maanantai 30. maaliskuuta 2020

Kunnan omistaman kiinteistön vuokraaminen - Kuntalaki 130 §

Jokaisen luottamushenkilön tulee osata lukea ja ymmärtää kuntalakia. Ja etsiä tai tarkistaa sieltä tarvittavia kohtia, joihin esityksien ja päätöksien tulee pohjautua. Lisäksi luottamushenkilöille tulevien virkamiesesitysten tulee olla kuntalain mukaisia.

Luetaan nyt kuntalain pykälää 130.

Lukuohje: Kiinteistö tunnetaan kansankielellä sanana "tontti".

- - -
130 §
Kunnan omistaman kiinteistön luovutuksen tai vuokrasopimuksen markkinaehtoisuuden määrittely

Kunta voi luovuttaa tai antaa vuokralle vähintään kymmeneksi vuodeksi omistamansa kiinteistön kilpailutilanteessa markkinoilla toimivalle tarjouskilpailulla, jolle ei aseteta ehtoja. Tarjouskilpailun on oltava avoin ja siitä on tiedotettava riittävästi.

Kunnan luovuttaessa tai antaessa vuokralle vähintään kymmeneksi vuodeksi omistamansa kiinteistön ilman 1 momentin mukaista tarjouskilpailua, puolueettoman arvioijan on arvioitava kiinteistön markkina-arvo tai markkinaperusteinen vuokrataso.

Kunnan on lisäksi otettava huomioon, mitä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklassa säädetään.
- - -

Siis jos kunnan omistama kiinteistö vuokrataan yli kymmeneksi vuodeksi, tulee olla puolueettoman arvioijan arvio kiinteistön arvosta, jos tarjouskilpailua ei ole järjestetty.

No miksi lue tätä kohtaa erityisen tarkkaan johtuu siitä, että Metsä-Kivelän vuokrauksessa ei ole tämän kuntalain 130 § mukaan toimittu.
- eli kyseessä on yli 10 vuoden vuokrasopimus ja
- ei ole tarjouskilpailua järjestetty ja
- ei ole puolueetonta arviota kiinteistön arvosta.
Ei mene kuntalain 130 § mukaan.

Ja kun taas toisaalla, toisella yrittäjällä, yli 10 vuoden vuokrasopimuksien kanssa pitää ehdottomasti olla puolueettoman arvioijan arvio, kuntaslangilla tutummin sanottuna "AKA-arvio".

Miksi välillä ei toimita kuntalain mukaan ja välillä toimitaan?

Jämsässäkin toimitaan kuntalain mukaisesti kaikkia yrittäjiä tasapuolisesti kohdellen kaikissa tilanteissa. 

Siis korostan: Jämsässä tulee toimia lakien mukaisesti.

LISÄYS 31.3.2020: Vyöhykehinta ei täytä kuntalain kohtaa 130 §. Tämä on paikallisen asiantuntijan antama lausunto.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Istuin kusiaispesään

Istuin kusiaispesään, eikä tuntunut missään ;)

No oikeasti se on umpijäässä oleva kekomuurahaispesä.

Lakkasuo

Koitti aurinkoinen ja keväinen aamu ja ulos piti päästä. Suunnaksi otettiin Oriveden Lakkasuo. Orivedeltä ajetaan pohjoiseen kohti Ruovettä n. 12 km. Lakkasuo sijaitsee tien oikealla puolella. Auto jätettiin parkkiin metsätien pätkälle, karttalinkki.

Siitä sitten lähdettiin vastapäivään kiertämään reittiä. Heti aluksi popsimme jäisiä karpaloita parkkipaikalta kiven heiton päästä. Sitten lyhyen kangasmaatokävelyn jälkeen alkoi pitkospuut. Ja niitä sitten kesti. 

Pitkopuita meni vähän sinne ja tänne. Kaikki reitit ei ole Maastokartat sovelluksessa. SUOSITTELEN, että tarkistat sijaintisi kännykästä kohtaisen useasti. Muuten menet harhaan (nimimerkillä kokemusta on). 

HUOM! Alueella ei ole minkäänlaisia opasteita.

Suoalueella on paljon tutkimuskenttiä ja erilaisia merkkikeppejä. Suurimman osan tarkoitus jäi epäselväksi. Pitkospuut kulkivat aika lailla veden rajassa pitkän matkaa. Ja pitkiä pätkiä oli "verhottu" kanaverkolla. Lienee liukkauden torjuntakeino (?).

Pohjoispäästä tuli polku tien suuntaisesti metsää pitkin. Se oli helppokulkuinen.

Suomen Luonnonsuojeluliitto:
Lakkasuo on valtakunnalliseen soidensuojeluohjelmaan sisältyvä, luonnoltaan monimuotoinen keidassuo. Alueella on noin kolmen kilometrin mittainen pitkospuureitistö, jonka varrella on yhteensä 24 suotyyppinäyte-alaa. Näyte-alat edustavat lähes kaikkia Etelä- ja Keski-Suomen yleisiä suotyyppejä. Alueella pääsee siis tutustumaan monipuolisesti suomalaiseen suoluontoon. Lakkasuo tarjoilee nimensä mukaisesti suon antimia, kuten lakkoja ja karpaloita.

