Himos-keskustelu osoitti Jämsän elinvoiman ja uskalluksen unelmoida

Viime aikoina paikallislehden sivuilla on käyty virkistävää ja lennokasta keskustelua Jämsän kaupungin nimen muuttamisesta Himokseksi. Vaikka ajatus saattaa ensikuulemalta tuntua hurjalta, se on juuri sitä "laatikon ulkopuolelta" -ajattelua, jota pienten kaupunkien elinvoimaisuus vaatii.

Ehdotukseni taustalla oli puhdas halu nostaa kotikaupunkimme profiilia. Himos on brändi, joka tunnetaan valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Nimenmuutos olisi nostanut meidät hetkeksi "maailman navaksi" ja tuonut Jämsälle sellaista näkyvyyttä, jota rahalla ei voi ostaa. Se oli kutsu keskusteluun siitä, miten voimme hyödyntää matkailun vetovoimaa koko kunnan eduksi.

Keskustelu on voitto itsessään

Oli ilo huomata, miten aktiivisesti aiheeseen tartuttiin. Paikallislehden kysely Himos-turisteille osoitti, että Jämsä on merkitty ihmisten karttoihin – se tunnettiin ja tiedettiin. Tämä on positiivinen merkki siitä, että meillä on jo nyt vahva pohja, jolle rakentaa.

Asiantuntijan lausunto toi keskusteluun kaivattua faktaa kuntalaista ja kotimaisten kielten keskuksen roolista. Vaikka hallinnollinen nimi muuttuisi, Jämsä pysyisi asutuskeskuksen nimenä sydämissämme ja kartoilla. Tämä on itse asiassa paras mahdollinen skenaario: voisimme hyödyntää modernia brändiä hallinnossa menettämättä historiallisia juuriamme.

Rohkeutta tarvitaan jatkossakin

Tärkeintä tässä prosessissa ei lopulta ollut se, vaihtuuko nimi virallisesti vai ei, vaan se pöhinä, joka asian ympärille syntyi. Pysähtyneisyys on kunnan pahin vihollinen. Se, että ehdotus herätti näin paljon mielipiteitä, kertoo siitä, että jämsäläiset välittävät kotikaupunkinsa suunnasta.

Himos-brändi ja Jämsän perinteet eivät sulje toisiaan pois. Ne ovat toisiaan tukevia voimia. Jatketaan keskustelua siitä, miten teemme Jämsästä (tai tulevaisuuden Himoksesta) entistä vetovoimaisemman paikan asua, yrittää ja vierailla.

Kiitos kaikille keskusteluun osallistuneille - Heitin pallon ilmaan ja kauan se siellä pysyikin.

By the way, kunnan nimen voi päättää kaupunginvaltuusto.

Tuulivoiman verotus on villi länsi – kunnat jäävät yhtiöiden ilmoitusten varaan

Tuulivoimaa on markkinoitu kunnille merkittävänä taloudellisena pelastuksena, mutta todellisuus verotulojen takana on hämmentävä. Nykyinen järjestelmä on altis viivytyksille ja tulkinnoille, jotka voivat maksaa yksittäiselle kunnalle satoja tuhansia, jopa miljoonia euroja.

Suurin epäkohta liittyy voimaloiden käyttöönottoajankohtaan. Kunnan verotulo nousee yleisestä kiinteistöverosta (n. 1 %) voimalaitosveroon (max 3,1 %) heti, kun voimala kytketään verkkoon. Nyt verotus perustuu täysin yhtiöiden omaan ilmoitukseen. Jos yhtiö ilmoittaa verottajalle kytkennän tapahtuneen tammikuun ensimmäisenä päivänä joulukuun viimeisen sijasta, kunta menettää korkeamman verotulon koko vuodelta. On kestämätöntä, että kunnan talous on kiinni yhdestä päivästä ja yhtiön omasta ilmoitushaluun perustuvasta tiedosta.

Toinen merkittävä ongelma on verotusarvojen läpinäkymättömyys. On havaittu, että teknisesti identtisten voimaloiden verotusarvot voivat vaihdella rajusti. Syynä on yhtiöiden tapa ilmoittaa rakennuskustannuksia ja jaotella ne veronalaisiin rakenteisiin ja verovapaaseen koneistoon. Verottaja ei tunnu puuttuvan näihin eroihin, mikä jättää kunnat täysin pimentoon siitä, saavatko ne niille kuuluvan korvauksen.

Samaan aikaan tiedonkulku on tukossa. Verkonhaltijat piiloutuvat salassapitovelvollisuuden taakse, eivätkä luovuta kytkentätietoja kunnille. Energiavirastokaan ei pysty tarjoamaan apua. Kunnat ovat siis tilanteessa, jossa niiden on vaikea valvoa omia etujaan, vaikka ne kantavat tuulivoiman aiheuttamat maisemalliset ja sosiaaliset vaikutukset.

Verotuksen pelisääntöjen on oltava selkeät ja ennakoitavat. Verottajan tulisi vaatia yhtiöiltä puolueeton verkonhaltijan todistus kytkentäajasta osana veroilmoitusta. Nykyinen "luottamukseen" perustuva malli ei palvele kuntia eikä veronmaksajia. Tuulivoiman on oltava reilu diili molemmille osapuolille – ei vain yhtiöiden verosuunnittelun väline.

Hyvää Ystävänpäivää

Vihreä siirtymä vaatii toteutuakseen rehellistä puhetta myös haitoista

Keskustelu tuulivoimasta käy kuumana, ja hyvästä syystä. Elämme keskellä välttämätöntä energiamurrosta, jossa tuulivoimalla on keskeinen rooli päästötavoitteiden saavuttamisessa. Samalla on kuitenkin uskallettava kysyä: miksi teollisuuden oma viestintä tuntuu sivuuttavan hankkeiden kääntöpuolet? Aito ja kestävä luottamus rakentuu vain siten, että asioita käsitellään avoimesti molemmat osapuolet huomioiden.

Tällä hetkellä tuulivoimayhtiöiden viestintä painottuu vahvasti taloudellisiin hyötyihin, kuten kunnallisverotuloihin ja hiilineutraaliuteen. Tämä on ymmärrettävää markkinointia, mutta se jättää paikalliset asukkaat ja luonnonarvoista huolestuneet usein yksin kysymystensä kanssa. Maiseman teollistuminen, metsien pirstaloituminen, meluvaikutukset ja rakentamisen aikaiset ympäristöhaitat ovat todellisia asioita, joita ei pitäisi kuitata vain "välttämättöminä uhrauksina".

Laadukas journalismi ja vastuullinen teollisuus toimivat parhaimmillaan silloin, kun ne eivät pelkää vaikeita kysymyksiä. Jos haitat lakaistaan maton alle tai ne jätetään vain viranomaisten teknisten raporttien varaan, syntyy vastakkainasettelua. Kun ihminen kokee, ettei hänen huoltaan elinympäristön muutoksesta oteta vakavasti, luottamus koko vihreään siirtymään rakoilee.

Teollisuuden tulisi ottaa oppia laadukkaasta journalismista: esitellään asia kokonaisuutena. Kerrotaan rehellisesti, mitä vaikutuksia hankkeella on linnustoon, lähialueen rauhaan tai luonnon monimuotoisuuteen, ja mitä konkreettisia toimia näiden haittojen minimoimiseksi tehdään.

Avoimuus ei ole merkki hankkeen heikkoudesta, vaan kunnioituksesta niitä ihmisiä ja sitä luontoa kohtaan, joiden keskelle voimalat nousevat. Vasta kun molemmat puolet – suuret hyödyt ja kiistattomat haitat – ovat samalla pöydällä, voimme käydä aitoa yhteiskunnallista keskustelua siitä, miten rakennamme kestävää tulevaisuutta reilulla tavalla.

Tasapuolinen journalismi on luottamuksen perusta

Median murros ja sosiaalisen median pirstaloituminen korostavat laadukkaan journalismin merkitystä. Vaikka kuka tahansa voi nykyään saada äänensä kuuluviin, ammattimaisen median vahvuus on vastuullisuudessa ja kyvyssä käsitellä asioita monipuolisesti. Laadukkaan journalismin ytimessä on periaate, jossa kaikki osapuolet huomioidaan, mikä erottaa sen yksittäisistä mielipiteistä tai somen huutokuoroista.

Kun toimittajat ja tutkijat antavat tilaa eri näkökulmille ja taustoittavat ne huolellisesti, lukija saa eväitä kriittiseen ajatteluun. Tämä tasapuolisuus on välttämätöntä varsinkin nyt, kun yhteiskunnallinen epävarmuus horjuttaa luottamusta asiantuntijoihin. Aito vuorovaikutus ja ymmärrys syntyvät siitä, että eri osapuolet kokevat tulleensa kuulluiksi reilusti.

Suurin osa toimittajista ja tutkijoista tekee työtään suurella sydämellä edistääkseen avoimuutta ja korjatakseen epäkohtia. Meidän onkin tärkeää vaalia mediaa, joka uskaltaa katsoa asioita monelta kantilta. Tasapuolinen ote ei ole merkki heikkoudesta, vaan journalismin vahvin työkalu vastakkainasettelua vastaan. Se on paras tapa rakentaa yhtenäistä yhteiskuntaa, jossa tieto perustuu ymmärrykseen, ei pelkkiin kärjistyksiin.

Laatua ei pidä pelätä julkisissa hankinnoissa

Julkiset hankinnat mielletään usein jäykäksi automaatiksi: viranhaltija laatii paperit, painaa nappia ja lopulta halvin tarjous voittaa. Moni ajattelee, että hankintalaki on "paha" ja pakottaa valitsemaan heikkoa laatua veronmaksajien rahoilla. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla.

Hankintalaki on kuin urheilukilpailun säännöt. Kun peli vihelletään käyntiin ja tarjouspyyntö on lähetetty, lopputulokseen ei voi enää vaikuttaa. Siksi todellinen ratkaisu ja osaaminen tapahtuu jo ennen kilpailutusta – siinä hetkessä, kun määrittelemme, mitä olemme ostamassa.

Meillä on käytössämme kaksi pääreittiä onnistumiseen:

1. Tiukat laatukriteerit portinvartijana

Voimme asettaa rimalle korkean vähimmäistason. Tällöin vain aidosti pätevät toimijat pääsevät jatkoon, ja loppusuoralla halvin hinta onkin turvallinen valinta. Saat juuri sitä, mitä tilasit.

2. Laadun ja hinnan fiksu tasapaino

Voimme myös pisteyttää laatua, kuten kokemusta tai innovatiivisia ratkaisuja. Tämä antaa tilaa sille "sopivimmalle" kumppanille, joka ei välttämättä ole halvin, mutta on pitkällä aikavälillä edullisin ja kestävin valinta.

Miksi sitten usein päädytään valittamaan lopputulosta? 

Syynä on usein rohkeuden puute tai kiire. Laatukriteerien luominen vaatii asiantuntemusta, mutta se kannattaa. Meidän on uskallettava määritellä laatu niin tarkasti, että se kestää vertailun.

Hankintalaki ei ole este hyvälle lopputulokselle, vaan se on työkalu. Kun opimme käyttämään laatukriteereitä nykyistä taitavammin, saamme euroillemme enemmän vastinetta: kestävämpiä rakennuksia, toimivampia palveluita ja parempaa arkea.

Valitaan laatu jo suunnittelupöydällä. Silloin kenenkään ei tarvitse ihmetellä lopputulosta.

