.

Keltaiset pääsiäistiput piipittää, ne ruohikossa kilpaa hyppii ja viipittää. Aurinko paistaa, on kevät ja juhla, iloa pupu ei säästä, vaan tuhlaa!

Tuulivoiman taloudellinen korttitalo horjuu – kuka maksaa laskun?

Viimeaikaiset uutiset tuulivoima-alan taloustilanteesta ovat karua luettavaa. Kauppalehden tekemä selvitys Suomen 50 suurimmasta tuulivoimayhtiöstä paljastaa alan tilan olevan vähintäänkin ”uhkaavan surkea”. Kun 33 yhtiötä 50:stä tekee tappiota ja nettotulosprosentin mediaani huitelee -58,8 prosentissa, on syytä kysyä, kuinka kestävällä pohjalla suomalainen energiapolitiikka makaa.

Luvut ovat hätkähdyttäviä. Vuonna 2024 tarkastellut yhtiöt tekivät yhteensä 243,6 miljoonan euron nettotappion vain noin 544 miljoonan euron liikevaihdolla. Suunta on jyrkästi alaspäin, sillä edellisvuonna tappiota kertyi ”vasta” 160 miljoonaa.

Sijoittajien kärsivällisyys koetuksella

Esimerkit yksittäisistä toimijoista osoittavat ongelman syvyyden:

• Ilmatar-konserni tahkosi kahden vuoden aikana 63 miljoonan liikevaihdon, mutta onnistui polttamaan rahaa peräti 156 miljoonaa euroa nettotappiona.
• Jopa eläkeyhtiöidemme (Elo, Veritas ja Valtion eläkerahasto) omistama Exilion valui plussalta tappiolle.
• Ikean omistaman Ponsivuori Windin liikevaihdosta (2,5 Meur) lähes kaikki ja enemmänkin hukkui 1,9 miljoonan euron tappioihin.

On utopistista ajatella, että kansainväliset sijoittajat katsoisivat tällaista pääomien syöntiä loputtomiin. Ala on tällä hetkellä täysin rahoittajien armoilla: korollista velkaa listatuilla yhtiöillä on jo yli 4 miljardia euroa. Kun omat pääomat on syöty, ollaan tilanteessa, jossa pienikin korkotason heilahdus tai sähkön hinnan mataluus voi kaataa korttitalon.

Tukimiljoonat eivät pelasta kannattavuutta

Hämmentävintä tilanteessa on se, että samaan aikaan kun yhtiöt kyntävät syvällä, veronmaksajat tukevat toimintaa valtavilla summilla. Viime vuonna tuulivoimalle maksettiin syöttötariffitukea liki 210 miljoonaa euroa. Herää kysymys: jos ala ei ole kannattava edes massiivisten tukien ja velkavivun turvin, milloin se on?

Mitä tapahtuu, kun rahoitus loppuu?

Suomi on laskenut paljon tuulivoiman varaan, mutta talouden realiteetteja ei pääse pakoon edes vihreässä siirtymässä. Jos tuottokyky ei kohene merkittävästi ja nopeasti, edessämme on konkurssien aalto, jonka jälkipyykki – purkamattomat voimalat ja hoitamattomat velvoitteet – saattaa jäädä yhteiskunnan hoidettavaksi.

Energiaomavaraisuus on hieno tavoite, mutta se ei saa rakentua taloudellisesti kestämättömän kuplan päälle. Nyt on korkea aika keskustella siitä, onko tuulivoimasta todelliseksi talouskasvun veturiksi vai onko kyseessä massiivinen pääomien tuhoaminen, jonka lasku lankeaa lopulta suomalaisille.

Blogin kuukausittainen kävijäennätys syntyi 03/2026

Maaliskuu teki historiaa: Uusi upea kävijäennätys! Blogissani puhaltavat nyt todelliset myötätuulet! Maaliskuu 2026 jää muistoihin kuukautena, jolloin pistettiin vanhat ennätykset kerralla uusiksi.

Nyt on syytä pieneen tuuletukseen:

• Uusi huikea ennätys: 33 279 kävijää kuukaudessa!
• Päivätaso: Tämä tarkoittaa keskimäärin yli tuhatta lukijaa joka ikinen päivä.

On suorastaan kutkuttava arvoitus, mikä sai näin monen teistä löytämään tiesi juuri minun tekstieni pariin. Olitpa sitten uusi tuttavuus tai jo pidempään mukana kulkenut vakiolukija – kuka ikinä oletkin ja mikä sinut tänne toikaan – lämmin kiitos seurastasi!

Puolangan pessimistit - Iltasatu

Aikojen alussa Puolanka oli autio ja tyhjä. Pimeys peitti syvyydet ja pessimismin henki liikkui vetten yllä.

Ketään tai mitään ei näkynyt missään, kunnes eräänä päivänä noin vuonna tuhatkuusisataakaksikymmentäviisi, melko tasan kello kolme iltapäivällä, Puolankajärven rasvatyyni pinta rikkoutui.

Ensimmäinen Moilanen oli nousemassa vedestä kuivalle maalle.

Moilanen asetti varovasti jalkansa rannalle ja lausui historiaan jääneet sanat: ”Tämä on pieni askel Moilaselle, mutta suuri harppaus puolankalaisille”

Heti perään vedestä kuului toinen ääni: ”Tuu Moilanen pois sieltä”. Ensimmäinen Kemppainen oli vielä vedessä.

”En. Tämä on sitä edistystä”, vastasi ensimmäinen Moilanen.

”Ei oo ennenkään ollu”, ensimmäinen Kemppainen väitti vastaan.

”Nouskaa tekin tänne maalle”, ensimmäinen Moilanen houkutteli vielä vedessä olevia tovereitaan.

”Ei oo ennenkään noustu”, kuului vastaus vedestä.

Alun vastustuksesta huolimatta myös ensimmäinen Kemppainen ja ensimmäinen Heikkinen nousivat ensimmäisen Moilasen perässä kuivalle maalle.

Kitinä kuitenkin jatkui kuivalla maallakin: ”Tänne sitten tultiin. Mikä idea tässä nyt muka oli?”

”Maailma kehittyy”, vastasi ensimmäinen Moilanen. ”Meidän pitää pysyä mukana”.

”Ei oo ennenkään pysytty”, vastasi ensimmäinen Heikkinen.

Ja niinpä kitinän ja muutosvastarinnan takia Moilasen, Kemppaisen ja Heikkisen kuivalle maalle perustama Puolanka ei koskaan pysynyt maailman kehityksessä mukana.

Tuulivoimakupla puhkesi – on aika palata talouden ja fysiikan realiteetteihin

Suomessa on pitkään eletty vihreän siirtymän huumassa, mutta nyt todellisuus on iskenyt vasten kasvoja: tuulivoiman uudisrakentaminen on pysähtynyt kuin seinään. Kyse ei ole tilapäisestä suhdanteesta, vaan fundamentaalisesta valuvirheestä energiapoliittisessa strategiassamme.