Matkaa reitillemme kertyi 3,8 km.


























perjantai 27. maaliskuuta 2020

eFatbike - Alhojärvi / Tiirinniemi

Aurinko paistoi ja baanalle. Ensin ajelin Ekosen teollisuusalueen kautta kohti Alhojärveä. Ensimmäinen bongari oli Alhojärven  ensimmäisellä peltoaukealla. Siitä sitten kohti Olkkolaa. Piipahdin telakan rannassa ja kiersin kuoripatoaltaa rantoja pitkin. Lokalahden lintutornilla on muutama kiikaroija. Ja lisää löytyi lintutornin parkkipaikalta.

Sitten ajelin K-Market Kaipolan pihaan. Fillari lukkoon ja ostin pienet eväät. Suunnaksi otin Tiirinniemen. Taukoa pidin grillikatoksella maauimalan kupeessa. Sitten koukkasin Kaukontien kautta Hulkkion satamaan. Laitureita oli uusittu ja viimeistely oli menossa. Koitti loppusuora ja Hulkkiolahdentietä poljin kohti Seppolaa. Noin lyhintä tietä poljin Pispalaan.

Matkan pituus on 31,6 km. Sport Tracker ei ollut päällä.



torstai 26. maaliskuuta 2020

eFatbike - Lehmisuo / Rapula / Kilpakorpi

Kevään ensimmäinen lenkki oli haastava, kurainen ja osittain jäinen. Startti oli Pispalasta ja kurvasin Kellokallion kautta Linnasenrinteeseen. Siellä muutama mutka ja Kosken keskustan kautta Virtasalmelle. Yritin ajaan Lehmisuon kautta, mutta tein u-käännöksen, koska tie oli aivan umpijäässä. Ajelin hiekkamontun kautta Metsäkonekoululle. Sitten Mäntäntietä voimalinjalle ja kohti Rapulaa. Oikaisin vedenottamon kautta Kääpälän perukoille ja siiten menin raviradan kautta Kilpakorpeen. Pieni matka kohti Alhojärveä ja Pomonan kautta Jämsän keskustaan. Loppusuora Pispalaan meni nopeasti.

Matkan varrella tein monta reitin vaihtamista alkuperäiseen suunnitelmaan verrattuna. Oli meinaan sen verran jäistä välillä.

Kotipihassa selkä harjattiin katuharjalla ravasta. Pyörä pestiin painepesurilla ja vaatteet oli pakko laittaa pesukoneeseen. Ja ukko suihkutettin puhtaaksi.

Tästä alkaa kesä :)

Sports Tracker näytti seuraavaa:
Matka 31,4 km
Aika 2:04



keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Kolmesti Sappee, pelastushenkilökunnan haaste

Pisti silmään Sappee ja kaks muuta Sappee -nimistä paikkaa. Paikat sijaitsevat kolmiossa Kuhmoinen - Pälkänne - Padasjoki suhteellisen lähellä toisiaan.

Jos olisit menossa Sappeelle, niin minne menisit?
Navigaattori vie perille, etä itsekkään tiedä, missä näistä Sappeista oikeasti sijaitset.

Tai jos olisit vuokrannut mökin Sappeelta ja sauna olisi ilmiliekeissä, niin minne palokunta tulee?
No Sappeelle ;)

Lataa puhelimeesi 112 sovellus ja käytä sitä tarpeen tullen.  Näin pelastushenkilökunta osaa aina oikeaan paikkaan, jopa Sappeelle ;)

Siis kun soitat 112 numeroon 112 -sovelluksella, niin sijaintitietosi välittyy hätäkeskukseen ja pelastushenkilökunnalle. Siis sinun ei tarvitse yrittää kertoa, missä apua tarvitaan.


tiistai 24. maaliskuuta 2020

Eräpyhä

Eräpyhä sijaitsee Orivedellä Uiherlan kylässä ja alue rajoittuu Längelmäveteen. Eräjärventieltä (no 3260) on viitoitus Eräpyhän paikallistielle, jonka varressa noin 5 kilometrin päässä on viitta Nunnankirkontielle ja Eräpyhään. Siis laita navigaattoriin Nunnakirkontie.

Luontopolulta avautuu näkymät Längelmävedelle. Reitti (3 km) on osittain vaikeakulkuinen varsinkin mäen päälle mentäessä. Niemen kärjessä sijaitsee muinainen uhripaikka Nunnankirkko. Jos reitin kiertää vastapäivään, niin reitin loppupäässä on maasälpälouhos.

Alueella on kaksi laavua. Suosittelen kauempana parkkipaikasta olevaa laavua. Siellä on myös WC noin 100 m laavusta itään päin. Parkkipaikan vieressä olevalla laavulla on myös WC, iso sellainen. 

Suosittelen reitin kiertämistä vastapäivään.