Kaksitoista asiaa, jota et ehkä tiennyt tuulivoimasta

Tuulivoimassa on paljon asioita, joita ihmiset ei tiedä ja joista hankkeita kehittävät tahot eivät halua puhua. Tiesitkö sinä nämä 12 faktaa jo ennakkoon?

Lähde: Kaksitoista asiaa, jota et ehkä tiennyt tuulivoimasta

1 Tuulivoimaloiden maapinta-alan ja kiviaineksen tarve on valtava

Hattulan Niinimäen YVA-selostuksesta poimien voi laskea, että yksi voimala vaatii noin 11 hehtaaria maata. Voimala-alue on 2–3 hehtaaria. Uusia tai perusparannettavia teitä on 11,6–21,1 kilometriä, joissa tien ajouran pitää olla vähintään 5 metriä leveä ja vapaaksi raivattava aukko 15–70 metriä, jotta pitkät, leveät ja korkeat osat voidaan kuljettaa rakentamiskohteeseen ja viereen saadaan asennettua kaapeliurat. Kolmen sähkönsiirtolinjan vaihtoehdot ovat 12,7–16,2 kilometriä ja johtoaukean alue 20,2–74,9 hehtaaria.

Rakennuspaikkaa, teitä ja kaapeliuria varten tarvitaan suuri määrä kiviainesta. Niinimäessä tarvearvio on 166000–130000 kuutiota. Tyypillisesti louhos perustetaan rakennusalueen läheisyyteen. Louhoksen perustamista ei käsitellä YVA-menettelyssä, joten sen osalta ei ympäristövaikutusten arviointia tehdä.

2 Tuulivoimalarakennuksesta suurin osa on maan alla

Perustus muodostaa tuulivoimalarakennuksesta suurimman osan, noin 70 %. Näkyvillä on siis vain 30 % laitoksesta.  Perustus on noin 30 metriä leveä ja yli 5 metriä syvä. Niinimäessä yhtä voimalaa kohden perustuksiin arvioidaan tarvittavan betonia 800–1100 kuutiota eli 100–140 betoniautokuormallista. Jokaisen jalusmonttuun upotetaan harjaterästä noin 100–140 tonnia. Lisäksi perustuksiin upotetaan voimalan tarvitsemat sähköjohdot ja muuta tekniikkaa.

Perustus mikrosäröilee tuulivoimalan liikkeen ja tärinän vaikutuksesta, joten perustusta ei voida käyttää uudelleen. Suomessa perustuksia ei tarvitse (toistaiseksi) purkaa. Aikaa myöten mm. teräs ruostuu ja valuu maaperään. Perustusten ympäristövaikutuksia ei arvioida riittävästi. Kun voimalat rakennetaan pohjavesialueiden ja vesistöjen välittömään läheisyyteen tai pohjavesien valuma-alueille, kuten Etelä-Hattulassa on suunnitteilla, riskinä on pohjavesien ja vesistöjen saastuminen.

3 Voimaloiden myötä hiljaisten alueiden hiljaisuus menetetään

Teollisuusrakennus on erittäin meluisa verrattuna moneen muuhun teollisuudenalaan. Konehuonetta ei ole äänieristetty. Turbiinin lähtömelu on noin 110 desibeliä noin 200 metrin korkeudessa. Kun tuulivoimalat perustuvat lentokonetekniikkaan, lähiasukkaat kuvaavat ääntä suihkukoneen tai hävittäjälentokoneen kaltaiseksi. Koneiston ja vaihteistojen ääniä asukkaat kuvaavat betonimyllyssä pyörivien kivien kolinaksi. Tuulivoimalan lapa tuottaa humahtavan äänen siinä kohtaa, kun se ohittaa tuulivoimalan tornin, eli noin sekunnin välein.

”Se on sellainen vonkuna”. Ääni on sitä kovempi, mitä nopeammin lavat pyörivät ja mitä lähempänä voimalat ovat toisiaan. Lisäksi ääni voimistuu lapojen jäätäessä, likaantuessa ja kuluessa. Lavoista tuleva ääni on kapeakaistaista, impulssimaista ja sykkivää. Se sisältää myös matalataajuuksista infraääntä, jota ihminen ei kuule mutta joka värähtelee ihmisen soluissa ja sydämessä. Edellä mainittuja tekijöitä ei mittaustekniikassa tai voimaloiden sijoittelussa oteta huomioon.

”Ei ole tällä hetkellä teknisesti mahdollista tehdä tuulivoimaloita, jotka tuottaisivat vähemmän melua”

Tuulivoimateollisuus on ollut täysin tietoinen alusta asti infraäänen ja matalataajuisen melun aiheuttamista ongelmista. Sen osoittaa mm. Vestaksen toimitusjohtajan Ditlev Engelin 29.7.2011 päivätty kirje, joka on osoitettu Tanskan ympäristöministerille. Kirjeessä myönnetään se tosiasia, että tuulivoimalat tuottavat matalataajuista ääntä ja että ”ei ole tällä hetkellä teknisesti mahdollista tehdä tuulivoimaloita, jotka tuottaisivat vähemmän melua”. Mahdollista se ei ole vieläkään viisitoista vuotta myöhemmin. Samaan aikaan voimaloiden koko on moninkertaistunut.

4 Käytössä oleva melumallinnusohje on virheellinen ja puutteellinen

Tutkijat ovat Suomessa jo yli kymmenen vuoden ajan esittäneet huolenaiheensa tuulivoimamelun, infraäänen ja matalataajuisten äänien mittausteknisistä virheistä. Vuoden 2014 melumallinnusohjeen laatijat huomasivat heti ohjeeseen jääneet olennaiset puutteet ja ovat useaan otteeseen pyytäneet korjaamaan ne, mutta näin ei ole tehty.

Ympäristöministeriön nyt käytössä oleva ohje perustuu siis asiantuntijoidenkin mielestä virheelliseksi todettuun aineistoon. Tällä aineistolla tuulivoimayhtiöt tekevät kuitenkin kaavoitusta varten laskennallisen melumallinnuksen, jonka mukaan määritellään melun raja-arvot alittava etäisyys tuulivoimaloista asutukseen. Tuuliyhtiöt perustelevat noudattavansa viranomaisten ohjetta, joten meluongelma ei heidän mukaansa ole mahdollinen.

Melumallinnusohjeen puutteet, voimalamelun häiritsevyys ja voimaloiden sijoittuminen liian lähelle toisiaan ja asuntoja ovat syynä siihen, että asukkaat kärsivät meluhaitoista. Haittojen torjumiseksi käydään pitkiä, kuormittavia ja asukkaille kalliita oikeustaistoja, jotka ovat kestäneet jopa kymmenen vuotta. Kun lopulta oikeuden päätöksellä tuuliyhtiö on velvoitettu mittaamaan melua, mittauksesta vastaa tuuliyhtiö itse eikä mittauksia valvota. Etäkäyttöisen tornin yläosaa voidaan kääntää ja lapakulmia säätää, millä on vaikutuksia melun syntymiseen.

Asukkaat ovat olleet tyytymättömiä mittaustuloksiin. Kun voimaloiden koot ja tehot ovat melumallinnuksen laatimisen ajoilta kasvaneet, myös ongelmat ovat lisääntyneet.  Ranskassa ja Irlannissa tuuliyhtiöitä on oikeuden päätöksillä velvoitettu maksamaan korvauksia aiheuttamistaan melu- ja välkehaitoista. Suomessa korvauspäätöksiä ei ole vielä tehty. Melun torjunnasta säädetään mm. terveydensuojelulaissa, ympäristönsuojelulaissa ja työturvallisuuslaissa. Toki mikään korvaus ei tuo menetettyä hiljaisuutta takaisin.

5 Tuulivoimamelun terveysvaikutusten tutkimusmenetelmät vaihtelevat

Tuulivoimamelun terveysvaikutusten tutkimusmenetelmät vaihtelevat ja siten myös tulokset eroavat toisistaan. Useimpien tutkimusten mukaan tuulivoimamelu aiheuttaa vakavia terveysongelmia ja muodostaa uuden kansanterveydellisen uhkan.

Saksassa lääkärit esittivät jo vuonna 2019 huolenaiheensa siitä, että kaikki lääkärit eivät ole tietoisia sairauksien syy-yhteydestä tekniseen infraääneen. Listattu on mm. unihäiriöitä, korvavaivoja, päänsärkyä, pahoinvointia, huimausta, sydänoireita, verenpaineen epätasapainoa, aivoverenvuotoja – ja infarkteja, ihotuntemuksia, hengityselinoireita, keskittymisen hankaluutta ja mielialan muutoksia, kuten ärtymystä, kiivastumista ja masennusta.

Osa ihmisistä ja perheistä onkin uutisoinut joutuneensa muuttamaan pois kodeistaan sietämättömän olon ja sairastumisen vuoksi. Sitä ei ole todennettu, miksi osa sairastuu ja osa ei.

6 Melu, infraääni ja maatärinä sairastuttavat ihmisiä eniten

Tutkimukset osoittavat, että melu, infraääni ja maatärinä sairastuttavat ihmisiä eniten 15 kilometrin etäisyydelle asti voimaloista. Mittaukset eri puolilla Suomea vuonna 2019 osoittivat, että tuulivoimaloiden infraääni on mitattavissa 40–60 kilometrin etäisyydellä voimaloista yli puolena mittauspäivistä tai jopa päivittäin. Tämä vahvistaa, että infraäänisyke kulkee kymmeniä kilometrejä, joten jatkuvalle infraäänisykkeelle altistuvan väestön osuus kasvaa jokaisen voimalan myötä.

Mariana Alves-Pereira:

”En henkilökohtaisesti asuisi 20 km lähempänä voimalaa.”

Vaikeimmat tapaukset ovat osoittaneet, että välimatkaa täytyy olla jopa 40 km asuinpaikan ja lähimmän tuulivoimalan välillä, jotta infraäänelle sekä muille tuulivoimalan tuottamille terveyshaitoille herkistynyt ihminen kykenee elämään siedettävästi. Tutkimusten aikaan voimalat olivat huomattavasti pienempiä. Maailman johtava infraääniasiantuntija Mariana Alves-Pereira toteaa, että hän ei henkilökohtaisesti asuisi 20 km lähempänä voimalaa. 

Voimaloiden tehon ja pyyhkäisykorkeuden kasvaessa on väistämätöntä, että infraäänimelupäästöstä on tullut vakavasti otettava terveyshaittojen aiheuttaja lähiasukkaille. Hattulaan suunnitelluista jättivoimaloista ei ole kokemuksia tai tutkimuksia, ja ne on tarkoitus kaavoittaa 1,5 kilometrin päähän asutuksesta.

7 Myrkyllistä mikromuovia leviää luontoon

Tuulivoimaloiden lavat kuluvat ja rispaantuvat. Suomessa ankarat sääolot vielä voimistavat ja nopeuttavat eroosiota. Tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että lapojen kulumisesta tulee luontoon myrkyllisiä päästöjä, mm. bisfenoli A:ta, PFAS-yhdisteitä ja lasikuitua. Siitä, kuinka paljon, ollaan eri mieltä.  