1. Sääriippumaton tuotanto on käytetty loppuun

Tuulivoima on tähän asti ratsastanut vanhan, vakaan sähköntuotantomme (ydinvoima, vesivoima ja CHP-laitokset) selässä. Tämä sääriippumaton "pohjakuorma" on toiminut ilmaisena vakuutuksena ja säätövoimana tuulivoiman vaihtelevuudelle.

Nyt on tultu pisteeseen, jossa järjestelmän kantokyky on ylitetty. Kun tuulee, sähkö on arvotonta; kun ei tuule, hinta karkaa käsistä. Tuulivoima on kuluttanut loppuun sen ilmaisen tuen, jota vakaa tuotanto sille tarjosi, ja nyt järjestelmä vaatisi kalliita akkuinvestointeja tai uutta säätövoimaa, joita markkinat eivät pysty kannattavasti tuottamaan.

2. Teollisuus pakenee epävarmuutta

Väite sähkön kulutuksen kasvusta on osoittautunut toiveajatteluksi. Suuri teollisuus ei investoi maahan, jossa sähkön hinta heilahtelee nollasta satoihin euroihin megawattitunnilta. Teollisuusprosessi vaatii:

• Ennustettavuutta: Investointipäätökset tehdään vuosikymmeniksi.
• Luotettavuutta: Sähköä on oltava saatavilla joka sekunti, ei vain sään salliessa.

Korkea ja arvaamaton hinta on myrkkyä kilpailukyvylle. Niin kauan kuin sähköjärjestelmä nojaa epävarmaan tuotantoon, sähkön kulutus ei tule kasvamaan, vaan teollisuus poistuu maasta hiljaisuudessa.

3. "Vihreät" investoinnit syventävät valtiontalouden ahdinkoa

Suomen valtiontalouden tila on hälyttävä, ja luottamus "vihreisiin" investointeihin pelastajana on vaarallinen harha. Ne ovat monilta osin hukkainvestointeja, jotka eivät tuota todellista lisäarvoa tai verotuloja, vaan vaativat usein suoria tai epäsuoria julkisia tukia ja massiivisia veronmaksajien kustantamia kantaverkkoinvestointeja.

Valtiontalous ei korjaudu haihattelulla. On uskallettava sanoa ääneen, että pelkkä tuulivoiman lisääminen ei ole ratkaisu, vaan osa ongelmaa. Talous vaatii tuekseen sellaista energiantuotantoa, joka on markkinaehtoista, säästä riippumatonta ja joka tarjoaa teollisuudelle halvan ja vakaan hinnan.

Johtopäätös: Suomen on lopetettava ideologinen energiapolitointi ja palattava teknis-taloudellisiin faktoihin. Jos emme kykene tarjoamaan vakaata ja edullista energiaa, "vihreä siirtymä" muuttuu pysyväksi taloudelliseksi taantumaksi.

Ympäristövaikutusten arvioinnin ja kuntien kaavoituksen vaiheet

Ympäristövaikutusten arvioinnin eli yva-menettelyn vaiheet

1. Yva-ohjelma eli suunnitelma yvan toteuttamisesta.

   • Mahdollisuus jättää mielipiteitä nähtävillä olon aikana.

2. Lupa- ja valvontaviraston lausunto yva-ohjelmasta.

   • Ei valitusmahdollisuutta.

3. Yva-selostus eli laaja kooste yvan selvityksistä ja niiden tuloksista.

   • Mahdollisuus jättää mielipiteitä nähtävillä olon aikana.

4. Lupa- ja valvontaviraston perusteltu päätelmä.

   • Ei valitusmahdollisuutta.

5. Yva-selostus ja perusteltu päätelmä on huomioitava kaavoitusprosessissa ja tuulivoimaloiden luvituksessa.

Kaavoituksen vaiheet kunnissa

1. Tuulivoima-alueen kaavoitusaloite tulee kuntaan yleensä tuulivoimayhtiöltä.

2. Kunnan päätös, käynnistetäänkö alueella osayleiskaavan valmistelu.

3. Kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävillä.

   • Mahdollisuus jättää mielipiteitä.

4. Kaavaluonnos nähtävillä.

   • Mahdollisuus jättää mielipiteitä.

   • Palaute käydään läpi ja voidaan huomioida kaavaehdotusta laadittaessa.

5. Kaavaehdotus nähtävillä.

   • Mahdollisuus jättää muistutuksia, joihin kunnan on laadittava vastineet.

   • Jos kaavaehdotus muuttuu oleellisesti, se asetetaan uudelleen nähtäville.

6. Kunnanvaltuusto päättää, hyväksytäänkö kaava vai ei.

   • Mahdollisuus valittaa päätöksestä hallinto-oikeuteen.

7. Jos kaavapäätöksestä ei määräajassa valiteta, kunta kuuluttaa kaavan voimaantulosta.

Kellojen siirtely on vihdoinkin ymmärretty oikein – fyysinen rasitus on ajan mittari

Olen vuosia seurannut sivusta sitä säälittävää räpeltämistä, jota kansa kutsuu "kellojen siirtämiseksi". Ihmiset istuvat sohvillaan ja kääntelevät viisareita tai – mikä pahempaa – antavat älylaitteiden hoitaa homman puolestaan. Onneksi keskuudessamme elää vielä todellisia visionäärejä, jotka ymmärtävät sanan siirtäminen kirjaimellisen ja fyysisen merkityksen.

Tämä on suoritus, joka saisi Albert Einsteinin paitsi kääntymään haudassaan, myös anelemaan tältä nerolta konsultointiapua suhteellisuusteorian päivitykseen. On nimittäin virallisesti päihitetty järjestelmä, joka on kahlinnut meidät tylsään viisarien pyörittelyyn.

Logiikan riemuvoitto ja sisustuksen vallankumous

Kun ohjeistus kuuluu "siirtää kelloja", on pikkusieluista takertua mekaanisiin yksityiskohtiin. Fyysinen rumba, jossa makuuhuoneen kello vaeltaa olohuoneeseen ja olohuoneen kello päätyy kylpyhuoneeseen, on ainoa oikea tapa kunnioittaa tätä hienoa perinnettä.

Erityismaininnan ansaitsee keittiömikron sijoittaminen makuuhuoneeseen. Se on suorastaan nerokas sisustusratkaisu. Kuka elitisti on päättänyt, että mikro kuuluu keittiöön? Käyttömukavuus on pelkkä asennekysymys. On suorastaan luksusta voida herätä kello kolmelta aamulla mikro-popcornin tuoksuun tai lämmittää eilinen hernekeitto nousematta edes peiton alta. Tämä on arjen ergonomiaa, jota Ikean suunnittelijat eivät ole vielä hoksanneet.

Matemaattinen täydellisyys

Kaikkein häikäisevintä on kuitenkin ajanhallinta. Se, että tähän logistiseen operaatioon saa kulumaan tasan tunnin, on suorastaan maagista. Se on sitä kuuluisaa "ajanhallintaa" parhaimmillaan: tunti siirtyi ja tunti meni. Matematiikka täsmää sataprosenttisesti, ja universumi on jälleen tasapainossa.

