Missä on maalaisjärki? Rantasauna kielletään, mutta jättituulivoimalat sallitaan

Suomalaisessa sääntelyssä ollaan tultu tilanteeseen, jossa mittasuhteet ja oikeudenmukaisuus ovat hämärtyneet pahasti. Tästä räikeimpänä esimerkkinä on tiukka rakennusvalvonta pientalon rannassa samaan aikaan, kun horisonttiin nousee teollisen kokoluokan rakennelmia ilman vastaavaa rajoitusta.

Pieni sauna vs. teollinen jättiläinen

Rantarakentamista säädellään meillä tiukasti. Jos tavallinen kansalainen haluaa rakentaa saunan omalle maalleen, 15 metrin etäisyys rannasta on usein ehdoton raja. Perusteena käytetään maiseman suojelua, luonnonarvoja ja rantamaiseman säilyttämistä mahdollisimman koskemattomana. Saunarakennus, joka on korkeintaan muutaman metrin korkuinen ja hukkuu puiden siimekseen, nähdään uhkana ympäristölle.

Samaan aikaan vastarannalle, vain 2,2 kilometrin päähän, suunnitellaan useita 300 metriä korkeita tuulivoimaloita. Kun järven pinta on 115 metrissä ja vastapuolen mäki nousee yli 160 metriin, nämä tornit kohoavat yhteensä lähes "puolen kilometrin" korkeuteen vedenpinnasta mitattuna. Kyse ei ole enää pelkästä "voimalasta", vaan massiivisesta teollisuuslaitoksesta, joka muuttaa koko järvimaiseman pysyvästi.

Maiseman suojelu on valikoivaa

Miten on mahdollista, että pieni puurakenteinen sauna katsotaan maisemaa turmelevaksi, mutta satojen metrien korkeuteen kurottavat, vilkkuvilla valoilla varustetut terästornit eivät? Jos 15 metrin sääntö on olemassa maiseman varjelemiseksi, eikö samaa logiikkaa pitäisi soveltaa myös tuhansia kertoja suurempiin rakenteisiin?

Tässä kohdataan logiikka, josta maalaisjärki on kaukana:

• Yksityinen ihminen joutuu taistelemaan jokaisesta metristä ja noudattamaan pilkuntarkkoja säädöksiä.
• Suuryhtiö saa pystyttää maiseman dominoivan teollisuusalueen suoraan silmien eteen, vaikka se vaikuttaisi satojen ihmisten elinympäristöön ja kiinteistöjen arvoon.

Oikeudenmukaisuutta peräänkuulutetaan

Tuulivoimaa tarvitaan, mutta sen sijoittelussa on käytettävä harkintaa. Ei voida olettaa, että ranta-asukkaat nielevät pureksimatta tiukan sääntelyn omalla tontillaan, jos vastapuolella "taivas on rajana" rakentamiselle.

Valtion ja kuntien on päätettävä, suojellaanko suomalaista rantamaisemaa oikeasti vai vain silloin, kun kyseessä on tavallinen mökkiläinen. Nykyinen linja on epälooginen ja loukkaa kansalaisten oikeustajua.

 Missä on se kuuluisa maalaisjärki?

Tuulivoiman maanvuokrasopimukset ovat aikapommi kunnille ja maanomistajille

Tuulivoimarakentaminen etenee Suomessa vauhdilla, mutta hankkeiden juridiset perusteet ontuvat tavalla, joka uhkaa koitua veronmaksajien ja maanomistajien kalliiksi laskuksi. Tuulivoimayhtiöillä on käytössään valtavat resurssit, joita on hyödynnetty sellaisten maanvuokrasopimusten laadinnassa, joissa vastuut on häivytetty monimutkaisten ehtojen ja salassapitovaatimusten taakse.

Maallikon on lähes mahdotonta tulkita näitä sopimuksia yksin. Jo pelkkä vuokratulojen hahmottaminen on usein vaikeaa, saati sitten purku- ja ennallistamisvelvoitteiden ymmärtäminen.

Vakuudet ovat alimitoitettuja ja myöhässä

Tarkastelu julkisista sopimuksista (esim. Megatuuli Pyhäjärvellä ja West Wind Kinnulassa) paljastaa huolestuttavan trendin: purkuvakuudet ovat paitsi alimitoitettuja, myös erittäin takapainoisia.

Ajoitus ontuu: Vakuuksia aletaan usein kerryttää vasta, kun voimalan teknistä käyttöikää on jäljellä 15 vuotta. Käytännössä voimalat ovat tuolloin jo ehtoopuolella. Jos yhtiö ajautuu vaikeuksiin ennen tätä, kuka maksaa purun?

Summat eivät riitä: Noin 80 000–100 000 euron vakuus per voimala on riittämätön kattamaan edes maanpäällisten osien purkua, saati koko rakenteen poistamista.

Perustukset jäävät maahan: Monissa sopimuksissa vuokralaisella on oikeus jättää massiiviset betoniperustukset maahan pelkällä "kohtuullisella maisemoinnilla". Tämä on potentiaalinen ympäristö- ja kustannusriski, jos lainsäädäntö tulevaisuudessa tiukentuu.

Vakuuden muoto: Niin kutsutut "konsernivakuudet" ovat täysin katteettomia maailmassa, jossa hankeyhtiöiden omistajat vaihtuvat tiuhaan ja loppuvaiheen purkuvastuut on helppo "pedata" selvitystilaan ajettavalle yhtiölle.

Bisnestä muiden kustannuksella

Nykyisessä mallissa todellinen hyötyjä on hankekehittäjä, joka minimoi omat riskinsä ja maksimoi voittonsa myymällä hankkeen eteenpäin. Myyntivalttina on se, että kalliit purkutöiden riskit on siirretty hiljaisesti maanomistajalle, kunnalle tai viime kädessä valtiolle.

Ympäristöministeriössä on herätty lainsäädännön tarpeeseen, mutta hanke etenee etanan vauhdilla samalla, kun uusia kaavoja lyödään lukkoon kiihtyvällä tahdilla.

Hankkeet jäihin välittömästi

Tilanne on kestämätön. Kaikki uudet tuulivoimahankkeet tulisi asettaa välittömästi tauolle, kunnes purku- ja ennallistamisvakuuksia koskeva lainsäädäntö on saatu ajantasalle.

Lain on oltava tiukka: vakuuksien on oltava todellisia, inflaatioon sidottuja ja ne on asetettava jo rakentamisvaiheessa. Lisäksi vakuusvelvoitteen on tultava voimaan takautuvasti koskemaan myös jo olemassa olevia voimaloita. Emme saa antaa vihreän siirtymän nimissä rakentaa juridisia hylkyjä, joiden siivoaminen jää tulevien sukupolvien maksettavaksi.

Tuulivoiman huumassa ei saa unohtaa maanomistajan oikeusturvaa

Suomi elää tällä hetkellä tuulivoiman kultakautta. Investointeja virtaa maahan, ja vihreä siirtymä etenee kohinalla. Tämän innostuksen keskellä on kuitenkin syytä pysähtyä tarkastelemaan mitalin kääntöpuolta: mitä tapahtuu silloin, kun asiat eivät menekään suunnitelmien mukaan?

Pahimmassa tapauksessa maanomistaja voi joutua maksumieheksi, jos tuulivoimapuisto ajautuu konkurssiin. Tämä on skenaario, josta puhutaan juhlapuheissa aivan liian vähän, vaikka se on juridisesti täysin mahdollinen riski.

Konkurssi paljastaa sopimuksen heikkoudet

Tuulivoimapuiston elinkaari on kymmeniä vuosia. Sinä aikana ehtii tapahtua paljon niin energiamarkkinoilla kuin yhtiörakenteissakin. Jos hankeyhtiö kaatuu, punnitaan se, kuinka huolellisesti ja ammattitaitoisesti maanvuokrasopimus on aikanaan laadittu.

Maanomistajan kannalta kriittisin kysymys on purkuvelvoite. Jos yhtiöllä ei ole varoja purkaa massiivisia turbiineja ja perustuksia elinkaaren lopussa, vastuu ja kustannukset voivat valua kiinteistön omistajalle. Kyse ei ole pikkusummista, vaan satojen tuhansien eurojen kustannuksista per voimala.

Vakuudet ovat maanomistajan henkivakuutus

Moni maanomistaja saattaa tuudittautua siihen, että sopimuksessa mainitut vakuudet hoitavat asian automaattisesti. Todellisuus on kuitenkin se, että vakuuksien taso, niiden ajallinen asettaminen ja realisoitavuus vaihtelevat suuresti.

• Onko vakuus asetettu jo rakennusvaiheessa vai vasta vuosien päästä?
• Kattaako se todelliset purkukustannukset inflaatio huomioiden?
• Onko vakuus turvattu kolmannen osapuolen toimesta vai onko se vain lupaus yhtiön taseessa?

Huolellisuus ennen nimeä

Tuulivoimayhtiöt toimivat usein hankekohtaisten tytäryhtiöiden kautta, joiden vakavaraisuus voi olla rajallinen. Maanomistaja on tässä pelissä usein se osapuoli, jolla on eniten menetettävää, mutta vähiten juridisia resursseja puolellaan. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että sopimuksia ei allekirjoiteta hätiköiden.

Asiantunteva sopimusosaaminen on maanomistajan paras suoja. On uskallettava vaatia riittävät vakuudet ja selkeät ehdot, jotka kestävät myös sen huonoimman päivän eli konkurssin. Tuulivoima on suuri mahdollisuus, mutta se ei saa muodostua taloudelliseksi ansaaksi suomalaiselle maanomistajalle.

Palmusunnuntai

Palmusunnuntai on kristillinen juhla, joka aloittaa hiljaisen viikon ja johdattaa kohti pääsiäistä. Se on täynnä symboliikkaa, jossa yhdistyvät raamatullinen historia ja vuosisatoja vanhat pohjoismaiset perinteet.

1. Historia: Kuninkaan saapuminen

Palmusunnuntaita vietetään Jeesuksen Jerusalemiin saapumisen muistoksi. Raamatun mukaan Jeesus ratsasti kaupunkiin aasilla, ja kansa otti hänet vastaan kuninkaana.

Palmunoksat: Ihmiset levittivät tielle vaatteitaan ja palmunoksia kunnioituksen osoituksena. Palmu symboloi voittoa ja rauhaa.

Aasi: Toisin kuin sotaherrat, jotka ratsastivat hevosilla, aasi viestitti nöyryyttä ja rauhaa.

Hoosianna: Kansa huusi "Hoosianna!", joka tarkoittaa alkukielellä "oi auta" tai "pelasta", mutta siitä tuli ajan myötä riemullinen ylistyshuuto.

2. Perinteet Suomessa: Virpominen

Suomessa palmusunnuntai on erityisen tunnettu virpomisperinteestä. Se on mielenkiintoinen sekoitus itäistä ja läntistä perinnettä:

Karjalainen perinne (Itä-Suomi)

Alun perin virpominen oli ortodoksinen tapa. Virvottu oksa oli siunauksen välittämistä: toivotettiin terveyttä ja onnea alkavalle vuodelle. Kuuluisa loru kuuluu:

"Virvon varvon tuoreeks terveeks, tulevaks vuodeksi, sulle vitsa, mulle palkka!"

Länsisuomalainen perinne (Pääsiäisnoidat)

Länsi-Suomessa pelättiin pääsiäisnoidat eli trulleja, joiden uskottiin liikkuvan pääsiäislauantaina tekemässä pahojaan karjalle. Nykyään nämä kaksi tapaa ovat sulautuneet yhteen: lapset pukeutuvat noidiksi, mutta kantavat mukanaan koristeltuja oksia eli "virpovitsoja".

3. Pajunoksat palmujen sijasta

Koska Pohjois-Euroopassa ei kasva palmuja, perinteeksi muodostui käyttää pajunoksia. Paju on yksi ensimmäisistä kevään merkeistä, ja sen "pajunkissat" symboloivat uutta elämää ja ylösnousemuksen toivoa.

Koristelu: Oksat koristellaan värikkäillä silkkipapereilla ja höyhenillä.

