Datakeskusten energiantarve vaatii realismia – pelkät nimellistehot eivät riitä

Julkisuudessa on uutisoitu Sievin kuntaan suunnitellusta megaluokan datakeskushankkeesta, jonka jatkuvaksi sähkötehon tarpeeksi arvioidaan 500 megawattia (MW). Hankkeen yhteydessä on esitetty mahdollisuutta kattaa energiantarvetta paikallisella tuulivoimalla. Investoinnin mittasuhteet ja reaaliset tuotantoluvut ansaitsevat kuitenkin tarkemman tarkastelun, sillä pelkät myyntipuheet eivät ratkaise energiayhtälöä.

Suunnitelmissa on väläytetty 80 uuden tuuliturbiinin (5–6 MW) rakentamista, jolloin niiden laskennallinen nimellisteho olisi 440 MW. Tuulivoiman tyypillisellä 0,27:n käyttökertoimella turbiinien keskimääräinen todellinen tuotto jää kuitenkin vain noin 120 megawattiin. Koska datakeskus vaatii tasaisesti 500 MW tehoa kellonajasta ja säästä riippumatta, vakaasta sähköverkosta on löydettävä jatkuvasti vielä 380 megawatin lisäteho.

Tämän vajeen suuruusluokkaa kuvaa hyvin se, että se vastaa noin 26 prosenttia Olkiluoto 3 -ydinreaktorin keskimääräisestä tuotannosta (1 440 MW). Suomen nykyisistä ydinvoimalaitoksista ei kuitenkaan ole saatavilla vapaata kapasiteettia tämän mittaluokan uusille kuluttajille. Koska mikään suuri teollisuuslaitos ei toimi ilman varmaa perusvoimaa, herää kysymys: mistä puuttuva energia tosiasiassa otetaan?

Kun puhutaan vihreästä siirtymästä ja digitaalisesta infrastruktuurista, keskustelun tulisi perustua tiukkoihin faktoihin eikä markkinointitermeihin. Julkisuudessa ja mediassa toistetaan usein kritiikittömästi hankkeiden luomia mielikuvia ilman, että pureuduttaisiin sähköverkon reaaliteetteihin ja säätövoiman tarpeeseen. Tällainen lähestymistapa luo suuren yleisön silmissä katteettomia lupauksia ja syö lopulta pohjaa muutoin perustelluilta hankkeilta.

Teollisuusinvestoinnit ja digitaalinen kehitys ovat Suomelle tärkeitä, mutta vihreän leiman saamiseksi vaaditaan avoimuutta. Päättäjien, median ja kansalaisten on voitava odottaa datakeskushankkeilta realistisia ja läpinäkyviä laskelmia siitä, miten niiden vaatima massiivinen ja tasainen energiantarve käytännössä katetaan.

Pelkän tuulivoiman varassa Suomi pimenisi kymmeniksi päiviksi

Julkisessa keskustelussa maalataan usein kuvaa tulevaisuudesta, jossa Suomi pyörii puhtaasti sääriippuvaisen uusiutuvan energian voimalla. Visio on kaunis, mutta fysiikan lakien ja karujen tilastofaktojen valossa se on vaarallinen utopia. Kantaverkkoyhtiö Fingridin reaaliaikainen data paljastaa totuuden: jos Suomi olisi huomenna pelkän tuulivoiman varassa, yhteiskuntamme romahtaisi ja maa pimenisi kymmeniksi päiviksi vuodessa.

Suomen tuulivoimakapasiteetti on kasvanut hurjasti yli 2 000 voimalaan ja 9 400 megawatin tehoon. Parhaimmillaan rikotaan tuotantoennätyksiä, mutta kolikon kääntöpuoli on pysäyttävä. Kun laaja, tyyni korkeapaine iskee talvella Suomeen, tuotanto valuu lähes pyöreään nollaan – tilastoissa on nähty synkkiä hetkiä, jolloin reaaliaikainen tuotanto on painunut jopa -14 megawattiin. Samaan aikaan talvinen sähkönkulutuksemme pyörii 13 000 – 15 000 megawatissa.

Tässä piilee tuulivoimaliikkeen suurin valuvika: jos ei tuule, tuhat lisävoimalaa ei auta mitään. Tyhjästä on paha nyhjäistä, ja tyynellä säällä 2 000 voimalaa tuottaa täsmälleen yhtä paljon kuin yksi ainoa voimala – eli ei mitään. Päinvastoin, täysin tyynenä pakkaspäivänä voimalat muuttuvat sähkön tuottajista sen kuluttajiksi, sillä ne tarvitsevat verkosta virtaa elektroniikkaan ja koneiston lämmitykseen, jotta ne eivät jäädy jumiin.

Fakta on, että säätyynet jaksot eivät ole minuuttien notkahduksia, vaan ne kestävät tyypillisesti 2–5 vuorokautta putkeen. Ilman muuta tuotantoa olisimme viikkoja vuodessa ilman sähköä ja lämmitystä.

On turha odottaa pelastusta muista sääriippuvaisista lähteistä tai teknologisista utopioista:

• Aurinkovoima tuottaa kriittisinä talven kulutushuippuina pyöreät nolla megawattituntia.
• Naapurimaista tuonti sakkaa, sillä laaja korkeapaine tyynnyttää samalla kertaa Ruotsin, Norjan ja Saksan. Siirtokaapeli ei lämmitä, jos sen toisessa päässäkin on tyyntä.
• Jättiakut riittävät tasaamaan verkkoa minuuteiksi tai tunneiksi, eivät pyörittämään gigawattiluokan yhteiskuntaa päiväkausia.
• Vetytalouden hyötysuhde sähkön edestakaisessa muuttamisessa on surkea, eikä näitä jättilaitoksia ole edes olemassa.

Sähköjärjestelmä vaatii toimiakseen sen, että sähköä tuotetaan joka sekunti täsmälleen saman verran kuin sitä kulutetaan. Tuulivoima tuottaa vuotasolla paljon sähköä, mutta pelkästään sen varaan emme voi elämäämme laskea.

Moderni yhteiskunta pysyy pystyssä vain, jos tuulivoiman rinnalla on sataprosenttisen varmaa perus- ja säätövoimaa, kuten ydinvoimaa ja vesivoimaa. Poliittisilla päätöksillä tai vihreillä visioilla ei voida kumota fysiikan lakeja tai muuttaa säätilaa. Talvipakkasella kodit lämmitetään reaaliaikaisella, varmalla sähköllä – ei tulevaisuuden haaveilla.

10 perinteistä ja suosittua juhannustaikaa

Juhannus on taikuuden, yöttömän yön ja lemmennostatuksen aikaa. Suomalaisen kansanperinteen mukaan luonto on juhannusyönä voimakkaimmillaan, ja silloin tehdyt taiat voivat paljastaa tulevan puolison tai tuoda hyvää onnea.

Tässä on 10 perinteistä ja suosittua juhannustaikaa testattavaksi:

1. Seitsemän kukkaa tyynyn alla

Kerää juhannusyönä seitsemän erilaista kukkaa seitsemältä eri niityltä (joissain versioissa kukkia pitää olla yhdeksän). Kun laitat kukkakimpun yöksi tyynysi alle, näet unessa tulevan puolisosi. Huom! Taika pitää perinteisesti tehdä täysin hiljaa.

2. Kurkistus kaivoon tai lampeen

Kun menet keskiyöllä kaivolle, lammelle tai lähteelle – mieluiten alasti – ja katsot veteen, näet veden pinnasta tulevan puolisosi kasvot.

3. Alasti kaurapellossa

Jos juhannusyönä kierittelee alastomana kaurapellossa (tai kasteisella niityllä), tuleva sulhanen tai morsian ilmestyy elämään kuluvan vuoden aikana. Samalla kasteen uskottiin tuovan terveyttä ja kauneutta.

4. Risteyksessä istuminen

Mene keskiyöllä kolmen tien risteykseen istumaan. Sieltä suunnasta, josta kuuluu ensimmäinen ääni, on tuleva puoliso kotoisin. Jos kuuluu paimenpillin tai musiikin ääntä, on luvassa häät; jos kuuluu itkua, on luvassa surua.

5. Juhannussaunan vasta (tai vihta)

Kun olet saunonut juhannussaunassa, heitä saunavasta saunan katolle. Katso, mihin suuntaan vastan varsi osoittaa: siitä suunnasta on tuleva puolisosi saapuva.

6. Kukko kiekuu, häät lähestyy

Kuuntele juhannusyönä käen kukuntaa. Niin monta kertaa kuin käki kukkuu, niin monta vuotta on vielä odotettava oman kullan löytymistä. Jos käki ei kuku lainkaan, häät ovat luvassa jo samana vuonna.

7. Saniasisen kukka

Saniaisen uskotaan kukkivan vain kerran vuodessa, tarkalleen juhannusyön lyhyenä pimeänä hetkenä. Jos onnistut löytämään kukkivan saniaisen ja poimimaan sen kukan, saat itsellesi näkymättömyyden lahjan ja ikuisen onnen.

8. Punainen lanka vasempaan varpaaseen

Sido ennen nukkumaanmenoa punainen lanka vasemman jalan isovarpaaseen. Perinteen mukaan tuleva puolisosi tulee yön aikana sitomaan langan auki.

9. Kengän heitto olkapään yli

Heitä kenkäsi juhannussaunan jälkeen selkäsi takaa olkapään yli. Jos kengän kärki osoittaa kohti saunan ovea, tiedossa on lähtö talosta (esimerkiksi naimisiinmenon vuoksi). Jos kärki osoittaa poispäin, pysyt vielä talossa.

10. Peiliin katsominen

Aseta kaksi peiliä vastakkain hämärässä huoneessa juhannusyönä. Kun katsot toisen peilin kautta toiseen peiliin muodostuvaan "kuvajaisten tunneliin", voit nähdä vilauksen tulevasta elämänkumppanistasi.

Muista tärkein sääntö: Useimmissa taioissa ehdoton hiljaisuus on valttia – jos puhut tai naurat kesken taian, sen taikavoima katoaa!