Bisfenoli A on hormonihäirikkö, jonka käyttöä on rajoitettu esim. muovituotteissa sen vaarallisuuden vuoksi. Se matkii estrogeenia ja vaikuttaa lisääntymiseen, hedelmällisyyteen ja immuunijärjestelmään. Altistuminen tapahtuu pääasiassa ruoan mutta myös ihon kautta. Ympäristölle, eläimille ja ihmisille lapajäte tuottaa merkittävän terveysriskin.

PFAS-yhdisteet ovat tuhansien kemikaalien ryhmä, joita kutsutaan ikuisuuskemikaaleiksi, koska ne eivät hajoa luonnossa lähes lainkaan. Niitä käytetään niiden vettä, rasvaa ja likaa hylkivien ominaisuuksien vuoksi. Niiden on todettu vaikuttavan haitallisesti muun muassa immuunijärjestelmään, maksaan ja sikiön kehitykseen sekä lisäävän tiettyjen syöpien riskiä.

Teollisuudenalalla lapojen kuluminen on tunnistettu vakava ongelma. Kannattavuus heikkenee, tuotanto laskee ja huoltokulut kasvavat.

8 Voimaloissa ja muuntajissa on tonneittain öljyä

Voimaloissa ja muuntajissa on tonneittain öljyä, mitä voimalakoneisto ja sähköasemat tarvitsevat toimiakseen. Esimerkiksi voimalamuuntajissa on öljyä noin 2–3 tonnia/voimala. Tuulivoimakentän sähköaseman muuntajissa arvioidaan olevan öljyä noin 20–25 tonnia. 

Vikaantuessa ja voimalapaloissa öljy on vakava ympäristöriski. Voimalaonnettomuudet ovat todellinen uhka mm. pohjavesille. Hattulassa voimalat on tarkoitus rakentaa pohjaveden valuma-alueen päälle ja pohjavesialueen läheisyyteen.

9 Voimala-alueella liikkuminen on vaarallista ja omalla vastuulla

Voimala-alueen ympärille määritellään suojavyöhyke jäävaaran ja onnettomuusriskien varalle. Eräs tuulivoimayhtiö kirjoitti maanomistajille lähettämässään joulutervehdyskirjeessä: ”Talven tullen haluamme muistuttaa, että talvella jäänheiton riski on olemassa noin 500 metrin etäisyydellä voimalasta. Huomioittehan tämän liikkuessanne tuulipuiston alueella. Joulukuusta hakiessa tai muutoin alueella liikkuessa suosittelemme kypärän käyttöä”.

Suuret yli 200 metriin ulottuvat voimalat voivat lennättää lavoista irtoavaa jäätä jopa yli 800 metrin päähän. 300 metrin korkeuteen ulottuvasta voimalasta ei ole tietoa. Kun voimaloiden etäisyys toisistaan on noin 700-800 metriä, ei turvallista liikkumisalaa voimaloiden välille juuri jää. Hattulan Niinimäen alueella ei olisi talvisin turvallista liikkua.

10 Tuulivoimala aiheuttaa sähkömagneettisille laitteille häiriöitä

Tuulivoimala aiheuttaa sähkömagneettisille laitteille häiriöitä. Uutisointia onkin siitä, miten lähiasukkaiden television katselu tai netin käyttö on hankaloitunut tai estynyt. Viranomaisten vaaraviestit eivät tule perille.

Tuulivoimala-alueelle johtavien teiden kylteissä on yhtenä varoituskuvana sydämentahdistin. Tuulivoimaloiden vaikutuksia sydämentahdistimen tai muita elintoimintoja säätelevien laitteiden käyttäjiin ei löytynyt tutkimuksia, mutta ihmiset ovat kertoneet sydänoireistaan ja tahdistimen seurannassa ilmenneistä häiriötiedoista itse laitteessa.

11 Jokainen tuulivoimakenttä tuo alueelleen valosaasteen

Jokainen tuulivoimakenttä tuo alueelleen valosaasteen, joka on jo nyt maailman laajimmalle levinnein ympäristökuormitus. Tuulivoimaloiden torniin on sijoitettava pakollisena lentoestovalot, jotka varoittavat lähestyviä ilma-aluksia korkeasta rakennuksesta.

Valot näkyvät kauas. Traficomin ohjeistus mahdollistaa erilaiset valot sekä esimerkiksi niiden muuttamisen yöllä vähemmän silmään pistäväksi punaiseksi valoksi. Yöaikaan on myös mahdollista valita jatkuvasti palava tai vilkkuva valo. Lentoliikenteen kannalta on kuitenkin oleellista, että vilkkuvat valot vilkkuvat yhtäaikaisesti.

Tutkimusten mukaan keinovalo vaikuttaa niin ihmisiin, eläimiin kuin kasveihinkin sotkien niiden vuorokausirytmiä. Eläinten suunnistaminen, suojautuminen ja ravinnonhaku vaikeutuu. Lisäksi tuulivoimaloista aiheutuu välkevaikutuksia ja vilkkumista, kun pyörivät lavat osuvat auringon tai kuun valon eteen. 

Voimaloiden valosaasteen vaikutuksista terveyteen ei löydy tutkimuksia. Kun migreeni ja epileptiset kohtaukset voivat syntyä valon vilkkumisesta, on varsin todennäköistä, että tuulivoimalat voivat laukaista oireet.

12 Monet eläimet kaikkoavat tuulivoimaloiden ympäriltä

Lintujen törmäyskuolleisuus on tunnetumpi riski kuin eläinten pakeneminen tuulivoimakentiltä. Ruotsissa tehdyissä kokeissa havaittiin, että vain reilu neljännes raadoista säilyi viikon ajan maastossa löydettävissä.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) kansainvälisen koostejulkaisun (2023, mukana 22 maata) mukaan tuulivoimaloiden alueelta kauemmaksi viiden kilometrin päähän siirtyi 63 % linnuista, 72 % lepakoista ja 67 % maanisäkkäistä. Vaikuttavina tekijöinä ovat melun ja valon muutokset sekä ekosysteemien pirstoutuminen, kun alueelle raivataan leveitä voimala-, tie- ja sähkölinja-alueita.

Pakeneminen lajityypillisiltä alueilta heikentää eläinten elinmahdollisuuksia. Sitä, miksi pieni osa jää alueelle, ei tunneta. Tuotanto- ja kotieläinten omistajat ovat kertoneet käyttäytymisen häiriöistä voimaloiden käynnistymisen jälkeen. Tutkittuja vaikutuksia ovat mm. poikastuoton väheneminen ja sikiövauriot.

Jokaisella on oikeus hiljaiseen kotiin ja hyvään yöuneen

Melu ei ole vain mukavuuskysymys, vaan se on terveysasia. Suomen laki on tässä asiassa selvä: koti on paikka, jossa pitää voida levätä ilman terveyshaittaa.

Terveydensuojelulaki ja asumisterveysasetus määräävät, kuinka paljon melua asunnossa saa olla. Esimerkiksi yöllä melun raja on asuinhuoneissa 30 desibeliä. Jos melu on häiritsevää musiikkia tai muuta selvästi erottuvaa ääntä, raja on vielä tiukempi: vain 25 desibeliä.

Tuulivoiman melu voi pilata yöunet

Viime aikoina on puhuttu paljon tuulivoimaloiden aiheuttamasta melusta. Jos tuulivoimalan ääni kuuluu sisälle asuntoon, se voi aiheuttaa nukahtamisvaikeuksia ja unihäiriöitä. Erityisen häiritsevää on sykkivä ääni, joka erottuu muusta taustamelusta.

Valviran ohjeiden mukaan tällainen melu on otettava vakavasti. Jos melu häiritsee unta, se on mahdollinen terveyshaitta.

Mitä voit tehdä, jos melu häiritsee?

Jos kotonasi on meluhaitta, sinun ei tarvitse sietää sitä yksin. Toimi näin:

• Ota yhteys kunnan terveydensuojeluviranomaiseen.
• Tee virallinen ilmoitus meluhaitasta.
• Vaadi asunnontarkastusta.

Viranomaisen on lain mukaan toimittava viipymättä. Käytännössä selvitykset pitää aloittaa viimeistään kahden kuukauden kuluessa ilmoituksesta. Kunnan tehtävä on varmistaa, että asukkaille turvataan terveellinen elinympäristö.

Älykello voi auttaa unen seurannassa

Oman unen laatua voi seurata esimerkiksi älykellon avulla. Se voi antaa hyödyllistä tietoa sykkeestä ja unihäiriöistä, jos tuntuu, että melu häiritsee lepoa. Vaikka kello ei ole lääketieteellinen laite, sen tiedot voivat auttaa, kun keskustelet asiasta viranomaisten kanssa.

Tuulivoimakiistoissa ei ole kyse vastustuksesta, vaan oikeudenmukaisuudesta

Keskustelu tuulivoimasta pelkistyy julkisuudessa usein vastakkainasetteluksi, jossa vastakkain ovat joko suuret ilmastotavoitteet tai yksittäisten asukkaiden itsekäs "ei minun takapihalleni" (NIMBY) -asenne. Tuore analyysi hallinto-oikeuksiin tehdyistä valituksista osoittaa kuitenkin, että tämä kuva on pahasti vääristynyt.

Tuulivoimarakentamista koskevissa valituksissa on kyse jostain paljon syvemmästä: ihmisten kokemasta epäoikeudenmukaisuudesta ja pelosta oman elinympäristön turvallisuuden puolesta. Valtaosa valituksista on paikallisten asukkaiden ja loma-asuntojen omistajien tekemiä, ja ne kumpuavat usein aidosta huolesta terveyden, elinympäristön laadun ja luonnon monimuotoisuuden säilymisestä.

Keskeinen ongelma ei ole aina itse tuulivoima, vaan se, miten hankkeita viedään eteenpäin. Tutkimus paljastaa, että monet valittajat kokevat osallistumismahdollisuudet pintapuolisiksi muodollisuuksiksi. Kun asukkaat kokevat, ettei heitä kohdella arvostettuina kunnan jäseninä ja heidän huoliaan ei kuunnella, oikeusprosessista tulee viimeinen keino puolustaa omaa arkea ja identiteettiä.

On huolestuttavaa, jos energiasiirtymää yritetään nopeuttaa keventämällä kaavoituksen ohjausta tai rajaamalla valitusoikeutta. Tällaiset toimet saattavat kääntyä itseään vastaan: ne rapauttavat luottamusta ja lisäävät epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia, mikä lopulta vain hidastaa siirtymää.

Paikallisten äänen on kuuluttava muutenkin kuin oikeussaleissa. Oikeudenmukainen siirtymä vaatii, että haitat ja hyödyt jaetaan tasapuolisesti ja että hankesuunnittelussa on tilaa aidolle, arvostavalle vuorovaikutukselle. Valitus ei ole aina merkki hankkeen vastustamisesta, vaan usein vaatimus tehdä asiat huolellisemmin ja oikeudenmukaisemmin.

Vihreä siirtymä on välttämätön, mutta se ei saa tapahtua paikallisten asukkaiden oikeusturvan kustannuksella.

Lähde: Tuulivoimaan liittyvät oikeudelliset kiistatoikeudenmukaisen siirtymän kipupisteinä:Analyysi valituksista hallinto-oikeuksiin

Työpäiviä nolla

Vuodessa on 365 päivää. Ei päivääkään enempää.

Nukumme 8 tuntia päivässä, mikä tekee yhteensä 122 päivää vuodessa.

Jäljelle jää 243 vuorokautta. Näistä on 8 tuntia vapaa-aikaa, siis toiset 122 päivää.