Palkka: Perinteen mukaan virpoja saa palkaksi makeisia tai pienen rahan, mutta perinteisesti palkka annettiin vasta pääsiäissunnuntaina.

4. Kirkolliset perinteet

Kirkossa palmusunnuntai on tunnelmaltaan kaksijakoinen:

Riemu: Juhlistetaan Jeesuksen saapumista (lauletaan usein Hoosiannaa).

Kärsimys: Valmistaudutaan hiljaiseen viikkoon, jolloin muistellaan Jeesuksen matkaa kohti ristiinnaulitsemista.

Monissa katolisissa ja ortodoksisissa maissa järjestetään edelleen suuria kulkueita, joissa kannetaan palmun- tai oliivipuun oksia.

Lankalauantai

Lankalauantai on suomalaisessa kansanperinteessä pääsiäisviikon eli piinaviikon lauantai. Se sijoittuu pitkäperjantain ja pääsiäissunnuntain väliin. Vaikka päivä on nykyään monille lähinnä rennon yhdessäolon tai viimeisten pääsiäisostosten aikaa, sen historia on täynnä kiehtovaa mystiikkaa ja uskomuksia.

1. Nimen alkuperä: Miksi juuri "lankalauantai"?

Nimi juontaa juurensa vanhaan talonpoikaiskulttuuriin ja työnkiertoon.

Lankojen värjäys: Perinteisesti lankalauantai oli päivä, jolloin talven aikana kehrätyt langat pestiin ja värjättiin. Erityisen tärkeää oli saada langat valmiiksi ennen pääsiäispyhiä, jotta ne olisivat puhtaita ja valmiita jatkokäsittelyyn.

Kristillinen tausta: Kirkollisessa perinteessä lauantai on hiljainen päivä, jolloin Jeesus lepäsi haudassa. Suomessa päivän nimi on kuitenkin säilynyt nimenomaan käytännön askareisiin liittyvänä, toisin kuin esimerkiksi monissa muissa kielissä (esim. ruotsin påskafton eli pääsiäisaatto).

2. Pahat henget ja trullit

Vanhan kansan uskomuksissa lankalauantai oli vuoden pelottavimpia päiviä. Uskottiin, että kun Jeesus oli haudassa, maailmassa vallitsi pimeys ja pahuuden voimat pääsivät valloilleen.

Pääsiäisnoidat eli trullit: Uskottiin, että noidat liikkuivat lankalauantain vastaisena yönä ja lauantaina vahingoittamassa naapurien karjaa (esim. leikkaamalla karvoja tai utareita).

Suojautuminen: Pahoilta hengiltä suojauduttiin monin tavoin. Navettojen oviin piirrettiin ristejä ja niihin laitettiin suojelevia esineitä, kuten viikatteita tai muita teräaseita.

3. Pääsiäiskokot – valoa pimeyteen

Pääsiäiskokkojen polttaminen on perinne, joka elää edelleen vahvana erityisesti Pohjanmaalla.

Tarkoitus: Kokkoja ei poltettu alun perin tunnelman vuoksi, vaan niiden savun ja rätinän uskottiin karkottavan trulleja ja pahoja henkiä. Mitä enemmän savua ja kipinöitä, sitä parempi suoja.

Ajoitus: Kokot sytytetään tyypillisesti nimenomaan lankalauantai-iltana, jolloin noitien uskottiin olevan aktiivisimmillaan.

4. Virpominen ja nykyperinteet

Vaikka virpominen kuuluu perinteisesti palmusunnuntaihin (ortodoksinen perinne), Länsi-Suomessa ja erityisesti Pohjanmaalla lapset kulkevat trulleiksi pukeutuneina nimenomaan lankalauantaina.

Länsi-Suomen trullit: Toisin kuin palmusunnuntain virpojat, jotka toivottavat terveyttä, lankalauantain trulliperinne on ammentanut enemmänkin vanhasta noitauskosta. Lapset pukeutuvat rääsyihin, maalaavat pisamia kasvoilleen ja kantavat pannuja tai koreja palkkiota (karkkia tai rahaa) varten.

