Ruotsissa maatuulivoiman uusien lupahakemusten määrä on kääntynyt jyrkkään laskuun. Vaikka taustalla vaikuttavat tiukentuneet ympäristökriteerit ja puolustusvoimien asettamat turvallisuusrajoitukset, todellinen syy hakemusten tyrehtymiseen on karu ja yksinkertainen: talous.
Tuulivoiman perusongelma kiteytyy sen tuotantoprofiiliin, joka syö laitteistojen oman kannattavuuden. Kun tuulee kunnolla, sähköä on tarjolla ylikyllästykseen asti ja sen myyntihinta painuu lähelle nollaa. Kun taas ei tuule, tuotanto ja siten myös tuotto on pyöreä nolla. Jokainen terveellä järjellä varustettu oivaltaa nopeasti, että ilman jatkuvaa yhteiskunnan tekohengitystä ja tukia tällainen liiketoimintamalli ajautuu nopeasti vaikeuksiin ja lopulta selvitystilaan.
Tämä kehitys ei ole enää pelkkää synkkää ennustetta, vaan Ruotsissa se on jo täyttä todellisuutta. Naapurimaassamme on nähty merkittäviä tuulivoima-alan konkursseja ja saneerauksia. Esimerkiksi Skellefteån lähellä sijaitseva saksalaisomisteinen Aldermyrberget asetettiin konkurssiin toukokuussa 2025 pitkän saneerauksen jälkeen, ja Kalix Wind koki saman kohtalon loppukesästä. Myös megakokoluokan laitokset ovat kriisissä: Keskiruotsalainen Överturingen (241 MW) on raskaissa talousvaikeuksissa, ja Piteåssa sijaitseva Ruotsin suurin tuulipuisto Markbygden Ett (179 turbiinia) on horjunut jättitappioiden ja mittavien sopimussakkojen alla yrityssaneerauksessa.
Kun tuulivoimayhtiö ajautuu konkurssiin, edessä on moraalinen ja taloudellinen krapula. Vastuu voimalasta siirtyy konkurssipesälle, sieltä mahdolliselle uudelle keinottelijalle, seuraavalle pesälle – ja lopulta Musta Pekka -kortti jää maanomistajan eli usein kunnan käteen. Ruotsissa kukaan ei halua ottaa kontolleen yhden ainoan turbiinin 100 000–150 000 euron purku- ja maisemointikuluja.
Samaan aikaan Suomessa on paukutettu henkseleitä. Meillä tuulivoiman tuotanto on nelinkertaistunut vuoteen 2019 verrattuna. Edunvalvontajärjestö hehkuttaa alaa ”nopeimmaksi ja kustannustehokkaimmaksi tavaksi vastata sähkön kysyntään”, ja Suomen ”upeaa” kehitystä on ylistetty kilpaa ulkomaisissa medioissa Reutersia ja Dagens Industriuta myöten.
Mutta mitalilla on synkkä kääntöpuoli, josta hymistään hiljaa. Suomesta on kovaa vauhtia tullut Euroopan surkein markkina-alue tuulivoiman tuottajille. Tuulivoiman markkina-arvo on puolittunut vuodesta 2019. Norjalaisprofessori Jonas Kristiansen Nøland on laskenut, että jos ja kun tämä kehitystrendi jatkuu nykyistä tahtia, tuulivoimalla tuotetusta sähköstä on tulossa markkinoilla täysin arvotonta jo vuoteen 2035 mennessä.
Vihreä tuulivoimajuna meni jo, ja se kolistelee parhaillaan kohti taloudellista päätepysäkkiä. Monen suomalaisen poliitikon ja kuntapäättäjän sietäisikin nyt miettiä hyvin tarkkaan, kenelle se vihreä Musta Pekka -kortti lopulta jää käteen, kun tuotanto ei enää elätä itseään ja myllyt pysähtyvät niille sijoilleen.