Vielä jää 121 vuorokautta. Kun vuodessa on 52 sunnuntaita, kaikki vapaapäiviä, on jäljellä enää 69 vuorokautta.

Perjantai-iltapäivisin ei tunnetusti myöskään tehdä työtä, mikä tekee 52 puolta päivää, eli 26 täyttä työpäivää vuodessa.

Lisäksi käytetään joka päivä vähintään 0,5 tuntia ruokailuun siis 8 päivää vuodessa pelkkään syömiseen ja juomiseen.

Paljonko jää jäljelle? 35 päivää. Loma vie näistä 22 päivää. Jäljelle jää enää 13 päivää ja vuodessahan on 12 juhlapyhää!

Jäljelle jää siis yksi työpäivä. Vai jääkö?

Ei, sillä se kuluu palkallisen vapaapäivän, vapun, juhlintaan!

(ajattelu tuntuu loogiselta, mutta on päin prinkkalaa)

Kunnista ei saa tulla tuulivoiman kaatopaikkoja

Ympäristöministeriön uusi lakiesitys tuulivoimaloiden purkamisesta on askel oikeaan suuntaan, mutta se sisältää valuvian, joka voi koitua veronmaksajien kalliiksi laskuksi. Esityksen mukaan kunta on viime kädessä vastuussa purkamisesta, jos toimija katoaa ja vakuudet eivät riitä. Tämä on kestämätön asetelma.

On erinomaista, että purkuvakuudesta tulee vihdoin lakisääteinen ja pakollinen. Se tuo turvaa maanomistajille, jotka ovat tähän asti pelänneet jäävänsä valtavien betonimöhkäleiden ja romun keskelle. Mutta kuka varmistaa, että vakuudet ovat todellisuudessa riittävät? Purkukustannukset 20–30 vuoden kuluttua voivat olla jotain aivan muuta kuin mitä tänään lasketaan.

Suurin ongelma on kuitenkin kunnan rooli "perälaudan" takuumiehenä. Jos tuulivoimayhtiö menee konkurssiin ja vakuus osoittautuu riittämättömäksi, lasku lankeaa kunnalle – eli meille kuntalaisille. On kohtuutonta, että voitot valuvat usein kansainvälisille sijoitusyhtiöille, mutta riskit ja siivousvastuu jäävät suomalaisille pikkukunnille.

Positiivista esityksessä on joustavuus perustusten suhteen. On järkevää, ettei luontoa myllätä turhaan, jos perustusten jättäminen maahan on ympäristön kannalta pienempi paha tai jos alueelle on tulossa muuta käyttöä. Valta tästä on pysyttävä tiukasti kunnalla, ei yhtiöillä.

Jotta laki olisi reilu, on varmistettava kaksi asiaa:

• Vakuuksien on oltava täysimääräiset ja niitä on päivitettävä säännöllisesti.
• Valtion on tultava apuun, jos kunnan vakuusrahasto ei riitä.

Emme saa antaa tilanteen ajautua siihen, että tulevat sukupolvet maksavat tämän päivän vihreästä siirtymästä purkamattomina raunioina ja tyhjinä kuntakassoina. Puhtaan energian hinnan on sisällettävä myös kunniallinen loppusiivous – ilman porsaanreikiä.

Räntämäen pienoiskivikirkko eli Auvilan pikkukirkko

Räntämäen pienoiskivikirkko

Lähde https://fi.wikipedia.org/wiki/Räntämäen pienoiskivikirkko

Räntämäen pienoiskivikirkko on Jämsässä Auvilan kartanon mailla sijaitseva pieni kivikirkko. Kirkon ja siihen kuuluneen hirsisen pienoispappilan rakensivat 1847 Porvoon lukiota 1840-luvulla käyneet Auvilan kartanon omistaneen Grönholmin perheen viisi poikaa, joista kolme aikoi opiskella papeiksi. He muodostivat keskuudestaan myös pienoisseurakunnan. Tarkoituksena lienee ollut etukäteen perehtyminen tuleviin kirkollisiin tehtäviin. Porvoon lukion rehtorina oli tähän aikaa runoilija J. L. Runeberg. 

Kirkossa saarnattiin sunnuntaisin ja kirkon tornissa oli pieni kello, jota soitettiin ennen jumalanpalveluksen alkua. Kirkossa oli erään Lindhin maalama alttaritaulu, numerotaulu, pieni kynttiläkruunu katossa ja kynttilöiden kiinnikkeet seinillä. Kirkon arkistoa on säilynyt Auvilan kartanossa. Arkistoon kuuluu muun muassa kirkonkirjoja seurakuntalaisista, kirkkolakikirja, tilikirja, virsikirja, kirkkokäsikirja, päiväkirja seurakunnan tapahtumista, seurakunnan historia ja käsinkirjoitetun Räntämäki Tidning -lehden numeroita.

Kirkon rakentaneista Grönholmin veljeksistä kaksi Fredrik Johan Grönholm (1824–1854) ja Otto Ferdinand Grönholm (1827–1855) vihittiin papeiksi, mutta he kuolivat jo nuorina. Kolmas veli ja kirkkohankkeen johtaja Alfred Achates Grönholm kuoli jo ollessaan Porvoon lukion viimeisellä luokalla. Seurakunnassa olivat mukana myös Jämsän silloisen kirkkoherran Nordströmin pojat, jotka opiskelivat teologiaa Helsingin yliopistossa.

Räntämäen kirkko ja seurakunta Jämsässä

Lähde https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/879741?page=23

On varmaan outoa kuulla, että Jämsässä olisi joskus ollut Räntämäen seurakunta kirkkoineen ja pappiloineen, mutta niin on todella asianlaita. Huomautettakoon heti aluksi kuitenkin, ettei tässä ole kysymys ikimuistoisesta Räntämäestä siellä Turun kynnyksellä, vaan Jämsässä kohta lähemmäs sata vuotta sitten olleesta Räntämäestä, joka kaikkine kirkollisine edustajineen lienee maassamme ainoalaatuinen »seurakunta» menneiltä vuosikymmeniltä.

Jämsän Räntämäen kirkon pappiloineen rakensivat nimittäin Jämsästä Porvoon lukiossa 1840-luvulla olleet, papeiksi aikovat koulupojat, jotka myös itse keskuudessaan muodostivat tuon samannimisen seurakunnan. Tämän pienoisseurakunnan tarkoituksena lienee ollut asianomaisten perehdyttäminen tulevaan kirkolliseen tehtäväänsä.

Kyseessä olevan Räntämäen seurakunnan vaiheista on meille Auvilan kartanon vanhojen asiapaperien joukossa Jämsässä säilynyt aivan täydellinen arkisto, josta selvenee yksityiskohtaisesti tuon »pienoisseurakunnan» elämä ja harrastukset Porvoon lukiossa J. L. Runebergin ollessa siellä rehtorina. Auvilan kartanossa, liki sen päärakennusta, on näiltä ajoilta myös pari kiinteätä muistomerkkiä, lukiolaisten oma rakentama pienoiskivikirkko ja sen läheisyydessä hirsistä tehty seurakunnan »pikkupappila».

Nämä pikkurakennukset, jotka kummatkin ovat »kirkonkirjojen» mukaan v:lta 1847, ovat nykyisen Auvilan kartanon omistajan, tilanom. Jarl Grönholmin isän veljien rakentamia. Veljeksiä oli 1840-luvulla Porvoon lukiossa kokonaista viisi, joista kolme aikoi papiksi. Kaksi näistä vihittiinkin jo papiksi, mutta kuolivat he kumpikin vallan nuorina, kolmas Alfred Achates Grönholm, joka veljeksistä oli lahjakkain ja jonka harrastuksen tulos Räntämäen seurakunta näyttää pääasiallisimmin olleen, kuoli jo nuorena lukion viimeisellä osastolla ollessaan. Seurakuntaan kuului ja toimissa oli myös mukana Jämsän silloisen kirkkoherra Nordströmin pojat, jotka nekin samaan aikaan opiskelivat teologiaa.

Säilyneiden tietojen mukaan saarnattiin tässä pikku kirkossa sunnuntaisin. Onpa vielä tallella saarnojakin, joita asianomaiset ovat siellä pitäneet. Kirkon tornissa oli pikku kello ja sitä soitettiin kirkonmenojen alkajaisiksi. Myös on säilynyt kirkon pikkualttaritaulu, joka on erään Lindhin maalaama. Kirkossa oli myös numerotaulu, pikku kynttiläkruunu katossa ja kynttilöitä varten kiinnikkeet seinissä.

Kuten jo mainittiin, ovat kirkko sekä pappila poikain rakentamat. Kirkko on pystytetty paikalle, mihin talon vanha, uskollinen koira oli haudattu ja sen ympäristöä käytettiin jonkinlaisena kuviteltuna hautausmaana.

Mielenkiintoinen on tämän Räntämäen seurakunnan arkisto, jota edelleen talletetaan kartanossa eräässä lippaassa. Kaikki seurakuntaelämässä yleensä esiintyneet kirjat ovat täällä pienoiskoossa (tavallista kirjakokoa) sidottuina koviin kansiin. Siellä on mm.:

Kirkonkirjoja, missä kukin seurakuntalainen on kaikkine häntä koskevine tietoineen. Seurakunnan kuvitellut jäsenet, ainakin ns. säätyläiset, ovat todennäköisesti Porvoon lukiolaisia, joille tarpeen mukaan on asetettu aviopuolisoita, lapsia, palvelijoita jne. Sivuittain esiintyy silloisia tunnettuja nimiä, mutta niiden ohella mökkiläisiä, käsityöläisiä ym. seurakuntalaisia. Lastenkirja seurakunnassa syntyneistä lapsista. Kirkkolaki, (siitä tärkeimpiä osia kirjoitettu). Kirkon tilikirja. Virsikirja, jossa on mm. asianomaisten itsensä eri tilaisuuksiin sepittämiä virsiä. Erilaisia kuulutuksia, joita kirkossa on luettu. Kirkkokäsikirja, käsinkirjoitettu. Päiväkirja erilaisista tapahtumista seurakunnassa. Räntämäen seurakunnan historia. Erinäisiä numeroita käsinkirjoitettua lehteä Räntämäki Tidning tiedonantoineen ja pidettyjä saarnoja sekä eräitä kaunokirjallisia kirjoituksia ja verrattain onnistuneita suomenkielisiä runoja erinäisiin tilaisuuksiin. Kaikki ovat 1840-luvulta ja valaisevat sattuvasti kirjoittajain harrastuksia.

Jämsän Auvilassa olevaa Räntämäen kirkkoa ja pikku pappilaa on vuosien kuluessa täytynyt tietenkin silloin tällöin restauroida. Kartanon omistajat ovat pitäneet tätä velvollisuutenaan ja niinpä ovat nämä kumpikin kohta lähemmäs 100-vuotiaat leikkirakennukset säilyneet ulkonaisesti hyvässä kunnossa, kuten kuvista havaitaan. Niitä tulee lapsuusaikaisiin harrastuksiinsa käyttäneeksi nykyisin jo neljäs polvi Grönholm-sukua, ja siinä ne seisovat pihametsän siimeksessä yhtä viehättävinä kuin entisaikoina. Kuusi, joka on kirkon takana, on kirkkoa rakennettaessa ollut kirkon korkuinen, mutta kohoaa nyt uhkeana satavuotiaana kohti korkeutta ja levittää tuuheat oksansa tuon pikku kirkon suojaksi. Parisenkymmenen metrin päässä kirkosta sulkevat tuuheat koivut ja vaahterat pikku pappilan varjoonsa ja kumpikin tarjoo yhä edelleen Auvilan nousevalle polvelle mieluisat oleskelupaikat herättäen ohikulkijassa huomiota vanhentuneella ja mielenkiintoisella ulkoasullaan.