Kuntien datakeskusinto sokaisee kansallisen turvallisuuden

Suojelupoliisin erikoistutkija Veli-Pekka Kivimäen tuore varoitus (YLE) konesalihankkeiden turvallisuusriskeistä pitäisi soittaa hälytyskelloja jokaisessa Suomen kunnantalossa. Suomeen on suunnitteilla ja tulossa yli sata datakeskusta. Samalla kunnat kilpailevat investoinneista usein pelkät dollarinkuvat silmissään, auttamattoman sokeina sille, kuka tontin vuokraa tai mitä salien seinien sisällä todellisuudessa tapahtuu.

Kivimäki nostaa esiin pelottavan lainsäädännöllisen porsaanreiän: jos ulkomainen yhtiö ostaa tontin, prosessi on valvottu, mutta jos se vuokraa maan tai pelkkää konesalitilaa, hanke liukuu viranomaisten tutkan ohi. Tämä tarkoittaa, että nykyisellään kansallisen turvallisuuden arviointi on sysätty yksittäisten kuntapäättäjien ja virkamiesten harteille. On naiivia olettaa, että paikallisella tasolla olisi resursseja tai osaamista perata monimutkaisia, autoritaarisiin maihin kuten Kiinaan tai Venäjään ulottuvia omistusketjuja, joita usein pyritään tietoisesti häivyttämään.

Riski ei ole teoreettinen. Kyse ei ole vain siitä, kenen käsissä data on, vaan siitä, miten Suomen maaperää ja infraa käytetään hyväksi.

• Pakotteiden kiertäminen: Länsimaisten vientirajoitusten vuoksi Venäjä ja Kiina eivät saa hankittua tekoälylaskentaan tarvittavia edistyneitä mikrosiruja. Mikä olisikaan niille helpompaa kuin vuokrata laskentatehoa suomalaisesta konesalista ja pyörittää sotilaallista tai tiedustelullista tekoälyään täältä käsin?
• Rikollisuuden suojat: Niin sanotut ”bulletproof hosting” -keskukset kieltäytyvät tietoisesti tuntemasta asiakkaitaan, mikä tekee niistä suoria turvasatamia valtiolliselle kybervakoilulle ja verkkorikollisuudelle. EU:n kyberturvallisuuslaki velvoittaa vain suuria toimijoita asiakkaan tunnistamiseen, mikä jättää pienemmille saleille täydellisen harmaan alueen toimia vakoiluoperaatioiden alustana. Hollannin tuore tapaus, jossa takavarikoitiin 800 Venäjän kybertoimintaa avustanutta palvelinta, osoittaa tämän olevan arkipäivää Euroopassa.

Lisäksi meitä houkutellaan konesalien kylkeen lupauksilla vihreästä siirtymästä ja hukkalämmön hyödyntämisestä kaukolämpöverkossa. Jos kriittinen osa kuntalaisten talvilämmityksestä sidotaan autoritaarisen taustan omaavaan toimijaan, luodaan tietoisesti vaarallinen riippuvuussuhde. Mitä tapahtuu, kun kyseiseen yhtiöön joudutaan kohdistamaan pakotteita tai viranomaistoimia, ja vastavetona lämmöntulo katkeaa pakkasilla? Hukkalämmöstä tulee ansa.

Suomeen tarvitaan kipeästi uutta investointilupalakia, mutta sen voimaantuloon keväällä 2027 on aivan liian pitkä aika. Sillä välin kuntien on herättävä unestaan. Taloudelliset lupaukset, vähäiset kiinteistöverotulot tai muutamat luvatut työpaikat eivät saa ajaa kansallisen turvallisuuden edelle.

Kuntapäättäjien on otettava Supon neuvo kuuleviin korviinsa: yhteydenotto suojelupoliisiin on tehtävä ennen kuin yhtäkään esisopimusta tai tonttivuokraa allekirjoitetaan. Sinisilmäisyyden aika kriittisen infrastruktuurin kohdalla on auttamattomasti ohi.

Kyläkoulujen lopettaminen säästöjen toivossa

Kyläkoulujen lakkauttaminen säästöjen toivossa on yksi Suomen kuntapolitiikan puhuttavimmista ja toistuvimmista teemoista. Kun kunnassa etsitään säästökohteita, katseet kääntyvät usein pieniin kouluyksiköihin.

Toteutuneiden lakkautusten jälkeiset arvioinnit ja tutkimukset (muun muassa Kuntaliiton, Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n ja eri kuntien omat jälkilaskelmat) osoittavat, että todelliset säästöt jäävät usein merkittävästi ennakoitua pienemmiksi, ja toisinaan säästöjä ei synny lainkaan.

Toteutuneiden lopetusten säästölaskelmat ja seuranta osoittavat seuraavaa:

1. Kiinteistökulut: Säästö toteutuu vain, jos rakennuksesta päästään eroon

Ennakkoon lasketut säästöt perustuvat usein siihen, että koulurakennuksen ylläpito-, lämmitys- ja korjauskulut poistuvat. Käytäntö on osoittanut, että:

• Tyhjä kiinteistö maksaa yhä: Jos kunta ei saa rakennusta myytyä tai vuokrattua, siitä aiheutuu edelleen peruslämmitys-, valvonta- ja vakuutuskuluja. Purkaminen puolestaan on suuri kertainvestointi.
• Käyttötarkoituksen muutos: Jos rakennus jätetään kyläläisten kokoontumistilaksi tai päiväkodiksi, kiinteistökulut säilyvät kunnan taseessa lähes ennallaan.

2. Kuljetuskustannukset: Suurin säästöjen syöppö

Kun kyläkoulu suljetaan, oppilaat siirtyvät yleensä suurempaan taajamakouluun. Laskelmat osoittavat poikkeuksetta, että koulukuljetuskustannusten (koulukyytien) kasvu on suurin yksittäinen tekijä, joka syö tavoitellut säästöt.

• Pitkät etäisyydet tarkoittavat sitä, että kunta joutuu ostamaan huomattavasti enemmän taksi- ja linja-autokuljetuksia.
• Joissakin tapauksissa pelkät kohonneet kuljetuskustannukset ovat olleet suuremmat kuin pienen koulun vuosittaiset toimintamenot.

3. Henkilöstökulut: Tehostumista vai pelkkää siirtoa?

Opetushenkilöstön palkat muodostavat suurimman osan koulun kuluista. Säästölaskelmien mukaan:

• Säästöä syntyy aidosti silloin, jos virkoja tai toimia voidaan lakkauttaa (esimerkiksi eläköitymisten kautta) tai jos luokkakokoja saadaan kasvatettua vastaanottavassa koulussa ilman uusien opettajien palkkaamista.
• Usein opettajat kuitenkin siirtyvät oppilaiden mukana suurempaan kouluun, jolloin palkkakulut vain siirtyvät momentilta toiselle. Myös rehtori- tai johtajalisien poistumisesta saatava säästö on kuntatasolla marginaalinen.

4. Vastaanottavan koulun investointipaineet

Pienten koulujen sulkeminen voi johtaa "keskittämisen paradoksiin". Kun oppilaat siirretään taajaman keskusyksikköön:

• Keskuskoulu saattaa käydä ahtaaksi, jolloin kunta joutuu investoimaan lisärakentamiseen, parakkeihin tai peruskorjauksiin.
• Tällöin kyläkoulun sulkemisella saavutettu pieni käyttötalouden säästö kumoutuu moninkertaisesti keskuskoulun suurilla investointikustannuksilla.

Yhteenveto: Mitä viivan alle jää?

Tutkimusten ja kuntien tarkastuslautakuntien läpikäymien arvioiden perusteella tulokset voidaan jakaa kolmeen skenaarioon:

1. Ei säästöjä (tai miinusmerkkinen tulos): Erityisesti laajoissa maaseutukunnissa, joissa koulumatkat ovat pitkiä, kyytien hinnat ja tyhjilleen jääneen kiinteistön kulut syövät säästöt kokonaan.
2. Nollasumma-peli: Euroja säästyy opetuksesta ja kiinteistöstä, mutta täsmälleen sama summa siirtyy kuljetuspalveluiden ja vastaanottavan koulun paisuviin kuluihin. Taloudellinen hyöty kunnalle on ±0, mutta palveluverkko on kaventunut.
3. Pieniä säästöjä (usein 20–50 % tavoitellusta): Säästöä syntyy jonkin verran, jos kiinteistö saadaan nopeasti myytyä, vastaanottavassa koulussa on valmiiksi tilaa eikä uutta henkilöstöä tarvitse palkata. Alkuperäisiin, usein hyvinkin optimistisiin säästölaskelmiin päästään kuitenkin erittäin harvoin.

Kokonaisvaltainen taloustarkastelu osoittaakin, että pelkän opetusviraston budjetin sijaan tulisi aina laskea kunnan konsernitason kokonaisvaikutuksia – mukaan lukien pitkän aikavälin vaikutukset kunnan elinvoimaan, muuttoliikkeeseen ja tonttien kysyntään, joilla on suora yhteys kunnan verotuloihin.

Joksala - Salainen bunkkeri ja omavaraisuusvisio

Jämsän Eväjärvellä sijaitsevan Joksalan tilan rakentanut Jouko ”Joksa” Sohlman (1946–2024) oli erittäin älykäs, armeijassa hävittäjälentäjän ja lennonjohtajan koulutuksen saanut maisteri. Hänellä oli kylähullun ja erakon maine, minkä suojissa hän rakensi 1970-luvun lopulta lähtien tilalleen omavaraista ”Kalevala-kylää”.

Kalevala-kylä oli kuitenkin hämäystä, sillä sen todellinen tarkoitus oli kätkeä Sohlmanin hartiavoimin ja salassa kaivama maanalainen luolasto ja selviytymisbunkkeri. Sohlman varautui itänaapurin hyökkäykseen, josta hän oli nähnyt enteellisiä unia. Bunkkeriin kuului:

• Kymmeniä metrejä käytäviä, useita huoneita ja viisi uloskäyntiä.
• Ampumaluukkuja ja uretaanilla eristettyjä puolustusasemia.
• Varastohuone täynnä ruokasäilykkeitä sekä perimmäinen selviytymisbunkkeri, jossa oli oma kirkasvetinen kaivo, kamiina ja viemäröinti.

