Meille on vuosia maalattu kuvaa tuulivoimasta puhtaana ja pelastavana energiamuotona. On kuitenkin aika tarkastella kriittisesti sitä hintaa, jonka suomalainen metsäluonto tästä maksaa. Minulle ei ole tähän päivään mennessä valjennut, miten metsään rakennetut valtavat tieverkot ja tuulimyllyjen runkoja varten valettavat teräsbetonijalustat ovat millään tavalla "vihreitä".
Luontoon ajetun murskeen, betonin ja teräksen määrä on niin valtava, että sitä on maallikon vaikea käsittää. Yhden ainoan voimalan perustuksiin voidaan upottaa satoja tonneja terästä ja tuhansia kuutioita betonia – materiaaleja, joiden valmistus on maailmanlaajuisesti yksi suurimmista päästölähteistä. Kun tähän lisätään raskaalle kalustolle rakennetut leveät huoltotiet, puhutaan valtavasta teollisesta operaatiosta keskellä herkkää ekosysteemiä.
On myös harhaanjohtavaa puhua pelkästään hiilineutraaliudesta, jos hinta on pysyvä metsäkato. Jos metsään hakataan aukko tavallista metsätaloutta varten, se uudistuu ja kasvaa takaisin hiilinieluksi. Tuulivoima-alueilla näin ei tapahdu. Voimala-alueet sekä niihin liittyvät valtavat siirtolinjat tullaan pitämään puista tyhjänä, siis hiilinieluttomina alueina, niin kauan kuin voimalat seisovat paikoillaan.
Emme voi korjata ilmastoa tuhoamalla sitä, mitä meillä on arvokkainta: koskematonta metsäluontoa ja sen monimuotoisuutta. On kysyttävä, onko kyseessä todella vihreä teko, vai pelkkä teollinen hanke, joka on verhottu ympäristöystävällisyyden kaapuun?
Meidän on löydettävä tapoja tuottaa energiaa ilman, että betonoimme metsämme ja pirstomme luonnon raaka-ainekulutuksella, jota on mahdoton kutsua kestäväksi.