A. E. TAKEVA.

Kaupparatsu ja ei soi ovikello

Sunnuntaiaamuna kello 9.45 pihaan kurvasi nimetön, tummanharmaa Mercedes-Benz-pakettiauto. Pelkääjän paikalta nousi karvalakkipäinen mies, joka aikoi soittaa ovikelloa. Ihmettelin, kuka meille tulisi moiseen aikaan tuollaisella autolla. Ovikello ei kuitenkaan soinut: mies hyppäsikin takaisin kyytiin ja auto jatkoi matkaansa. Oven pielen kieltokyltti taitaa todellakin toimia.

KAUPUSTELU JA USKON LEVITTÄMINEN TÄHÄN ASUNTOON MAKSAA 50 €.

Maksu suoritetaan käteisellä välittömästi. Pimputtamalla tai koputtamalla hyväksyt ehdot ja olet valmis maksamaan.

Ranskan tuulivoimatuomio paljastaa nykyisten melumittausten sokeat pisteet

Ranskan oikeuslaitoksen tuore päätös (13.11.2025) Sommen alueen tuulivoimapuistosta on teknisessä mielessä käänteentekevä. Se osoittaa, että vaikka tuulivoimala täyttäisi voimassa olevat desibelipohjaiset melunormit, se voi silti aiheuttaa kiistattomia ja mitattavia terveyshaittoja lähellä asuville.

Desibelit vs. todellinen altistus

Nykyinen sääntely sekä Ranskassa että Suomessa perustuu pitkälti A-painotettuun äänitasoon (dB(A)). Tämä mittaustapa on suunniteltu jäljittelemään ihmiskorvan herkkyyttä, mutta siinä on kriittinen tekninen valuvika: se suodattaa pois merkittävän osan matalataajuisesta melusta ja infrasoundista (alle 20 Hz).

Ranskan tapauksessa oikeus totesi, että asukkaiden oireet (huimaus, pahoinvointi, unihäiriöt) olivat suorassa syy-yhteydessä voimaloiden toimintaan. Tekniseltä kannalta tämä viittaa siihen, että pelkkä auditiivinen melun tarkastelu on riittämätöntä. Ongelma ei ole vain se, mitä me kuulemme, vaan se, miten matalataajuinen painevaihtelu vaikuttaa elimistöön, kuten tasapainoelimeen.

Teknisen sääntelyn murtuminen

Ranskan melurajat ovat Euroopan tiukimpia, erityisesti yöajan 3 dB(A):n marginaali taustameluun nähden. Silti oikeus totesi haitan olevan ”suora ja varma”. Tämä tarkoittaa, että:

• Melumallinnusten epätarkkuus: Teoreettiset laskentamallit eivät pysty ennustamaan äänen kerrannaisvaikutuksia monimutkaisessa maastossa tai tietyissä sääolosuhteissa.
• Infrasoundin merkitys: Päätös antaa painoarvoa sille, että tuulivoimaloiden mekaaninen ja aerodynaaminen toiminta synnyttää painepulsseja, joita perinteiset ympäristölupaehdot eivät tunnista tai rajoita.
• Amplitudimodulaatio: Tuulivoiman erityispiirre, äänen jaksottainen "humpsahdus", on fysiologisesti huomattavasti häiritsevämpää kuin tasainen taustahohina, vaikka keskiarvoinen melutaso pysyisi rajoissa.

Johtopäätökset Suomelle

Suomessa on nojauduttu oletukseen, että melunormien noudattaminen takaa terveyden turvaamisen. Ranskan tuomio murentaa tämän oletuksen oikeudellisen pohjan. Jos 750 metrin etäisyys ja tiukat desibelirajat eivät riittäneet estämään terveyden vaarantumista Ranskassa, on Suomen vastaava sääntely ja usein käytetyt lyhyet suojaetäisyydet teknisesti ja moraalisesti kestämättömällä pohjalla.

On välttämätöntä, että Suomessa otetaan käyttöön pelkkien A-painotettujen keskiarvojen sijaan kattavammat mittausmenetelmät, jotka huomioivat kapeakaistaisen melun, matalat taajuudet ja äänen impulssimaisuuden. Tekninen vaatimustenmukaisuus ei saa olla synonyymi sille, että asukkaiden terveys on suojattu.

Ilmalämpöpumppujen vaikutus sähkönkulutukseen

Ensimmäinen kuvaaja esittää sähkönkulutuksen ja kuukauden keskilämpötilan välistä suhdetta (XY-kaavio). Pystyakselilla (Y) on lämpötila ja vaaka-akselilla (X) sähkönkulutus. Siniset pisteet kuvaavat kulutusta ennen ilmalämpöpumppujen hankintaa, oranssit pisteet yhden pumpun aikakaudella ja harmaat pisteet aikaa, jolloin käytössä on ollut kaksi ilmalämpöpumppua.

Toinen kuvaaja havainnollistaa saavutettua sähkönsäästöä eri ulkolämpötiloissa. Tulosten mukaan säästö on noin 23–25 % kymmenen asteen pakkasella (-10 °C) ja nousee noin 30–32 prosenttiin kymmenen asteen lämpötilassa (+10 °C).

Käytetty aineisto on kattava, sillä dataa on kerätty kuukausitasolla tammikuusta 2019 aina tähän päivään saakka.

Sähkömarkkinat – hienoa teknologiaa, surkeaa ihmistuntemusta

Tammikuun sähkölaskut ovat paljastaneet karulla tavalla suomalaisen energiapolitiikan suurimman valuvian: olemme rakentaneet järjestelmän, joka on optimoitu paperilla toimivaksi, mutta joka kyykyttää elävää ihmistä. Pörssisähkön hinnan kyttäys on muuttunut kansalliseksi selviytymispeliksi, jossa häviäjän osa lankeaa sähkölämmittäjälle.

Markkinariskin epäreilu siirto

Suurin epäkohta on riskin täysimääräinen siirto energiayhtiöiltä kuluttajalle. Pörssisähköä markkinoidaan "mahdollisuutena säästää", mutta todellisuudessa se on riskialtis johdannaismarkkina, jossa tavallinen kotitalous toimii koko järjestelmän puskurina. Kuluttajalla ei ole sähkömarkkinoilla suuryritysten suojaustyökaluja, mutta hän kantaa saman volatiliteetin. On kohtuutonta vaatia mummolta tai lapsiperheeltä pörssimeklarin analyysikykyä, jotta koti pysyisi lämpimänä ilman konkurssia.

Sääriippuvuus ilman varasuunnitelmaa

Olemme tehneet itsestämme tuulivoiman panttivankeja. Tuulivoima on loistava lisä, mutta se on keskittynyt maantieteellisesti länsirannikolle. Kun idässä tyyntyy ja lännessä lapojen jäätyminen pysäyttää myllyt, järjestelmä kyykkää välittömästi. On paradoksaalista, että energiayhtiöt valittavat sähkön olevan "liian halpaa investointeihin", vaikka samalla kuluttaja maksaa itsensä kipeäksi hintapiikkien aikana. Järjestelmä on rikki, jos se vaatii toimiakseen säännöllisiä kriisejä, mutta ei kannusta rakentamaan säätövoimaa tai varastoja.

Tehomaksu – piilovero sähköistymiselle

Uusin tulokas epäkohtien listalla on tehomaksu. Samalla kun valtio patistaa meitä luopumaan öljystä ja siirtymään sähköautoihin, verkkoyhtiöt alkavat rankaista tehosta. Vaikka Energiavirasto loivensikin 8 kilowatin kynnystä, se paukkuu sähkölämmitteisessä talossa rikki jo uunin ja kiukaan yhteisvaikutuksesta. Se on rangaistusmaksu tavallisesta elämästä, joka kohdistuu kipeimmin niihin, joilla ei ole varaa kalliisiin automaatiojärjestelmiin.

Johtopäätös

Sähkösopimusten viidakossa arpominen ei lopu, ennen kuin sääntelyviranomaiset ja päättäjät ymmärtävät, ettei sähkö ole vain pörssihyödyke, vaan perusoikeus. Tarvitsemme hajautetumpaa tuotantoa, investointeja varastointiin ja mielenrauhaa, jota ei ole hinnoiteltu vain rikkaimpien ulottuville. Markkinoiden tehtävä on palvella ihmistä, ei päinvastoin.

Suomen halpa sähkö ei saa olla lahja globaaleille jättiläisille

Suomessa on totuttu ajattelemaan, että edullinen ja vähäpäästöinen sähkö on kansallinen valttikorttimme. Viimeaikainen kehitys kuitenkin osoittaa, että olemme vaarassa hukkata tämän edun. On kysyttävä suoraan: olemmeko myyneet strategisen resurssimme liian halvalla, ja kenen laskuun tätä peliä pelataan?

Tällä hetkellä Suomi investoi miljardeja euroja ydinvoimaan ja sähköverkkojen vahvistamiseen. Samaan aikaan markkinarakenne on irvokas. Sähköä myydään kansainvälisille it-jättiläisille pitkillä sopimuksilla erittäin alhaiseen kiinteään hintaan. Samaan aikaan kotimainen teollisuus ja tavalliset kuluttajat kantavat järjestelmän riskit. Me maksamme kalliit investoinnit ja kärsimme hintapiikeistä, kun taas globaalit yhtiöt nauttivat lukitusta, "superhalvasta" energiasta.

On vaikea välttyä ajatukselta, että neuvottelupöydissä suomalainen sinisilmäisyys on hävinnyt yhdysvaltalaisten yritysjuristien ammattitaidolle. He osaavat eliminoida riskit ja varmistaa edut omille osakkeenomistajilleen. Meillä taas on luotettu siihen, että pelkkä investointi itsessään pelastaa talouden.

Datakeskusten suorat hyödyt Suomelle ovat kuitenkin usein laihoja. Ne kuluttavat valtavasti energiaa, mutta niiden työllisyysvaikutus on rakennusvaiheen jälkeen pieni ja verojalanjälki kevyt. Jos sähköjärjestelmän rakentaminen ja ylläpito jäävät kansalliseksi rasitteeksi, mutta voitot valuvat ulkomaille, yhtälö on kestämätön.

Suomen ei pidä sulkea ovia investoinneilta, mutta meidän on opittava hinnoittelemaan resurssimme oikein. Puhdas sähkö on tulevaisuuden kalleinta raaka-ainetta. Se ei ole hyväntekeväisyyttä, jota jaetaan maailman rikkaimmille yhtiöille suomalaisten sähkölaskujen kustannuksella.

Meidän on vaadittava investoinneilta enemmän kuin pelkkiä kauniita juhlapuheita. Halpa sähkö on kansallisomaisuuttamme, ja sen hyötyjen on jäätävä ensisijaisesti suomalaiselle yhteiskunnalle.

10 000 megawatin illuusio – Analyysi tuulivoiman tammikuusta

Energiapoliittisessa keskustelussa toistuu usein luku 10 000 megawattia – se on Suomen tuulivoimakapasiteetin maaginen raja, jota lähestyttiin vuoden 2026 alussa. Tammikuun toteutunut tuotantodata paljastaa kuitenkin luvun takana olevan karun tilastollisen todellisuuden: nimellisteho ja käytettävissä oleva teho ovat kaksi täysin eri asiaa.

Kun analysoimme tammikuun tuotantokäyrää, havaitsemme kolme kriittistä lukua, jotka jokaisen huoltovarmuudesta vastaavan tulisi sisäistää:

1. Kapasiteettitekijän romahdus Tammikuun keskituotanto asettui noin 2 560 megawattiin. Tämä tarkoittaa, että koko valtavasta investointikannasta saatiin käyttöön keskimäärin vain noin 27 prosenttia. Vaikka tuulivoima on kustannustehokasta silloin kun tuulee, järjestelmätasolla joudumme pitämään yllä rinnakkaista kapasiteettia lähes 75 prosentille ajasta.

2. Kuolemanlaakso 20.–25. tammikuuta Kaikkein vaarallisin havainto on kuukauden loppupuolella nähty viiden vuorokauden jakso. Tuolloin tuotanto painui arviolta alle 500 megawattiin. Kyseessä ei ollut lyhyt hetki, vaan 120 tunnin jakso, jolloin lähes 95 % tuulivoimakapasiteetista oli poissa käytöstä. Kun tämä yhdistyy tammikuun pakkashuippuihin, jolloin kulutus nousee yli 13 000 megawatin, syntyy valtava kuilu, jota ei pelkällä kysyntäjoustolla kuitata.

3. Volatiliteetin hinta Kuukauden sisällä tuotanto heilahti 6 500 megawatista lähes nollaan. Tällainen volatiliteetti (vaihtelu) aiheuttaa sähköverkkoon valtavia rasituksia ja hintapiikkejä. Analyyttisesti tarkasteltuna tuulivoiman "nollapäästöisyys" on osittain näennäistä, jos sen vastapainoksi joudutaan käynnistämään nopeasti säädettäviä, usein fossiilisia varavoimalaitoksia tai luottamaan kalliiseen tuontienergiaan.

Johtopäätös: Tammikuu 2026 osoitti, että Suomen sähköjärjestelmä kärsii vakavasta "tehovajeen riskistä", jos tuulivoiman rakentamista ei tasapainoteta investoinneilla vakaaseen perusvoimaan ja ennen kaikkea suuren mittaluokan energiavarastoihin.

Meidän on lopetettava tuulivoiman tarkastelu pelkkänä vuosittaisena energiantuotantona (GWh) ja alettava puhua todellisesta järjestelmävarmuudesta (MW). Tammikuun luvuilla laskettuna tuulivoiman luotettavuusarvo talven kriittisimpinä hetkinä oli lähes nolla. Se on riski, jota moderni teollisuusvaltio ei voi pitkään kantaa.

Tuulivoiman "halpa" hinta on suuri huijaus

Sähkönkäyttäjät joutuvat maksamaan sääriippuvaisen tuotannon kalliit seuraukset.

Meille on pitkään väitetty, että tuulivoima on halvinta ja nopeinta sähköntuotantoa. Se on kuitenkin laskuvirhe, joka tulee sähkönkuluttajille kalliiksi. Tuulivoiman todellinen hinta on piilotettu sähkölaskun muihin riveihin, kuten siirtomaksuihin ja veroihin.

Kun sähköjärjestelmään lisätään säästä riippuvaista tuotantoa, sähköverkkoa on pakko laajentaa ja tasapainottaa jatkuvasti. Nämä ovat valtavia kuluja, joita tuulivoimayhtiöt eivät itse maksa. Sen sijaan kantaverkkoyhtiöt perivät nämä "järjestelmäkustannukset" suoraan meiltä tavallisilta käyttäjiltä. Tuulivoiman halpuus on siis vain silmänlumeetta, joka perustuu siihen, että kalliit sivukulut on ulkoistettu muiden maksettavaksi.

Ei halpaa eikä nopeaa

Jos lasketaan mukaan kaikki tuulivoiman vaatimat investoinnit – kuten säätövoima tyyniä päiviä varten ja verkon vahvistaminen – se on todellisuudessa yhtä kallista kuin ydinvoima. Myöskään puheet nopeudesta eivät pidä paikkaansa. Esimerkiksi merituulivoiman rakentaminen lupineen voi viedä jopa 20 vuotta.

Kenen pitäisi maksaa?

Nykyinen järjestelmä on epäreilu. Tuulivoiman ylikapasiteetti sotkee markkinat ja nostaa hintoja erityisesti silloin, kun sähköä tarvittaisiin eniten. On kestämätöntä, että tuottajat käärivät voitot talteen silloin kun tuulee, mutta jättävät järjestelmän ylläpitokustannukset ja tyynien päivien sähköpulan kuluttajien taakaksi.

Sitä saa, mitä tilaa – sähkömarkkinoiden riskit on tunnustettava

Viimeaikaiset sähkön hinnanpiikit on kuitattu julkisuudessa usein "poikkeuksellisilla sääolosuhteilla". On kuitenkin harhaanjohtavaa kutsua Suomen talvea poikkeustilaksi; se on säännöllinen ja ennustettava vuodenaika. Samoin tuulivoiman tuotannon romahtaminen ja lapojen jäätyminen kovilla pakkasilla on ilmiö, joka pitäisi olla jokaisen energiapäättäjän tiedossa.

Nykyinen energiapolitiikka on luonut vaarallisen ristiriidan. Houkuttelemme Suomeen kiihtyvällä tahdilla sähköintensiivistä teollisuutta, kuten datakeskuksia, ja kannustamme kansalaisia siirtymään sähköiseen lämmitykseen ja liikenteeseen. Samaan aikaan kuitenkin ajamme alas säätökelpoista perusvoimaa ja korvaamme sen sääriippuvaisella tuotannolla.

Jos energiajärjestelmä rakennetaan yhä vahvemmin tuulen ja auringon varaan, saamme juuri sitä mitä tilaamme: säästä riippuvaa sähköä ja rajusti heilahtelevia hintoja. Tämän talven yli selvitään vielä, mutta mitä tapahtuu, kun sääriippuvaisen tuotannon osuus kaksin- tai kolminkertaistuu?

Kriittisin hetki koittaa pitkien, tuulettomien pakkasjaksojen aikana. Silloin kotimainen tuotantovaje voi ylittää naapurimaiden siirtoyhteyksien kapasiteetin. Siinä vaiheessa tehopulasta ei enää selvitä pelkästään saunomisesta tinkimällä. Nykyiset akkuratkaisut tai kysyntäjoustot eivät pysty paikkaamaan useiden vuorokausien mittaisia tuotantovajeita.

Onkin syytä kysyä: onko järkevää energiapolitiikkaa kasvattaa sähkönkulutusta ja sääriippuvuutta yhtä aikaa, jos lopputuloksena säätövoimaa joudutaan rakentamaan valtion tuella ja veronmaksajien piikkiin?

Ehdotamme ratkaisuksi järjestelmäkustannusten reilumpaa kohdistamista. Jos sääriippuvainen tuotanto vastaisi itse omista järjestelmäkustannuksistaan, markkinat ohjautuisivat luonnostaan rakentamaan myös säädettävää voimaa ilman erillisiä tukihimmeleitä.

Sähkömarkkinoilla, kuten elämässä yleensäkin, lopputulos vastaa tehtyjä valintoja. Nyt on aika varmistaa, että tilaamme huoltovarmuutta emmekä vain toiveajattelua.

Kiitos onnitteluista

Hy.vin menee, mutta menköön.

Tuulivoiman elinkaarilupaus on murtumassa tekniseen ja taloudelliseen mahdottomuuteen

Tuulivoimakeskustelua on pitkään hallinnut optimistinen narratiivi 25–30 vuoden käyttöiästä ja lähes huoltovapaasta vihreästä energiasta. Haminan Mäkelänkankaan ja Lappeenrannan kaltaiset esimerkit kuitenkin paljastavat, että 2010-luvun alun voimalatekniikka on monin paikoin tullut tiensä päähän jo elinkaarensa puolivälissä. Kyse ei ole vain "huonosta tuurista", vaan teknisestä ja taloudellisesta systeemivirheestä.

Tekninen vanheneminen on nopeampaa kuin ennustettiin. Moderni tuulivoimala on äärimmäisen monimutkainen mekaaninen laitos, joka toimii jatkuvassa dynaamisessa rasituksessa. 2010-luvun taitteen voimalat edustavat sukupolvea, jossa komponenttien, kuten päälaakereiden ja vaihteistojen, kestoikäarviot on tehty teoreettisten mallien pohjalta. Käytäntö on osoittanut, että värinä, kosteus ja vaihtelevat kuormitukset syövät materiaaleja ennakoitua nopeammin.

Kun kriittinen komponentti pettää kymmenen käyttövuoden jälkeen, omistaja kohtaa "varaosaloukun". Valmistajat ovat siirtyneet massiivisiin 5–10 megawatin voimaloihin, jolloin vanhojen, pienempien mallien osien valmistus on lopetettu tai niiden hinnat ovat nousseet kestämättömiksi.

Rahoitusmallit eivät kestä tyhjäkäyntiä. Monet vanhemmat puistot on toteutettu erillisissä hankeyhtiöissä, joiden talous on viritetty optimaalisen tuotannon varaan. Kun Lappeenrannan kaltaisessa kohteessa voimala seisoo vuosia rahoituksen puutteen vuoksi, se on selvä merkki siitä, ettei yhtiöillä ole puskuria suuriin peruskorjauksiin. Jos korjausinvestoinnin takaisinmaksuaika ylittää voimalan jäljellä olevan (ja epävarman) eliniän, investointipäätöstä ei synny.

Tämä johtaa "zombi-voimaloiden" syntyyn: maisemaa täyttävät teolliset monumentit, jotka eivät tuota sähköä, mutta joita ei myöskään ole varaa purkaa.

Vastuu on kannettava myös purkuvaiheessa. Energiasiirtymä ei voi olla vain uusien lupauksien rakentamista; se on myös kykyä hoitaa vanheneva infrastruktuuri kunnialla pois. Jos voimala ei ole tuottanut sähköä vuosiin, sen status muuttuu energiantuotantolaitoksesta teollisuusjätteeksi. Nykyinen lainsäädäntö ja purkuvakuuskäytännöt ovat olleet 2010-luvulla liian löysiä, mikä jättää riskin maanomistajien ja kuntien harteille.

On aika vaatia tuulivoima-alalta rehellisyyttä: jos 30 vuoden käyttöikä ei toteudu, on purkutöiden ja maisemoinnin tapahduttava välittömästi tuotannon loputtua. Vastuullinen vihreä siirtymä ei jätä jälkeensä raunioita.

On aika puhua tuulivoimateollisuusalueista niiden oikeilla nimillä

Julkisessa keskustelussa on jo pitkään vallinnut tapa kutsua massiivisia energiantuotantokeskittymiä harhaanjohtavalla nimellä: tuulipuisto. Sana on nerokas markkinointitermi, mutta se antaa vääristyneen kuvan todellisuudesta. On tullut aika kutsua asioita niiden oikeilla nimillä – kyse on tuulivoimateollisuusalueista.

Sana "puisto" tuo ihmismieleen virkistysalueen, polkuja ja luonnonrauhaa. Tuulivoimahankkeilla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä puistojen kanssa. Kun metsään rakennetaan satoja tonneja painavia betonisia perustuksia, kymmeniä kilometrejä raskaan liikenteen kestäviä teitä ja massiivisia sähköasemia, alkuperäinen luonto katoaa. Tilalle nousee raskas teollinen infrastruktuuri.

Miksi terminologialla on merkitystä? Koska kieli ohjaa päätöksentekoa. Jos puhumme "puistosta", sivuutamme helpommin hankkeiden vakavat sivuvaikutukset:

• Luontokato: Alueiden pirstoutuminen ja metsän raivaaminen teolliseen käyttöön.
• Melu ja välke: Teollinen melu, joka kantaa kilometrien päähän ja rikkoo hiljaisuuden.
• Maiseman teollistuminen: Satojen metrien korkuiset terästornit hallitsevat horisonttia tavalla, jota mikään "puisto" ei tekisi.

Kukaan ei kutsuisi avolouhosta "kivipuistoksi" tai paperitehdasta "paperipuistoksi". Silti tuulivoiman kohdalla hyväksymme tämän kielellisen kaunistelun. Emme voi käydä rehellistä keskustelua vihreästä siirtymästä, jos emme suostu näkemään sen hintaa.

Energiantuotanto on välttämätöntä, mutta sen ei pitäisi vaatia totuuden piilottamista kauniiden sanojen taakse. Tuulivoima on teollisuutta, ja teollisuusalueet kuuluvat teollisuudelle varatuille paikoille – ei keskelle koskemattominta luontoamme puiston nimellä naamioituna.

Nimi on enne. Aloitetaan rehellisyys terminologiasta.

Nautitaan näistä sähköttömistä pakkaspäivistä – luonto kiittää!

Onpa kerrassaan virkistävää seurata, kuinka suomalainen energiapolitiikka kantaa hedelmää juuri nyt, kun mittari näyttää talvisia kolmenkymmenen asteen lukemia. Saamme nauttia harvinaislaatuisesta hiljaisuudesta, kun tuulivoimalat seisovat uljaasti ja liikkumattomina kuin suuret valkoiset taideteokset tyynessä pakkassäässä. On suorastaan nerokasta, miten olemme rakentaneet järjestelmän, joka antaa meidän levätä ja keskittyä olennaiseen – kuten villapaitojen kerrostamiseen ja kynttilänvalon tunnelmaan – juuri silloin, kun tuuli ei satu suosimaan.

Tämä pörssisähkön hintojen huima nousukiito on myös loistava tapa harjoittaa kansalaisten paineensietokykyä ja taloustaitoja. Mikä olisikaan jännittävämpää kuin seurata sähkösovellusta kuin jännitysnäytelmää ja odottaa sitä loppuhuipennusta, jossa yksi ydinreaktori päättää pitää ansaitun vapaapäivän. Sellainen pieni toimintahäiriö olisi juuri se kirsikka tämän jäisen kakun päälle, jotta saisimme todella tuntea sähkön todellisen arvon lompakoissamme. On suorastaan positiivista, ettei meitä rasiteta tylsällä, säävarmalla ja maltillisen hintaisella energialla, joka tekisi arjesta aivan liian ennakoitavaa ja harmaata.

On ilo nähdä, miten hienosti olemme siirtyneet sattumasähkön aikaan, missä jokainen lämmin suihku on pieni voitto ja jokainen pyörivä sähkömittari on merkki jostain suuremmasta ihmeestä. Nautitaan näistä jäätyneistä lavoista ja kalliista tunneista, sillä tämähän on juuri sitä modernia vapautta, jota olemme tavoitelleet. Toivottavasti tämä lämmin tunnelma riittää pitämään kodit sulina, vaikka patterit olisivatkin päättäneet noudattaa tuulivoiman maltillista linjaa.

Donald Trump -känni

DONALD TRUMP-KÄNNI
(kansanomainen nimitys)

Humalatila, jossa puhutaan sitä, mitä sylki suuhun tuo.

Puhe on tauotonta, äänekästä ja itsevarmaa.

Mukana ovat isot eleet, toistuvat vakuuttelut sekä voimakas tarve korostaa omaa erinomaisuutta.

Faktojen ja mielipiteiden välinen raja hämärtyy merkittävästi.

Seuraavana päivänä puheet perutaan, lausuntoja täsmennetään, ja tapahtuneesta syytetään naapurivaltiota.

Suomi on hätää kärsimässä heti, kun talvi alkaa muistuttaa talvea

Viime päivien uutiset ovat täyttyneet hätäisistä varoituksista: Sallassa paukkuu -35 astetta, ja jopa Helsingissä on mitattu yli 25 asteen pakkaslukemia. Meteorologin ennuste koko helmikuun jatkuvasta kylmyydestä ei ole vain sääilmoitus – se on vakava testi suomalaisen yhteiskunnan kestävyydelle, ja näyttää siltä, että olemme reputtamassa kurssin.

Infrastruktuuri on rakennettu "haaleille" talville

On suorastaan kiusallista, että "talven ihmemaana" tunnettu maa menee polvilleen heti, kun mittari laskee lukemiin, jotka olivat vielä muutama vuosikymmen sitten täysin normaaleja. Pientalojen putkirikot ja hyytyvä liikenne kertovat karua kieltä siitä, että varautuminen on unohtunut ilmaston lämmetessä. Rakennamme ja huollamme infraamme ikään kuin eläisimme Keski-Euroopassa, ja nyt maksamme siitä hintaa halkeilevina putkina ja jäätyvinä koteina.

Energiapaletti on tuuripeliä

Kaikkein kriittisin ongelma paljastuu kuitenkin sähkölaskussa. Kuten ennusteet kertovat, kova pakkasjakso kulkee käsi kädessä tyynen korkeapaineen kanssa. Tämä tarkoittaa, että samalla kun lämmitystarve räjähtää käsiin, tuulivoima – tuo vihreän siirtymän ylistetty pelastaja – tuottaa pyöreän nollan.

On kestämätöntä, että pörssisähköasiakkaat joutuvat jännittämään ensi viikon hintoja kuin uhkapelissä. Yhteiskunnan perustoimintojen, kuten kodin lämpimänä pitämisen, ei pitäisi olla riippuvaista siitä, sattuuko tuulemaan vai ei. Tarvitsemme kipeästi lisää säävarmaa perusvoimaa, jotta emme ole sään armoilla joka kerta, kun arktinen ilmamassa valuu rajan yli.

Lapin ja etelän välinen kuilu

On myös kuvaavaa, että kun etelässä uutisoidaan "peräti" 25 asteen pakkasista ikään kuin kyseessä olisi maailmanloppu, pohjoisessa on totuttu elämään näissä olosuhteissa ilman otsikoita. Tämä kertoo jotain olennaista suomalaisen median ja päätöksenteon keskittymisestä: ongelma on todellinen vasta, kun se tuntuu kehätien sisäpuolella.

Johtopäätös

Nyt mitattavat lukemat eivät ole poikkeustila, vaan muistutus siitä, missä maantieteellisessä sijainnissa elämme. Jos helmikuu jatkuu yhtä kylmänä, on korkea aika lopettaa päivittely ja aloittaa todellinen varautuminen. Meillä ei ole varaa rakentaa maata, joka pysähtyy joka kerta, kun talvi päättää näyttää voimansa.

Jämskätyksestä elämäniloon

On aika kääntää uusi lehti kaupunkimme historiassa. Liian pitkään olemme tyytyneet vain "jämskättämiseen" – tuohon kotoisaan, mutta hieman verkkaiselta kalskahtavaan olotilaan. Jos kaupungin nimi muutettaisiin rohkeasti Himokseksi, emme vaihtaisi vain nimeä kartalla, vaan koko kaupungin sykkeen.

Kun ihmistä himottaa, hänessä on virtaa, tavoitteita ja paloa elämää kohtaan. Se on positiivinen ja energinen voima! Se tarkoittaa, että meillä himottaa ulkoilla puhtaassa luonnossa, himottaa rakentaa uutta ja himottaa kohdata toisiamme.

Himos ei olisi vain laskettelurinne, vaan mielentila. Se olisi lupaus siitä, että täällä asiat eivät vain tapahdu, vaan niitä halutaan tapahtuvan. Tehdään Jämsästä paikka, jossa kukaan ei enää tyydy vain oleilemaan, vaan jokainen saa nauttia elämän nälästä – eli aidosta himotuksesta!

Sähkömarkkinat pakkasella – tuulivoima jätti kuluttajan kylmäksi

Viime viikkojen sähkölaskut ovat olleet monelle suomalaiselle karua luettavaa. Pörssisähkön keskihinta on tammikuussa tuplaantunut viime vuoteen verrattuna, ja yksittäiset kymmenien senttien hintapiikit ovat tehneet saunomisesta ja pyykinpesusta luksusta. Fingridin asiantuntijoiden selitykset jäätävistä tuulivoimalan siivistä ja tyynistä pakkaspäivistä paljastavat sähköjärjestelmämme pelottavan haavoittuvuuden.

On kestämätön tilanne, että pohjoisessa maassa sähkön hinta karkaa käsistä juuri silloin, kun sitä eniten tarvitaan. Meille on myyty tuulivoimaa ratkaisuna vihreään siirtymään ja halpaan energiaan. Nyt kuitenkin näemme, että kun pakkanen paukkuu ja yhteiskunta tarvitsee lämpöä, tuulivoima on kirjaimellisesti jäässä. Jos tuotantomuoto vaatii toimiakseen "oikeanlaista" säätä, se ei voi olla sähköverkkomme selkäranka ilman riittävää ja varmaa säätövoimaa.

Viime vuonna nautimme edullisesta sähköstä, mutta se taisi olla vain silmänlumetta. Nyt futuurit lupaavat helmikuulle jopa 14 sentin hintoja, mikä kertoo siitä, ettei kyse ole vain hetkellisestä häiriöstä. Sähkömarkkinoiden logiikka, jossa kallein tuotantomuoto määrää hinnan kaikille, tuntuu kuluttajan näkökulmasta epäreilulta – varsinkin kun sähkökattilat ja muu teollisuus lisäävät yöllistäkin kysyntää entisestään.

On kysyttävä, olemmeko rakentaneet sähköjärjestelmän, joka toimii vain kesäisessä myötätuulessa? Suomi tarvitsee säävarmaa perusvoimaa ja ratkaisuja tuulivoiman jäätymisongelmiin ennen kuin seuraava pakkasjakso tyhjentää kotitalouksien pankkitilit. Sähkön hinnan ei pitäisi olla säästä kiinni maassa, jossa talvi ei tule yllätyksenä kenellekään muulle kuin energiantuottajille.

Jämsän on aika seurata aikaansa – muutetaan kaupungin nimi Himokseksi

Suomi on täynnä kuntia, joiden nimet eivät sano keskivertokansalaiselle mitään. Meillä täällä Keski-Suomessa on kuitenkin käsissämme brändi, joka on tunnetumpi kuin itse kaupunki. On aika kohdata tosiasiat: suuri osa suomalaisista tietää tasan tarkkaan, missä on Himos, mutta Jämsän sijaintia joudutaan arpomaan kerta toisensa jälkeen.

Tästä saatiin vastikään herkullinen, joskin hämmentävä esimerkki televisiosta. Kun visailuohjelmassa kysyttiin H-kirjaimella alkavia Suomen kuntia, vastaus tuli apteekin hyllyltä: ”Himos!” Vaikka vastaus oli teknisesti väärä, se oli henkisesti täysin oikeassa. Ihmisten mielikuvissa me asumme ”Himoksella”.