Sohlmanin ainoa poika, Marko Sohlman, sai tietää bunkkerin laajuudesta vasta aikuisiällä.

Eskaloitunut poliisioperaatio

Kesällä 2021 Sohlmanilla alkoi näkyä muistisairauden merkkejä, mutta hän kieltäytyi lääkärihoidosta. Saman vuoden marraskuussa huolestunut naapuri teki hänestä huoli-ilmoituksen.

Marraskuun 15. päivänä poliisi teki tilalle tarkistuskäynnin. Marko Sohlman oli varoittanut poliiseja siitä, että talossa asuu muistisairas upseeri, joka nukkuu ladattu ase tyynyn alla ja saattaa ampua kokiessaan itsensä uhatuksi. Varoituksista huolimatta poliisi eteni taloon, mikä johti yön yli kestäneeseen piiritykseen ja tulitaisteluun. Käräjäoikeus totesi lopulta Sohlmanin syyntakeettomaksi murhan yrityksiin. Hän vietti viimeiset vuotensa palvelutalossa ja menehtyi kesällä 2024.

Joksalan tila nykyään

Marko Sohlman irtisanoutui töistään, muutti perimälleen Joksalan tilalle ja avasi kuuden hehtaarin kokoisen pihapiirin yleisölle matkailukohteeksi. Alueella toimii kesäkahvila, grillilaavu ja luontopolku, jonka varrella on muun muassa kivääriasema ja metsästysmaja. Marko Sohlman järjestää kohteessa myös maksullisia opastuskierroksia maanalaiseen bunkkeriverkostoon. Tulevaisuudessa paikka on tarkoitus rauhoittaa vain yksityisille, pääasiassa ulkomaisille turistiryhmille.

Mene, näe ja koe Joksala. Esittelykierros avaa koko Joksalan historian, muuten vierailemalla paikan historia ei avaudu,

Karttalinkki Joksala

Energiamurros vaatii ideologisen hypen sijaan insinööriluokan realismia

Julkisessa keskustelussa ilmastonmuutoksen torjunta ja vihreä siirtymä on pitkään maalattu pelkäksi tahdonasiaksi. Poliitikot ja konsultit ovat kilpailleet vuosiluvuilla ja yhä kunnianhimoisemmilla päästövähennystavoitteilla, ikään kuin maailman muuttaminen hiilivapaaksi olisi pelkkää toimeenpanoa ja poliittisia päätöksiä vailla. Tämä on luonut vaarallisen aikatauluharhan, joka sokeuttaa meidät fyysisen maailman realiteeteilta.

On helppoa julistaa juhlapuheissa ja TV-studioissa, että "kaikki tekniset ratkaisut ovat jo olemassa". Todellisuus on kuitenkin toinen. Kuten energiayhtiö St1:n pääomistaja Mika Anttonen äskettäin Ylen haastattelussa muistutti, Kansainvälisen energiajärjestö IEA:n mukaan lähes puolet hiilineutraaliuteen tarvittavista teknisistä innovaatioista puuttuu edelleen kokonaan. Nykyinen globaali energiajärjestelmä, joka nojaa edelleen yli 80-prosenttisesti fossiilisiin polttoaineisiin, ei yksinkertaisesti kykene suoriutumaan siirtymästä siinä aikataulussa, mitä Pariisin ilmastosopimus vaatisi.

Kun tavoitteet asetetaan ilman käsitystä konkreettisista ratkaisuista ja niiden vaatimista aikajänteistä, ajaudutaan kolmeen vakavaan sudenkuoppaan:

• Ideologinen lukko estää järkevät valinnat: Sitoutuminen ehdottomiin aikatauluihin on synnyttänyt ilmapiirin, jossa pragmaattinen keskustelu on mahdotonta. Sääriippuvaisen tuuli- ja aurinkovoiman rinnalle tarvittaisiin kipeästi talvipakkasilla toimivaa tehoreserviä ja varavoimaa. Mutta jos joku ehdottaa varavoimaksi tehokkaita kaasuturbiineja – vaikka niiden käyttömäärä ja päästöt olisivat vain prosentin luokkaa kokonaisuudesta – keskustelu tukahtuu välittömästi. Fossiilisten polttoaineiden täyskielto estää meitä tekemästä älykkäitä siirtymäkauden valintoja, ja pahimmillaan vaarannamme huoltovarmuutemme.
• Poukkoileva sääntely karkottaa investoinnit: Kun poliittiset päättäjät huomaavat kunnianhimoisten tavoitteiden ja todellisuuden välisen kuilun, alkaa hätäinen peruuttelu. Tästä on tuoreena esimerkkinä Ruotsi, joka asetti tiukan biopolttoaineiden sekoitusvelvoitteen, mutta vetäisi sen hinnan nousun pelossa minimiin juuri kun investoinnit uusiin laitoksiin valmistuivat. Samanlainen törmäysseinä on edessä lentoliikenteen vetypohjaisissa synteettisissä sähköpolttoaineissa. Kun sääntelyyn ei voi luottaa ja lopputuote maksaa moninkertaisesti fossiiliseen verrattuna, investointihalukkuus kuolee.
• Paikallinen näpertely siirtää ongelman muualle: Ilmastonmuutos on globaali ongelma, jota ei ratkaista paikallisella "hyveposeerauksella". Sillä ei ole planeetan kannalta mitään merkitystä, jos yksittäinen suomalainen kunta julistautuu paperilla hiilineutraaliksi, tai jos Suomessa vähennetään metsähakkuita kymmenellä miljoonalla kuutiolla – kansainvälinen kysyntä puulle ei katoa mihinkään, vaan hakkuut siirtyvät muualle, kenties maihin, joissa luonnonhoito on huomattavasti heikompaa. Pahimmillaan tiukka alueellinen sääntely vain ajaa teollisuuden pois Euroopasta, jolloin globaalit päästöt todellisuudessa kasvavat.

Suunnanmuutos on kuitenkin mahdollinen. Aalto-yliopiston uusi House of Energy Transition -osaamiskeskus, jota elinkeinoelämä laajasti tukee, on askel oikeaan suuntaan. Sen tehtävänä on tuoda hiilikeskusteluun sitä kaivattua realismia ja ymmärrystä energiamurroksen todellisesta aikajänteestä.

Meidän on hyväksyttävä se fakta, että globaali energiamurros on hidas, sukupolvien mittainen prosessi, joka kestää 50–70 vuotta. Se ei tule yhdenkään nykyisen poliitikon tai johtajan vahtivuorolla valmiiksi. Ratkaisu ei löydy pelkistä kielloista tai rajoituksista, vaan siitä, että kohdistamme kunnianhimon ja resurssit tutkimukseen, materiaalitutkimukseen, tekoälyn hyödyntämiseen ja tulevaisuuden teknologioihin – kuten fuusiovoiman kehitykseen.

Tämä ei ole pessimismiä, vaan ehdotonta optimismia. Me tulemme löytämään ratkaisut ilmastonmuutokseen, mutta se vaatii sen myöntämistä, missä tällä hetkellä olemme. Suomen suurin mahdollisuus ei ole riidellä kotimaisesta turpeesta tai metsien käytöstä, vaan luoda globaalisti monistettavia, taloudellisesti kannattavia ja teknisesti skaalautuvia energiaratkaisuja. Se vaatii kuitenkin sen, että annamme puheenvuoron takaisin luonnontieteilijöille ja insinööreille.

Panostus Hartusvuoren virallisiin reitteihin tuo turvaa ja säästää luontoa

Hartusvuori on yksi Jämsän upeimmista lähiliikunta-alueista, joka houkuttelee luonnon helmaan niin kävelijöitä, juoksijoita kuin maastopyöräilijöitäkin. On hienoa, että alueen monipuoliset maastot ovat aktiivisessa käytössä ja edistävät kuntalaisten hyvinvointia. Pyöräilyn suosion kasvaessa on kuitenkin tärkeää pysähtyä miettimään, miten varmistamme alueen säilymisen elinvoimaisena ja turvallisena myös tulevaisuudessa.

Hartusvuoressa kulkee tällä hetkellä sekä virallisia, merkittyjä pyöräilyreittejä että harrastajien itse muovaamia merkitsemättömiä polkuja. Ero näiden välillä on huomattava. Virallisilla ja tarkasti suunnitelluilla reiteillä pyöräily on turvallista, ja ne on pohjustettu kestämään kulutusta. Näillä urilla luonnon kulumista eli eroosiota ei pääse syntymään, ja maasto pysyy siistinä.

Turvallisuus ja luonnon kunnioittaminen kulkevat käsi kädessä.

Alueen lukuisilla merkitsemättömillä poluilla tilanne on valitettavasti toinen. Niillä maaston eroosio on jo nyt selvästi havaittavissa, mikä kuluttaa Hartusvuoren herkkää luontoa tarpeettomasti. Lisäksi hallitsemattomasti risteävät, merkitsemättömät reitit luovat vaaratilanteita muille alueella liikkuville, kuten lapsiperheille, koiranulkoiluttajille ja kävelijöille, sillä yhteisiä "liikennesääntöjä" on vaikea noudattaa polkujen epävirallisuuden vuoksi.

Jämsän kaupungin olisikin nyt viisainta keskittää resurssinsa ja kehitystyönsä alueella nimenomaan virallisten pyöräilyreittien edistämiseen ja ylläpitoon. Keskittämällä pyöräilytoiminta selkeästi merkityille ja huolletuille urille saavutetaan paras mahdollinen ratkaisu sekä turvallisuuden että ympäristön kannalta.

Laadukkaat, viralliset reitit palvelevat pyöräilijöitä erinomaisesti ja ohjaavat liikkumista luonnollisesti oikeille urille. Näin vaalimme Hartusvuoren upeaa luontoa ja takaamme kaikille ulkoilijoille turvallisen ja nautinnollisen elämyksen metsän siimeksessä.