Pitkäperjantai

Pitkäperjantai on perinteisesti ollut suomalaisen vuodenkierron ankarin ja hiljaisin päivä. Vielä muutama sukupolvi sitten päivää hallitsivat tiukat säännöt ja kiellot, joiden tarkoituksena oli kunnioittaa Jeesuksen kärsimystä.

1. Hiljaisuus ja vierailukielto

Entisaikaan pitkäperjantaina vallitsi lähes täydellinen hiljaisuus. Tarpeetonta puhetta vältettiin, eikä kyläilemään saanut lähteä. Lapset eivät saaneet leikkiä äänekkäästi, juosta tai nauraa. Uskottiin, että jos nauraa pitkäperjantaina, saa itkeä koko vuoden.

2. Työkielto ja "kylmä ruoka"

Kaikki tarpeeton työ oli kiellettyä. Tähän kuului erityisesti talon työt:

• Ei tulta uuniin: Ruokaa ei saanut valmistaa, vaan syötiin kylmää ruokaa, kuten leipää, kalaa ja mämmiä.
• Mämmi: Alun perin mämmi oli nimenomaan pitkäperjantain paastoruokaa. Se valmistettiin jo alkuviikosta, jotta perjantaina ei tarvinnut ryhtyä leivontapuuhiin.
• Siivoamiskielto: Lattioita ei saanut lakaista, jotta "pöly ei menisi Jeesuksen silmiin".

3. Musta pukeutuminen

Surun merkit olivat näkyvissä myös vaatetuksessa. Kirkkoon ja jopa kotona pukeuduttiin mustiin vaatteisiin. Nykyäänkin kirkkojen alttarit on verhoiltu mustaan, ja alttarilla on usein viisi punaista ruusua symboloimassa Jeesuksen viittä haavoja.

4. Piiskaaminen (vitsaus)

Länsi-Suomessa tunnettiin erikoinen ja karu perinne: aamulla lapset saattoivat saada kevyesti vitsaa muistutuksena Kristuksen kärsimyksistä. Tästä on peräisin sanonta "pitkäperjantain piiska". Onneksi tämä perinne on jäänyt historiaan ja vaihtunut palmusunnuntain iloisempaan virpomiseen.

5. Sääennustukset ja uskomukset

Kansanperinteessä uskottiin, että pitkäperjantain sää ennustaa tulevaa:

• Jos aurinko paistaa niin pitkään, että ehtii nousta hevosen selkään, tulee hyvä vuosi.
• Päivän uskottiin olevan myös pimeiden voimien ja noitien liikkeelläoloaikaa, minkä vuoksi talojen ovia ja karjasuojia suojattiin taioin.

6. Nykypäivä: Rauhoittumisen aika

Vaikka lainsäädäntö ei enää rajoita huvituksia (elokuvateatterit ja ravintolat saavat olla auki), monille suomalaisille pitkäperjantai on yhä rauhoittumisen ja ulkoilun päivä. Se on "virallinen" startti pääsiäisen pyhille, jolloin kiire pysähtyy ennen lankalauantain ja pääsiäispäivän juhlintaa.

Pupu ja pääsiäisen taika

Pieni pääsiäispupu loikkii, läpi pihan, poikki niityn. Korvat heiluu, nenä värisee, pajunkissat varvussa tärisee.

Kädessä on virpomisvitsat koreat, höyhenet niissä on pehmeät ja upeat. "Virvon varvon", pupu kuiskaa, onnea jokaiselle tupaan huiskaa!

Keittiössä odottaa musta mämmi, onko se hyvää vai ihan kämmi? Sokeria päälle ja kermaa loraus, kuuluu vain tyytyväinen maiskaus.

Keltaiset pääsiäistiput piipittää, ne ruohikossa kilpaa hyppii ja viipittää. Aurinko paistaa, on kevät ja juhla, iloa pupu ei säästä, vaan tuhlaa!

Tuulivoiman taloudellinen korttitalo horjuu – kuka maksaa laskun?