Miksi me taistelemme tätä vastaan? Miksi kulutamme verovaroja ja markkinointieuroja sen selittämiseen, että ”Jämsä on se kaupunki siinä Himoksen vieressä”?

Jos Jämsän kaupunki muuttaisi nimensä virallisesti Himokseksi, hyödyt olisivat kiistattomat:

• Tunnettavuus nousisi pilviin: Emme olisi enää yksi harmaa kunta muiden joukossa, vaan kansainvälisesti tunnettu matkailubrändi jo nimemme puolesta.
• Elinvoima ja investoinnit: Yritykset haluavat sijoittua paikkoihin, jotka ihmiset tuntevat. Himos on synonyymi kasvulle ja vapaa-ajalle.
• Matkailijoiden helpotus: Navigaattoriin ei tarvitsisi enää kirjoittaa kohdetta ja kuntaa erikseen. Himos olisi koti, kohde ja kaupunki samassa paketissa.

Joku saattaa sanoa, että menetämme historiamme, huopatossut ja paperitehtaat. Mutta eivät ne mihinkään katoa – ne vain sijaitsevat jatkossa Suomen dynaamisimmassa kaupungissa nimeltä Himos. Jos kerran TV-visailuissakin kansa tietää meidät H-kirjaimesta, niin vastataan huutoon.

Tehdään rohkea päätös ja laitetaan Jämsä kerralla maailmankartalle. Ei enää selittelyjä, vaan suoraan Himokselle!

Tuumataas tovi... Täytyy kysyä, mitä mieltä vaimo on.

Ihmisten yörauha ja elämänlaatu on turvattava tuulivoimarakentamisessa

Tuulivoima on keskeinen osa vihreää siirtymää, mutta sen rakentaminen ei saa tapahtua asukkaiden terveyden ja elämänlaadun kustannuksella. Viime aikoina käyty keskustelu suurten tuulivoimahankkeiden vaikutuksista on nostanut esiin kriittisen kysymyksen siitä, miten määritellään riittävä suoja meluhaittoja vastaan. Monissa kunnissa onkin herätty siihen, että pelkät valtakunnalliset ohjearvot eivät välttämättä riitä turvaamaan asukkaiden yöunta ja asumisviihtyvyyttä, minkä vuoksi tiukempien paikallisten periaatteiden asettaminen on tullut välttämättömäksi.

Keskeisin tekijä tässä keskustelussa on melutaso, sillä tutkimukset osoittavat häiriintyvyyden nousevan voimakkaasti, kun melutaso asuinrakennusten ulkopuolella ylittää 35 desibeliä. Tämä raja on huomattavasti perustellumpi kuin perinteinen 40 desibelin ohjearvo, sillä kyse on nimenomaan ihmisen kyvystä palautua ja nukkua rauhassa ilman teollisen äänen aiheuttamaa rasitusta. Jotta asukkaiden luottamus päätöksentekoon säilyy, on välttämätöntä, että melumallinnukset tilataan riippumattomilta asiantuntijoilta jo kaavoitusvaiheessa eikä niitä jätetä pelkästään hankekehittäjien omien arvioiden varaan. Samalla on huomioitava tuulivoimamelun sykkivä luonne, joka vaatii mallinnuksissa erityistä amplitudimodulaatiokorjausta.

Pelkkä meluraja ei kuitenkaan riitä, vaan nykyisten massiivisten, jopa 260 metriä korkeiden voimaloiden kohdalla tarvitaan selkeitä suojavyöhykkeitä. Vähintään 1200 metrin etäisyys vakituiseen ja loma-asutukseen on välttämätön minimi turvaetäisyyden varmistamiseksi. On myös kestämätöntä, jos hankkeita yritetään ajaa läpi vaihtoehdoilla, jotka eivät täytä asetettuja vaatimuksia. Jos suunniteltu hanke ei sovellu paikallisiin periaatteisiin, on päättäjien uskallettava valita joko merkittävästi pienempi toteutustapa tai luovuttava hankkeesta kokonaan paikallisten asukkaiden eduksi.

Oikeudenmukainen tuulivoimarakentaminen edellyttää myös taloudellista vastuunkantoa. Tuulivoimayhtiöiden on kyettävä esittämään purkuvakuudet ja solmimaan selkeät haittakorvaussopimukset vaikutusalueen maanomistajien kanssa jo ennen kaavaehdotusten hyväksymistä. Vihreä siirtymä onnistuu vain, jos se on sosiaalisesti hyväksyttävää ja jos siinä uskalletaan asettaa ihminen ja lähiympäristön rauha teollisen tuotannon edelle. Tiukka 35 desibelin raja ja selkeät pelisäännöt ovat tässä keskustelussa tärkeimmät oikeudenmukaisuuden mittarit.

Jäätyneet tuulivoimalat kurittavat sähkönkäyttäjän lompakkoa

Suomessa on tänä tammikuuna saatu kallis opetus sähköjärjestelmämme haavoittuvuudesta, kun tuulivoimaloiden siivet ovat jäätyneet poikkeuksellisen pahasti. Vaikka tuulivoimaa on rakennettu maahamme vauhdilla, sääolosuhteet ovat osoittaneet, ettei pelkkä myllyjen määrä takaa halpaa sähköä. Esimerkiksi viime sunnuntaina jäätyminen leikkasi tuotannosta pois yli puolet: menetys oli niin valtava, että se vastasi teholtaan kahta Loviisan ydinvoimalaa. Kun valtava määrä odotettua sähköä jää puuttumaan markkinoilta, lopputulos näkyy välittömästi jokaisen pörssisähköä käyttävän laskussa.

Sähkön hinta on kivunnut tällä viikolla paikoin jopa yli 40 senttiin kilowattitunnilta, mikä on kohtuuton hinta tavalliselle kuluttajalle. Tilanne on hankala, sillä jäätävä tihku ja alijäähtyneet pilvet tarttuvat voimaloiden lapoihin juuri silloin, kun ilma on kosteaa ja lämpötila sahaa nollan molemmin puolin. Jää muuttaa siipien muotoa niin, ettei tuuli saa niitä enää pyörimään, ja lopulta voimalat seisovat paikallaan, vaikka tuulta riittäisikin. Meteorologien mukaan helpotusta ei ole heti luvassa, sillä kireä pakkanen ja tyyni sää pitävät jään tiukasti kiinni rakenteissa. Tämä tilanne muistuttaa meitä siitä, että tarvitsemme tuulivoiman rinnalle vakaata sähköntuotantoa, joka ei hyydy pakkasen ja jään keskellä. Nykyinen epävarmuus ja hintojen raju heilunta tulevat suomalaisille turhan kalliiksi.

Muuan mies Rissanen

Olipa kerran muuan mies nimeltä Rissanen. Hän oli Savossa isossa tehtaassa trukkikuskina. Hänen edeltäjänsä oli ollut palkintosijoilla Idolsissa. Kerran sinne isoon tehtaaseen tuli George Bush vierailulle ja johtaja esitteli hänelle paikkoja. Kun Bush huomasi Rissasen, hän sanoi: - Moro Rissanen, mitäs äijä Johtaja ihmetteli tuota ja kysyi Rissaselta, mistä tämä voi Bushin tuntea. Ja siihen Rissanen vastasi, että ollaan yhdessä käyty muutama kerta golfaamassa.

Myöhemmin Putin tuli tehtaaseen vierailulle ja johtaja esitteli tälle paikkoja, jolloin Putin huomasi Rissasen ja huusi: - Moro Rissanen, mitäs äijä? Ja johtaja oli ihan äimänä, että mistäs toi Rissanen voi Putininkin tuntea? Johon Rissanen vain sanoi: Käytiin joskus pari-kolme kertaa yhdessä kylpylöissä.

Sitten Rissanen sanoi, että tunnen minä muuten Paavinkin. Tuota johtaja ei sentään uskonut ja ehdotti Rissaselle, että lähdetään Vatikaaniin. Se kumpi on oikeassa, maksaa matkat.

Vatikaanissa he menivät sitten katsomaan, kun Paavi piti puhettaan. He seisoivat ihan takarivissä, mutta Paavi huomasi heidät silti ja huusi: Moro Rissanen! Tuu tänne pitämään puhetta mun kanssani!

Ja niinpä Rissanen meni ja kun hän tuli takaisin, hän löysi johtajan tajuttomana lattialta. Hän elvytti johtajan ja kysyi: - Ei kai se nyt noin kamalaa ollut, että minä Paavin tunnen? Johtaja sanoi, että ei se niin kamalaa ollut, mutta tossa oli pari kiinalaista jotka kysyivät, että kuka tuo pipopäinen jätkä tossa Rissasen vieressä on?

Eduskunnan pikkujoulut – missä käytöstavat katoavat ja anteeksipyyntö on pelkkä temppu

Eduskunnassa on puhuttu viime aikoina tärkeästä asiasta: kansanedustajien huonosta käytöksestä avustajia kohtaan. Erityisesti pikkujoulujen aikaan näyttää siltä, että arvostettu työpaikka muuttuu hiekkalaatikoksi.

Tässä on kolme syytä sille, miksi tämä ongelma jatkuu vuodesta toiseen:

1. Valta ja alkoholi ovat huono yhdistelmä

Eduskunnassa on tiukka hierarkia eli arvojärjestys. Kun työ on stressaavaa, jotkut kansanedustajat purkavat pahaa oloaan niihin, jotka ovat heidän alapuolellaan – eli avustajiin.

Pikkujouluissa tilanne pahenee. Kun alkoholi nousee päähän, monen edustajan arvostelukyky katoaa. Silloin he saattavat sanoa ilkeitä asioita tai kommentoida toisen ulkonäköä sopimattomasti. On hämmästyttävää, miten viisas ihminen voi muuttua hölmöksi heti, kun lasissa on glögiä.

2. "Anteeksi"-sana on kuin taikatemppu

Eduskunnassa on keksitty tapa, jolla ikävät teot pyyhitään pois. Se on "anteeksipyyntö", joka ei oikeasti tarkoita mitään. Kun media painostaa edustajaa, hän sanoo: "Pyydän anteeksi, jos joku on pahoittanut mielensä."

Tämä ei ole oikea anteeksipyyntö. Siinä edustaja ei myönnä tehneensä väärin, vaan syyttää muiden tunteita. Se on kuin yrittäisi pestä öljytahran pelkällä vedellä: tahra jää, mutta näyttää siltä, että jotain on yritetty tehdä.

3. Maanantaina kaikki on unohdettu

Tutkimukset ja kokemukset osoittavat, että eduskunnassa vallitsee kummallinen muistisairaus. Viikonloppuna tapahtunut sekoilu on maanantaina jo pyyhitty pois mielistä.

Virallisesti sanotaan, että huono käytös on "täysin hyväksymätöntä". Käytännössä mikään ei kuitenkaan muutu. Kansanedustajat jatkavat työtään kuin mitään ei olisi tapahtunut, ja avustajat joutuvat vain kestämään tilanteen.

Yhteenveto: On surullista, että Suomen tärkeimmässä rakennuksessa ei osata käyttäytyä. Sivistynyt käytös ei pitäisi loppua siihen, kun juhlat alkavat. Avustajat ansaitsevat kunnioitusta, eivätkä vain tyhjiä sanoja seuraavana päivänä.