Koulut eivät ole vain numeroita paperilla – Länkipohjan ja Koskenpään tulevaisuus vaatii todellista laskutaitoa

Päätöksenteko Jämsän kylien kouluista on tullut pisteeseen, jossa meidän on pysähdyttävä ja katsottava totuutta silmiin. Länkipohjan ja Koskenpään koulujen lakkautusuhkakuvat tuovat mukanaan kylmää kyytiä, mutta vielä kylmempää on huomata, kuinka suppeilla laskuilla tulevaisuuttamme ollaan sahaamassa poikki.

Jos kyläkoulu halutaan sulkea ”säästöjen” nimissä, laskelmat on tehtävä loppuun asti. Pelkkä yhden kiinteistön käyttökulujen poistuminen ei ole todellinen säästö.

Mitä sulkeminen oikeasti maksaa?

Purkamisen ja alaskirjauksen hinta: Koulurakennuksen sulkeminen ei lopu avainten luovutukseen. Tyhjilleen jäävän kiinteistön arvon alaskirjaus ja mahdolliset purku- tai suojelukustannukset lankeavat kuntalaisten maksettaviksi kerralla.

Koulukuljetusten pomppaavat laskut: Lapset eivät katoa minnekään, vaikka koulu suljettaisiin. Heitä aletaan vain kuskata pitkien matkojen päästä toisaalle. Koulukuljetusten kustannusten kasvu syö nopeasti kuvitellut säästöt, ja samalla hiilijalanjälki kasvaa.

Päiväkotirumban piilokulut: Monessa kylässä koulu ja päiväkoti muodostavat saumattoman, elävän sydämen. Jos koulu lakkautetaan, päiväkoti saatetaan joutua siirtämään pienempiin tiloihin. Syntyy uusi lasku: uusien päiväkotitilojen rakentamisen tai vuokraamisen kustannukset nielevät euroja ennennäkemättömällä tahdilla.

Kohtuuttomat koulumatkat: Lapsiemme hyvinvointi ei ole neuvottelukysymys. On varmistettava, että koulumatkat pysyvät lain sallimissa ja lapsen jaksamisen kannalta inhimillisissä rajoissa. Tuntien istuminen bussissa ei korvaa turvallista, lähellä olevaa oppimisympäristöä.

"Kyläkoulu on paljon enemmän kuin seinät ja katto. Se on kylän elinvoiman pulssi, lapsiperheiden vetovoimatekijä ja yhteisöllisyyden kivijalka."

Kun laskimme yhteen kaikki nämä todelliset kulut – purut, remontit, kuljetukset ja uudet tilat – käy ilmi karu totuus: lakkautus ei säästä mitään. Se siirtää rahaa paikasta toiseen ja köyhdyttää koko Jämsää.

Älkäämme tehkö peruuttamattomia virheitä laskelmilla, joissa näytetään vain puolet totuudesta. Vaaditaan päättäjiltä rehellistä, pitkäjänteistä ja ihmisläheistä talouslaskelmaa, joka ottaa huomioon koko yhteisön tulevaisuuden.

Miten me voimme katsoa lapsiamme silmiin ja sanoa, että heidän koulunsa suljettiin?

Vihreä siirtymä vaatii tekoja – ei pommeja maanomistajien tulevaisuuteen

Suomeen nousevassa aurinkovoimabuumissa on valtavasti hyvää: se tuo elinvoimaa maaseudulle, edistää puhdasta siirtymää ja lisää kotimaista energiatuotantoa. Kun maaseudulle suunnitellaan satojen hehtaarien jättimäisiä aurinkopaneelikenttiä, puhutaan merkittävistä investoinneista. Paikallisen päätöksenteon ja maanomistajien pöydissä on kuitenkin herättävä – ennen kuin ensimmäistäkään paalua lyödään maahan.

Mikä on tilanne silloin, kun aurinkopaneelien käyttöikä 30 tai 40 vuoden päästä päättyy tai jos energiayhtiö ajautuu yllättäen konkurssiin? Koko kansantalouden ja vihreän siirtymän uskottavuuden kannalta on elintärkeää, että vastuut ovat kirkkaat.

Ensinnäkään lasku ei saa koskaan langeta maanomistajan maksettavaksi. On kohtuutonta ajatella, että sukupolvelta toiselle maataan viljellyt tai metsää omistanut perhe voisi löytää itsensä tilanteesta, jossa heidän syliinsä kaatuu miljoonaluokan romuvarasto. Maanvuokrasopimuksissa on oltava mustaa valkoisella: vastuu purkamisesta ja alueen ennallistamisesta on sataprosenttisesti operaattorilla.

Tässä avainasemaan nousevat kunnat ja rakennusluvat. Kunta ei yksinkertaisesti saa myöntää rakennuslupaa 200 hehtaarin teolliselle aurinkopuistolle ilman riittävää, asianmukaisesti mitoitettua purkuvakuutta – esimerkiksi pankkitakausta. Kun kyseessä on satojen hehtaarien jättimäinen kenttä, vakuuden on oltava miljoonaluokkaa, tyypillisesti 4–7 miljoonaa euroa, ei mikään nimellinen muutaman kymmenen tuhannen euron ele.

Nyrkkisääntönä pelkkä purkaminen ja alueen siistiminen maksaa helposti kymmeniä tuhansia euroja per hehtaari, joten liian pieni vakuus jättäisi laskun yhteiskunnan tai maanomistajan maksettavaksi, jos yhtiö tekee konkurssia. Vakuuden on oltava se turva, jolla alue saadaan varmasti palautettua luonnonmukaiseen tilaan. Kunta ei voi eikä saa jättää hylättyä teollisuusaluetta luontoon roikkumaan.

Vihreää siirtymää ei saa rakentaa löyhien lupauksien varaan. Vastuullinen energiatuotanto kantaa vastuunsa alusta loppuun – aina siihen asti, kun viimeinenkin paneeli ja teräsrunko on nostettu maasta. Vaaditaan siis tiukkoja lupaehtoja, vedenpitäviä sopimuksia ja riittäviä miljoonaluokan vakuuksia, jotta maaseudun vihreä energia ei muutamassa vuosikymmenessä muutu yhteiskunnan tai maanomistajien painajaiseksi.

Vetää lonkkaa

Sanonta ”vetää lonkkaa” tarkoittaa lepäämistä, makoilua tai laiskottelua. Sen taustalla on hyvin konkreettinen fyysinen asento ja ruumiillinen ilmaisu.

Mistä sanonta juontaa juurensa?

Kyljelle maata oikaiseminen: Kun ihminen käy pitkäkseen levätäkseen, nukkuakseen tai ottaakseen päiväunet, hän laskeutuu tyypillisesti kyljelleen. Tässä asennossa vartalon paino lepää luonnollisesti lonkan päällä.

Verbin käyttö: ”Vetämisellä” viitataan tässä yhteydessä kehon oikaisemiseen, venyttämiseen tai siirtämiseen vaakasuoraan asentoon. Kun mennään pitkäkseen maata tai sängyn pohjalle, vedetään kroppa lepoon niin, että lonkka ottaa vastaan.

Ilmaisu on vakiintunut suomen kieleen kuvaamaan rennosti otettua taukoa tai työnteon välttelemistä, ja se on ollut pitkään käytössä erityisesti arkikielessä ja sotilaspiireissä. Tuntemattoman sotilaan kaltaisessa sotilaskulttuurissa, jossa lepohetket olivat kortilla ja arvokkaita.

Kuinka jäsenrekisterin kirjoitusvirhe paljastui tekoälyn avulla

Eräässä jäsenrekisterissä oli virheellinen sähköpostiosoite, minkä vuoksi massaviestini palautuivat jatkuvasti virheilmoituksina yhden henkilön osalta. Kysyin ensin asiasta tuttavaltani, mutta hän ei tuntenut henkilöä. Päätin turvautua tekoälyyn ja pyysin sitä etsimään kyseisen henkilön oikean sähköpostin.

Tekoäly vastasi itsevarmasti: "Eri lähteiden ja tieteellisten julkaisujen (kuten XX-yliopiston tutkimusartikkeleiden) mukaan henkilön virallisena yhteyssähköpostina mainitaan osoite etunimi.sukunimi@plääplääplää.jp."

Kun tutkin sähköpostiosoitetta tarkemmin, jäsenrekisteriä ja tekoälyn löytämää, niin mysteeri ratkesi: n-kirjain oli muuttunut matkan varrella m-kirjaimeksi! Loppu hyvin, kaikki hyvin – oikea osoite löytyi lopulta.

Kuinka kaukana horisontti on? Esimerkkinä soutaja ja rannalla seisoja

Kun ihminen seisoo meren rannalla, hän näkee tiettyyn matkaan asti, ennen kuin Maan pyöreä muoto tulee vastaan ja horisontti katkaisee näköyhteyden. Samalla tavalla merellä soutavan kaverin lakkikin näkyy vain tietyn matkan päähän rannasta katsottuna.

Jotta kaverin punainen lipalakki katoaa näkyvistä, rannalla seisojan katseen "kantama" ja soutajan lakin näkyvyysmatka lasketaan yhteen.

Homma menee käytännössä näin:

• Sinun silmäsi ovat noin 1,7 metrin korkeudella, mikä tarkoittaa, että näet merellä noin 4,6 kilometrin päähän.
• Kaverin lakki on 1 metrin korkeudella, mikä tarkoittaa, että hänen lakkinsa näkyy vastasuuntaan noin 3,6 kilometrin päähän.

Kun nämä kaksi matkaa lasketaan yhteen (4,6 km + 3,6 km), tulokseksi saadaan noin 8,2 kilometriä.

Soutajan täytyy siis soutaa noin 8,2 kilometrin päähän rannasta, jotta hänen punainen lipalakkinsa painuu lopullisesti maan kaarevuuden taakse eikä sitä enää nähdä.

Saunakylä Jämsä 19.9.2026

Sähkönkulutus ja tehontarve Suomen henkilöautokannalla, jos kaikki maan henkilöautot sähköistettäisiin täysin

Kysymys: mikä on sähkönkulutus ja tehontarve Suomen henkilöautokannalla olisi, jos kaikki maan henkilöautot sähköistettäisiin täysin?

Laskelmassa käytetään seuraavia keskeisiä lähtötietoja:

Henkilöautojen määrä Suomessa: Liikennekäytössä on noin 2 723 000 henkilöautoa (Tilastokeskus).  

Keskimääräinen ajosuorite: Yksi henkilöauto ajaa Suomessa keskimäärin noin 14 000 kilometriä vuodessa.  

Sähköauton energiankulutus: Normaalin täyssähköauton todellinen keskikulutus (ottaen huomioon Suomen vaihtelevat sääolosuhteet ja talviajon) on noin 18 kWh / 100 km (vaihtelee tyypillisesti 15–20 kWh välillä).  

Vuotuinen kokonaissähkönkulutus  

Yhden auton vuotuinen kulutu on 2520 kWh vuodessa per auto.

Kaikkien autojen yhteinen vuotuinen kulutus on noin 6,86 TWh vuodessa.

Vertailun vuoksi: Suomen koko sähkönkulutus on vuositasolla noin 80–85 TWh, eli kaikkien henkilöautojen sähköistäminen nostaisi maan kokonaissähkönkulutusta noin 8–9 %.

Keskimääräinen sähkönkulutus tunnissa  

Jotta saadaan selville, kuinka paljon sähköä kuluu keskimäärin yhden tunnin aikana, vuotuinen energiamäärä jaetaan vuoden tuntien määrällä (8760 tuntia). Tämä tarkoittaa, että keskimääräinen sähkönkulutus on 783,3 MWh tunnissa eli noin 783 megawattituntia.  

Jotta autojen vaatima energia saadaan tuotettua luotettavasti huomioiden latauksen epätasaisuus, tarvittava lisäkapasiteetti vastaa suuruusluokaltaan noin 1 000–1 500 MW (1,0–1,5 GW) uutta voimalaitoskapasiteettia, verkkokuormituksen tasauksesta riippuen.

Mainittakoon lopuksi Loviisan ja Olkiluodon ydinvoimalaitosten reaktoreiden sähkötehot (netto) ovat seuraavat:

Loviisan ydinvoimalaitos (Fortum)

Loviisassa on kaksi neuvostoliittolaisteoista VVER-440-painevesireaktoria:
Loviisa 1: noin 507 MW
Loviisa 2: noin 507 MW
Laitoksen yhteissähköteho on siis noin 1 014 MW.

Olkiluodon ydinvoimalaitos (TVO)

Olkiluodossa on kolme toiminnassa olevaa reaktoria (kaksi kiehutusvesireaktoria ja yksi massiivinen EPR-painevesireaktori):
Olkiluoto 1: noin 890 MW (kiehutusvesireaktori)
Olkiluoto 2: noin 890 MW (kiehutusvesireaktori)
Olkiluoto 3: noin 1 600 MW (painevesireaktori / EPR)
Olkiluodon kokonaissähköteho on yhteensä noin 3 380 MW.

Hiiliputkinäkö tuhoaa luonnon – Olemme valjastaneet metsät virtuaalimaailman alttarille

Moderni ympäristöpolitiikka on ajanut itsensä kestämättömään ristiriitaan. Nimellisesti meillä on käynnissä suuri vihreä siirtymä, mutta todellisuudessa sen varjossa hakataan maan tasalle eläviä, hiiltä sitovia metsäekosysteemejä. Tilalle pystytetään kymmenien hehtaarien alueita kiinalaisella lasilla, alumiinilla ja teräksellä täytettyjä teollisuuslaitoksia – ja tätä kaikkea markkinoidaan luonnon pelastamisena.

Hämmentävintä tässä kehityksessä on vihreiden arvojen kannattajien syvä hiljaisuus luonnon lanaamisen edessä. Koko ympäristökeskustelu on hirttäytynyt lähes yksinomaan suoriin hiilidioksidipäästöihin (Scope 1 ja 2). Koska aurinkopaneelista, tuulivoimalasta tai datakeskuksesta ei nouse savua, se on brändätty automaattisesti ”puhtaaksi”. Tämä on johtanut vaaralliseen sokeuteen luontokatoa kohtaan. Tuulimyllyjen massiiviset betoniperustukset, leveät huoltotiet ja Fingridin satojen kilometrien pituiset johtokadut pirstovat yhtenäiset metsät ja elinympäristöt lopullisesti. Luonto uhrataan Excel-taulukon päästövähennysten alttarille.

Scope 3 on tekoälyn likainen salaisuus

Ympäristökeskustelussa ollaan Scope 3 -päästöistä eli arvoketjun epäsuorista päästöistä käytännössä hiirenhiljaa. Ne jätetään systemaattisesti huomiotta, koska niiden avaaminen romuttaisi koko vihreän illuusion.

Miljardiluokan datakeskukset eivät synny tyhjästä. Ne vaativat miljoonia tonneja sementtiä ja terästä. Itse tekoälypalvelimet – kymmenet tuhannet rinnakkain huutavat grafiikkasuorittimet (GPU:t) – ovat täynnä harvinaisia maametalleja, nikkeliä, kuparia ja kobolttia. Näiden aineiden louhinta tuhoaa paikallista luontoa ja saastuttaa pohjavesiä ympäri maapalloa.

Tähän liittyy lisäksi armoton e-jätteen sykli. Tekoälyn vaatima laskentateho kehittyy niin nopeasti, että palvelimien elinkaari on armottoman lyhyt, usein vain 3–5 vuotta. Olemme luomassa globaalin toimitusketjun, joka kaivaa maasta valtavia määriä resursseja, rakentaa niistä valtaamalla energialla supertietokoneita ja kippaa ne muutaman vuoden kuluttua elektroniikkaromuksi. Koska nämä päästöt tilastoidaan usein valmistajamaan (kuten Kiinan) kontolle, Piilaakson teknojätit voivat pestä kätensä ja julistaa olevansa ”hiilineutraaleja”.

Historian suurin maansiirto-operaatio

Vihreä liike on pitkään ajanut yhteiskunnan totaalista sähköistämistä ratkaisuna kaikkeen. Nyt kun sähköistyminen on muuttunut ylikansallisten datajättien loputtomaksi energiarohmoukseksi, narratiivia on vaikea kääntää myöntämättä totuutta: ”vihreä siirtymä” on muuttunut historian suurimmaksi maansiirto- ja teollistamisoperaatioksi.

Absurdeinta tässä vaihtokaupassa on itse lopputuote. Raivaamme aitoa, elävää luontoa teollisuusalueiksi, jotta miljardiluokan tekoälymalli voi tuottaa meille synteettisiä videoita, optimoida mainosten kohdennusta ja kirjoittaa automaattisia sähköposteja.

Olemme uhranneet fyysisen todellisuuden tukeaksemme virtuaalimaailman ylisyöttöä. On aika herätä hiiliputkinäöltä ja vaatia, että ympäristöpolitiikka ottaa huomioon myös luonnon monimuotoisuuden ja koko arvoketjun todelliset kustannukset – ennen kuin pelastettavaa ei enää ole.

Sataa kuin Esterin perseestä

Sanonta ”sataa (tai tulee vettä) kuin Esterin perseestä” tarkoittaa rankkaa ja runsasta vesisadetta, mutta sen tarkkaa alkuperää ei tiedetä varmasti. Selityksiä on esitetty useita:

Esterin päivä: Vanha kansanomainen uskomus tai nimipäivään (16. toukokuuta) liittyvä perinne, jonka mukaan Esterin nimipäivänä on historiallisesti pidetty erityisen sateisena. 

Esteri-palopumppu: Tunnettu suomalainen paloautojen ja sammutuslaitteistojen Esteri-vesipumppu (jota valmistettiin Kaarinassa 1960-luvulta alkaen), jonka perästä ja letkuista vesivirta sinkoutui voimalla. Monien arvioiden mukaan pumppu on kuitenkin saanut nimensä jo olemassa olleen sanonnan mukaan.

Siipirataslaiva Ester: Saimaan vesillä 1900-luvun alussa seilannut höyrylaiva Ester, jonka siipirattaiden kerrottiin pärskyvän ja roiskuttavan vettä hyvin näyttävästi.

Kielellinen riimi: Tutkijoiden mukaan kyseessä voi olla myös puhtaasti rytmifraasi, jossa sana Esteri vain rimmaa hauskasti ja ronskisti rankkasadetta kuvaavan vertauksen kanssa.

Mihin katosi arvostava vuoropuhelu tilaisuuksista?

Osallistumiseni erääseen tilaisuuteen herätti vakavia kysymyksiä kokouskulttuurista. Kun esitin puheenjohtajalle alustuspuheen aikana kysymyksen, vastauksena oli terävä huuto: "Älä häiritse kesken puheen!" Kun myöhemmin sain itse puheenvuoron, puheenjohtaja keskeytti minut kesken kaiken, jolloin jouduin huomauttamaan: "Nyt on minun vuoroni puhua, älä keskeytä."

Tilanne oli räikeä osoitus kaksoisstandardeista. Jos puheenjohtaja vaatii itselleen koskemattomuutta, mutta ei itse kunnioita muiden puheenvuoroja, kyse ei ole sujuvasta johtamisesta vaan sanelupolitiikasta.

Avoimen ja demokraattisen keskustelun peruskiviin kuuluu vastavuoroisuus. Puheenjohtajan tehtävä on toimia keskustelun mahdollistajana, ei portinvartijana, joka polkee toisten puheoikeutta. Toivon jatkossa näkeväni tilaisuuksia, joissa hyvät tavat ja aito vuoropuhelu ovat etusijalla.

Vaalibuumi nostaa pintaan vanhat syndroomat – puhetta riittää, mutta sisältö puuttuu

Eduskuntavaalien varjot alkavat pitenemään jo paikallispolitiikassa, ja useissa kokouksissa on huomattu sama ilmiö: vaalikuume saa osan poliitikoista liikkeelle pelkän esiintymisen ilosta. Paikallisissa foorumeissa ja työryhmissä näkyy ehdokkaita, jotka työntävät itseään keinotekoisesti esiin jokaiseen mahdolliseen pestiin ja tilaisuuteen vain näkyvyyden vuoksi.

Tyypillistä tälle esiintymiselle on loputon virta sanoja, joiden takaa puuttuu todellinen sisältö. Tilaisuuksissa korostuvat ylipositiivinen ilmapiiri ja pelkkä mielistely, mikä herättää äänestäjissä helposti vastareaktion.

Tällainen tyrkyttäytyminen ei vakuuta. Itse en tule koskaan äänestämään ehdokasta, jonka pääasiallinen anti on pelkkää tyhjää puhetta ja esillä olemisen pakkoa. Seuraavissakin vaaleissa ääneni menee selkojärkiselle, asiakeskeiselle ja asioihin perehtyneelle tekijälle.

Saunakylä Jämsä 12.9.2026