Kotiseutumme vaarassa: Miten teolliset suurhankkeet voidaan torjua

Massiiviset tuulivoimalat, aurinkopaneelikentät, siirtolinjat ja kaivoshankkeet uhkaavat pirstoa Suomen luontoa ja romuttaa maaseudun kiinteistöjen arvon. Tuoreen analyysin mukaan ulkomaisten yhtiöiden ja konsulttien ajamia jättihankkeita ei kuitenkaan tarvitse seurata sivusta. Luonnon ja elinympäristön pelastaminen vaatii kuntalaisilta ja päättäjiltä suuria tekoja: ennakoivaa asiantuntijatiedon jakamista, kunnan kaavoitusoikeuden tiukkaa käyttöä, yhteisöllistä järjestäytymistä sekä sitkeää oikeudellista vaikuttamista. Paikallisella yhteisrintamalla on voimaa kääntää päätöksenteko luonnon ja ihmisten eduksi.

1. Ennakoiva vaikuttaminen ja riippumattoman tiedon jakaminen

Asiantuntijatiedon toimittaminen: Tehokas torjunta alkaa ennen kuin viralliset suunnitelmat tulevat edes julki. Kuntalaisia ja päättäjiä on valistettava tuulivoimaloiden ja muiden hankkeiden todellisista ekologisista, taloudellisista ja sosiaalisista vaikutuksista.

Lobbauskoneiston murtaminen: Lehtiteksti kritisoi sitä, että kunnissa uskotaan liikaa hanketoimijoiden konsultteja ja lobbareita riippumattomien asiantuntijoiden sijaan. Suuri teko on velvoittaa päätöksentekijät perehtymään riippumattomiin selvityksiin ja teettämään avoimia laskelmia myös hankkeiden haitoista ja pitkäaikaisvaikutuksista (kuten kiinteistöjen arvon alenemisesta) pelkkien kiinteistöverotulojen tuijottamisen sijaan.

 
2. Kuntatason päätöksentekoon vaikuttaminen ja kunnan toimivalta

Kuntien tekemät hylkäyspäätökset: Konkreettisena ja tehokkaana torjuntatekona esitetään Toivakan kunnan esimerkki syyskuulta 2024. Kunta päätti olla käynnistämättä Metsäsalon tuulivoimahankkeen kaavoitusta, koska sen haitat luonnolle ja ihmisille arvioitiin suuremmiksi kuin hyödyt. Kunnan oma päätösvalta kaavoituksessa on siis vahva este.

Kuntakohtaiset tiukat määräykset: Kuntia tulisi vaatia asettamaan omia tiukkoja määräyksiä rakentamiselle, kuten asettamaan riittävät kansalliset/paikalliset suojaetäisyydet asutukseen.

Ympäristölupavaatimukset: Koska tuulivoimaloita ei ole yleisesti säädetty luvanvaraisiksi, suuri teko on vaatia kunnalta tai valvontaviranomaiselta tapauskohtaista ympäristölupamenettelyä. Ympäristölupa saattaa toiminnan ennakkovalvonnan alaiseksi, ja kuntalaisilla sekä paikallisilla yhdistyksillä on kuntalain nojalla oikeus tehdä aloite luvan tarpeen arvioimisesta.

3. Järjestäytyminen, kansanliikkeet ja yhteisrintama

Yhdistystoiminta ja verkostoituminen: Yksittäisten "pienten äänien" yhdistäminen suureksi rintamaksi on lehden keskeinen sanoma. Toiminta kanavoituu Pelastetaan Suomen Luonto ry:n ja Pelastetaan Järvi-Suomi ry:n kaltaisten puoluepoliittisesti sitoutumattomien yhdistysten kautta.

Ydinryhmien perustaminen: Kun hanke tulee julki, on perustettava paikallinen ydinryhmä, luotava toimintasuunnitelma ja järjestettävä rahoitus vastatoimille.

Mielenosoitukset ja julkinen paine: Tekstissä mainitaan eri kuntien asukkaiden nouseminen kapinaan esimerkiksi Fingridin suurteholinjoja vastaan (kuten Harjulinja-mielenosoitus Jyväskylässä). Julkinen protestointi ja ministerien sekä kansanedustajien tapaaminen tuo asukkaiden huolen ja vastustuksen päättäjien tietoon.

 
4. Oikeudelliset keinot ja valitusprosessit

Valitukset ja lupaprosessit: Sitkeä juridinen vastustaminen on pitkäaikainen keino. Lehdessä mainitaan esimerkkinä Luhangan Latamäen voimaloiden meluhaitoista käytävä oikeudenkäynti, joka on kestänyt jo 11 vuotta. Hallinnollisten prosessien tunteminen ja vireillepano-oikeuden käyttäminen pakottavat viranomaiset ja yhtiöt tilille.

 
5. Maanomistajien vastuullisuus

Vuokrasopimuksista kieltäytyminen: Suuri merkitys on naapuruusavulla ja sillä, etteivät maanomistajat lyhytnäköisten vuokratulojen toivossa allekirjoita sopimuksia, jotka tuovat teollisuusalueen ja sen haitat (melu, välke, luonnon pirstoutuminen) oman kylän tai naapurin nurkalle.

 
6. Lainsäädännölliset vaatimukset (Valtakunnan taso)

Tuulivoimalain vaatiminen: Lehdessä korostetaan, että Suomesta puuttuu erillinen tuulivoimalaki, minkä vuoksi ulkomaiset yhtiöt voivat jättää jälkiensä siivoamisen eli ennallistamisen tekemättä suomalaisen tytäryhtiön ajautuessa konkurssiin. Suurena teollisuutta hillitsevänä tekona pidetään vaatimusta laista, joka pakottaisi toimijat todellisiin purkuvakuuksiin ja suojaisi kansalaisten omaisuudensuojaa.

Yhteenveto: Tehokkain tapa torjua luontoa tuhoavia hankkeita on ennakoiva ja tiedostava paikallinen vastarinta , jossa kunnat käyttävät kaavoituksellista itsemääräämisoikeuttaan , kuntalaiset ja yhdistykset käyttävät lakisääteisiä aloite- ja valitusoikeuksiaan sekä muodostavat yhteisen, näkyvän kansanliikkeen lobbausta ja kansainvälisten suuryritysten taloudellisia intressejä vastaan.

Seitsemän neuvoa maanomistajille, joille tarjotaan vuokrasopimusta tuulivoimalan paikasta

1. Älä koskaan allekirjoita minkäänlaista sopimusta.
2. Älä koskaan allekirjoita minkäänlaista sopimusta ilman maankäyttöön ja sopimusjuridiikkaan perehtyneen asiantuntijajuristin apua
3. Älä koskaan hyväksy yli 25 vuoden vuokra-aikaa
4. Älä koskaan suostu vuosivuokraan, joka on %-osuus voimalan/voimaloiden tuottamasta tulosta tai voitosta. Näin vältät riskin, että et koskaan saa mitään vuokratuloa. Vuokran tulee olla 0,5–1 % voimalan investoinnin arvosta eli 50 000–100 0000 €/voimala/vuosi
5. Älä koskaan suostu alle 750 000 € ilman indeksiehtoa olevaan purkuvakuuteen/voimala. Myöskään kunta ei saa suostua. Vaadi purkuvakuuden maksatusetupainotteiseksi. 25 %, kun rakentaminen alkaa, 25 %, kun voimalat kytketään verkkoon, 25 % 5 vuoden käytön jälkeen ja 25 % 10 vuoden kuluttua.
6. Vaadi sopimukseen, ehto, että toiminnan päättyessä mistä tahansa syystä, vuokralainen purkaa kaikki voimaloiden maanpäälliset osat sekä perustukset kokonaan, akkuvarastot, muuntajat ja kaapelit sekä romuttaa että kierrättää ne ja ennallistaa kaikki rakennuspaikat sekä huoltotiet.
7. Vuokrasopimusta ei saa siirtää kolmannelle osapuolelle vuokranantajaa kuulematta eikä ilman vuokranantajan suostumusta.

Näistä neuvoista numero 1 on tärkein. 

Kotiseudun Ääni -lehti, Itä-Päijänne

Tupsahtipa eteeni mielenkiintoinen julkaisu, Kotiseudun Ääni -lehti, Itä-Päijänne. Lehden painos oli 5000 kpl ja se on jaettu paikallisesti.

Lehti luonnon monimuotoisuuden, ympäristön ja ihmisten terveyden ja omaisuuden puolesta. Lehti sisältää paikallisen asioiden lisäksi myös eri puolilla Suomea olevia luontoon liittyviä yleisiä asioita.

Jämsän investointinäkymät ja elinvoima

Jämsässä on totuttu puhumaan väestönkehityksen ja talouden haasteista, mutta niiden rinnalla kaupungissa on parhaillaan käynnissä merkittävä positiivinen vire. Jämsään on suunnitteilla tai rakenteilla ei-julkisia investointeja arviolta 60–70 miljoonan euron edestä, mikä on tämän kokoiselle kaupungille erittäin suuri summa.

Vaikka kaikki hankkeet eivät markkinatilanteen tai byrokratian vuoksi aina toteudu, pelkkä investointikiinnostus on vahva signaali siitä, että yritykset näkevät Jämsässä todellista potentiaalia.

Keskeiset investointikohteet ja toimialat:

• Vähittäiskauppa ja sijainti: Valtateiden 9 ja 24 risteysalueelle rakennetaan Puuilon tavarataloa (noin 13 uutta työpaikkaa), ja alueelta on varattu kaksi muutakin tonttia, mikä osoittaa Jämsän liikenteellisen sijainnin vetovoiman.
• Matkailu: Himoksen alueelle suunniteltu Himos Inn -huoneistohotellihanke heijastaa uskoa matkailun kasvuun ja tuo alueelle laajempia talous- ja työllisyysvaikutuksia.
• Energia ja teknologia: Kaupunkiin suunnitellaan useita akkuvarastohankkeita sekä datakeskuksia (esim. Myllymäen alueelle), mikä kytkee Jämsän osaksi tulevaisuuden energiainfrastruktuuria.
• Kiertotalous ja teollisuus: Kaipolassa etenee Corsairin ympäristölupaprosessi muoviöljyn teolliseen tuotantoon, mikä voi vauhdittaa koko alueen teollista kehitystä.

