lauantai 10. maaliskuuta 2018

Kommentteja liittyen valtuustoaloitteeseen

Keräilin FB:sta kommentteja liittyen
Uusi Jämsä valtuustoaloitteeseen

"Uuden maanvuokrasopimuksen tekeminen Hiihtokeskus Himosvuori Oy:n kanssa"

Ohessa kommentit:

Kittilässä virkamiehet olivat itse hiihtoyhtiön päättävissä elimissä ja täysin jäävejä päättämään omaan yritykseensä liittyvistä avustuksista ja investoinneista. Tapaus on siis aivan erilainen kuin Kittilässä.

Oikea linja tuo ulkopuolinen selvitystaho. Ja turha poltikointi pois. Pitää tyytyä sitten ratkaisuun eikä taas aleta samaa kampea vääntään kun menneinä vuosina. Menneet on menneitä niitä ei kannata kaivella.

Vanhat oikeuden päätökset ovat lumepeitto jonka alle piilotetaan mahdollisuus sopia ja sillä estetään myös mahdollisuus kehittää rinneyrityksen toimintaa. No joo, kyllä Kittilässä olisi myös tarvittu ulkopuolista selvityshenkilöä. Jämsässä luistelevat kaltevalla pinnalla Kittilän tapaan ne valtuutetut ja virkamiehet jotka sovintoon pääsyä nyt jarruttavat. Tekninen toimi on tehnyt kaavoitusmokia jotka kaveripoliitikot ovat siunanneet ja joista on kivuliaasti käräjöity. Jämsäläisten etu ei ole ollut oikeussalissa käsittelyn aiheena. Ansiokas yrittäjä on saanut ahneen leiman ja nyt on ryhdytty palkitsemaan muita tahoja kaavamuutoksilla. Kylpylä pitää palauttaa alkuperäiselle paikalleen jotta Himoksen asiakkaiden toive toteutuu. Peikkometsä ei ole sovelias paikka kylpylälle, eikä näin toteudu win-win periaate jolla asiakasmäärä tuplattaisiin.

Ojalan Jussi on ollut yksi parhaista Jämsän kehittäjistä. Kiitos ja kunnia kuuluu hänelle.
Kateus on pahin vihollinen ja este kehitykselle.

Ihmetyttää kovasti, on sitä rakennuksia kaavoitettu vesistön päällekin. Mikä se tässä nyt kivestää. Lait ja asetukset on tehty palvelemaan kehitystä eikä se toteudu jos niitä käytetään pelkästämään kielto tarkoituksessa.

Vedota voi ja varmaan vedotaankin hamaan tappiin saakka. Mutta ei kai sitä laki velvoita jos halutaan yhteisesti asia viedä maaliin.

Lakimieskolmikko on kaikki asiapaperit tutkineet ja he ovat todenneet, että sopimus on ok, ja oikeuden kanne ja päätös eivät estä tai rajoita ns. kiistana olevaa asiaa.

Eiköhän nyt ole kaikkien etu ajaa Jämsää nousuun ja vetovoimaisuuteen. Osalla tuntuu olevan ajatus laittaa koko vuori murskeeksi ja jäädä sit katteleen tyhjää montua!!!

Kaikki kertovat kovaan ääneen kannattavansa neuvottelujen edistymistä, mutta ulkopuolista apua ei olla valmiina ottamaan vastaan... Onko siis parempi että puljataan taas seuraavat 10 vuotta ennallaan? Eiköhän nyt olisi aika ratkaista tämä umpisolmu??

Ei nyt vielä heitetä kirvestä kaivoon ja maitoa pesuveden mukana... Suomen mittakaavassa Himos taitaa kuitenkin olla se viimeinen paikka, mihin uusi kylpylä kannattaa rakentaa.

Loppuis tuo iänikäinen nahistelu.

Pienehkön paikkakunnan tilanne on, että ihmiset ovat keskenään sidoksissa monin sitein. Se on hyvä verkostoiden ja turvaverkkojen kannalta. Mutta päätöksenteossa tulee ongelmia, sillä jääviys on monessa kohtaa taivahan tosi. Vaikka lain mukainen jääviys vältettäisiinkin, miten voi olla olematta lojaali naapurille tai lapsen kaverin vanhemmille, puolison työkaverille ja niin edelleen. Samat syyt estävät ottamasta asioihin kantaa silloin, kun pitäisi uskaltaa se tehdä.

Hieman toisen alan yrittäjänä voin sanoa että kyllä se Himoksen kehitys vahvistaisi minunkin yritystoimintaa täällä jämsänkoskella ja varmasti moni muukin yritys voi todeta että himoksen kehityksellä vahvistetaan muidenkin yritysten toimintaa ja kehitys mahdollisuuksia.

Valtuustossa puhuin suulla suuremmalla; keskustelin maanantaina valtuustoaloitteesta ja Himoksen kehittämisestä sekä Hiihtokeskuksen että seitsemän muun jämsäläisen matkailuyrittäjän kanssa. Yhdessä maksamme palkkoja yli 60 htv verran ja yhteinen liikevaihtomme on selvästi suurempi kuin Jämsän vuotuinen majoitusvuorokausien myyntitulo. Valtuustossa haluan olla niin näiden kuin muidenkin matkailuyritysten äänitorvi.  Yhteinen viestimme on, että Hiihtokeskuksen kehittymisen pysähtyminen on matkailualan kehittymisen tulppa. Meidän mielestämme uudet palvelut ovat tervetulleita ja välttämättömiä: kylpylä, keilahalli, ravintolat, myymälät, puuhaparkit, lastenmaat, hiihtoputki...Yhteinen tavoitteemme on tyytyväinen asiakas, joka tulee Himokselle ja Jämsään aina uudestaan. Pahin vihollisemme ei löydy omista joukoista vaan Tahkolta - sinne tulee uudistuksia 100 miljoonalla eurolla. Kilpailu sekä talvi- että kesämatkailijoista kovenee. Himoksen kehitys vaatii kaikkien palvelujen kehittymistä. Myös Hiihtokeskuksen.

Aloite ulkopuolisen puheenjohtajan pestaamiseksi on väistämätön toteutettavaksi. Virkamiehet ja osin valtuutetut ovat ennakkoasenteidensa vuoksi kykenemättömiä erimielisyysongelmaa ratkaisemaan.

Pitäisisikö näiden Virkamiesten ja Valtuutettujen tajuta erota kokonaan viroistaan? Samat päättäjät kuitenkin pyrkivät valtuustoon, kaudesta kauteen, olisiko puolueidenkin syytä alkaa kantamaan hieman vastuuta Jämsän asioista, jo ehdokas valinnoissaan! Ehdokkaaksi kyllä näkyy kelpaavan jokainen!

Olen Jyrkin kanssa aivan samaa mieltä siitä, että kaupungin virkamiehet ovat tehneet paljon hyvää työtä Himoksen kehittämiseksi: MasterPlanit, kaavoitus, HimosGolf ja kylpyläkuviot. Olen edelleen myös samaa mieltä kuin valtuuston kokouksessa: on tosi surullista, että vaikka sekä virkamiehet että hiihtokeskuksen väki haluavat kehittää Himosta, he eivät pysty yhteistyöhön eivätkä puhu yhteistä kieltä. Siksi tarvittaisiin välittäjää.

Ei kommentteja: