Räntämäen pienoiskivikirkko eli Auvilan pikkukirkko

Räntämäen pienoiskivikirkko

Lähde https://fi.wikipedia.org/wiki/R%C3%A4nt%C3%A4m%C3%A4en_pienoiskivikirkko

Räntämäen pienoiskivikirkko on Jämsässä Auvilan kartanon mailla sijaitseva pieni kivikirkko. Kirkon ja siihen kuuluneen hirsisen pienoispappilan rakensivat 1847 Porvoon lukiota 1840-luvulla käyneet Auvilan kartanon omistaneen Grönholmin perheen viisi poikaa, joista kolme aikoi opiskella papeiksi. He muodostivat keskuudestaan myös pienoisseurakunnan. Tarkoituksena lienee ollut etukäteen perehtyminen tuleviin kirkollisiin tehtäviin. Porvoon lukion rehtorina oli tähän aikaa runoilija J. L. Runeberg. 

Kirkossa saarnattiin sunnuntaisin ja kirkon tornissa oli pieni kello, jota soitettiin ennen jumalanpalveluksen alkua. Kirkossa oli erään Lindhin maalama alttaritaulu, numerotaulu, pieni kynttiläkruunu katossa ja kynttilöiden kiinnikkeet seinillä. Kirkon arkistoa on säilynyt Auvilan kartanossa. Arkistoon kuuluu muun muassa kirkonkirjoja seurakuntalaisista, kirkkolakikirja, tilikirja, virsikirja, kirkkokäsikirja, päiväkirja seurakunnan tapahtumista, seurakunnan historia ja käsinkirjoitetun Räntämäki Tidning -lehden numeroita.

Kirkon rakentaneista Grönholmin veljeksistä kaksi Fredrik Johan Grönholm (1824–1854) ja Otto Ferdinand Grönholm (1827–1855) vihittiin papeiksi, mutta he kuolivat jo nuorina. Kolmas veli ja kirkkohankkeen johtaja Alfred Achates Grönholm kuoli jo ollessaan Porvoon lukion viimeisellä luokalla. Seurakunnassa olivat mukana myös Jämsän silloisen kirkkoherran Nordströmin pojat, jotka opiskelivat teologiaa Helsingin yliopistossa.

Räntämäen kirkko ja seurakunta Jämsässä

Lähde https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/879741?page=23

On varmaan outoa kuulla, että Jämsässä olisi joskus ollut Räntämäen seurakunta kirkkoineen ja pappiloineen, mutta niin on todella asianlaita. Huomautettakoon heti aluksi kuitenkin, ettei tässä ole kysymys ikimuistoisesta Räntämäestä siellä Turun kynnyksellä, vaan Jämsässä kohta lähemmäs sata vuotta sitten olleesta Räntämäestä, joka kaikkine kirkollisine edustajineen lienee maassamme ainoalaatuinen »seurakunta» menneiltä vuosikymmeniltä.

Jämsän Räntämäen kirkon pappiloineen rakensivat nimittäin Jämsästä Porvoon lukiossa 1840-luvulla olleet, papeiksi aikovat koulupojat, jotka myös itse keskuudessaan muodostivat tuon samannimisen seurakunnan. Tämän pienoisseurakunnan tarkoituksena lienee ollut asianomaisten perehdyttäminen tulevaan kirkolliseen tehtäväänsä.

Kyseessä olevan Räntämäen seurakunnan vaiheista on meille Auvilan kartanon vanhojen asiapaperien joukossa Jämsässä säilynyt aivan täydellinen arkisto, josta selvenee yksityiskohtaisesti tuon »pienoisseurakunnan» elämä ja harrastukset Porvoon lukiossa J. L. Runebergin ollessa siellä rehtorina. Auvilan kartanossa, liki sen päärakennusta, on näiltä ajoilta myös pari kiinteätä muistomerkkiä, lukiolaisten oma rakentama pienoiskivikirkko ja sen läheisyydessä hirsistä tehty seurakunnan »pikkupappila».

Nämä pikkurakennukset, jotka kummatkin ovat »kirkonkirjojen» mukaan v:lta 1847, ovat nykyisen Auvilan kartanon omistajan, tilanom. Jarl Grönholmin isän veljien rakentamia. Veljeksiä oli 1840-luvulla Porvoon lukiossa kokonaista viisi, joista kolme aikoi papiksi. Kaksi näistä vihittiinkin jo papiksi, mutta kuolivat he kumpikin vallan nuorina, kolmas Alfred Achates Grönholm, joka veljeksistä oli lahjakkain ja jonka harrastuksen tulos Räntämäen seurakunta näyttää pääasiallisimmin olleen, kuoli jo nuorena lukion viimeisellä osastolla ollessaan. Seurakuntaan kuului ja toimissa oli myös mukana Jämsän silloisen kirkkoherra Nordströmin pojat, jotka nekin samaan aikaan opiskelivat teologiaa.

Säilyneiden tietojen mukaan saarnattiin tässä pikku kirkossa sunnuntaisin. Onpa vielä tallella saarnojakin, joita asianomaiset ovat siellä pitäneet. Kirkon tornissa oli pikku kello ja sitä soitettiin kirkonmenojen alkajaisiksi. Myös on säilynyt kirkon pikkualttaritaulu, joka on erään Lindhin maalaama. Kirkossa oli myös numerotaulu, pikku kynttiläkruunu katossa ja kynttilöitä varten kiinnikkeet seinissä.

Kuten jo mainittiin, ovat kirkko sekä pappila poikain rakentamat. Kirkko on pystytetty paikalle, mihin talon vanha, uskollinen koira oli haudattu ja sen ympäristöä käytettiin jonkinlaisena kuviteltuna hautausmaana.

Mielenkiintoinen on tämän Räntämäen seurakunnan arkisto, jota edelleen talletetaan kartanossa eräässä lippaassa. Kaikki seurakuntaelämässä yleensä esiintyneet kirjat ovat täällä pienoiskoossa (tavallista kirjakokoa) sidottuina koviin kansiin. Siellä on mm.:

Kirkonkirjoja, missä kukin seurakuntalainen on kaikkine häntä koskevine tietoineen. Seurakunnan kuvitellut jäsenet, ainakin ns. säätyläiset, ovat todennäköisesti Porvoon lukiolaisia, joille tarpeen mukaan on asetettu aviopuolisoita, lapsia, palvelijoita jne. Sivuittain esiintyy silloisia tunnettuja nimiä, mutta niiden ohella mökkiläisiä, käsityöläisiä ym. seurakuntalaisia. Lastenkirja seurakunnassa syntyneistä lapsista. Kirkkolaki, (siitä tärkeimpiä osia kirjoitettu). Kirkon tilikirja. Virsikirja, jossa on mm. asianomaisten itsensä eri tilaisuuksiin sepittämiä virsiä. Erilaisia kuulutuksia, joita kirkossa on luettu. Kirkkokäsikirja, käsinkirjoitettu. Päiväkirja erilaisista tapahtumista seurakunnassa. Räntämäen seurakunnan historia. Erinäisiä numeroita käsinkirjoitettua lehteä Räntämäki Tidning tiedonantoineen ja pidettyjä saarnoja sekä eräitä kaunokirjallisia kirjoituksia ja verrattain onnistuneita suomenkielisiä runoja erinäisiin tilaisuuksiin. Kaikki ovat 1840-luvulta ja valaisevat sattuvasti kirjoittajain harrastuksia.

Jämsän Auvilassa olevaa Räntämäen kirkkoa ja pikku pappilaa on vuosien kuluessa täytynyt tietenkin silloin tällöin restauroida. Kartanon omistajat ovat pitäneet tätä velvollisuutenaan ja niinpä ovat nämä kumpikin kohta lähemmäs 100-vuotiaat leikkirakennukset säilyneet ulkonaisesti hyvässä kunnossa, kuten kuvista havaitaan. Niitä tulee lapsuusaikaisiin harrastuksiinsa käyttäneeksi nykyisin jo neljäs polvi Grönholm-sukua, ja siinä ne seisovat pihametsän siimeksessä yhtä viehättävinä kuin entisaikoina. Kuusi, joka on kirkon takana, on kirkkoa rakennettaessa ollut kirkon korkuinen, mutta kohoaa nyt uhkeana satavuotiaana kohti korkeutta ja levittää tuuheat oksansa tuon pikku kirkon suojaksi. Parisenkymmenen metrin päässä kirkosta sulkevat tuuheat koivut ja vaahterat pikku pappilan varjoonsa ja kumpikin tarjoo yhä edelleen Auvilan nousevalle polvelle mieluisat oleskelupaikat herättäen ohikulkijassa huomiota vanhentuneella ja mielenkiintoisella ulkoasullaan.

A. E. TAKEVA.

Kaupparatsu ja ei soi ovikello

Sunnuntaiaamuna kello 9.45 pihaan kurvasi nimetön, tummanharmaa Mercedes-Benz-pakettiauto. Pelkääjän paikalta nousi karvalakkipäinen mies, joka aikoi soittaa ovikelloa. Ihmettelin, kuka meille tulisi moiseen aikaan tuollaisella autolla. Ovikello ei kuitenkaan soinut: mies hyppäsikin takaisin kyytiin ja auto jatkoi matkaansa. Oven pielen kieltokyltti taitaa todellakin toimia.

KAUPUSTELU JA USKON LEVITTÄMINEN TÄHÄN ASUNTOON MAKSAA 50 €.

Maksu suoritetaan käteisellä välittömästi. Pimputtamalla tai koputtamalla hyväksyt ehdot ja olet valmis maksamaan.

Ranskan tuulivoimatuomio paljastaa nykyisten melumittausten sokeat pisteet

Ranskan oikeuslaitoksen tuore päätös (13.11.2025) Sommen alueen tuulivoimapuistosta on teknisessä mielessä käänteentekevä. Se osoittaa, että vaikka tuulivoimala täyttäisi voimassa olevat desibelipohjaiset melunormit, se voi silti aiheuttaa kiistattomia ja mitattavia terveyshaittoja lähellä asuville.

Desibelit vs. todellinen altistus

Nykyinen sääntely sekä Ranskassa että Suomessa perustuu pitkälti A-painotettuun äänitasoon (dB(A)). Tämä mittaustapa on suunniteltu jäljittelemään ihmiskorvan herkkyyttä, mutta siinä on kriittinen tekninen valuvika: se suodattaa pois merkittävän osan matalataajuisesta melusta ja infrasoundista (alle 20 Hz).

Ranskan tapauksessa oikeus totesi, että asukkaiden oireet (huimaus, pahoinvointi, unihäiriöt) olivat suorassa syy-yhteydessä voimaloiden toimintaan. Tekniseltä kannalta tämä viittaa siihen, että pelkkä auditiivinen melun tarkastelu on riittämätöntä. Ongelma ei ole vain se, mitä me kuulemme, vaan se, miten matalataajuinen painevaihtelu vaikuttaa elimistöön, kuten tasapainoelimeen.

Teknisen sääntelyn murtuminen

Ranskan melurajat ovat Euroopan tiukimpia, erityisesti yöajan 3 dB(A):n marginaali taustameluun nähden. Silti oikeus totesi haitan olevan ”suora ja varma”. Tämä tarkoittaa, että:

• Melumallinnusten epätarkkuus: Teoreettiset laskentamallit eivät pysty ennustamaan äänen kerrannaisvaikutuksia monimutkaisessa maastossa tai tietyissä sääolosuhteissa.
• Infrasoundin merkitys: Päätös antaa painoarvoa sille, että tuulivoimaloiden mekaaninen ja aerodynaaminen toiminta synnyttää painepulsseja, joita perinteiset ympäristölupaehdot eivät tunnista tai rajoita.
• Amplitudimodulaatio: Tuulivoiman erityispiirre, äänen jaksottainen "humpsahdus", on fysiologisesti huomattavasti häiritsevämpää kuin tasainen taustahohina, vaikka keskiarvoinen melutaso pysyisi rajoissa.

Johtopäätökset Suomelle

Suomessa on nojauduttu oletukseen, että melunormien noudattaminen takaa terveyden turvaamisen. Ranskan tuomio murentaa tämän oletuksen oikeudellisen pohjan. Jos 750 metrin etäisyys ja tiukat desibelirajat eivät riittäneet estämään terveyden vaarantumista Ranskassa, on Suomen vastaava sääntely ja usein käytetyt lyhyet suojaetäisyydet teknisesti ja moraalisesti kestämättömällä pohjalla.

On välttämätöntä, että Suomessa otetaan käyttöön pelkkien A-painotettujen keskiarvojen sijaan kattavammat mittausmenetelmät, jotka huomioivat kapeakaistaisen melun, matalat taajuudet ja äänen impulssimaisuuden. Tekninen vaatimustenmukaisuus ei saa olla synonyymi sille, että asukkaiden terveys on suojattu.

Ilmalämpöpumppujen vaikutus sähkönkulutukseen

Ensimmäinen kuvaaja esittää sähkönkulutuksen ja kuukauden keskilämpötilan välistä suhdetta (XY-kaavio). Pystyakselilla (Y) on lämpötila ja vaaka-akselilla (X) sähkönkulutus. Siniset pisteet kuvaavat kulutusta ennen ilmalämpöpumppujen hankintaa, oranssit pisteet yhden pumpun aikakaudella ja harmaat pisteet aikaa, jolloin käytössä on ollut kaksi ilmalämpöpumppua.

Toinen kuvaaja havainnollistaa saavutettua sähkönsäästöä eri ulkolämpötiloissa. Tulosten mukaan säästö on noin 23–25 % kymmenen asteen pakkasella (-10 °C) ja nousee noin 30–32 prosenttiin kymmenen asteen lämpötilassa (+10 °C).

Käytetty aineisto on kattava, sillä dataa on kerätty kuukausitasolla tammikuusta 2019 aina tähän päivään saakka.

Sähkömarkkinat – hienoa teknologiaa, surkeaa ihmistuntemusta

Tammikuun sähkölaskut ovat paljastaneet karulla tavalla suomalaisen energiapolitiikan suurimman valuvian: olemme rakentaneet järjestelmän, joka on optimoitu paperilla toimivaksi, mutta joka kyykyttää elävää ihmistä. Pörssisähkön hinnan kyttäys on muuttunut kansalliseksi selviytymispeliksi, jossa häviäjän osa lankeaa sähkölämmittäjälle.

Markkinariskin epäreilu siirto

Suurin epäkohta on riskin täysimääräinen siirto energiayhtiöiltä kuluttajalle. Pörssisähköä markkinoidaan "mahdollisuutena säästää", mutta todellisuudessa se on riskialtis johdannaismarkkina, jossa tavallinen kotitalous toimii koko järjestelmän puskurina. Kuluttajalla ei ole sähkömarkkinoilla suuryritysten suojaustyökaluja, mutta hän kantaa saman volatiliteetin. On kohtuutonta vaatia mummolta tai lapsiperheeltä pörssimeklarin analyysikykyä, jotta koti pysyisi lämpimänä ilman konkurssia.

Sääriippuvuus ilman varasuunnitelmaa

Olemme tehneet itsestämme tuulivoiman panttivankeja. Tuulivoima on loistava lisä, mutta se on keskittynyt maantieteellisesti länsirannikolle. Kun idässä tyyntyy ja lännessä lapojen jäätyminen pysäyttää myllyt, järjestelmä kyykkää välittömästi. On paradoksaalista, että energiayhtiöt valittavat sähkön olevan "liian halpaa investointeihin", vaikka samalla kuluttaja maksaa itsensä kipeäksi hintapiikkien aikana. Järjestelmä on rikki, jos se vaatii toimiakseen säännöllisiä kriisejä, mutta ei kannusta rakentamaan säätövoimaa tai varastoja.

Tehomaksu – piilovero sähköistymiselle

Uusin tulokas epäkohtien listalla on tehomaksu. Samalla kun valtio patistaa meitä luopumaan öljystä ja siirtymään sähköautoihin, verkkoyhtiöt alkavat rankaista tehosta. Vaikka Energiavirasto loivensikin 8 kilowatin kynnystä, se paukkuu sähkölämmitteisessä talossa rikki jo uunin ja kiukaan yhteisvaikutuksesta. Se on rangaistusmaksu tavallisesta elämästä, joka kohdistuu kipeimmin niihin, joilla ei ole varaa kalliisiin automaatiojärjestelmiin.

Johtopäätös

Sähkösopimusten viidakossa arpominen ei lopu, ennen kuin sääntelyviranomaiset ja päättäjät ymmärtävät, ettei sähkö ole vain pörssihyödyke, vaan perusoikeus. Tarvitsemme hajautetumpaa tuotantoa, investointeja varastointiin ja mielenrauhaa, jota ei ole hinnoiteltu vain rikkaimpien ulottuville. Markkinoiden tehtävä on palvella ihmistä, ei päinvastoin.

Suomen halpa sähkö ei saa olla lahja globaaleille jättiläisille

Suomessa on totuttu ajattelemaan, että edullinen ja vähäpäästöinen sähkö on kansallinen valttikorttimme. Viimeaikainen kehitys kuitenkin osoittaa, että olemme vaarassa hukkata tämän edun. On kysyttävä suoraan: olemmeko myyneet strategisen resurssimme liian halvalla, ja kenen laskuun tätä peliä pelataan?

Tällä hetkellä Suomi investoi miljardeja euroja ydinvoimaan ja sähköverkkojen vahvistamiseen. Samaan aikaan markkinarakenne on irvokas. Sähköä myydään kansainvälisille it-jättiläisille pitkillä sopimuksilla erittäin alhaiseen kiinteään hintaan. Samaan aikaan kotimainen teollisuus ja tavalliset kuluttajat kantavat järjestelmän riskit. Me maksamme kalliit investoinnit ja kärsimme hintapiikeistä, kun taas globaalit yhtiöt nauttivat lukitusta, "superhalvasta" energiasta.

On vaikea välttyä ajatukselta, että neuvottelupöydissä suomalainen sinisilmäisyys on hävinnyt yhdysvaltalaisten yritysjuristien ammattitaidolle. He osaavat eliminoida riskit ja varmistaa edut omille osakkeenomistajilleen. Meillä taas on luotettu siihen, että pelkkä investointi itsessään pelastaa talouden.

Datakeskusten suorat hyödyt Suomelle ovat kuitenkin usein laihoja. Ne kuluttavat valtavasti energiaa, mutta niiden työllisyysvaikutus on rakennusvaiheen jälkeen pieni ja verojalanjälki kevyt. Jos sähköjärjestelmän rakentaminen ja ylläpito jäävät kansalliseksi rasitteeksi, mutta voitot valuvat ulkomaille, yhtälö on kestämätön.

Suomen ei pidä sulkea ovia investoinneilta, mutta meidän on opittava hinnoittelemaan resurssimme oikein. Puhdas sähkö on tulevaisuuden kalleinta raaka-ainetta. Se ei ole hyväntekeväisyyttä, jota jaetaan maailman rikkaimmille yhtiöille suomalaisten sähkölaskujen kustannuksella.

Meidän on vaadittava investoinneilta enemmän kuin pelkkiä kauniita juhlapuheita. Halpa sähkö on kansallisomaisuuttamme, ja sen hyötyjen on jäätävä ensisijaisesti suomalaiselle yhteiskunnalle.

10 000 megawatin illuusio – Analyysi tuulivoiman tammikuusta

Energiapoliittisessa keskustelussa toistuu usein luku 10 000 megawattia – se on Suomen tuulivoimakapasiteetin maaginen raja, jota lähestyttiin vuoden 2026 alussa. Tammikuun toteutunut tuotantodata paljastaa kuitenkin luvun takana olevan karun tilastollisen todellisuuden: nimellisteho ja käytettävissä oleva teho ovat kaksi täysin eri asiaa.

Kun analysoimme tammikuun tuotantokäyrää, havaitsemme kolme kriittistä lukua, jotka jokaisen huoltovarmuudesta vastaavan tulisi sisäistää:

1. Kapasiteettitekijän romahdus Tammikuun keskituotanto asettui noin 2 560 megawattiin. Tämä tarkoittaa, että koko valtavasta investointikannasta saatiin käyttöön keskimäärin vain noin 27 prosenttia. Vaikka tuulivoima on kustannustehokasta silloin kun tuulee, järjestelmätasolla joudumme pitämään yllä rinnakkaista kapasiteettia lähes 75 prosentille ajasta.

2. Kuolemanlaakso 20.–25. tammikuuta Kaikkein vaarallisin havainto on kuukauden loppupuolella nähty viiden vuorokauden jakso. Tuolloin tuotanto painui arviolta alle 500 megawattiin. Kyseessä ei ollut lyhyt hetki, vaan 120 tunnin jakso, jolloin lähes 95 % tuulivoimakapasiteetista oli poissa käytöstä. Kun tämä yhdistyy tammikuun pakkashuippuihin, jolloin kulutus nousee yli 13 000 megawatin, syntyy valtava kuilu, jota ei pelkällä kysyntäjoustolla kuitata.

3. Volatiliteetin hinta Kuukauden sisällä tuotanto heilahti 6 500 megawatista lähes nollaan. Tällainen volatiliteetti (vaihtelu) aiheuttaa sähköverkkoon valtavia rasituksia ja hintapiikkejä. Analyyttisesti tarkasteltuna tuulivoiman "nollapäästöisyys" on osittain näennäistä, jos sen vastapainoksi joudutaan käynnistämään nopeasti säädettäviä, usein fossiilisia varavoimalaitoksia tai luottamaan kalliiseen tuontienergiaan.

Johtopäätös: Tammikuu 2026 osoitti, että Suomen sähköjärjestelmä kärsii vakavasta "tehovajeen riskistä", jos tuulivoiman rakentamista ei tasapainoteta investoinneilla vakaaseen perusvoimaan ja ennen kaikkea suuren mittaluokan energiavarastoihin.

Meidän on lopetettava tuulivoiman tarkastelu pelkkänä vuosittaisena energiantuotantona (GWh) ja alettava puhua todellisesta järjestelmävarmuudesta (MW). Tammikuun luvuilla laskettuna tuulivoiman luotettavuusarvo talven kriittisimpinä hetkinä oli lähes nolla. Se on riski, jota moderni teollisuusvaltio ei voi pitkään kantaa.

Tuulivoiman "halpa" hinta on suuri huijaus

Sähkönkäyttäjät joutuvat maksamaan sääriippuvaisen tuotannon kalliit seuraukset.

Meille on pitkään väitetty, että tuulivoima on halvinta ja nopeinta sähköntuotantoa. Se on kuitenkin laskuvirhe, joka tulee sähkönkuluttajille kalliiksi. Tuulivoiman todellinen hinta on piilotettu sähkölaskun muihin riveihin, kuten siirtomaksuihin ja veroihin.

Kun sähköjärjestelmään lisätään säästä riippuvaista tuotantoa, sähköverkkoa on pakko laajentaa ja tasapainottaa jatkuvasti. Nämä ovat valtavia kuluja, joita tuulivoimayhtiöt eivät itse maksa. Sen sijaan kantaverkkoyhtiöt perivät nämä "järjestelmäkustannukset" suoraan meiltä tavallisilta käyttäjiltä. Tuulivoiman halpuus on siis vain silmänlumeetta, joka perustuu siihen, että kalliit sivukulut on ulkoistettu muiden maksettavaksi.

Ei halpaa eikä nopeaa

Jos lasketaan mukaan kaikki tuulivoiman vaatimat investoinnit – kuten säätövoima tyyniä päiviä varten ja verkon vahvistaminen – se on todellisuudessa yhtä kallista kuin ydinvoima. Myöskään puheet nopeudesta eivät pidä paikkaansa. Esimerkiksi merituulivoiman rakentaminen lupineen voi viedä jopa 20 vuotta.

Kenen pitäisi maksaa?

Nykyinen järjestelmä on epäreilu. Tuulivoiman ylikapasiteetti sotkee markkinat ja nostaa hintoja erityisesti silloin, kun sähköä tarvittaisiin eniten. On kestämätöntä, että tuottajat käärivät voitot talteen silloin kun tuulee, mutta jättävät järjestelmän ylläpitokustannukset ja tyynien päivien sähköpulan kuluttajien taakaksi.

Sitä saa, mitä tilaa – sähkömarkkinoiden riskit on tunnustettava

Viimeaikaiset sähkön hinnanpiikit on kuitattu julkisuudessa usein "poikkeuksellisilla sääolosuhteilla". On kuitenkin harhaanjohtavaa kutsua Suomen talvea poikkeustilaksi; se on säännöllinen ja ennustettava vuodenaika. Samoin tuulivoiman tuotannon romahtaminen ja lapojen jäätyminen kovilla pakkasilla on ilmiö, joka pitäisi olla jokaisen energiapäättäjän tiedossa.

Nykyinen energiapolitiikka on luonut vaarallisen ristiriidan. Houkuttelemme Suomeen kiihtyvällä tahdilla sähköintensiivistä teollisuutta, kuten datakeskuksia, ja kannustamme kansalaisia siirtymään sähköiseen lämmitykseen ja liikenteeseen. Samaan aikaan kuitenkin ajamme alas säätökelpoista perusvoimaa ja korvaamme sen sääriippuvaisella tuotannolla.

Jos energiajärjestelmä rakennetaan yhä vahvemmin tuulen ja auringon varaan, saamme juuri sitä mitä tilaamme: säästä riippuvaa sähköä ja rajusti heilahtelevia hintoja. Tämän talven yli selvitään vielä, mutta mitä tapahtuu, kun sääriippuvaisen tuotannon osuus kaksin- tai kolminkertaistuu?

Kriittisin hetki koittaa pitkien, tuulettomien pakkasjaksojen aikana. Silloin kotimainen tuotantovaje voi ylittää naapurimaiden siirtoyhteyksien kapasiteetin. Siinä vaiheessa tehopulasta ei enää selvitä pelkästään saunomisesta tinkimällä. Nykyiset akkuratkaisut tai kysyntäjoustot eivät pysty paikkaamaan useiden vuorokausien mittaisia tuotantovajeita.

Onkin syytä kysyä: onko järkevää energiapolitiikkaa kasvattaa sähkönkulutusta ja sääriippuvuutta yhtä aikaa, jos lopputuloksena säätövoimaa joudutaan rakentamaan valtion tuella ja veronmaksajien piikkiin?

Ehdotamme ratkaisuksi järjestelmäkustannusten reilumpaa kohdistamista. Jos sääriippuvainen tuotanto vastaisi itse omista järjestelmäkustannuksistaan, markkinat ohjautuisivat luonnostaan rakentamaan myös säädettävää voimaa ilman erillisiä tukihimmeleitä.

Sähkömarkkinoilla, kuten elämässä yleensäkin, lopputulos vastaa tehtyjä valintoja. Nyt on aika varmistaa, että tilaamme huoltovarmuutta emmekä vain toiveajattelua.

Kiitos onnitteluista

Hy.vin menee, mutta menköön.

Tuulivoiman elinkaarilupaus on murtumassa tekniseen ja taloudelliseen mahdottomuuteen

Tuulivoimakeskustelua on pitkään hallinnut optimistinen narratiivi 25–30 vuoden käyttöiästä ja lähes huoltovapaasta vihreästä energiasta. Haminan Mäkelänkankaan ja Lappeenrannan kaltaiset esimerkit kuitenkin paljastavat, että 2010-luvun alun voimalatekniikka on monin paikoin tullut tiensä päähän jo elinkaarensa puolivälissä. Kyse ei ole vain "huonosta tuurista", vaan teknisestä ja taloudellisesta systeemivirheestä.

Tekninen vanheneminen on nopeampaa kuin ennustettiin. Moderni tuulivoimala on äärimmäisen monimutkainen mekaaninen laitos, joka toimii jatkuvassa dynaamisessa rasituksessa. 2010-luvun taitteen voimalat edustavat sukupolvea, jossa komponenttien, kuten päälaakereiden ja vaihteistojen, kestoikäarviot on tehty teoreettisten mallien pohjalta. Käytäntö on osoittanut, että värinä, kosteus ja vaihtelevat kuormitukset syövät materiaaleja ennakoitua nopeammin.

Kun kriittinen komponentti pettää kymmenen käyttövuoden jälkeen, omistaja kohtaa "varaosaloukun". Valmistajat ovat siirtyneet massiivisiin 5–10 megawatin voimaloihin, jolloin vanhojen, pienempien mallien osien valmistus on lopetettu tai niiden hinnat ovat nousseet kestämättömiksi.

Rahoitusmallit eivät kestä tyhjäkäyntiä. Monet vanhemmat puistot on toteutettu erillisissä hankeyhtiöissä, joiden talous on viritetty optimaalisen tuotannon varaan. Kun Lappeenrannan kaltaisessa kohteessa voimala seisoo vuosia rahoituksen puutteen vuoksi, se on selvä merkki siitä, ettei yhtiöillä ole puskuria suuriin peruskorjauksiin. Jos korjausinvestoinnin takaisinmaksuaika ylittää voimalan jäljellä olevan (ja epävarman) eliniän, investointipäätöstä ei synny.

Tämä johtaa "zombi-voimaloiden" syntyyn: maisemaa täyttävät teolliset monumentit, jotka eivät tuota sähköä, mutta joita ei myöskään ole varaa purkaa.

Vastuu on kannettava myös purkuvaiheessa. Energiasiirtymä ei voi olla vain uusien lupauksien rakentamista; se on myös kykyä hoitaa vanheneva infrastruktuuri kunnialla pois. Jos voimala ei ole tuottanut sähköä vuosiin, sen status muuttuu energiantuotantolaitoksesta teollisuusjätteeksi. Nykyinen lainsäädäntö ja purkuvakuuskäytännöt ovat olleet 2010-luvulla liian löysiä, mikä jättää riskin maanomistajien ja kuntien harteille.

On aika vaatia tuulivoima-alalta rehellisyyttä: jos 30 vuoden käyttöikä ei toteudu, on purkutöiden ja maisemoinnin tapahduttava välittömästi tuotannon loputtua. Vastuullinen vihreä siirtymä ei jätä jälkeensä raunioita.

On aika puhua tuulivoimateollisuusalueista niiden oikeilla nimillä

Julkisessa keskustelussa on jo pitkään vallinnut tapa kutsua massiivisia energiantuotantokeskittymiä harhaanjohtavalla nimellä: tuulipuisto. Sana on nerokas markkinointitermi, mutta se antaa vääristyneen kuvan todellisuudesta. On tullut aika kutsua asioita niiden oikeilla nimillä – kyse on tuulivoimateollisuusalueista.

Sana "puisto" tuo ihmismieleen virkistysalueen, polkuja ja luonnonrauhaa. Tuulivoimahankkeilla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä puistojen kanssa. Kun metsään rakennetaan satoja tonneja painavia betonisia perustuksia, kymmeniä kilometrejä raskaan liikenteen kestäviä teitä ja massiivisia sähköasemia, alkuperäinen luonto katoaa. Tilalle nousee raskas teollinen infrastruktuuri.

Miksi terminologialla on merkitystä? Koska kieli ohjaa päätöksentekoa. Jos puhumme "puistosta", sivuutamme helpommin hankkeiden vakavat sivuvaikutukset:

• Luontokato: Alueiden pirstoutuminen ja metsän raivaaminen teolliseen käyttöön.
• Melu ja välke: Teollinen melu, joka kantaa kilometrien päähän ja rikkoo hiljaisuuden.
• Maiseman teollistuminen: Satojen metrien korkuiset terästornit hallitsevat horisonttia tavalla, jota mikään "puisto" ei tekisi.

Kukaan ei kutsuisi avolouhosta "kivipuistoksi" tai paperitehdasta "paperipuistoksi". Silti tuulivoiman kohdalla hyväksymme tämän kielellisen kaunistelun. Emme voi käydä rehellistä keskustelua vihreästä siirtymästä, jos emme suostu näkemään sen hintaa.

Energiantuotanto on välttämätöntä, mutta sen ei pitäisi vaatia totuuden piilottamista kauniiden sanojen taakse. Tuulivoima on teollisuutta, ja teollisuusalueet kuuluvat teollisuudelle varatuille paikoille – ei keskelle koskemattominta luontoamme puiston nimellä naamioituna.

Nimi on enne. Aloitetaan rehellisyys terminologiasta.

Nautitaan näistä sähköttömistä pakkaspäivistä – luonto kiittää!

Onpa kerrassaan virkistävää seurata, kuinka suomalainen energiapolitiikka kantaa hedelmää juuri nyt, kun mittari näyttää talvisia kolmenkymmenen asteen lukemia. Saamme nauttia harvinaislaatuisesta hiljaisuudesta, kun tuulivoimalat seisovat uljaasti ja liikkumattomina kuin suuret valkoiset taideteokset tyynessä pakkassäässä. On suorastaan nerokasta, miten olemme rakentaneet järjestelmän, joka antaa meidän levätä ja keskittyä olennaiseen – kuten villapaitojen kerrostamiseen ja kynttilänvalon tunnelmaan – juuri silloin, kun tuuli ei satu suosimaan.

Tämä pörssisähkön hintojen huima nousukiito on myös loistava tapa harjoittaa kansalaisten paineensietokykyä ja taloustaitoja. Mikä olisikaan jännittävämpää kuin seurata sähkösovellusta kuin jännitysnäytelmää ja odottaa sitä loppuhuipennusta, jossa yksi ydinreaktori päättää pitää ansaitun vapaapäivän. Sellainen pieni toimintahäiriö olisi juuri se kirsikka tämän jäisen kakun päälle, jotta saisimme todella tuntea sähkön todellisen arvon lompakoissamme. On suorastaan positiivista, ettei meitä rasiteta tylsällä, säävarmalla ja maltillisen hintaisella energialla, joka tekisi arjesta aivan liian ennakoitavaa ja harmaata.

On ilo nähdä, miten hienosti olemme siirtyneet sattumasähkön aikaan, missä jokainen lämmin suihku on pieni voitto ja jokainen pyörivä sähkömittari on merkki jostain suuremmasta ihmeestä. Nautitaan näistä jäätyneistä lavoista ja kalliista tunneista, sillä tämähän on juuri sitä modernia vapautta, jota olemme tavoitelleet. Toivottavasti tämä lämmin tunnelma riittää pitämään kodit sulina, vaikka patterit olisivatkin päättäneet noudattaa tuulivoiman maltillista linjaa.

Donald Trump -känni

DONALD TRUMP-KÄNNI
(kansanomainen nimitys)

Humalatila, jossa puhutaan sitä, mitä sylki suuhun tuo.

Puhe on tauotonta, äänekästä ja itsevarmaa.

Mukana ovat isot eleet, toistuvat vakuuttelut sekä voimakas tarve korostaa omaa erinomaisuutta.

Faktojen ja mielipiteiden välinen raja hämärtyy merkittävästi.

Seuraavana päivänä puheet perutaan, lausuntoja täsmennetään, ja tapahtuneesta syytetään naapurivaltiota.

Suomi on hätää kärsimässä heti, kun talvi alkaa muistuttaa talvea

Viime päivien uutiset ovat täyttyneet hätäisistä varoituksista: Sallassa paukkuu -35 astetta, ja jopa Helsingissä on mitattu yli 25 asteen pakkaslukemia. Meteorologin ennuste koko helmikuun jatkuvasta kylmyydestä ei ole vain sääilmoitus – se on vakava testi suomalaisen yhteiskunnan kestävyydelle, ja näyttää siltä, että olemme reputtamassa kurssin.

Infrastruktuuri on rakennettu "haaleille" talville

On suorastaan kiusallista, että "talven ihmemaana" tunnettu maa menee polvilleen heti, kun mittari laskee lukemiin, jotka olivat vielä muutama vuosikymmen sitten täysin normaaleja. Pientalojen putkirikot ja hyytyvä liikenne kertovat karua kieltä siitä, että varautuminen on unohtunut ilmaston lämmetessä. Rakennamme ja huollamme infraamme ikään kuin eläisimme Keski-Euroopassa, ja nyt maksamme siitä hintaa halkeilevina putkina ja jäätyvinä koteina.

Energiapaletti on tuuripeliä

Kaikkein kriittisin ongelma paljastuu kuitenkin sähkölaskussa. Kuten ennusteet kertovat, kova pakkasjakso kulkee käsi kädessä tyynen korkeapaineen kanssa. Tämä tarkoittaa, että samalla kun lämmitystarve räjähtää käsiin, tuulivoima – tuo vihreän siirtymän ylistetty pelastaja – tuottaa pyöreän nollan.

On kestämätöntä, että pörssisähköasiakkaat joutuvat jännittämään ensi viikon hintoja kuin uhkapelissä. Yhteiskunnan perustoimintojen, kuten kodin lämpimänä pitämisen, ei pitäisi olla riippuvaista siitä, sattuuko tuulemaan vai ei. Tarvitsemme kipeästi lisää säävarmaa perusvoimaa, jotta emme ole sään armoilla joka kerta, kun arktinen ilmamassa valuu rajan yli.

Lapin ja etelän välinen kuilu

On myös kuvaavaa, että kun etelässä uutisoidaan "peräti" 25 asteen pakkasista ikään kuin kyseessä olisi maailmanloppu, pohjoisessa on totuttu elämään näissä olosuhteissa ilman otsikoita. Tämä kertoo jotain olennaista suomalaisen median ja päätöksenteon keskittymisestä: ongelma on todellinen vasta, kun se tuntuu kehätien sisäpuolella.

Johtopäätös

Nyt mitattavat lukemat eivät ole poikkeustila, vaan muistutus siitä, missä maantieteellisessä sijainnissa elämme. Jos helmikuu jatkuu yhtä kylmänä, on korkea aika lopettaa päivittely ja aloittaa todellinen varautuminen. Meillä ei ole varaa rakentaa maata, joka pysähtyy joka kerta, kun talvi päättää näyttää voimansa.

Jämskätyksestä elämäniloon

On aika kääntää uusi lehti kaupunkimme historiassa. Liian pitkään olemme tyytyneet vain "jämskättämiseen" – tuohon kotoisaan, mutta hieman verkkaiselta kalskahtavaan olotilaan. Jos kaupungin nimi muutettaisiin rohkeasti Himokseksi, emme vaihtaisi vain nimeä kartalla, vaan koko kaupungin sykkeen.

Kun ihmistä himottaa, hänessä on virtaa, tavoitteita ja paloa elämää kohtaan. Se on positiivinen ja energinen voima! Se tarkoittaa, että meillä himottaa ulkoilla puhtaassa luonnossa, himottaa rakentaa uutta ja himottaa kohdata toisiamme.

Himos ei olisi vain laskettelurinne, vaan mielentila. Se olisi lupaus siitä, että täällä asiat eivät vain tapahdu, vaan niitä halutaan tapahtuvan. Tehdään Jämsästä paikka, jossa kukaan ei enää tyydy vain oleilemaan, vaan jokainen saa nauttia elämän nälästä – eli aidosta himotuksesta!

Sähkömarkkinat pakkasella – tuulivoima jätti kuluttajan kylmäksi

Viime viikkojen sähkölaskut ovat olleet monelle suomalaiselle karua luettavaa. Pörssisähkön keskihinta on tammikuussa tuplaantunut viime vuoteen verrattuna, ja yksittäiset kymmenien senttien hintapiikit ovat tehneet saunomisesta ja pyykinpesusta luksusta. Fingridin asiantuntijoiden selitykset jäätävistä tuulivoimalan siivistä ja tyynistä pakkaspäivistä paljastavat sähköjärjestelmämme pelottavan haavoittuvuuden.

On kestämätön tilanne, että pohjoisessa maassa sähkön hinta karkaa käsistä juuri silloin, kun sitä eniten tarvitaan. Meille on myyty tuulivoimaa ratkaisuna vihreään siirtymään ja halpaan energiaan. Nyt kuitenkin näemme, että kun pakkanen paukkuu ja yhteiskunta tarvitsee lämpöä, tuulivoima on kirjaimellisesti jäässä. Jos tuotantomuoto vaatii toimiakseen "oikeanlaista" säätä, se ei voi olla sähköverkkomme selkäranka ilman riittävää ja varmaa säätövoimaa.

Viime vuonna nautimme edullisesta sähköstä, mutta se taisi olla vain silmänlumetta. Nyt futuurit lupaavat helmikuulle jopa 14 sentin hintoja, mikä kertoo siitä, ettei kyse ole vain hetkellisestä häiriöstä. Sähkömarkkinoiden logiikka, jossa kallein tuotantomuoto määrää hinnan kaikille, tuntuu kuluttajan näkökulmasta epäreilulta – varsinkin kun sähkökattilat ja muu teollisuus lisäävät yöllistäkin kysyntää entisestään.

On kysyttävä, olemmeko rakentaneet sähköjärjestelmän, joka toimii vain kesäisessä myötätuulessa? Suomi tarvitsee säävarmaa perusvoimaa ja ratkaisuja tuulivoiman jäätymisongelmiin ennen kuin seuraava pakkasjakso tyhjentää kotitalouksien pankkitilit. Sähkön hinnan ei pitäisi olla säästä kiinni maassa, jossa talvi ei tule yllätyksenä kenellekään muulle kuin energiantuottajille.

Jämsän on aika seurata aikaansa – muutetaan kaupungin nimi Himokseksi

Suomi on täynnä kuntia, joiden nimet eivät sano keskivertokansalaiselle mitään. Meillä täällä Keski-Suomessa on kuitenkin käsissämme brändi, joka on tunnetumpi kuin itse kaupunki. On aika kohdata tosiasiat: suuri osa suomalaisista tietää tasan tarkkaan, missä on Himos, mutta Jämsän sijaintia joudutaan arpomaan kerta toisensa jälkeen.

Tästä saatiin vastikään herkullinen, joskin hämmentävä esimerkki televisiosta. Kun visailuohjelmassa kysyttiin H-kirjaimella alkavia Suomen kuntia, vastaus tuli apteekin hyllyltä: ”Himos!” Vaikka vastaus oli teknisesti väärä, se oli henkisesti täysin oikeassa. Ihmisten mielikuvissa me asumme ”Himoksella”.

Miksi me taistelemme tätä vastaan? Miksi kulutamme verovaroja ja markkinointieuroja sen selittämiseen, että ”Jämsä on se kaupunki siinä Himoksen vieressä”?

Jos Jämsän kaupunki muuttaisi nimensä virallisesti Himokseksi, hyödyt olisivat kiistattomat:

• Tunnettavuus nousisi pilviin: Emme olisi enää yksi harmaa kunta muiden joukossa, vaan kansainvälisesti tunnettu matkailubrändi jo nimemme puolesta.
• Elinvoima ja investoinnit: Yritykset haluavat sijoittua paikkoihin, jotka ihmiset tuntevat. Himos on synonyymi kasvulle ja vapaa-ajalle.
• Matkailijoiden helpotus: Navigaattoriin ei tarvitsisi enää kirjoittaa kohdetta ja kuntaa erikseen. Himos olisi koti, kohde ja kaupunki samassa paketissa.

Joku saattaa sanoa, että menetämme historiamme, huopatossut ja paperitehtaat. Mutta eivät ne mihinkään katoa – ne vain sijaitsevat jatkossa Suomen dynaamisimmassa kaupungissa nimeltä Himos. Jos kerran TV-visailuissakin kansa tietää meidät H-kirjaimesta, niin vastataan huutoon.

Tehdään rohkea päätös ja laitetaan Jämsä kerralla maailmankartalle. Ei enää selittelyjä, vaan suoraan Himokselle!

Tuumataas tovi... Täytyy kysyä, mitä mieltä vaimo on.

Ihmisten yörauha ja elämänlaatu on turvattava tuulivoimarakentamisessa

Tuulivoima on keskeinen osa vihreää siirtymää, mutta sen rakentaminen ei saa tapahtua asukkaiden terveyden ja elämänlaadun kustannuksella. Viime aikoina käyty keskustelu suurten tuulivoimahankkeiden vaikutuksista on nostanut esiin kriittisen kysymyksen siitä, miten määritellään riittävä suoja meluhaittoja vastaan. Monissa kunnissa onkin herätty siihen, että pelkät valtakunnalliset ohjearvot eivät välttämättä riitä turvaamaan asukkaiden yöunta ja asumisviihtyvyyttä, minkä vuoksi tiukempien paikallisten periaatteiden asettaminen on tullut välttämättömäksi.

Keskeisin tekijä tässä keskustelussa on melutaso, sillä tutkimukset osoittavat häiriintyvyyden nousevan voimakkaasti, kun melutaso asuinrakennusten ulkopuolella ylittää 35 desibeliä. Tämä raja on huomattavasti perustellumpi kuin perinteinen 40 desibelin ohjearvo, sillä kyse on nimenomaan ihmisen kyvystä palautua ja nukkua rauhassa ilman teollisen äänen aiheuttamaa rasitusta. Jotta asukkaiden luottamus päätöksentekoon säilyy, on välttämätöntä, että melumallinnukset tilataan riippumattomilta asiantuntijoilta jo kaavoitusvaiheessa eikä niitä jätetä pelkästään hankekehittäjien omien arvioiden varaan. Samalla on huomioitava tuulivoimamelun sykkivä luonne, joka vaatii mallinnuksissa erityistä amplitudimodulaatiokorjausta.

Pelkkä meluraja ei kuitenkaan riitä, vaan nykyisten massiivisten, jopa 260 metriä korkeiden voimaloiden kohdalla tarvitaan selkeitä suojavyöhykkeitä. Vähintään 1200 metrin etäisyys vakituiseen ja loma-asutukseen on välttämätön minimi turvaetäisyyden varmistamiseksi. On myös kestämätöntä, jos hankkeita yritetään ajaa läpi vaihtoehdoilla, jotka eivät täytä asetettuja vaatimuksia. Jos suunniteltu hanke ei sovellu paikallisiin periaatteisiin, on päättäjien uskallettava valita joko merkittävästi pienempi toteutustapa tai luovuttava hankkeesta kokonaan paikallisten asukkaiden eduksi.

Oikeudenmukainen tuulivoimarakentaminen edellyttää myös taloudellista vastuunkantoa. Tuulivoimayhtiöiden on kyettävä esittämään purkuvakuudet ja solmimaan selkeät haittakorvaussopimukset vaikutusalueen maanomistajien kanssa jo ennen kaavaehdotusten hyväksymistä. Vihreä siirtymä onnistuu vain, jos se on sosiaalisesti hyväksyttävää ja jos siinä uskalletaan asettaa ihminen ja lähiympäristön rauha teollisen tuotannon edelle. Tiukka 35 desibelin raja ja selkeät pelisäännöt ovat tässä keskustelussa tärkeimmät oikeudenmukaisuuden mittarit.

Jäätyneet tuulivoimalat kurittavat sähkönkäyttäjän lompakkoa

Suomessa on tänä tammikuuna saatu kallis opetus sähköjärjestelmämme haavoittuvuudesta, kun tuulivoimaloiden siivet ovat jäätyneet poikkeuksellisen pahasti. Vaikka tuulivoimaa on rakennettu maahamme vauhdilla, sääolosuhteet ovat osoittaneet, ettei pelkkä myllyjen määrä takaa halpaa sähköä. Esimerkiksi viime sunnuntaina jäätyminen leikkasi tuotannosta pois yli puolet: menetys oli niin valtava, että se vastasi teholtaan kahta Loviisan ydinvoimalaa. Kun valtava määrä odotettua sähköä jää puuttumaan markkinoilta, lopputulos näkyy välittömästi jokaisen pörssisähköä käyttävän laskussa.

Sähkön hinta on kivunnut tällä viikolla paikoin jopa yli 40 senttiin kilowattitunnilta, mikä on kohtuuton hinta tavalliselle kuluttajalle. Tilanne on hankala, sillä jäätävä tihku ja alijäähtyneet pilvet tarttuvat voimaloiden lapoihin juuri silloin, kun ilma on kosteaa ja lämpötila sahaa nollan molemmin puolin. Jää muuttaa siipien muotoa niin, ettei tuuli saa niitä enää pyörimään, ja lopulta voimalat seisovat paikallaan, vaikka tuulta riittäisikin. Meteorologien mukaan helpotusta ei ole heti luvassa, sillä kireä pakkanen ja tyyni sää pitävät jään tiukasti kiinni rakenteissa. Tämä tilanne muistuttaa meitä siitä, että tarvitsemme tuulivoiman rinnalle vakaata sähköntuotantoa, joka ei hyydy pakkasen ja jään keskellä. Nykyinen epävarmuus ja hintojen raju heilunta tulevat suomalaisille turhan kalliiksi.

Muuan mies Rissanen

Olipa kerran muuan mies nimeltä Rissanen. Hän oli Savossa isossa tehtaassa trukkikuskina. Hänen edeltäjänsä oli ollut palkintosijoilla Idolsissa. Kerran sinne isoon tehtaaseen tuli George Bush vierailulle ja johtaja esitteli hänelle paikkoja. Kun Bush huomasi Rissasen, hän sanoi: - Moro Rissanen, mitäs äijä Johtaja ihmetteli tuota ja kysyi Rissaselta, mistä tämä voi Bushin tuntea. Ja siihen Rissanen vastasi, että ollaan yhdessä käyty muutama kerta golfaamassa.

Myöhemmin Putin tuli tehtaaseen vierailulle ja johtaja esitteli tälle paikkoja, jolloin Putin huomasi Rissasen ja huusi: - Moro Rissanen, mitäs äijä? Ja johtaja oli ihan äimänä, että mistäs toi Rissanen voi Putininkin tuntea? Johon Rissanen vain sanoi: Käytiin joskus pari-kolme kertaa yhdessä kylpylöissä.