Kaupungin rooli kasvun mahdollistajana

Yritykset luovat työpaikkoja, lievittävät työttömyyttä ja tuovat verotuloja, joilla kunnan palvelut rahoitetaan. Jotta tämä kehitys jatkuu, Jämsän on oltava aidosti yritysmyönteinen:

• Kaupungin tehtävä on purkaa byrokraattisia esteitä ja tarjota sujuvaa kaavoitusta, toimivia lupaprosesseja sekä ennakoitavaa päätöksentekoa.
• Investointien houkutteleminen vaatii jatkuvaa työtä, aktiivista maankäyttöpolitiikkaa ja myönteistä ilmapiiriä.

Tiivistettynä: Vaikka realismi on pidettävä mielessä eikä nykyinen vire ratkaise kaikkia ongelmia, investointisuunnitelmat antavat Jämsälle tärkeän suunnan ja osoittavat uskoa tulevaisuuteen.

Onko murtomaahiihto vaiettu turvallisuusriski?

Suomessa käydään jatkuvaa ja tarkkaa keskustelua julkisten palveluiden turvallisuudesta. Meillä on tiukat kriteerit leikkikenttien varusteille, päiväkotien pihanäkymille ja jopa maastopyöräilijöiden aiheuttamille vaaroille metsäpoluilla. Yksi kansallislaji on kuitenkin jäänyt tässä turvallisuuskeskustelussa kummalliseen katveeseen: murtomaahiihto.

Kunnat ja kaupungit vastaavat ylläpitämiensä latuverkostojen turvallisuudesta, mutta onko riskianalyysi tehty riittävän syvällisesti? Tilastot kertovat karua kieltä. Eniten hiihtoladuilla loukkaantuvat 41–65-vuotiaat, mikä viittaa usein "ruostuneisiin taitoihin". Moni palaa ladulle vuosikymmenten tauon jälkeen, jolloin vauhti ja nykyvälineiden liukkaus ylittävät motoriset taidot.

Tyypillinen hiihtotapaturma on kaatuminen, mutta sen seuraukset eivät ole vähäpätöisiä. Polven venähdykset, olkapään sijoiltaanmenot ja murtumat kuormittavat terveydenhuoltoamme merkittävästi. Kun tähän yhdistetään latu-urien rakenteelliset riskit – kapeat väylät, alamäkien kovat vauhdit ja aivan uran vieressä törröttävät vesomisen jälkeiset terävät kannot tai puut – nousee kysymys vastuusta. Onko latuverkosto tällä hetkellä turvallisuusstandardeiltaan samalla tasolla kuin vaikkapa nykyaikainen leikkipuisto?

Äärimmäinen kysymys tietenkin on: pitäisikö murtomaahiihto kieltää sen vaarallisuuden vuoksi, jos asiaa mietitään puhtaasti riskien ja kustannusten kautta?

Vastaus ei tietenkään ole kielto, mutta analyyttinen tarkastelu on paikallaan. On ristiriitaista, että vaadimme pyöräilijöiltä kypärää ja säätelemme tarkasti monia muita liikuntamuotoja, mutta hiihtoladulla riski kuitataan usein "omana syynä". Kuntien on herättävä tarkastelemaan latuympäristöjä kriittisemmin: raivaukset on tehtävä huolella, vaaranpaikat merkittävä ja kenties latuprofiileja loivennettava vastaamaan nykyhiihtäjän todellista taitotasoa.

Murtomaahiihto on upea laji, mutta se ei saa olla sokea piste turvallisuuskeskustelussa. On aika vaatia latu-urilta samaa vastuullisuutta, jota edellytämme kaikilta muiltakin kuntalaisten liikkumisympäristöiltä.

Tuulivoimasta on tullut sähkönkuluttajan historian suurin virheinvestointi

Vielä muutama vuosi sitten sähkön kuluttajahinnat pysyttelivät vuosikausia maltillisesti alle viidessä sentissä kilowattitunnilta. Nyt, kun tuulivoimaa on kiihtyvällä vauhdilla rakennettu, olemme saaneet todistaa käsittämättömiä 200–300 sentin hintahuippuja. Tuulivoimarakentamisesta onkin muodostumassa sähkönkuluttajan näkökulmasta suurin virheinvestointi, mitä maassamme on koskaan tehty.

Poliittisesti hypetetyn vihreän siirtymän taloudellinen todellisuus iskee nyt silmille ympäri Eurooppaa. Saksalainen teollisuusjätti Siemens Ag on tehnyt tuulivoimalla valtavat tappiot ja hakee Saksan valtiolta 4,5 miljardin euron tukipakettia pelastaakseen tuulivoimayksikkönsä konkurssilta. Tilanne on johtanut absurdiin noidankehään: Saksan poliitikot suunnittelevat nyt investointeja kohteisiin, jotka lisäisivät energian tarvetta keinotekoisesti, jotta Siemensin tuulivoimatuotantoa saataisiin lisättyä. Tuulivoimaa ei siis enää rakenneta tyydyttämään sähkön kysyntää, vaan sähkön kysyntää lisätään, jotta saadaan pidettyä pystyssä kannattamatonta tuulivoimaa.

Sama kriisi näkyy naapurissamme. Ruotsin tuulivoimayhtiöistä jo yli kolmannes tekee tappiota ja huojuu konkurssin partaalla. Kun valtion tuet loppuvat, yhtiöt eivät enää pysty kattamaan kulujaan. Tuulivoima ”kannibalisoi” itse itsensä: kun tuulee kunnolla, myllyt tuottavat sähköä yli tarpeen ja hinta painuu negatiiviseksi, jolloin euroja ei virtaa kassaan. Kun taas on tyyntä ja sähkön hinta on huipussaan, myllyt seisovat toimettomina. Liiketoimintamalli on kestämätön.

Suomen tuulivoimarakentamista tuetaan viidellä miljardilla eurolla, vaikka todellisia päästövähennyksiä sillä ei edes saada aikaan.

Kun otetaan huomioon tuulimyllyjen rakentamiseen tarvittavien harvinaisten metallien, teräksen ja betonin valmistus, massiiviset kuljetukset sekä metsien kaatamisesta johtuva hiilinielujen vähentyminen, tuulivoimarakentaminen tosiasiassa vain lisää Suomen päästöjä.

Samaan aikaan globaalit ilmastokokoukset alkavat tuntua suorastaan turhauttavilta. Vaikka Suomi ja koko Eurooppa laitettaisiin kokonaan kiinni, maapallon päästöt lisääntyvät hurjaa vauhtia muualla. Suomen asennettu tuulivoimateho on noin 7 000 megawattia (MW). Vertailun vuoksi Kiina ja Intia rakentavat parhaillaan uutta hiilivoimaa käsittämättömät 1 400 000 MW. Tämän lisäksi Kiina investoi yli 40 maahan rakentamalla kymmeniä tuhansia megawatteja lisää hiilivoimaa – osittain jopa maihin, joissa sitä ei ole aiemmin edes ollut.

Suomen vuotuiset päästöt ovat noin 55 miljoonaa tonnia, mikä on vaivaiset 0,14 prosenttia maailman kokonaispäästöistä. Kiinan päästöt ovat 14 miljardia tonnia ja ne lisääntyvät joka vuosi 700 miljoonalla tonnilla. Intian päästöt puolestaan kasvavat 180 miljoonalla tonnilla vuosittain. Samaan aikaan kansainvälisen sopimusjärjestelmän ulkopuolelle on jätetty kokonaan globaali lentoliikenne (noin 5 % päästöistä, tuplaantuu 15 vuodessa) ja laivaliikenne (noin 3 % päästöistä, moninkertaistuu lähivuosikymmeninä).

On kestämätöntä, että suomalainen sähkönkuluttaja laitetaan maksumieheksi kalliille, epävarmalle ja luontoa kuormittavalle tuulivoimaliiketoiminnalle, jolla ei ole mitään merkitystä globaalien päästöjen kannalta. Päätöksentekoon tarvitaan nyt kiireesti realismia ja paluuta varmaan, markkinaehtoiseen ja aidosti edulliseen energiantuotantoon.

Koulujen lakkauttaminen ei ole mikään automaattinen talous- tai laatupelastus

Keskustelu kuntien palveluverkosta ja erityisesti kyläkoulujen lakkauttamisesta toistuu säännöllisin väliajoin ympäri Suomea. Julkisessa debatissa koulujen sulkemista tarjotaan usein automaattisena ratkaisuna kuntatalouden haasteisiin ja opetuksen laadun parantamiseen. On kuitenkin harhaanjohtavaa asettaa koulujen lukumäärä ja opetuksen laatu vastakkain, ikään kuin pienempi kouluverkko tarkoittaisi automaattisesti parempaa opetusta.

Kouluverkko ei ole mikään vaiettu tabu, josta ei uskallettaisi puhua. Päinvastoin, siitä keskustellaan vuodesta toiseen niin paljon, että välillä tuntuu joidenkin tarjoavan lakkautuksia lääkkeeksi tilanteesta riippumatta. Siksi on perusteltua tarkastella kriittisesti, mitä hyötyä tästä toimenpiteestä todellisuudessa on.

On selvää, että kuntien talous on tiukilla ja menojen kasvulle on tehtävä jotain. Samalla on kuitenkin kysyttävä, kuinka paljon yksittäisten lähikoulujen lakkauttaminen lopulta vaikuttaisi kokonaisuuteen. Missä ovat tarkat ja realistiset laskelmat?

On hyvin mahdollista, että saavutettavat säästöt jäävät varsin pieniksi. Oppilaat eivät katoa minnekään, vaan siirtyvät toisiin yksiköihin, jolloin kustannukset – kuten kasvavat koulukuljetusmaksut – vain muuttavat muotoaan. Lisäksi on perheitä kohtaan väärin laittaa lapset kärsimään siitä, että kunnissa on tehty muita suuria investointeja, joiden laskuja nyt maksatetaan peruspalveluista tinkimällä.

Tutkimus ja asiantuntijapuheenvuorot ovat korostaneet, että pienillä kouluilla on merkittäviä vahvuuksia.