Toivotan onnea kylpyhuoneen seinäkellolle, joka joutuu nyt sopeutumaan uusiin, kenties hieman kosteisiin ja intiimeihin sosiaalisiin piireihinsä. Toivottavasti se ei hämmenny liikaa näkemästään.

Syksyä odotellessa voimme vain kadehtia sitä hien määrää ja lihasvoimaa, joka tarvitaan mikron roudamiseen takaisin keittiöön. Se on todellista kellojen siirtoa – kaikki muu on vain halpaa kopiointia.

Hyvä reitistö syntyy poluista, ei pelkistä laavuista

Viime aikoina on keskusteltu vilkkaasti reitistöjen kehittämisestä ja niihin suunnatuista investoinneista. Keskustelussa tuntuu kuitenkin usein unohtuvan perusasia: mikä on reitistön todellinen ydin? Hyvä reitistö ei ole vain kokoelma hienoja laavuja tai kalliita konsulttiselvityksiä, vaan se on ensisijaisesti toimiva ja houkutteleva polkuverkosto maastossa.

Ensin reitit, sitten rakenteet. Reitistöhankkeissa painopiste hämärtyy helposti. On hienoa, että meillä on hienoja taukopaikkoja ja nuotiopaikkoja, mutta ne eivät yksinään muodosta reitistöä. Jos kulkureitit puuttuvat tai ne on suunniteltu huonosti, jäävät taukopaikatkin vähälle käytölle. Matkailija tai paikallinen ulkoilija tulee luontoon liikkumaan ja kokemaan elämyksiä nimenomaan reitillä. Toimiva ulkoilureitistö vaatii selkeitä, maastollisesti kiinnostavia ja loogisia uria, joita pitkin on ilo edetä.

Kunnossapito on laadun mittari. Hyvä reitistö ei ole kertaluontoinen projekti, vaan jatkuvaa huolenpitoa vaativa palvelu. Reittien on oltava turvallisia ja kulkukelpoisia kaikkina vuodenaikoina. Tämä tarkoittaa märkien kohtien asiallista ojittamista tai pitkostamista sekä säännöllistä raivausta. Mikään ei turhauta liikkujaa enempää kuin ryteikköiseksi kasvanut polku tai puutteellinen opastus. Selkeät viitoitukset, jotka alkavat jo parkkipaikalta, ovat välttämättömyys, jotta kynnys luontoon lähtemiseen pysyy matalana.

Kestävyys ja yhteisvastuu. Laadukas reitistö rakennetaan luontoa kunnioittaen. Oikea sijoittelu ohjaa liikkujat kestäville urille, mikä ehkäisee maaston turhaa kulumista. Samalla on muistettava käyttäjien vastuu: hyvä kohde säilyy siistinä, kun ulkoilijat itse kantavat kortensa kekoon – esimerkiksi huolehtimalla polttopuista säästeliäästi ja viemällä roskat mennessään. "Valvova silmä" ja yhteinen huolenpito pitävät paikat kunnossa sukupolvelta toiselle.

Investointi elinvoimaan. Toimiva reitistö ei ole kunnalle vain kustannuserä, vaan investointi kansanterveyteen ja alueen vetovoimaan. Se houkuttelee matkailijoita, parantaa asukkaiden viihtyvyyttä ja luo pohjaa uusille palveluille. On kuitenkin varmistettava, että jokainen käytetty euro näkyy konkreettisina parannuksina maastossa – eli uusina ja parempina reittimetreinä.

Palataan siis perusasioiden äärelle: suunnitellaan reitit ensin huolella, pidetään ne kunnossa ja nautitaan luonnon tarjoamista elämyksistä saavutettavasti. Kartan päällä ei kukaan retkeile, reitit on tehtävä maastoon.

Äänestän jaloillani – uskollisuus kohtaa taloudellisen realismin

Asiakasuskollisuus on asia, jota arvostan korkealle. Olen käynyt lähes yhtäjaksoisesti samalla suomalaisella parturilla aina vuodesta 1993 lähtien. Pitkä asiakassuhde on rakentunut luottamukseen ja tuttuun laatuun, mutta viime aikoina hinnan kehitys on saanut minut pysähtymään.

Vielä jokin aika sitten hiustenleikkuu maksoi 25 €. Sen jälkeen hinta nousi nopeassa tahdissa ensin 30 euroon ja lopulta 32 euroon. Vaikka elinkustannukset nousevat, on vaikea nähdä, että liikepaikan kulut olisivat kasvaneet aivan samassa suhteessa tässä ajassa.

Miksi vaihdan palveluntarjoajaa?

Kun tarjolla on toinen, laadultaan ja sijainniltaan vastaava paikka, jossa hinta on edelleen 25 €, on kuluttajana tehtävä valintoja. Seitsemän euron hintaero per käynti on merkittävä, enkä koe saavani tuolle lisähinnalle sellaista vastinetta, joka oikeuttaisi luopumaan edullisemmasta vaihtoehdosta.

• Pitkä historia: Arvostan yli 30 vuoden yhteistä taivalta.
• Hinta-laatusuhde: Jossain vaiheessa kipuraja tulee vastaan.
• Markkinatalous: Kuluttajalla on vapaus ja vastuu valita itselleen sopivin palvelu.

Kiitän pitkäaikaista parturiani yhteisistä vuosista ja hyvästä palvelusta, mutta nyt on aika kokeilla uutta. Äänestän jaloillani ja siirryn uuden penkin ääreen.

Tuulivoiman umpikuja – Kuka maksaa laskun, kun ei tuule?

Suomen energiakeskustelua on pitkään hallinnut sokea usko tuulivoiman autuuteen. Todellisuus on kuitenkin huomattavasti karumpi: tuulivoima on liiketoimintana ja energiajärjestelmän osana poikkeuksellisen vaikea ala. Alan perusongelmat – säädettävyyden puute, varastoinnin mahdottomuus ja markkinoiden itsekannibalisaatio – ovat nousemassa seinäksi, jota pelkkä toiveajattelu ei ylitä.

Markkina, joka syö itseään

Tuulivoiman suurin valuvika on sen kyvyttömyys vastata kysyntään silloin, kun sähköä todella tarvitaan. Tuulta ei voi tilata, eikä tuotantoa voi ajoittaa. Tästä seuraa ilmiö, jossa kaikki tuottajat puskevat sähköä verkkoon täsmälleen samaan aikaan. Kun tuulee kovaa, sähkön hinta painuu nollaan tai jopa negatiiviseksi, jolloin investoinnit eivät tuota mitään. Kun taas on tyyntä, hinta karkaa pilviin, mutta tuulivoimayhtiöillä ei ole mitään myytävää. Ala ikään kuin syö oman kannattavuutensa.