Sitten Rissanen sanoi, että tunnen minä muuten Paavinkin. Tuota johtaja ei sentään uskonut ja ehdotti Rissaselle, että lähdetään Vatikaaniin. Se kumpi on oikeassa, maksaa matkat.

Vatikaanissa he menivät sitten katsomaan, kun Paavi piti puhettaan. He seisoivat ihan takarivissä, mutta Paavi huomasi heidät silti ja huusi: Moro Rissanen! Tuu tänne pitämään puhetta mun kanssani!

Ja niinpä Rissanen meni ja kun hän tuli takaisin, hän löysi johtajan tajuttomana lattialta. Hän elvytti johtajan ja kysyi: - Ei kai se nyt noin kamalaa ollut, että minä Paavin tunnen? Johtaja sanoi, että ei se niin kamalaa ollut, mutta tossa oli pari kiinalaista jotka kysyivät, että kuka tuo pipopäinen jätkä tossa Rissasen vieressä on?

Eduskunnan pikkujoulut – missä käytöstavat katoavat ja anteeksipyyntö on pelkkä temppu

Eduskunnassa on puhuttu viime aikoina tärkeästä asiasta: kansanedustajien huonosta käytöksestä avustajia kohtaan. Erityisesti pikkujoulujen aikaan näyttää siltä, että arvostettu työpaikka muuttuu hiekkalaatikoksi.

Tässä on kolme syytä sille, miksi tämä ongelma jatkuu vuodesta toiseen:

1. Valta ja alkoholi ovat huono yhdistelmä

Eduskunnassa on tiukka hierarkia eli arvojärjestys. Kun työ on stressaavaa, jotkut kansanedustajat purkavat pahaa oloaan niihin, jotka ovat heidän alapuolellaan – eli avustajiin.

Pikkujouluissa tilanne pahenee. Kun alkoholi nousee päähän, monen edustajan arvostelukyky katoaa. Silloin he saattavat sanoa ilkeitä asioita tai kommentoida toisen ulkonäköä sopimattomasti. On hämmästyttävää, miten viisas ihminen voi muuttua hölmöksi heti, kun lasissa on glögiä.

2. "Anteeksi"-sana on kuin taikatemppu

Eduskunnassa on keksitty tapa, jolla ikävät teot pyyhitään pois. Se on "anteeksipyyntö", joka ei oikeasti tarkoita mitään. Kun media painostaa edustajaa, hän sanoo: "Pyydän anteeksi, jos joku on pahoittanut mielensä."

Tämä ei ole oikea anteeksipyyntö. Siinä edustaja ei myönnä tehneensä väärin, vaan syyttää muiden tunteita. Se on kuin yrittäisi pestä öljytahran pelkällä vedellä: tahra jää, mutta näyttää siltä, että jotain on yritetty tehdä.

3. Maanantaina kaikki on unohdettu

Tutkimukset ja kokemukset osoittavat, että eduskunnassa vallitsee kummallinen muistisairaus. Viikonloppuna tapahtunut sekoilu on maanantaina jo pyyhitty pois mielistä.

Virallisesti sanotaan, että huono käytös on "täysin hyväksymätöntä". Käytännössä mikään ei kuitenkaan muutu. Kansanedustajat jatkavat työtään kuin mitään ei olisi tapahtunut, ja avustajat joutuvat vain kestämään tilanteen.

Yhteenveto: On surullista, että Suomen tärkeimmässä rakennuksessa ei osata käyttäytyä. Sivistynyt käytös ei pitäisi loppua siihen, kun juhlat alkavat. Avustajat ansaitsevat kunnioitusta, eivätkä vain tyhjiä sanoja seuraavana päivänä.

Hirsirakennuksen tuleva käyttö tekoälyllä visioituna

Sain haasteen ja sen tarkoituksena oli visioida, mihin rakennuksen hirsiä voisi käyttää tulevaisuudessa. Ja laitoin Google Geminin töihin, käskyttää piti. Ja kuva muutti muotoaan....

Poista risukko

Poista kuvan oikeasta laidasta risukko

Tee rakennuksen isojen ovien kohdalle isot ikkunat

Tee kokokorkeat ikkunat

Tee oikeanpuoleisen oven kohdalle iso ikkuna

Maalaa vasen kulma valkoiseksi

Sijoita rakennus rantakalliolle

Laita rakennuksen taakse rantakallio ja eteen vettä

Saunakylän saunat

Ohessa YouTube -videolla Saunakylät saunat. Kuvina on käytetty joko vanhoja tai uusia kuvia.

Saunakylä II - Kuvia Saunakylästä YouTube

Kuvia Saunakylästä, linkki YouTube videoon

Tuulivoiman kultakuume on ohi – realiteetit iskivät vasten kasvoja

Ruotsista kantautuvat uutiset ovat karua luettavaa: tuulivoimabuumi, jonka piti kantaa meidät vihreään tulevaisuuteen, on ajanut päin seinää. Kun uusia hankkeita ei enää synny ja vakiintuneet yhtiöt, kuten Kalix Wind, kaatuvat konkurssiin, on aika kysyä, mitä opittavaa meillä on tästä Suomessa.

Investointien historiallinen romahdus

Green Power Swedenin tuoreet luvut paljastavat karun totuuden. Ruotsissa on nähty kolme peräkkäistä neljännestä, jolloin uusia investointipäätöksiä ei ole juuri tehty. Viimeisimmällä neljänneksellä julki tuli vain yksi pieni hanke. Kyseessä ei ole mikään pieni notkahdus, vaan markkinan lähes täydellinen pysähtyminen.

Suomi seuraa perässä

Meillä Suomessa tilanne näyttää pelottavan samankaltaiselta. Vaikka vuonna 2025 valmistuu vielä merkittävä määrä kapasiteettia, vuosi 2026 ammottaa tyhjyyttään. Jos Ruotsissa kaksi suurta yhtiötä kaatuu kannattavuusongelmiin, on vain ajan kysymys, milloin vastaava pudotuspeli alkaa toden teolla meillä.

Miksi kupla puhkesi?

Tuulivoiman ongelma on se, että se on äärimmäisen herkkä markkinoiden heilahteluille:

• Kustannusten nousu: Korkojen nousu ja rakennuskustannusten kallistuminen ovat tehneet monista vanhoista laskelmista paperia.
• Kannattavuus: Sähkön hinnan valtava vaihtelu tekee investoinneista riskialttiita. Kun tuulee, sähkö on halpaa – välillä jopa miinusmerkkistä – mikä syö tuottajien katteet.
• Poliittinen epävarmuus: Sääntely ja lupaprosessit eivät ole pysyneet muuttuvan maailman tahdissa.

Onko Plan B olemassa?

Ruotsin kriisi on varoittava esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun energiapolitiikka rakennetaan liiaksi yhden kortin varaan ilman riittävää taloudellista puskuria. Emme voi rakentaa yhteiskunnan perusinfraa pelkän optimismin varaan.

Nyt on aika pysähtyä ja miettiä, miten varmistamme energiansaannin ja investointien jatkuvuuden myös silloin, kun markkinaturbulenssi iskee. Tuulivoima on tärkeä osa palapeliä, mutta se ei saa olla koko kuva – varsinkaan jos se kuva on nyt murenemassa.

Saunakylä, Jämsä - Esittelyvideo

Joutessani rakentelin Saunakylän esittelyvideon.

 

Ruotsin sähkömarkkinat ovat varoittava esimerkki – negatiiviset hinnat eivät ole kenenkään etu

Viimeaikaiset luvut Ruotsin sähkömarkkinoilta (Affärsvärlden) ovat karua luettavaa. Ne osoittavat, että hallitsematon sääriippuvaisen tuotannon lisäys ilman vastaavaa kulutuksen kasvua tai varastointia on johtamassa sähköjärjestelmän rakenteelliseen kriisiin. On aika lopettaa puheet siitä, että negatiiviset sähkönhinnat olisivat merkki ”ilmaisesta energiasta”. Päinvastoin, ne ovat merkki rikkinäisestä markkinasta.

Negatiivisissa hinnoissa ei ole mitään positiivista. Kun sähkön hinta painuu pakkaselle, se tarkoittaa, että tuotantoa on säädettävä väkisin alaspäin tai siitä on maksettava kuluttajille. Tämä ei ole merkki tehokkuudesta, vaan hintakannibalisaatiosta. Tuulivoima syö tällöin oman kannattavuutensa, mutta samalla se tuhoaa kannustimet rakentaa välttämätöntä perusvoimaa, kuten ydin- ja vesivoimaa.

Tilanteen älyttömyys huipentuu niin sanottuihin tasapainotuspalveluihin. Vuonna 2025 Ruotsissa negatiivisten hintojen määrä laski hieman, mutta ei markkinoiden tervehdyttyä, vaan siksi, että tuulivoimantuottajille maksetaan nyt voimaloiden pysäyttämisestä. Samaan aikaan vesivoimaloissa juoksutetaan vettä ohi turbiinien korvausta vastaan. Maksamme siis tuottajille siitä, etteivät ne tuottaisi sähköä. Tämä on kansantaloudellista tuhlausta, joka lankeaa lopulta veronmaksajien ja kuluttajien maksettavaksi.

Erityisen huolestuttavaa on se, että tuulivoiman lisärakentaminen vain pahentaa ongelmaa. Esimerkiksi Vattenfallin Toledo-puistossa voimalat seisoivat vuonna 2024 peräti 17 prosenttia ajasta tuotannon rajoitusten vuoksi. Kun tuotanto ja sähkön vienti kasvavat samaan tahtiin, syntyy irvokas tilanne: Ruotsi vie ylijäämäsähköä ulkomaille pilkkahintaan samalla kun Skånen kaltaisilla alueilla kärsitään ajoittain huutavasta sähköpulasta.