• Oppilaat tunnetaan yksilöinä.
• Oppimisen haasteisiin voidaan puuttua ajoissa.
• Koulupäivän ympäristö on turvallinen ja yhteisöllinen.

Laatu ei siis ole kiinni yksikön koosta, vaan siitä, miten toimintaa järjestetään.

Elinvoima ja varautuminen unohdetaan laskelmista

Keskustelusta puuttuu usein näkökulma alueiden elinvoimaan. Maaseudun ja taajamien palveluita on jo pitkään karsittu. Jos myös koulu viedään, viesti asukkaille on selvä: täällä ei enää haluta pitää kiinni lapsiperheistä. Koulu ei ole vain opetuksen järjestämispaikka, vaan yhteisöllisyyden, turvallisuuden ja paikallisen identiteetin ydin. Kun alueet näivyttyvät, vaikutukset heijastuvat lopulta koko kunnan vetovoimaan.

Nykyisessä epävarmassa maailmantilanteessa asiaa on syytä tarkastella myös varautumisen ja kriisinkestävyyden näkökulmasta. Elinvoimaiset kylät ja hajautettu palveluverkko lisäävät yhteiskunnan resilienssiä. Kun ihmiset ja peruspalvelut eivät ole keskittyneet vain yhteen paikkaan, kunta kestää paremmin häiriöitä ja poikkeustilanteita. Lähikoulut ovat osa toimivaa paikallista infrastruktuuria ja arjen turvaverkkoa.

Taloudesta pitää pystyä keskustelemaan avoimesti, mutta vastuullista päätöksentekoa ei ole se, että helpoimmaksi säästökohteeksi valitaan toistuvasti lapsiperheet ilman rehellistä arviota päätösten kerrannaisvaikutuksista. Kyse ei ole vain euroista, vaan siitä, millaista yhteiskuntaa haluamme rakentaa ja millaiset edellytykset annamme lasten arjelle, oppimiselle ja hyvinvoinnille.

Sanonta - Tuhannen pillun päreet

Kun joku menee tuhannen pillun päreiksi, niin se hajoaa totaalisti. Sanonnan alkuperälle on hyvältä tuntuva selitys, joka on kirjattu alle. Asiantuntijat tosin kyseenalaistavat tämän selityksen, ja arvelevat, että alkuperäinen sanonta on ollut mennä tuhansiksi päreiksi, ja pillu on vain lisätty siihen vahvikesanana, vähän samaan tapaan kuin täpötäysi on vielä täydempi kuin täysi.

Pillun päreitä käytettiin vielä 1800-luvulla, ennen laudeliinojen keksimistä, saunoissa naisten alapään suojana. Pillun päreet eli "vitukkeet", kuten niitä tuolloin kutsuttiin tehtiin tavallisista männyistä vuolluista päreistä muotoilemalla ne naisen omien muotojen ja käyttötarkoituksen mukaan. Luonnollisesti ne olivat alussa puunvärisiä, mutta muuttivat sitten väriään mitä enemmän niitä käytettiin. Ihan pärekaton harmaiksi ne eivät sentään ehtineet. Sanonta "Tuhannen pillun päreiksi" on syntynyt luonnollisesti, kun miehet ovat arvioineet puun kokoa ja sen riittävyyttä erilaisiin käyttötarkoituksiin. Naisille varattiin tietysti oma puu vitukkeisiin eli pillun päreisiin. "Tuo mänty riittää varmasti tuhannen pillun päreiksi", on varmasti ollut tuttu sanonta metsissä eri puolilla Suomea.

Sähköä herran haltuun – kuka siivoaa tuuli- ja aurinkohumun jäljet?

Viime aikoina on puhuttu paljon niin sanotusta vihreästä siirtymästä, ja maaseudun rauhaan on kohonnut valtavia tuulimyllyjä sekä laajoja aurinkopaneelikenttiä. Meille luvataan halpaa ja puhdasta energiaa. Mutta kun asioita miettii ihan maalaisjärjellä, alkaa herätä kysymyksiä, joihin herrojen juhlapuheissa ei tunnu löytyvän kunnon vastauksia. Mitä tapahtuu silloin, kun luontoäiti ei olekaan yhteistyöhaluinen?

Mietitäänpä ensin sitä kaikkein yksinkertaisinta asiaa: mistä saadaan sähkö silloin, kun ei tuule eikä aurinko paista? Talvella on usein viikkojenkin jaksoja, jolloin on täysin tyyntä ja pimeää. Silloin ei pyöri yksikään mylly, eikä yksikään aurinkopaneeli herää eloon. Silti mökissä pitäisi pitää valot päällä ja pakastin kylmänä. Totuus on, että pelkällä säästä riippuvaisella energialla Suomi pysähtyy. Tarvitsemme aina rinnalle sellaista "perusvoimaa", joka toimii säästä viis – kuten ydinvoimaa, puuta tai vesivoimaa. Akut ja varastot ovat vielä aivan liian pieniä ja kalliita pelastamaan tilannetta silloin, kun koko maa kylpee tyyneydessä ja pakkasessa.

Toinen outo juttu on näiden laitosten kannattavuus. Nykyään sähkön hinta painuu usein nollaan tai jopa miinukselle silloin, kun tuulee kovasti ja aurinko porottaa täydeltä taivaalta. Kaikki myllyt ja paneelit tuottavat sähköä samaan aikaan, ja markkinat ylikuormittuvat. Mutta miten mikään yritys voi pysyä pystyssä pitkän päälle, jos sen tuottaman tavaran hinta on nollassa silloin, kun tavaraa vihdoin saadaan tehtyä? Ja kun on tyyntä ja sähkö olisi kallista, näillä firmoilla ei ole mitään myytävää. Tämä yhtälö tuntuu sotivan kaikkea tervettä taloudenpitoa vastaan.

Suurin huoli piilee kuitenkin tulevaisuudessa, kun katsotaan näiden laitteiden elinkaarta. Tuulivoimalan elinikä on vain noin 20–25 vuotta, ja aurinkopaneelienkin teho hiipuu suunnilleen samassa ajassa. Ne eivät siis ole ikuisia, vaan ne tulevat tiensä päähän yllättävän nopeasti.

Ja kuka sitten maksaa niiden purkamisen ja siivoamisen? Julkisuudessa on väitetty, että tuulimyllyjen purku maksaa itsensä takaisin romumetallin hinnalla. Kentältä kantautuvat tositarinat kuitenkin kertovat, että romun myynnin jälkeenkin maksettavaa voi jäädä yli 100 000 euroa per mylly. Lisäksi uudet lakimuutokset vaativat, että myös massiiviset betonijärkäleet eli voimaloiden perustukset pitäisi kaivaa ylös luonnosta, mikä maksaa vielä enemmän.

Pahimmassa skenaariossa näitä hankkeita pyörittävät pienet tytäryhtiöt menevät vuosien saatossa konkurssiin, kun sähkön hinta heittelee eikä toiminta enää kannata. Jos vakuudet eivät ole kunnossa, siivouslasku ja vastuu satojen tuhansien eurojen purkutöistä voivat kaatua suoraan maansa vuokranneen tavallisen maanomistajan tai viime kädessä veronmaksajien niskaan. Sama uhka koskee aurinkovoimaloita: kuka korjaa tuhannet vanhat paneelit pois pelloilta ja metsistä, jos omistajayhtiö on kadonnut bittiavaruuteen?

Ennen kuin koko Suomi peitetään paneeleilla ja mastoilla, olisi syytä varmistaa, ettei tästä vihreästä unelmasta jää tuleville sukupolville pelkkää mustaa siivouslaskua ja luontoon hylättyä romua. Maalaisjärkeä saa käyttää myös energiapolitiikassa.

Kaupungin lämpövalinnat tehtävä kokonaistalous edellä

Jämsän kaupungilla on oma kaukolämpöyhtiö, Jämsän Aluelämpö Oy. Viime aikoina on puhuttu paljon siitä, pitäisikö kaupungin omien kiinteistöjen, kuten koulujen ja virastojen, siirtyä käyttämään maalämpöä, jos se on kaukolämpöä halvempaa. Kysymys on tärkeä jokaiselle veronmaksajalle.

Laki ei velvoita kaupunkia käyttämään omaa kaukolämpöään. Kaupunki saa vapaasti valita kiinteistöihinsä halvimman ja parhaan lämmitysmuodon. Päätöstä ei kuitenkaan voi tehdä vain yhden rakennuksen laskujen perusteella. On katsottava veronmaksajan yhteistä lompakkoa.

Jos suuri kaupungin kiinteistö irtaantuu kaukolämpöverkosta, yksittäisen rakennuksen lämmityskulut laskevat. Samalla Jämsän Aluelämpö kuitenkin menettää suuren asiakkaan ja tuloja. Lämpöverkon hoitaminen ja putkien kunnossapito maksavat silti saman verran kuin ennenkin.

Tämä johtaa herkästi kahteen asiaan: joko kaukolämmön hintaa joudutaan nostamaan muilta kuntalaisilta ja paikallisilta yrityksiltä, tai kaupungin saamat osingot omasta yhtiöstään pienenevät. Silloin säästö siirtyy vain taskusta toiseen, ja matkalla hävitään uuden maalämpöjärjestelmän rakennuskulut.

Maalämpö on tutkitusti tehokas ja hyvä energiamuoto. Ennen kuin kaupungin rakennuksissa hätiköidään tekemään suuria muutoksia, Jämsässä on tehtävä tarkat laskelmat koko kaupunkikonsernin tasolla.

Veronmaksajan etu toteutuu vain silloin, kun ratkaisut tehdään kokonaistalous – ei pelkkää osaoptimointia – ajatellen.

Keuruun Lehmikorven jupakka pähkinänkuoressa

 1. Mistä Lehmikorven jupakassa on kyse?

Koko sotku tiivistyy siihen, kuka pureskelee ja kenen suulla.

Kun kuntalaiset valittivat tuulivoimakaavasta hallinto-oikeuteen, kaupungin piti antaa virallinen, puolueeton lausunto vastineeksi. Mutta kävikin ilmi, että tuulivoimayhtiö Pohjan Voiman palkkaamat juristit olivat mukana luonnostelemassa tätä kaupungin vastausta.

