Suomen sähkönkulutus on pysynyt tasaisessa 85 terawattitunnissa (TWh) viimeiset kaksi vuosikymmentä. Nyt olemme kynnyksellä, jossa tämä pitkäaikainen tasapaino on murtumassa ryminällä. Kysymys ei ole enää siitä, riittääkö sähkö, vaan siitä, millaista yhteiskuntaa ja maankäyttöä varten sitä tuotetaan.
Fingridin Sähköjärjestelmävisio 2040 -raportin ”Sähköä dataksi” -skenaario maalaa kuvan tulevaisuudesta, jossa Suomen sähkönkulutus yli tuplaantuu 213 terawattituntiin vuodessa. Kasvu 15 vuodessa olisi yli kaksinkertainen verrattuna koko sitä edeltäneeseen 50 vuoden kehitykseen. Hätkähdyttävintä skenaariossa on datakeskusten osuus: ne haukkaisivat yksin 71 TWh – määrän, joka vastaa 84 prosenttia koko Suomen nykyisestä vuosikulutuksesta tai noin yhdeksän miljoonan suomalaisen kotitalouden sähkönkäyttöä.
Keskustelu näiden lukujen ympärillä jää usein abstraktiksi, mutta matemaattinen mittakaava kirkastaa todellisuuden:
- Tuulivoimalla: Datakeskusten 71 TWh:n tarve vaatisi noin 3 300 km² uutta tuulipuistoaluetta. Tämä tarkoittaa yli 15 Helsingin kokoista maapinta-alaa ja yli kolmen vuoden 2025 koko Suomen tuulivoimatuotannon rakentamista uudelleen pelkästään data-alustoille.
- Ydinvoimalla: Sama energia vaatisi sähköntuotannoltaan noin kolme uutta Olkiluodon kokoista ydinvoimalaitosta.
- Koko kulutuksen kasvun kattaen: Jos maatuulella katettaisiin koko skenaarion 128 TWh:n kokonaiskasvu, puhuttaisiin jo 27 Helsingin alasta (5 900 km²) eli lähes kuusikertaisesta tuulialueesta nykyiseen verrattuna. Ydinvoimana se tarkoittaisi 5,5 uutta Olkiluotoa.
Nämä luvut eivät ole vain teknisiä skenaarioita – ne ovat päätöksiä maankäytöstä, luontoarvoista ja infra-investoinneista. Valtioneuvoston datakeskustiekartta huomauttaa oikeutetusti, että vaikka datakeskus rakentaisi oman tuulipuistonsa, se ei takaa tavallisten sähkönkuluttajien hintojen pysymistä kurissa. Puhumattakaan siitä, että rajattomat "omatarvevoimalat" voivat johtaa maankäyttöön, joka on yhteiskunnan kokonaisedun kannalta tehotonta tai kohtuutonta.
Digitaalinen infrastruktuuri on nykyaikaa, mutta se ei saa ajaa kansalaisten perustarpeiden, ruoantuotannon, perinteisen teollisuuden tai lähiluonnon ohi. Useissa EU-maissa sähköverkkojen kapasiteetti on jo täyttynyt datakeskusten ja vetylaitosten puristuksessa, mikä on pakottanut lainsäätäjät reagoimaan jälkikäteen.
Suomella on vielä aikaa toimia ennakkoon. Tarvitsemme selkeää lainsäädäntöä ja reunaehdot sille, miten uusi sähköntuotanto ja jätti-investoinnit yhteensovutetaan muun yhteiskunnan kanssa. Murrosta ei pidä estää, mutta sen mittakaava on tunnustettava ja sitä on ohjattava tietoisesti – ei skenaarioiden matkustajana, vaan niiden ohjastajana.