Teollisuuden ja tuotannon mahdoton yhtälö

Tuulivoima-ala odottaa kuumeisesti sähkön kulutuksen kasvua, jotta hinnat nousisivat tasolle, joka tekisi uusista investoinneista järkeviä. Tässä piilee kuitenkin kestämätön ristiriita. Suomeen houkutellaan parhaillaan energiaintensiivistä teollisuutta nimenomaan halvalla sähköllä.

Jos sähkön hinta nousee tasolle, jolla tuulivoimarakentaminen on kannattavaa, katoaa teollisuuden kilpailuetu. On vaikea kuvitella, että yritykset jonottaisivat Suomeen maksamaan kallista hintaa sähköstä, jonka saanti on kaiken lisäksi epävarmaa.

Säätövoiman huutava pula

Suurin kysymysmerkki on kuitenkin säätövoima. Tuulivoimaa ei voida lisätä loputtomiin ilman, että rinnalla on järjestelmä, joka paikkaa vajeen tyyninä päivinä. Nykyisellään olemme tilanteessa, jossa:

• Tuulivoima tarvitsee rinnalleen valtavan määrän säätövoimaa.
• Tämän säätövoiman pitäisi olla päästötöntä ja halpaa.
• Teollisuus ei ole halukas maksamaan tyynien päivien kallista "varmuusmaksua".

Mistä tämä halpa, päästötön ja nopeasti reagoiva säätövoima otetaan? Vesivoiman potentiaali on Suomessa pitkälti käytetty, ja akkuteknologia on edelleen liian kallista ja lyhytkestoista teollisuuden mittakaavaan. Ydinvoima on vakaata, mutta se ei toimi perinteisenä, nopeasti ylös- ja alasajettavana säätövoimana optimaalisesti.

Johtopäätös

Suomi on vaarassa rakentaa energiapaletin, joka on altis sään vaihteluille ja markkinahäiriöille. Jos emme löydä rehellistä vastausta siihen, miten säätövoima järjestetään ja kuka sen kustantaa, tuulivoiman "vihreä siirtymä" voi muuttua taloudelliseksi harharetkeksi. Emme voi rakentaa teollista tulevaisuuttamme pelkän toiveen ja suotuisan tuulen varaan.

Tuulivoiman kasvu vaatii avoimuutta ja tutkittua tietoa, ei pelkkiä huhuja

Tuulivoiman rakentaminen puhuttaa Haapavedellä, ja keskustelu käy kuumana. On ymmärrettävää, että suuret muutokset maisemassa ja elinympäristössä herättävät pelkoa. Jotta keskustelu pysyisi rakentavana, meidän on kuitenkin erotettava toisistaan todelliset riskit, lainsäädännölliset faktat ja sosiaalisessa mediassa liikkuvat liioittelut.

Kemikaalipäästöt on suhteutettava tutkimustietoon

Keskustelussa on noussut esiin huoli bisfenoli A:sta ja PFAS-yhdisteistä. On totta, että tuulivoimaloiden lapojen kulumisesta syntyy mikromuovia. Tutkimuslaitos SINTEF:in ja norjalaisten selvitysten mukaan lapojen eroosio on kuitenkin tyypillisesti 150–200 grammaa vuodessa, ei kymmeniä kiloja.

Vaikka bisfenoli A on haitallinen aine, tuulivoimaloiden osuus sen kokonaispäästöistä on häviävän pieni verrattuna esimerkiksi vanhoihin vesiputkiin, säilyketölkkien pinnoitteisiin tai elektroniikkaan. Ympäristönsuojelulaki ja tiukat YVA-menettelyt (ympäristövaikutusten arviointi) ovat olemassa juuri siksi, ettei pohjavesiä tai viljelysmaita pilata.

Korruptioväitteet ja päätöksenteon avoimuus

Puheet "rakenteellisesta korruptiosta" ja päättäjien lähipiirin hyötymisestä ovat vakavia syytöksiä. Suomessa kuntalaki on tältä osin selvä: jos päättäjä tai hänen lähisukulaisensa saa hankkeesta suoraa taloudellista hyötyä, päättäjä on esteellinen eli jäävi osallistumaan päätöksentekoon.

Jos epäilyksiä korruptiosta on, ne on tuotava esiin virallisia reittejä pitkin – esimerkiksi tekemällä kunnallisvalitus tai ilmoitus oikeusasiamiehelle. Pelkät huhut syövät luottamusta paikalliseen demokratiaan, mutta toisaalta avoimuus on kunnan velvollisuus. Jokaisella kuntalaisella on oikeus nähdä, miten päätökset on tehty ja ketkä ovat olleet paikalla niitä tekemässä.

Kiinteistöjen arvo ja asukkaiden oikeusturva

On totta, että tuulivoiman läheisyys voi vaikuttaa kiinteistöjen markkinoitavuuteen. Vaikka tutkimukset osoittavat vaikutusten olevan paikallisia ja vaihtelevia, asukkaan huoli kodin arvosta on aito. Tämän vuoksi tarvitaan:

• Riittävät suojaetäisyydet: Melu- ja välkevaikutukset on minimoitava jo suunnitteluvaiheessa.
• Kuntahyvitys: Kunnan saamat kiinteistöverotulot on ohjattava koko yhteisön hyväksi, esimerkiksi palveluiden parantamiseen, jotta haitoista kärsivät saavat vastinetta.

Johtopäätös

Tuulivoima tuo Haapavedelle merkittäviä verotuloja ja investointeja, mutta niitä ei saa ostaa asukkaiden terveyden tai oikeustajun kustannuksella. Faktat osoittavat, että puheet "myrkkytykeistä" ovat vahvasti liioteltuja, mutta asukkaiden huoli päätöksenteon rehellisyydestä on otettava vakavasti. Paras lääke huhuille on täydellinen läpinäkyvyys ja tieteelliseen näyttöön perustuva valvonta.

Puhtaan siirtymän tuulivoimahankkeet - uhka vai mahdollisuus?

Toimitusjohtaja, DI Juhani Lehti, Tampereen Konepajat Oy kertoo tuulivoiman teknistaloudellisista realiteeteista Puhtaan siirtymän tuulivoimahankkeet - uhka vai mahdollisuus? -tilaisuudessa Karviassa 7.3.2026. https://www.youtube.com/watch?v=bVhk-EZGPl8

Aivan yleissivistykseksi kannattaa katsoa.

Tuulivoiman kultakuume vaihtui krapulaan – kuka maksaa laskun?

Viime vuosina Suomeen on rakennettu tuulivoimaa ennätystahtia. Sitä on markkinoitu paitsi vihreänä siirtymänä, myös varmana sijoituskohteena. Tuoreet uutiset Pyhäjoelta ja Ruotsista maalaavat kuitenkin huolestuttavan kuvan: tuulivoima-alan taloudellinen korttitalo horjuu, ja pahimmassa tapauksessa maksumiehinä ovat tavalliset suomalaiset eläkkeensaajat.