Yhtiön pomo puolustautuu sanomalla, että se on normaalia "kulujen kattamista ja luonnostelua", josta on sovittu kaavoitussopimuksessa. Kaupunginjohtaja Janne Teeriaho taas vihelsi pelin poikki, veti pykälän listalta ja sanoi suoraan, että tämä touhu haisee rakenteelliselta korruptiolta ja sotii hyvää hallintotapaa vastaan. Tapauksesta on tehty myös rikosilmoitus.

2. Mitä on "suomalainen rakenteellinen korruptio"?

Suomi loistaa aina kansainvälisissä puhtaus- ja rehellisyystilastoissa. Se johtuu siitä, että meillä ei oteta setelitukkoja vastaan huoltoaseman takapihalla. Meillä korruptio on siistiä, sisäsiistiä ja usein täysin laillista.

Kuntaliiton juristi Kirsi Lamberg pukee sen hienosti sanoiksi: toimitaan pykälien mukaan, mutta homma ei kestä eettistä tarkastelua.

Maankäyttö ja kaavoitus (kuten tuulivoimahankkeet) ovat korruption suosituimpia pelikenttiä, koska:

• Liikkeellä on valtavasti rahaa: Isot hankkeet tarkoittavat isoja euroja maanomistajille ja yhtiöille.
• Maaperää pehmitetään: Hankeyhtiöt saattavat hakea kuntalaisten hyväksyntää "tukemalla paikallisia yhdistyksiä" tai sponsoroimalla kylätoimintaa.
• Roolit menevät sekaisin: Erityisesti pienissä kunnissa päättäjät, valmistelijat ja hyödynsaajat istuvat usein saman kahvipöydän ääressä. Sukulaisuussuhteet ja omat tai kaverin maaomaisuudet sotkevat esteellisyysrajoja.

3. Miksi tämä on vaarallista tavalliselle kuntalaiselle?

Kun rajat yhtiön edunvalvonnan ja virkamiehen puolueettomuuden välillä hämärtyvät, tavallinen kuntalainen jää jalkoihin. Seuraukset ovat vakavia:

• Luottamus menee: Jos asukkaat kokevat, että päätökset on sovittu kabineteissa valmiiksi miljonääriyhtiöiden kanssa, usko paikalliseen demokratiaan murenee.
• Oikeusturva vaarantuu: Kuntalaisen tekemän valituksen pitäisi saada reilu ja puolueeton käsittely. Jos vastapuolen (yhtiön) juristi kirjoittaa kaupungin vastauksen, peli on pelattu jo ennen kuin se alkoi.

4. Miten Keuruulla kävi – ja mitä tästä opitaan?

Keuruun kaupunginhallitus käsitteli selvityksen ja totesi helmikuussa, ettei jatkotoimia tarvita, koska asiaan on nyt suhtauduttu vakavasti. Peliä on siistitty siten, että jatkossa valmistelijoita on yhden sijaan kaksi, ja pelisääntöjä on kerrattu. Pohjan Voimakin ilmoitti ottavansa asian vakavasti ja päivittävänsä toimintaansa.

Kansanomainen loppupäätelmä:

Lehmikorven tapaus on oppikirjaesimerkki siitä, miten "maan tapa" kohtaa nykyajan vaatimukset avoimuudesta. Se, että jokin asia on kirjattu sopimukseen tai tuntuu yhtiön mielestä "kätevältä käytännöltä", ei tee siitä oikeaa. Kun julkisen talouden tila on tiukka, veronmaksajien rahojen ja päätöksenteon puhtautta katsotaan entistä tarkemmin suurennuslasilla.

Pienissä kunnissa tarvitaan nyt kylmää päätä ja tiukkaa itsereflektiota: kenen asialla uurnilla valittu päättäjä tai virkaansa hoitava virkamies lopulta on?

Kuka kunnissa käyttää valtaa – kuntalaiset vai tuulivoimayhtiön juristit?

Suomi keikkuu vuodesta toiseen kansainvälisten korruptiovertailujen kärjessä puhtaana maana. Meillä ei oteta lahjuksia vastaan ruskeissa kirjekuorissa huoltoaseman takapihalla, vaan korruptio on meillä siistimpää: se piiloutuu rakenteisiin, vakiintuneisiin "maan tapoihin" ja hyvä veli -verkostoihin. Keuruun Lehmikorven tuulivoimahankkeen ympärillä vellova jupakka on tästä oppikirjaesimerkki.

Kun hallinto-oikeus pyysi Keuruun kaupungilta lausuntoa kuntalaisten tekemistä kaavavalituksista, paljastui jotain hämmentävää. Kaupungin virallista, puolueetonta vastinetta olivatkin olleet valmistelemassa hanketoimija Pohjan Voima Oy:n palkkaamat juristit. Kaupunginjohtaja Janne Teeriaho teki ainoan oikean ratkaisun vetäessään pykälän pois listalta ja nostaessaan kissan pöydälle: tällainen toiminta sotii hyvää hallintotapaa vastaan ja täyttää rakenteellisen korruption merkit.

Tuulivoimayhtiön suunnalta toimintaa on puolusteltu sillä, että kyseessä on normaali käytäntö ja "vastineiden luonnostelu on kiinteä osa kaavanlaadintaprosessia", josta on sovittu kaavoitussopimuksessa. Tämä selitys ontuu pahasti. Se, että jokin asia on kirjattu sopimukseen tai tuntuu yhtiön mielestä "kätevältä", ei tee siitä eettisesti kestävää.

Oikeusministeriönkin mukaan maankäyttö- ja kaavoitusasiat ovat suomalaisen korruption suurinta riskialuetta. Peliin liittyy valtavia taloudellisia intressejä, ja erityisesti pienissä kunnissa roolit hämärtyvät herkästi. Kun hankeyhtiöt "pehmentävät maaperää" sponsoroimalla paikallisia yhdistyksiä ja maanomistajat odottavat vuokratuloja, puolueettomuuden raja alkaa horjua. Jos vielä vastapuolen juristit kirjoittavat virkamiehen puolesta vastaukset kuntalaisten valituksiin, tavallisen asukkaan oikeusturva on pelkkä vitsi.

Kuntaliiton juristi Kirsi Lamberg totesi osuvasti, että meillä toimitaan usein lakien mukaan, mutta menettely ei silti ole eettistä. Päätöksiä joudutaan korjaamaan vasta sitten, kun julkinen kritiikki herää. Lehmikorven prosessissa on jo aiemmin jouduttu palauttamaan kertaalleen hyväksytty kaava takaisin valmisteluun esteellisyyksien vuoksi.

Keuruulla kaupunginhallitus on nyt saanut selvityksen, lisännyt valmistelijoiden määrää ja kerrannut hyvän hallinnon periaatteet. Se on hyvä, mutta pelkkä sormien heristely jälkikäteen ei riitä. Korruptioepäilyt rapauttavat ajan kanssa luottamuksen koko paikalliseen päätöksentekoon.

Kuntalaisten on voitava luottaa siihen, että virkamiehet ja vaaleilla valitut päättäjät ajavat yhteistä etua, eivätkä toimi suuryhtiöiden kumileimasimina. Avoimuus, tiukka esteellisyyksien valvonta ja selkeä pesäero edunvalvojiin ovat ainoat keinot pitää päätöksenteko puhtaana. Kuntapäättäjien on aika katsoa peiliin ja muistaa, kenen asialla he siellä valtuustosalissa lopulta istuvat.

Vanhentunut hätäraketti on riski – tiedätkö, miten se hävitetään oikein?

Veneilykauden alkaessa moni tarkistaa turvavarusteensa ja huomaa hätärakettien, -soihtujen tai -savujen menevän vanhaksi. Vanhentunut pyrotekninen hätämerkki on turvallisuusriski: sen toimivuuteen ei voi hädässä luottaa, ja kemikaalien ikääntyessä tuotteesta voi tulla epävakaa. Siksi ne on hävitettävä ajoissa ja oikeaoppisesti.

Käytännön ohjeet oikeaan hätärakettien ja -soihtujen hävittämiseen ovat seuraavat:

Ensisijaisesti kauppaan uutta ostettaessa: Vaivattomin tapa on viedä vanhat hätämerkit veneilytarvikeliikkeeseen samalla, kun ostaa uudet tilalle. Maahantuojat ovat sitoutuneet ottamaan vastaan vastaavan määrän vanhaa materiaalia kuin mitä asiakas ostaa uutta. Huom! Sovi järjestelyistä aina myymälän kanssa etukäteen.

Viranomaisten keräykset: Jos uusia pyroteknisiä välineitä ei osteta – esimerkiksi led-soihtuihin siirryttäessä – hätämerkkejä voi toimittaa Rajavartiolaitoksen tai poliisin erikseen ilmoittamiin räjähde- ja asekeräyksiin.

Yhteys poliisiin: Jos keräyksiä ei ole näkyvissä, vastaanotosta on sovittava erikseen paikallisen poliisin kanssa. Jos epäilet tuotteen olevan viallinen tai vaarallinen, sitä ei saa kuljettaa itse, vaan noudosta on sovittava poliisin kanssa.

Hätäraketit ja -soihdut eivät missään olosuhteissa kuulu 

• sekajätteeseen, 
• metallinkeräykseen tai 
• mökin nurkkaan pyörimään.

Vaikka ohjeet ovat olemassa, järjestelmä vaatii kuluttajalta aktiivisuutta ja ennakkosuunnittelua. Jotta vaaralliset aineet saadaan varmasti pois kierrosta, tulisi hävittämisestä tehdä nykyistä helpompaa ja vastaanottopisteistä jatkuvia.

Vastuullinen veneily jatkuu myös maihin tultaessa. Tarkistetaan siis hätämerkkien päiväykset ja hoidetaan niiden kierrätys virallisia reittejä pitkin – turvallisuuden ja ympäristön vuoksi.

Eli Jämsässä ole yhteydessä poliisiin joko sähköpostilla tai puhelimitse ja sovi hätärakettien hävittämisestä.