Viimeaikaiset uutiset tuulivoima-alan taloustilanteesta ovat karua luettavaa. Kauppalehden tekemä selvitys Suomen 50 suurimmasta tuulivoimayhtiöstä paljastaa alan tilan olevan vähintäänkin ”uhkaavan surkea”. Kun 33 yhtiötä 50:stä tekee tappiota ja nettotulosprosentin mediaani huitelee -58,8 prosentissa, on syytä kysyä, kuinka kestävällä pohjalla suomalainen energiapolitiikka makaa.

Luvut ovat hätkähdyttäviä. Vuonna 2024 tarkastellut yhtiöt tekivät yhteensä 243,6 miljoonan euron nettotappion vain noin 544 miljoonan euron liikevaihdolla. Suunta on jyrkästi alaspäin, sillä edellisvuonna tappiota kertyi ”vasta” 160 miljoonaa.

Sijoittajien kärsivällisyys koetuksella

Esimerkit yksittäisistä toimijoista osoittavat ongelman syvyyden:

• Ilmatar-konserni tahkosi kahden vuoden aikana 63 miljoonan liikevaihdon, mutta onnistui polttamaan rahaa peräti 156 miljoonaa euroa nettotappiona.
• Jopa eläkeyhtiöidemme (Elo, Veritas ja Valtion eläkerahasto) omistama Exilion valui plussalta tappiolle.
• Ikean omistaman Ponsivuori Windin liikevaihdosta (2,5 Meur) lähes kaikki ja enemmänkin hukkui 1,9 miljoonan euron tappioihin.

On utopistista ajatella, että kansainväliset sijoittajat katsoisivat tällaista pääomien syöntiä loputtomiin. Ala on tällä hetkellä täysin rahoittajien armoilla: korollista velkaa listatuilla yhtiöillä on jo yli 4 miljardia euroa. Kun omat pääomat on syöty, ollaan tilanteessa, jossa pienikin korkotason heilahdus tai sähkön hinnan mataluus voi kaataa korttitalon.

Tukimiljoonat eivät pelasta kannattavuutta

Hämmentävintä tilanteessa on se, että samaan aikaan kun yhtiöt kyntävät syvällä, veronmaksajat tukevat toimintaa valtavilla summilla. Viime vuonna tuulivoimalle maksettiin syöttötariffitukea liki 210 miljoonaa euroa. Herää kysymys: jos ala ei ole kannattava edes massiivisten tukien ja velkavivun turvin, milloin se on?

Mitä tapahtuu, kun rahoitus loppuu?

Suomi on laskenut paljon tuulivoiman varaan, mutta talouden realiteetteja ei pääse pakoon edes vihreässä siirtymässä. Jos tuottokyky ei kohene merkittävästi ja nopeasti, edessämme on konkurssien aalto, jonka jälkipyykki – purkamattomat voimalat ja hoitamattomat velvoitteet – saattaa jäädä yhteiskunnan hoidettavaksi.

Energiaomavaraisuus on hieno tavoite, mutta se ei saa rakentua taloudellisesti kestämättömän kuplan päälle. Nyt on korkea aika keskustella siitä, onko tuulivoimasta todelliseksi talouskasvun veturiksi vai onko kyseessä massiivinen pääomien tuhoaminen, jonka lasku lankeaa lopulta suomalaisille.

Blogin kuukausittainen kävijäennätys syntyi 03/2026

Maaliskuu teki historiaa: Uusi upea kävijäennätys! Blogissani puhaltavat nyt todelliset myötätuulet! Maaliskuu 2026 jää muistoihin kuukautena, jolloin pistettiin vanhat ennätykset kerralla uusiksi.

Nyt on syytä pieneen tuuletukseen:

• Uusi huikea ennätys: 33 279 kävijää kuukaudessa!
• Päivätaso: Tämä tarkoittaa keskimäärin yli tuhatta lukijaa joka ikinen päivä.

On suorastaan kutkuttava arvoitus, mikä sai näin monen teistä löytämään tiesi juuri minun tekstieni pariin. Olitpa sitten uusi tuttavuus tai jo pidempään mukana kulkenut vakiolukija – kuka ikinä oletkin ja mikä sinut tänne toikaan – lämmin kiitos seurastasi!