Yrityssaneeraus on varoitussignaali

Kauppalehden uutisoima saksalaisomisteisen Wpd:n hakeutuminen yrityssaneeraukseen on ensimmäinen selkeä merkki siitä, ettei ala ole immuuni markkinavoimille. Jos yhtiö tekee kolmessa vuodessa 44 miljoonan liikevaihdolla yli 52 miljoonan euron nettotappiot, kyse ei ole enää pienestä suhdanteesta. Vaikka syytä on haettu teknisistä tasesähköjärjestelmistä, todellisuus piilee usein liian halvoissa, kiinteähintaisissa PPA-sopimuksissa (Power Purchase Agreement), jotka on solvittu aikana, jolloin sähkön hintakehitystä ja rakentamiskustannuksia arvioitiin liian optimistisesti.

Eläkevarat riskialttiissa salkussa

Erityisen huolestuttavaa kehitys on sijoittajien kannalta. Ruotsissa talouslehti Affärsvärlden on jo raportoinut eläkerahastojen merkittävistä tappioista tuulivoimasijoituksissa. Suomessa tilanne on samankaltainen: eläkeyhtiöiden omistama Exilion Tuuli Ky on yksi markkinoiden suurimmista pelureista.

On kysyttävä suoraan: miksi Exilion ei ole enää vuoden 2022 jälkeen julkaissut konsernitilinpäätöstä, vaikka tytäryhtiöiden luvut osoittavat tuloksen heikentyneen selvästi? Avoimuus olisi eläkevaroista kyse ollessa välttämätöntä.

Tukien loppuminen on edessä oleva seinä

TV-KY ry:n havainto on pysäyttävä: osa tuulivoima-alueista pyörii tällä hetkellä veronmaksajien takaaman syöttötariffin turvin. Tämä tuki on kuitenkin määräaikainen (12 vuotta). Kun tukijaksot useissa kohteissa päättyvät lähes samanaikaisesti, tulokseen on odotettavissa raju pudotus. Jos tuotanto ei ole kannattavaa markkinaehtoisesti ilman tukea tai kestäviä PPA-sopimuksia, jäämme keskelle taloudellista kriisiä.

Johtopäätökset

Tuulivoima on tärkeä osa energiaomavaraisuuttamme, mutta se ei saa tapahtua taloudellisen realismin kustannuksella. On aika kysyä:

• Ovatko eläkeyhtiöt aliarvioineet tuulivoimaan liittyvät riskit?
• Miten käy paikallisten verotulojen ja maanvuokrasopimusten, jos operaattorit päätyvät saneeraukseen tai konkurssiin?
• Kuka vastaa voimaloiden purkukustannuksista, jos liiketoiminta muuttuu pysyvästi kannattamattomaksi?

Toivon, että päättäjät ja eläkeyhtiöiden hallitukset heräävät ennen kuin "vihreä kulta" muuttuu pelkästään punaisiksi luvuiksi tilikirjoissa.

Sääriippuvuus tuli tiensä päähän – Suomi tarvitsee vakaata ydinvoimaa, ei lisää "tuurivoimaa"

Viimeaikaiset uutiset Karhunnevankankaan tuulipuiston talousvaikeuksista ja yrityssaneerauksesta ovat karu muistutus siitä, mihin sääriippuvainen energiapolitiikka johtaa. Kun uudetkin tuulivoimainvestoinnit horjuvat varttitaseen ja ennustevirhemaksujen alla, on aika myöntää tosiasiat: pelkällä tuulella emme rakenna vakaata ja kilpailukykyistä teollisuusmaata.

Tuulivoiman perusongelma ei ole vain tekninen, vaan rakenteellinen. Kuten olemme saaneet lukea, tuulivoimayhtiöiden kustannukset ovat nelinkertaistuneet pelkästään siksi, ettei luonto toimi Excel-taulukoiden mukaan. Jos ei tuule tai jos pakkashuuru jäädyttää lavat, sähköä on ostettava muualta hinnalla millä hyvänsä. Tämä epävarmuus siirtyy lopulta kuluttajien ja yritysten maksettavaksi joko sähkön hinnan vaihteluna tai veronmaksajien tukina.

On aika kääntää katseet takaisin ydinvoimaan kolmesta painavasta syystä:

Toimitusvarmuus on huoltovarmuutta: Ydinvoima tuottaa sähköä tasaisesti kellon ympäri, säästä tai vuodenajasta riippumatta. Me emme voi jättää yhteiskunnan toimintoja sen varaan, sattuuko tammi-helmikuussa olemaan "Pekka Poudan lupaama" optimaalinen tuulenvire.

Markkinoiden vakauttaminen: Nykyiset sähkön tasemarkkinat rankaisevat heilahteluista. Ydinvoiman ennustettava tuotanto poistaisi tarpeen kalliille tasehallinnalle, jota tuulivoiman epävarmuus tällä hetkellä vaatii. Ydinvoima on ankkuri, joka pitää hinnan kurissa myös pakkashuipuilla.

Maanomistajien ja luonnon rauha: Tuulivoiman vaatimat valtavat maa-alueet, voimalinjat ja jatkuva epävarmuus maanvuokrasopimusten kestosta yrityssaneerausten keskellä luovat levottomuutta maaseudulla. Ydinvoimala vie pienen pinta-alan suhteessa tuotettuun energiamäärään, eikä se vaadi tuhansia kilometrejä uutta infraa koskemattomaan metsään.

Tuulivoimalla on paikkansa energiamixissä, mutta sen varaan ei voi laskea maan energiastrategian kovaa ydintä. Karhunnevankankaan tapaus osoittaa, että tuulivoima on taloudellisesti haavoittuvainen ja altis markkinoiden muutoksille.

Suomen on investoitava rohkeasti seuraaviin ydinvoimahankkeisiin – olivatpa ne suuria laitoksia tai pienydinreaktoreita (SMR). Vain siten takaamme teollisuudellemme halvan sähkön ja kansalaisillemme lämpimät kodit myös silloin, kun lapojen aerodynamiikka pettää.

Jämsän ylijäämä ei saa tuudittaa meitä väärään turvallisuudentunteeseen

Jämsän kaupungin vuoden 2025 tilinpäätös on paperilla mairittelevaa luettavaa. 4,7 miljoonan euron ylijäämä on huima parannus budjetoituun nollatulokseen verrattuna. Ennen kuin vedämme tästä suuria johtopäätöksiä taloutemme kestävyydestä, on välttämätöntä katsoa numeroiden taakse. Analyysi osoittaa, että Jämsä on tällä hetkellä taloudellisessa risteyskohdassa, jossa onni ja kertaluonteiset voitot peittävät alleen vakavia rakenteellisia haasteita.

On huomioitava, että tuloksesta yli puolet – noin 2,5 miljoonaa euroa – selittyy kertaluonteisilla erillä, kuten sote-rakennusten myyntivoitoilla ja oikeudenkäyntivoitolla. Nämä ovat ”pikavoittoja”, joita ei voida budjetoida uudelleen. Samaan aikaan perusta eli verotulot pettivät: kunnallis- ja yhteisöveroja kertyi lähes 1,5 miljoonaa euroa odotettua vähemmän. Tämä kertoo karua kieltä alueemme ostovoimasta ja yrityskentän tilanteesta.