Sähkömarkkinat tarvitsevat vakautta, ennustettavuutta ja perusvoimaa, joka ei ole riippuvaista säästä. Jos markkinahinnat eivät mahdollista investointeja säädettävään tuotantoon, olemme matkalla kohti järjestelmää, joka on kallis, epävarma ja täysin sään armoilla. Ruotsin tie on varoittava esimerkki: ilman helppoja ratkaisuja edessä on pitkä ja kallis korjausliike.

Maltti on katoava luonnonvara – keskustelukulttuurimme kaipaa suunnanmuutosta

Nykyaikaista keskusteluilmapiiriä leimaa huolestuttava ilmiö: kär kärjistyminen ja impulsiivinen reagointi. Olemme ajautuneet tilanteeseen, jossa rakentava vuorovaikutus jää usein kovaäänisen loukkaantumisen ja verbaalisen hyökkäävyyden jalkoihin. Kyse ei ole vain eriävistä näkemyksistä, vaan laajemmasta yhteiskunnallisesta haasteesta, joka liittyy keskittymiskykymme murenemiseen ja läsnäolon puutteeseen.

Digitaalinen ympäristö on muuttanut tapamme kohdata toisiamme. Kun vastapuoli on vain tekstiä näytöllä, inhimillinen yhteys ohenee ja kynnys koviin sanoihin madaltuu. On hämmentävää huomata, kuinka nopeasti keskustelu eskaloituu riidaksi, kun nopeat tunnereaktiot ohittavat harkinnan. Älypuhelinten aikakaudella meiltä vaaditaankin entistä tietoisempaa ponnistelua, jotta maltamme todella perehtyä muiden ajatuksiin ennen vastalauseen esittämistä.

Yksi keskeisimmistä ongelmista on ehdottomuus omien tunteiden ja oikeuksien suhteen. Jos omista mielipiteistään tekee loukkaamattomia, sulkeutuu samalla mahdollisuudelta oppia uutta tai löytää kompromisseja. Liiallinen suojautuminen erilaisten näkemysten aiheuttamalta epämukavuudelta estää aitoa vuoropuhelua ja syventää vastakkainasettelua.

Ratkaisu ei löydy muiden vaientamisesta, vaan itsetutkiskelusta ja kuuntelun taidosta. Meidän on palattava perusasioiden äärelle: annettava tilaa toisen puheenvuorolle ja hyväksyttävä se tosiasia, ettemme voi hallita muiden ajatuksia – ainoastaan omia reaktioitamme. Inhimillisyys ja sivistys punnitaan juuri niissä hetkissä, kun olemme eri mieltä.

Ensi kerralla, kun koet tarvetta vastata provokaatioon kiivaasti, kokeile pysähtymistä. Pieni hetki ennen reagointia voi säästää turhalta riidalta ja auttaa säilyttämään kunnioittavan yhteyden toiseen ihmiseen. Hiljaisuus ja harkinta eivät ole heikkoutta, vaan osoitus vahvasta itsetuntemuksesta ja tunneälystä.

Aito johtajuus syttyy sydämestä – Vaalitaan yhdistystoiminnan arvokasta luottamusta

Yhdistystoiminta on yhteisöllisyyden kaunein muoto. Se perustuu talkoohenkeen, yhteiseen intohimoon ja ennen kaikkea luottamukseen. Kun valitsemme yhdistykselle puheenjohtajan, emme anna hänelle vain nuijaa, vaan annamme hänelle avaimet ja vastuun yhteisömme tulevaisuudesta. Parhaimmillaan puheenjohtajuus on upea matka, jossa johtaja kasvaa yhdessä yhdistyksen kanssa.

Aito johtajuus on kuitenkin enemmän kuin pelkkä merkintä ansioluettelossa. Se on läsnäoloa, kuuntelua ja aitoa halua ymmärtää yhdistyksen arkea. Jotta yhdistys voi kukoistaa, se tarvitsee vetäjän, jolla on aikaa pysähtyä ja perehtyä siihen, mitä jäsenistö ja vapaaehtoiset todella tarvitsevat.

Johtajuus on palvelua ja mahdollistamista

Kun puheenjohtaja tuntee yhdistyksen juuret ja käytännön työn, hän pystyy tekemään päätöksiä, jotka kantavat hedelmää. Silloin hän ei ole pelkkä hallinnollinen kasvo, vaan moottori, joka antaa muille tilaa onnistua. CV-merkintä on hieno palkinto tehdystä työstä, mutta sen todellinen arvo syntyy vasta silloin, kun se on ansaittu aidoilla teoilla ja sitoutumisella.

Jotta voimme pitää yhdistyksemme elinvoimaisina, meidän on hyvä pysähtyä pohtimaan yhteistä parasta:

• Rohkeus katsoa peiliin: Jokainen vetäjä voi välillä kysyä itseltään: "Onko minulla juuri nyt annettavaa tälle yhteisölle?" Tämä pohdinta ei kumpua syyllisyydestä, vaan rakkaudesta lajia kohtaan.
• Vastuullinen luopuminen on sankariteko: Jos elämäntilanne muuttuu ja aika ei enää riitä, sivuun astuminen on suurin palvelus, jonka vetäjä voi yhdistykselle tehdä. Se on kypsä ja kunnioitettava päätös, joka antaa tilaa uudelle innolle ja energialle. Se ei ole luovuttamista, vaan viestikapulan ojentamista eteenpäin oikealla hetkellä.
• Merkityksellinen ansioluettelo: Haluamme, että tulevaisuuden johtajat voivat ylpeydellä kertoa kokemuksistaan. Se on mahdollista vain, jos olemme olleet mukana sydämellä, emme vain nimellisesti.

Annetaan yhdistykselle happea ja intoa

Yhdistys on elävä organismi, joka tarvitsee verta, happea ja välittämistä. Tarvitsemme vetäjiä, jotka seisovat jäsenten rinnalla ja ovat saavutettavissa. Kun puheenjohtajan sydän on mukana, se heijastuu kaikkeen: ilmapiiri paranee, asiat etenevät ja vapaaehtoiset tuntevat itsensä arvostetuiksi.

Tehdään yhdessä yhdistystoiminnasta paikka, jossa jokainen titteli on merkki aidosta sitoutumisesta. Kun kunnioitamme yhdistyksen tarkoitusta ja toisiamme, rakennamme yhteisöjä, jotka kestävät aikaa.

Tuulivoimaennusteet ovat epäonnistuneet pahasti

Viime aikoina tuulivoiman tuotantoennusteet ovat poikenneet merkittävästi todellisesta tuotannosta. Fingridin mukaan ennusteet perustuvat sääennusteisiin ja tuottajien omiin arvioihin, mutta ne eivät ole aina pitäneet paikkaansa.

Suuret erot ennusteissa: Esimerkiksi 9. tammikuuta ennuste odotti noin 2 780 megawatin tuotantoa, mutta todellinen tuotanto oli noin 5 700 megawattia. Ero oli lähes 3 000 megawattia, mikä vastaa melkein kahden Olkiluoto 3 -ydinvoimalan tehoa.

Vaikutus sähkön hintaan: Ennusteet vaikuttavat pörssisähkön hintaan. Jos sähköä ennustetaan olevan vähemmän kuin sitä todellisuudessa on, sähkön hinta voi nousta tarpeettoman korkeaksi. Tämä tarkoittaa, että kuluttajat saattavat maksaa sähköstä liikaa ennustevirheiden vuoksi.

Sähköjärjestelmän tasapainotus: Kun tuulivoimaa tulee ennustettua enemmän, ylimääräistä sähköä myydään eteenpäin ja sitä käytetään esimerkiksi kaukolämpöyhtiöiden sähkökattiloissa ja akkujen lataamiseen.

Haasteet: Tuulisuutta on vaikea ennustaa tarkasti yli vuorokautta etukäteen. Suomessa on jo niin paljon tuulivoimaa (yli 9 300 megawattia), että pienetkin muutokset tuulessa vaikuttavat sähköverkkoon valtavasti.

Miten tilannetta hallitaan? Fingrid päivittää ennusteita jatkuvasti 15 minuutin välein. Jos sähköverkossa on liikaa tai liian vähän sähköä, järjestelmää tasapainotetaan automaattisesti säädöillä, joita yritykset ovat tarjonneet markkinoille.

Yhteenveto: Vaikka ennusteet ovat välillä pahasti pielessä, sähköjärjestelmä pysyy pystyssä teknisten säätötoimien ja joustavan kulutuksen ansiosta. Ennustevirheet kuitenkin vaikeuttavat sähkön hinnan ennakoitavuutta.

Supervoima

 Olen insinööri, mikä on sinun supervoimasi?

Milloin Himos-Jämsän suuret reitistölupaukset muuttuvat todellisuudeksi?

Jämsässä on viime aikoina iloittu uusista laavuista. Hartusvuori, Kansanopisto, Toijala ja Morvan reitit taukopaikkoineen ovat tärkeitä lisäyksiä, mutta ne ovat vain pieni pintaraapaisu siitä, mitä meille on lupailtu. Jämsän kaupungilla on ollut jo useita vuosia tekeillä kunnianhimoinen Himos–Jämsä-ulkoilureitistöhanke, jonka tavoitteet asetettiin korkealle.

Hankkeen suunnitteluvaiheessa määritettiin peräti 168 kilometrin mittainen luontoliikuntareitistö, jonka oli tarkoitus tarjota laadukkaat puitteet eri käyttäjäryhmille. Erityisesti maastopyöräilijät nostettiin yhdeksi reitistön pääkäyttäjäryhmäksi. Tällä hetkellä luonnossa liikkuvan näkökulmasta tulokset ovat kuitenkin jääneet laihoiksi: olemme saaneet muutaman uuden makkaranpaistopaikan, mutta yhtenäinen, laadukas ja eri käyttäjäryhmät huomioiva reitistö puuttuu yhä.