• Sähköposti: jamsa.sisa-suomi@poliisi.fi
• Puhelin: Poliisi Jämsä 0295 414 741

Digitaalinen kasvu ei saa vaarantaa sähköjärjestelmämme vakautta

Investoinnit suuriin datakeskuksiin ovat kansantaloudellisesti tervetulleita. Ne tuovat työtä rakennusalalle, vauhdittavat teknologista kehitystä ja vahvistavat digitaalista infrastruktuuria. Samaan aikaan emme voi kuitenkaan ummistaa silmiämme siltä todellisuudelta, mitä näiden laitosten valtava ja tasainen sähkönkulutus tekee yhteiselle energiajärjestelmällemme. On aika asettaa datakeskuksille tiukat ja selkeät ehdot sähköverkkoliittymien saamiseksi.

Euroopasta löytyy jo varoittavia esimerkkejä maista, joissa datakeskusten sähkönkulutus on ryöstäytynyt käsistä muutamassa vuodessa, mikä on johtanut sähkön hinnan rajuun nousuun ja verkon vakausongelmiin. Erityisesti pohjoisissa olosuhteissa, joissa kylmät, tyynen pakkasjakson talvipäivät koettelevat sähkön riittävyyttä ja uusiutuva energia on sääriippuvaista, riski on otettava vakavasti. Emme voi ajautua tilanteeseen, jossa tavallinen sähkölämmittäjä palelee kodissaan tai perusteollisuuden kilpailukyky vaarantuu siksi, että energiakapasiteetti kuluu jatkuvaan digitaaliseen peruskulutukseen.

Ratkaisuksi on syytä ottaa mallia maista, jotka edellyttävät datakeskuksilta omavaraisuutta ja vastuunkantoa sähköverkosta. Oikeudenmukaisen siirtymän varmistamiseksi datakeskuksille tulisi asettaa seuraavat ehdot:

• Velvoite oman säätö- ja varavoiman rakentamiseen: Datakeskusten on rakennettava omaa huippukulutustaan vastaava määrä nopeasti käynnistettävää voimalakapasiteettia, jota voidaan hyödyntää myös yleisen sähköverkon tasapainottamiseen kriittisinä hetkinä. Datakeskuksissa on jo nykyisellään varavoimageneraattoreita, joten askel pitkäaikaisempaan säätövoimaan kykeneviin järjestelmiin ei ole ylivoimainen.

• Osallistuminen uuden puhtaan tuotannon rahoitukseen: Koska datakeskusten jatkuva sähköntarve vaatii sääriippuvaisen energian moninkertaista ylimitoitusta, yritysten tulisi sitoutua pitkäaikaisiin sähkönostosopimuksiin (PPA), joilla rahoitetaan uutta perus- tai uusiutuvaa voimantuotantoa.

Vaikka osa alan toimijoista kantaa vastuunsa vapaaehtoisesti omien ilmastotavoitteidensa kautta, markkinamekanismi itsessään ei kannusta investointihin ennen kuin sähköstä on jo pulaa ja hinnat karanneet käsistä. Siksi sääntelyn on oltava kaikille sama.

Yksinkertaisinta ja vähiten byrokraattista olisi kytkeä nämä velvoitteet suoraan osaksi verkkoyhtiöiden liittymäehtoja tai tarvittaessa sähkömarkkinalakiin. Koska vastaavat säännöt on jo todettu EU-oikeudellisesti mahdollisiksi, ei esteitä kansalliselle päätöksenteolle ole.

Meidän on suojeltava edullista ja varmaa sähköä yhteiskunnan elinehtona. Digitaalisen tulevaisuuden rakentaminen on hieno asia, mutta sen on tapahduttava niin, että alan jättiläiset kantavat itse oman kasvunsa mukanaan tuomat energiakustannukset ja -riskit.

Kenen puolella kunta olet? Tuulivoimahankkeet testaavat hallinnon puolueettomuuden

Tuulivoimahankkeet jakavat mielipiteitä ympäri Suomea, ja niiden ympärillä käytävä keskustelu kulminoituu usein kysymykseen paikallisten asukkaiden vaikutusmahdollisuuksista. Tyypillisesti päätöksenteossa syntyy jännite, jossa vastakkain asettuvat suuria taloudellisia intressejä ajava tuulivoimayhtiö ja omasta elinympäristöstään huolestuneet kuntalaiset. Tässä asetelmassa kunnan tulisi toimia neutraalina maaperänä ja perustuslaillisten oikeuksien valvojana. Viimeaikaiset tapahtumat kuitenkin osoittavat, että tämä rooli on hämärtymässä huolestuttavalla tavalla.

Ylitornion kunnan toiminta Reväsvaaran tuulivoimahankkeen valitusprosessissa on tästä varoittava esimerkki. Kun hallinto-oikeus kumosi hankkeen kaavapäätöksen, kunta päätti valittaa ratkaisusta korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Itse valituksen laati kuitenkin tuulivoimayhtiön asianajaja, ja kunta vain lähetti sen eteenpäin omissa nimissään. Kunnanjohtaja totesi paikallislehdelle suoraan, että kunta ja tuulivoimayhtiö ovat samalla puolella ja että yhteistyö kaikkien tuulivoimayhtiöiden kanssa on tiivistä.

Tämä avoimuus on rehellisyydessään hätkähdyttävää, mutta se herättää vakavia kysymyksiä hallintolain noudattamisesta. Hallintolaissa on säädetty hallinnon oikeusperiaatteista, joista keskeisimpiä ovat objektiivisuusperiaate ja puolueettomuuden vaatimus. Kunnan viranomaisten on toimittava siten, että heidän toimintansa on puolueetonta ja herättää luottamusta. Päätösten on perustuttava lakiin ja asiallisiin perusteluihin, ei siihen, että asioita ajetaan tiiviissä rintamassa ulkopuolisen kaupallisen toimijan kanssa.

Kun kunta ulkoistaa juridisen argumentointinsa suuryhtiön lakimiehelle ja ilmoittaa julkisesti olevansa yhtiön kanssa ”samalla puolella”, se hylkää lakisääteisen roolinsa puolueettomana viranomaisena. Samalla se asettuu omia kuntalaisiaan vastaan. Miten asukkaat voivat luottaa kaavoitusprosessin, kuulemisten ja muistutusten tasapuolisuuteen, jos kunnan ylin johto on jo ennalta valinnut puolensa?

Tiivis yhteistyö elinkeinoelämän kanssa on kunnille tärkeää, mutta se ei saa tapahtua oikeusvaltioperiaatteiden kustannuksella. Kunnan tehtävä ei ole toimia yksityisen yrityksen asiamiehenä. Tuulivoimapäätöksissä kunnan on oltava kuntalaisten turva ja puolueeton sääntelijä, ei yhtiön siipimies. Jos virkakoneiston ja liike-elämän rajat hämärtyvät näin pahasti, murenee pohja koko paikallishallinnon luotettavuudelta.

Tuulivoimayhtiön sanelupolitiikka romuttaa luottamuksen maaseudulla

Tuulivoimahankkeita on pitkään markkinoitu maaseudulle elinvoiman tuojina ja maanomistajille vakaina, pitkäaikaisina tulonlähteinä. Todellisuus näyttää kuitenkin muuttuneen kumppanuudesta yksipuoliseksi sanelemiseksi. Julkisuuteen ja maanomistajien tietoon on tullut tapauksia, joissa tuulivoimayhtiö käytännössä uhkaa sopimusten irtisanomisella, mikäli maanomistajat eivät suostu merkittäviin heikennyksiin vuokraehdoissa.

Yhtiö perustelee vaatimuksiaan muuttuneella markkinatilanteella. Ratkaisuksi se tarjoaa mallia, jossa taloudellinen riski siirretään sopimuksen heikoimmalle osapuolelle – eli maanomistajalle.

Maanomistajille esitetyt vaatimukset ovat rajuja:

• Kehitysajan korvaukset halutaan jäädyttää kokonaan kahdeksi vuodeksi kesäkuuhun 2028 saakka.
• Turbiinien tehoon perustuvaa vuokraa vaaditaan laskettavaksi 8 700 eurosta 6 500 euroon megavatilta.
• Rakennuslupien bonus puolitettaisiin 30 000 eurosta 15 000 euroon per turbiini, ja kaavaluonnoksen bonus poistettaisiin kokonaan.
• Tuotantobonus halutaan pudottaa 7,5 prosentista 5 prosenttiin.

Maanomistajille annettu ”vaihtoehto” on karu: hyväksykää leikkaukset, tai yhtiö keskeyttää kehityksen ja irtisanoo sopimukset. Tällaista toimintatapaa ei voi kutsua yhteistyöksi, se on painostusta.

Onko todella niin, että silloin kun tuulivoimalla menee lujaa, voitot kotiutetaan yhtiöille ja sijoittajille, mutta suhdanteiden heiketessä lasku lähetetään suomalaisten maanomistajien maksettavaksi?

Maanvuokrasopimukset tehdään useiksi vuosikymmeniksi, ja niiden on tarkoitus tuoda ennustettavuutta molemmille osapuolille. Jos yhtiöt vaativat sopimusten repimistä auki heti, kun markkinoilla puhaltavat vastatuulet, katoaa pohja koko toiminnan luotettavuudelta. Maanomistajat sitovat omat maansa ja metsänsä hankkeisiin vuosikausiksi, usein rajoittaen omaa maankäyttöään ja elinkeinoaan. Vastineeksi heillä on oikeus odottaa, että allekirjoitetuista sopimuksista pidetään kiinni.

Tämä on varoittava esimerkki kaikille maanomistajille, joita parhaillaan houkutellaan mukaan uusiutuvan energian hankkeisiin. Sopimustekstit on syytä syynätä tarkkaan juristin kanssa, ja yhtiöiden lupauksiin on suhtauduttava varauksella.

Maanomistajien ei pidä suostua tällaiseen sanelupeliin. Jos tuulivoimayhtiön sanaan ei voi luottaa sopimuskauden alussa, miten siihen voisi luottaa tulevien vuosikymmenten aikana?