Huolestuttavin luku on työttömyysasteen nousu lähes 17 prosenttiin. Tämä ei ole vain inhimillinen tragedia, vaan se iskee suoraan kaupungin kantokykyyn kasvavina Kela-maksuina. Kun tähän lisätään hyvinvointialueen vetäytyminen vuokratiloista, seisomme tilanteessa, jossa kaupungille jää käteen tyhjiä seiniä ja kasvavia laskuja, mutta vähemmän tuloja.

Kaupunginjohtaja Jori Reijula on oikeassa siinä, että strateginen siirto sopeutumisesta elinvoiman kehittämiseen on välttämätön. Uusi organisaatiouudistus ja panostukset Hallin teollisuuteen sekä Himoksen matkailuun ovat elinehtoja. Meidän on kuitenkin kysyttävä, ovatko resurssimme riittävät? Tilinpäätös paljastaa, että henkilöstö on jo nyt tiukilla lisääntyvän raportoinnin ja säästöpaineiden alla. Ilman osaavia ja jaksavia tekijöitä hienoimmatkin strategiat jäävät vain paperiksi.

Positiivista on uuden sote-keskuksen kaltaiset investoinnit, jotka ankkuroivat palveluita kaupunkiin. Jämsällä on potentiaalia olla keskisen Suomen vetovoimaisin seutukaupunki, mutta matka vuoteen 2035 on pitkä.

Tämä tilinpäätös antaa meille hetkellisen hengähdystauon, mutta se ei poista tarvetta tarkalle taloudenpidolle ja rohkeille elinvoimatoimille. Meillä ei ole varaa tuudittautua myyntivoittojen luomaan turvallisuudentunteeseen, vaan nyt on kääritään hihat työllisyyden parantamiseksi ja uusien verotulojen houkuttelemiseksi. Vain siten varmistamme, että "Virtaa elämälle" on muutakin kuin kaunis juhlapuhe.

Miljoonien ylijäämä on Jämsän tulevaisuuden vakuutus

Jämsän kaupungin vuoden 2025 tilinpäätösluvut ovat erinomaista luettavaa. Lähes 4,7 miljoonan euron ylijäämä on merkittävä saavutus aikana, jolloin monet kunnat painivat kroonisen alijäämän ja palveluiden karsimisen kanssa.

Onnistunut tulos ei synny vahingossa. Se kertoo jämäkästä taloudenpidosta ja siitä, että kaupunki on kyennyt sopeuttamaan toimintansa muuttuvaan maailmaan. Erityisen tärkeää on huomata, että tulos on ylijäämäinen myös liikelaitokset huomioiden – koko koneisto on siis toiminut plusmerkkisesti.

Pelkät numerot taseessa eivät kuitenkaan lämmitä kuntalaista, jos toiminnalliset tavoitteet jäävät saavuttamatta. Tilinpäätöksen tärkein viesti onkin se, että vahva talous antaa kaupungille liikkumavaraa. Kun talous on kunnossa, on meillä varaa investoida elinvoimaan, koulutukseen ja asukkaiden hyvinvointiin ilman jatkuvaa pelkoa veronkorotuksista tai velkakierteen syvenemisestä.

Jämsän on syytä pitää kiinni tästä kurssista. Ylijäämä ei ole merkki siitä, että rahaa on liikaa, vaan siitä, että kaupunkia johdetaan vastuullisesti huomista varten.

Keittiön hiljaisuus on tekninen arvovalinta, ei luksusta - Valitse astianpesukone oikein

Kun astianpesukoneen elinkaari tulee tiensä päähän, moni kuluttaja tuijottaa sokeasti hintalappua tai energiatarraa. Mutta jos haluamme puhua todellisesta asumismukavuudesta ja teknisestä laadusta, meidän on puhuttava desibeleistä.

Nykyisessä rakennustrendissä, jossa keittiö ja olohuone on sulautettu yhdeksi avoimeksi tilaksi, astianpesukone ei ole vain kodinkone – se on huonekalun lailla läsnä oleva äänilähde. Siksi on käsittämätöntä, miten vähän huomiota kiinnitetään siihen, että 3 desibelin ero on teknisesti valtava.

Desibeliperheiden välinen kuilu

On totta, että 3 dB lisäys tarkoittaa akustisen tehon kaksinkertaistumista. Vaikka korvamme ei aisti sitä suoraan äänenvoimakkuuden tuplaantumisena, se on silti kynnys, joka erottaa "huomaamattoman taustahumun" ja "häiritsevän mekaanisen metelin".

46 desibelin kone on tekninen kompromissi. Se kertoo usein siitä, että koneen eristykseen ei ole käytetty riittävästi bitumia, sen pumpputekniikka on karkeampaa ja veden suihkutusmekanismi on suunniteltu ilman akustista optimointia. Kun valitset 43 desibelin (tai sitä hiljaisemman) koneen, ostat samalla:

• Invertteritekniikkaa: Hiiliharjaton moottori, joka ei vingu tai kolise.
• Massaa: Painavammat eristeet, jotka pitävät värinän rungon sisällä.
• Älykästä paineensäätöä: Kone laskee vedenpainetta silloin, kun se ei ole puhdistuksen kannalta kriittistä, vain melun minimoimiseksi.

Energiatehokkuus vs. Käyttömukavuus

Markkinointiosastot rakastavat A-luokan energiatarroja. On tietysti hienoa säästää muutama litra vettä, mutta mitä väliä sillä on, jos koneen pauhu estää television katselun tai illalliskeskustelun?

Tosiasia on, että hiljaisin kone on usein myös kestävin. Hiljaisuus vaatii nimittäin tarkkaa mekaniikkaa ja välysten minimointia. Koliseva ja rämisevä halpakone ei ainoastaan ärsytä korvaa, vaan sen värinä kuluttaa laakereita ja liitoksia nopeammin.

Lopettakaa melun sietäminen

Meidän on vaadittava keittiöiltämme enemmän. Jos astianpesukoneen ääni kuuluu makuuhuoneeseen asti, laite on epäonnistunut tehtävässään. Kun seuraavan kerran seisot kodinkoneliikkeessä, unohda turhat hipaisunäppäimet ja wlan-yhteydet. Tuijota vain desibelejä. 43 dB on vaatimus, ei toive. Se on raja, jonka jälkeen kone lakkaa olemasta häiriötekijä ja muuttuu näkymättömäksi osaksi kotia. Älä anna koko talon väen tietää, milloin peset lautasia. Anna tekniikan hoitaa työnsä hiljaa.

Energiapoliittinen illuusio – halpa sähkö voi tulla kalliiksi

Energiapoliittisessa keskustelussa toistetaan nykyään lähes mantrana väitettä, jonka mukaan tuuli- ja aurinkoenergia ovat kiistatta halvimmat tavat tuottaa sähköä. Todisteena käytetään usein teknistä mittaria nimeltä LCOE (Levelized Cost of Energy), joka laskee yksittäisen voimalaitoksen keskimääräiset kustannukset sen elinkaaren aikana.

Vaikka luku näyttää paperilla houkuttelevalta, se antaa vaarallisen yksinkertaistetun kuvan todellisuudesta. On kysyttävä suoraan: syyllistyvätkö päättäjät ja media tahalliseen tai tahattomaan poliittiseen harhaanjohtamiseen?

Mittari, joka unohtaa todellisuuden

LCOE kehitettiin alun perin vertailemaan säävarmoja voimalaitoksia, kuten ydin-, kaasu- ja hiilivoimaa. Nämä laitokset tuottavat sähköä silloin, kun sitä tarvitaan, ja samalla ne ylläpitävät verkon vakautta. Tuuli- ja aurinkovoima toimivat kuitenkin luonnon ehdoilla, eivät kysynnän mukaan.

Kun järjestelmä nojaa yhä vahvemmin sääriippuvaiseen tuotantoon, LCOE-laskelmien ulkopuolelle jäävät "piilokustannukset" räjähtävät käsiin. Näitä ovat muun muassa:

• Säätövoima ja varastointi: Mitä tehdään, kun ei tuule? Tarvitsemme kalliita varajärjestelmiä.
• Verkkoinvestoinnit: Sähköverkkoa on laajennettava ja vahvistettava massiivisesti hajautetun tuotannon takia.
• Järjestelmäpalvelut: Verkon taajuuden ja vakauden ylläpito vaatii teknisiä ratkaisuja, joita pelkät kennot ja lavat eivät tarjoa.

Halvin kilowattitunti vai toimiva yhteiskunta?

On harhaanjohtavaa mainostaa sähköntuotantomuotoa halvimpana, jos sen integroiminen osaksi toimivaa sähköjärjestelmää vaatii veronmaksajilta ja kuluttajilta miljardien lisäinvestointeja muualle. Yksittäisen kilowattitunnin tuotantohinta on toissijainen seikka, jos sähköä ei ole saatavilla juuri silloin, kun teollisuus sähköistyy, lämpöpumput käyvät täysillä ja datakeskukset humisevat.

Meidän on siirrettävä katse voimalaitoskohtaisista kustannuksista koko järjestelmän kustannuksiin. Todellinen energiapoliittinen haaste ei ole löytää halvinta yksittäistä tuotantotapaa, vaan rakentaa vakaa ja luotettava järjestelmä, joka kantaa silloinkin, kun aurinko ei paista ja tuuli tyyntyy.

Jos jatkamme keskustelua vain pintapuolisten lukujen valossa, rakennamme energiajärjestelmää, joka on paperilla halpa mutta käytännössä kallis ja epävarma. On aika vaatia rehellisempää laskentatapaa ja kokonaisvaltaista näkemystä sähkömme tulevaisuudesta.

Saunakyläblues

Lauantaijämsäläinen käytti tekoälyä ja muodosti Saunakyläblues -kappaleen. Lähetti .mpeg -tiedoston Whatsapilla minulle. Muokkasin ChatGPT:llä äänen .mp4-muotoon, jotta se sopi iMovieen ladattavaksi ääniraidaksi. Rakensin iMoviella sopivan videopätkän eli kuvitin äänen. Sitten latasin YouTubeen. 

Ja siinä se sitten on.

No miten sanoitus ja sävellys syntyi lauantaijämsäläläiseltä:

Geminiin laitoin tämän käskyn: Tee Saunakylästä 3 minuutin biisiin sanat. Hauska. https://visithimosjamsa.fi/saunakyla/

Ton perusteella se teki sanat ja musiikin tyylin, jotka copy-pastasin semmosen musiikintekotekoälyyn kuin Suno. 

Musiikin tyyli-kohtaan tän: Rytmi on perinteinen, hidas ja rullaava ”12-bar blues”, jossa on tilaa huuliharpun vinkunalle ja rennolle meiningille ja perään sanan Blues ja sanat-kohtaan sitten sanat. 

Jämsän reitistöt – Sadoilla tuhansilla suunnittelua, missä on vastine rahalle?

Jämsän reitistökehityksestä on muodostunut surullinen esimerkki siitä, miten valtavia summia veronmaksajien rahaa voidaan polttaa ilman näkyviä tuloksia. Vuosien varrella hankkeisiin on uponnut satojatuhansia euroja, mutta vastineeksi olemme saaneet lähinnä loputonta diskuteerausta, hienoja PowerPoint-esityksiä ja pinoittain raportteja.

On suorastaan irvokasta, että näillä panostuksilla on saatu aikaan vain muutamia makkaranpaistopaikkoja eri puolille seutukuntaa. Muutama laavu ja tulipaikka ei ole reitistö – ne ovat vain kalliita pisteitä kartalla ilman niitä yhdistäviä polkuja. Onko todella niin, ettei päätöksenteossa ymmärretä, mikä on Himoksen matkailijoita ja jämsäläisiä palvelevan reitistön perusolemus?

Reitistöjen tekemiseen löytyisi rautaista paikallista osaamista, mutta tuntuu siltä, ettei sitä haluta tai osata hyödyntää. Onko helpompaa tilata kalliita konsulttiselvityksiä kuin antaa paikallisten asiantuntijoiden ja tekijöiden laittaa hihat heilumaan?

Jämsällä ei ole varaa tällaiseen tehottomuuteen. Strategiat ja visiot eivät palvele ketään, jos ne eivät realisoidu maastoon saakka. Sadoilla tuhansilla euroilla olisi pitänyt saada aikaan jo kilometrikaupalla valmista, merkittyä ja vetovoimaista reitistöä. Nyt on korkea aika lopettaa kallis puuhastelu ja vaatia konkreettisia tuloksia.

Milloin Jämsässä aletaan rakentaa reittejä raporttien sijaan?

Varttitunnin tarkkuusvaatimus on tuulivoimalle kohtalokas – Vuorokausiennusteesta tuli kallis arpapeli

Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevan Karhunnevankankaan tuulivoimapuiston hakeutuminen yrityssaneeraukseen on varoittava merkki energiamarkkinoiden rajusta murroksesta. Tapaus osoittaa, kuinka nopeasti muuttuva sääntely ja markkinamekanismit voivat syödä pohjan massiivisilta ja paperilla kannattavilta investoinneilta.

Karhunnevankankaan ongelmien ytimessä ei ole tuulen puute tai tekninen osaamattomuus, vaan sähkömarkkinoiden pelisääntöjen muuttuminen tavalla, joka sotii luonnonlakeja vastaan. Kun hanke käynnistettiin vuonna 2019, sähköntuotantoa ennustettiin tunnin jaksoissa. Nyt siirtyminen 15 minuutin tasejaksoon on muuttanut laskelmat täysin. Tuulivoiman ennustaminen on luonnostaan äärimmäisen vaikea laji, ja vaatimus sitoutua tarkkoihin tuotantomääriin koko vuorokaudeksi eteenpäin 96 eri varttitunnin jaksossa on tuottajille lähes mahdoton rasti.

Haasteen ytimessä on sääennusteiden perimmäinen epävarmuus. Vaikka meteorologiset mallit ovat kehittyneet, ne eivät kykene aukottomasti ennustamaan paikallisia turbulensseja tai tuulirintaman tarkkaa saapumishetkeä minuuttitasolla. Vuorokausi eteenpäin tehty ennuste on aina valistunut arvaus, mutta nykyisessä markkinamallissa pienikin sääilmiön viivästyminen tai odotettua heikompi puuska muuttuu välittömästi kalliiksi taloudelliseksi tappioksi. Luonnonvoimat eivät tottele kelloa, ja sääennusteiden väistämätön epätarkkuus kääntää ennusteen virheelliseksi lähes jokaisen vartin kohdalla.

Ennustevirheestä tuli kallis lasku

Suurin ongelma on niin sanottu tasesähkön kustannus. Jos tuulipuisto ei osu ennusteeseensa varttitunnin tarkkuudella, se joutuu maksamaan erotuksen markkinahintaan. Venäjän tuonnin loppuminen on poistanut markkinoilta tasapainottavaa voimaa, mikä on nostanut tasesähkön hinnat ja heilahtelut ennätystasolle.

Karhunnevankankaan tilanne on muodostunut strategiseksi lukoksi, jossa vuosia sitten solmitut kiinteähintaiset sähkönostosopimukset eivät enää tunnista nykyisiä tasehallinnan kustannuksia. Tämä johtaa kestämättömään paineeseen, jossa tuottaja saa sähköstään sovitun hinnan, mutta joutuu samalla maksamaan markkinoille moninkertaisia sakkomaksuja ennustevirheistä, joita on käytännössä mahdotonta välttää, kun sääennustetta pilkotaan näin pieniin osiin.

Oppitunti tulevaisuutta varten

Yrityssaneeraus on tässä tapauksessa järkevä suojaliike. Se antaa mahdollisuuden neuvotteluihin rahoittajien ja asiakkaiden kanssa, jotta sopimukset saadaan vastaamaan nykyistä markkinatodellisuutta. On kuitenkin huolestuttavaa, jos sääntelyllä luodaan ympäristö, jossa vain kaikkein suurimmat pelurit kestävät markkinoiden volatiliteetin.

Vihreä siirtymä vaatii valtavasti investointeja, mutta investoinnit vaativat ennakoitavuutta. Jos 15 minuutin tasejakson kaltaiset tekniset uudistukset ajavat modernit tuulipuistot saneeraukseen, on syytä kysyä, onko markkinamekanismi rakennettu tukemaan vai jarruttamaan puhtaan energian tuotantoa. Karhunnevankankaan tapaus on herätyskello koko toimialalle: tekninen sääntelymuutos voi olla yhtä suuri riski kuin raaka-aineen hinnan romahdus.

Jämsän hirvi on noussu suosta – pidetään se kuivalla maalla investoimalla viisaasti

On ollut ilo seurata uutisointia Jämsän taloudellisesta tilanteesta. Muutaman vuoden takainen tilanne, jossa "taloustirehtöörin hirvi" oli vyötäröään myöten suossa, tuntuu olevan takanapäin. Pää on saatu pinnalle, ja tunnelma on kieltämättä huimaava: kerrankin meillä on tilanne, jossa perstaskussa tuntuu olevan muutakin kuin pelkkää tyhjää.

Tämä uusi taloudellinen liikkumavara on tuonut mukanaan upean listan kehityskohteita. Puheet liikuntahallista, kirjastosta, uimahallista ja matkakeskuksesta kertovat kunnianhimosta ja uskosta tulevaisuuteen. Noin 20-40 miljoonan euron investointipaketit ovat merkittäviä piristysruiskeita kaupungin elinvoimalle.

Talouden kivijalka on kunnossa
Meillä on käsissämme valtti, jota moni muu kunta kadehtii: velkaa on vain noin 1 000 euroa per asukas. Kun vertaa tilannetta kuntiin, joissa velka huitelee 10 000 eurossa per nuppi, voimme todeta, että Jämsässä on tehty jotain oikein. Olemme lähtöviivalla erinomaisessa asemassa.

Innostus vaatii rinnalleen laskimen
Vaikka investointikuume polttelee, on tärkeää pitää pää kylmänä, jotta hirvi ei loikkaa takaisin suomutiin. Investoinnit eivät ole vain kertaluontoisia menoja, vaan ne tuovat mukanaan poistoja, jotka vaikuttavat suoraan käyttötalouteemme vuosia eteenpäin.

Jotta positiivinen vire kantaa, tarvitsemme nyt:

Selkeän jaksotussuunnitelman: Kaikkea ei tarvitse – eikä kannata – rakentaa yhdellä kertaa.

Tarkat talouslaskelmat: Meidän on ymmärrettävä täsmälleen, mitä investoinnit tarkoittavat tulevien vuosien budjeteissa.

Kestävyyttä päätöksentekoon: Ei päätetä vain siksi, että se on kivaa tai helppoa, vaan siksi, että se on taloudellisesti kestävää.

Jämsällä on nyt tuhannen taalan paikka rakentaa vetovoimaista kaupunkia vankalle pohjalle. Tehdään investoinnit järjellä ja porrastetusti, niin varmistamme, että talouden hirvi pysyy tukevasti kuivalla maalla ja laukkaa jatkossa entistä kovempaa.

Prenikkajuhlat: Mitali rintaan ennen kuin noutaja tulee

On se hienoa, kun ihminen on tarpeeksi kauan sinnitellyt hengissä ja tehnyt jotain hyödyllistä. Silloin joku ystävällinen taho päättää, että nyt on aika hakea hänelle prenikka. Hakemukseen kirjoitetaan niin valtavia ylisanoja, että lukija saattaa luulla kyseessä olevan vähintään pyhimys tai supersankari.

Sitten koittaa se suuri päivä, kun arvovaltaiset herrat ja rouvat saapuvat paikalle vakavina kuin hautajaisissa. He lyövät mitalin rintaan ja yleisö taputtaa niin kovaa, että korvissa tinnittää. Lopuksi syödään tietenkin kakkua ja juodaan kahvia, mikä onkin loistava tapa juhlia sitä, että sankari on vielä tässä maailmassa nauttimassa tarjoiluista.

Kaikki meistä eivät tietenkin kaipaa tällaista sirkusta rintaansa painamaan. Jotkut osaavat jopa kieltäytyä kunniasta ja todeta, että työt on tehty rakkaudesta lajiin, ei metallinpalan toivossa. On suorastaan sankarillista sanoa "ei kiitos" ja jatkaa matkaa ilman turhaa pönötystä.

Parasta onkin, kun voimme antaa hyvää palautetta suoraan ja heti, kun toinen on vielä kuulolla. On nimittäin vähän sääli säästää ne kaikkein kauneimmat sanat vasta hautajaisiin. Arkun pohjalla on nimittäin hiton huono kuulo, vaikka puheet olisivat kuinka sokerisia.