Aika ajaa ohi – matkailu ja asukkaat kärsivät

Talvet ovat nykyisin lyhyitä ja hiihtokausi kestää parhaimmillaankin vain muutaman kuukauden. Kattavalle ja laadukkaalle ympärivuotiselle luontoliikuntareitistölle olisi huutava pula. Samaan aikaan monet muut matkailukaupungit ovat menneet meistä vauhdilla ohi tässä asiassa. Tämä ei ole vain harrastuskysymys, vaan se vaikuttaa suoraan Himos–Jämsän vetovoimaan matkailukohteena ja alueen talouteen.

Upeat laavut ovat hienoja, mutta ilman selkeää opastusta ja yhtenäistä polkuverkostoa ne jäävät irrallisiksi saarekkeiksi. Reittien alkupisteitä ja tarkkoja sijainteja on tällä hetkellä vaikea löytää maastosta puutteellisten merkintöjen vuoksi. Jotta niin paikalliset asukkaat kuin Himoksen turistitkin löytäisivät tiensä kohteille, on koko infrastruktuurin – niin polkujen kuin opasteidenkin – oltava kunnossa.

Kysymys kaupungille

• On hienoa, että rakenteita syntyy, mutta milloin saamme nauttia varsinaisesta lopputuloksesta? 
• Milloin paikkakunnalle saadaan se laadukas ja vetovoimainen luontoliikuntareitistö, joka huomioi eri käyttäjäryhmien tarpeet, kuten hankkeen suunnitteluvaiheessa on määritetty?

Jämsällä on kaikki potentiaali olla luontoliikunnan edelläkävijä. Nyt tarvitaan kuitenkin konkreettisia teitä ja selkeitä polkuja pelkkien suunnitelmien ja yksittäisten nuotiopaikkojen sijaan.

Kuvituskuva

Nuutinpäivän meluisa perinne on lääke talven pimeyteen

Tänään 13. tammikuuta vietetään nuutinpäivää. Monelle se on vain päivä, jolloin joulukuusi kannetaan ulos, mutta historiamme tuntee päivän huomattavasti värikkäämpänä ja merkityksellisenä taitekohtana. Nuutinpäivä ei ole pelkkä siivouspäivä, vaan se on joulun juhlakauden huipentuma, joka ansaitsisi tulla nähdyksi uudessa valossa.

Viikkojen ajan on nautittu ruuasta, juomasta ja muistettu niin vierailevia vainajia kuin talon haltijoitakin. Perinteisesti pyhä aika päätettiin iloiseen ja meluisaan juhlaan, jonka jälkeen arki sai taas alkaa. Vaikka nuutinpäivän paikka kalenterissa siirtyi 1700-luvulla tammikuun seitsemännestä nykyiselle paikalleen, sen ydin on säilynyt: se on yhteisöllinen puhdistusriitti.

Nuuttipukkiperinne, joka jatkui elävänä viime sotiin asti, on kiehtova osa suomalaista kansanperinnettä. Nokiin sotketut kasvot, tuohinaamarit, nurinpäin käännetyt nahkaturkit ja seipäät loivat hahmoja, jotka muistuttivat meitä elämän villistä ja arvaamattomasta puolesta. Kysymys ”Onko hiivoja jäljellä?” oli kutsu vieraanvaraisuuteen. Talon vauraus ja maine mitattiin siinä, miten se kohteli näitä outoja vieraita. Seinään piirretyt haarikan kuvat olivat kunniamerkkejä, joita kelpasi esitellä koko talven.

Tänä päivänä, kun monet kokevat yksinäisyyttä ja yhteisöllisyyden murenemista, voisimme ottaa oppia nuuttipukeista. Ennen vanhaan kulkueeseen liittyi ihmisiä matkan varrelta, ja pukkien keräämät ruuat nautittiin yhdessä kylän tansseissa. Joulunajan oljet kannettiin ulos porukalla, melun ja soiton saattelemana. Se oli kollektiivinen tapa sanoa hyvästit pimeydelle ja toivottaa työkausi tervetulleeksi.

Meiltä puuttuu nykyään tällaisia "veronmaksuja" naapureillemme – hetkiä, joissa jaamme kertyneen hyvän ja juhlimme yhdessä ennen arkeen palaamista. Nuutinpäivän perinne muistuttaa meitä siitä, että vieraanvaraisuus on hyve ja iloinen melu on paras tapa karkottaa talven synkkyys.

Ehkä ensi vuonna emme vain sammuta valoja hiljaisuudessa, vaan muistamme nuuttipukkien tavoin kiittää kuluneesta juhlasta ja kantaa "oljet ulos" hieman äänekkäämmin ja yhdessä muiden kanssa.

Tuulivoiman tieltä uhrataan luonto ja paikallisyhteisöt – milloin on sääntelyn vuoro?

Keskustelu tuulivoimasta toistaa samaa kaavaa niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Tuore saksalaislehdistön raportointi (mm. Westfalenpost ja Rheinische Post) osoittaa, että kansalaisten kokema huoli ja hätä ovat universaaleja. Kyse ei ole vain yksittäisistä valittajista, vaan laajasta huolesta elinympäristön peruuttamattomasta muuttumisesta.

Tuulivoimaa markkinoidaan johdonmukaisesti ympäristöystävällisenä ratkaisuna, mutta todellisuus voimaloiden varjossa on toinen. Kun teollisen kokoluokan tuulipuistoja rakennetaan, joutuvat ilmastonsuojelu ja luonnonsuojelu rajuun vastakkainasetteluun. Nykyinen kehitys näyttää siltä, että luonto on valmis uhraamaan itsensä ilmastotavoitteiden alttarilla.

Luonnon ja maiseman pysyvä muutos

Saksalaisessa keskustelussa nostetaan esiin kriittisiä huomioita, jotka pätevät suoraan myös suomalaiseen metsärakentamiseen. Ensimmäinen uhri on usein metsä. Rakentamisen vaatima valtava maanmuokkaus johtaa topografisiin muutoksiin: alkuperäiset luontotyypit katoavat, ja maan kosteustasapaino sekä pintavesien valumaolosuhteet muuttuvat pysyvästi.

Kyse ei ole vain visuaalisesta haitasta, vaan ekosysteemin perusrakenteiden tuhoutumisesta. Kun tähän lisätään lapojen kulumisesta syntyvät mikromuovi- ja hiukkaspäästöt sekä meluhaitat, on asukkaiden huoli elinympäristönsä puolesta enemmän kuin oikeutettu. Myös kiinteistöjen arvon aleneminen on todellinen taloudellinen riski, joka jää usein yksilön kannettavaksi.

Demokratia ja paikallinen ääni

On aiheellista kysyä, onko demokratian sääntöjä rikottu. Liittovaltion – tai meillä valtakunnan – tason päätöksentekijöiden visiot eroavat merkittävällä tavalla paikallisten asukkaiden näkemyksistä. Kun päätöksiä runnotaan läpi ylhäältä päin, kansalaiset tuntevat jäävänsä vaille aitoa vaikutusvaltaa omaan lähiympäristöönsä.

Haittojen vähättelystä aitoon sääntelyyn

Tuulivoiman haitat joko kiistetään, niitä vähätellään tai niitä pidetään "välttämättöminä uhrauksina". Tämä ei ole kestävä peruste laiminlyödä ympäristönsuojelua tai asukkaiden hyvinvointia.

Meidän on vaadittava parempaa sääntelyä. Monet haitoista olisivat suhteellisen helposti lievennettävissä, jos sääntelyyn ja sijoitteluun liittyvää poliittista tahtoa löytyisi. Luonnon monimuotoisuutta ei saa tuhota ilmastonsuojelun nimissä, varsinkin kun tekniikka ja sijoittelun ohjaus mahdollistaisivat kestävämmätkin ratkaisut.

On aika lopettaa paikallisten asukkaiden hätähuutojen ohittaminen ja tunnustaa, että vihreä siirtymä ei ole kestävä, jos se jättää jälkeensä ruhjottua luontoa ja pettyneitä ihmisiä.

Villavekkuli – Sydämellinen syleily Jämsän juurilla

Perustelu Jämsän uuden päiväkodin nimeksi "Villavekkuli"

1. Villa on meidän tarinamme

Jämsän ja Partalanmäen nousu maailmankartalle on kirjoitettu villalla. Villa on materiaali, joka on tuonut leivän pöytään tuhansille jämsäläisille sukupolvien ajan. Nimi Villavekkuli kantaa tätä perintöä ylpeydellä. Se muistuttaa meitä siitä, että uusi päiväkoti seisoo vahvasti sen osaamisen ja työn päällä, jolla tämä kaupunki on rakennettu.

2. Pehmeys ja suoja: Kuin huopainen halaus

Villa on luonnon oma ihme: se lämmittää pakkasella ja hengittää helteellä. Päiväkodin nimenä se symboloi turvallisuutta ja välittämistä. Se viestii vanhemmille, että heidän lapsensa ovat paikassa, joka on yhtä pehmeä, suojaava ja kodikas kuin aito villainen huopa. Villavekkuli on kuin lämmin halaus keskellä arkea.

3. "Vekkuli" – Lapsuuden riemu ja pilke silmäkulmassa

Vaikka kunnioitamme historiaa, päiväkoti on elämän ja naurun paikka. Vekkuli kuvaa lapsen luontaista uteliaisuutta, kekseliäisyyttä ja elämäniloa. Se kertoo, että tässä päiväkodissa arvostetaan lapsuuden itseisarvoa: oikeutta leikkiin, hassutteluun ja omana itsenään loistamiseen. Se on lupaus siitä, että perinteiden rinnalla asuu aina iloinen pilke silmäkulmassa.

4. Sukupolvien silta

Kun pieni lapsi astuu Villavekkuliin, hän kantaa mukanaan palan isovanhempiensa ja heidän vanhempiensa tarinaa. Nimi tekee historiasta elävää, käsin kosketeltavaa ja rakastettavaa. Se opettaa lapsille jo pienestä pitäen, mistä he tulevat, samalla kun se antaa heille rohkeat siivet (ja lämpimät tossut) kulkea kohti tulevaa.

"Villavekkulissa Jämsän pehmeä historia ja tulevaisuuden kirkkaat silmät kohtaavat. Se on nimi, joka tuoksuu kodilta, tuntuu turvalta ja kalskahtaa ilolta."