Suojelupoliisin erikoistutkija Veli-Pekka Kivimäen tuore varoitus (YLE) konesalihankkeiden turvallisuusriskeistä pitäisi soittaa hälytyskelloja jokaisessa Suomen kunnantalossa. Suomeen on suunnitteilla ja tulossa yli sata datakeskusta. Samalla kunnat kilpailevat investoinneista usein pelkät dollarinkuvat silmissään, auttamattoman sokeina sille, kuka tontin vuokraa tai mitä salien seinien sisällä todellisuudessa tapahtuu.
Kivimäki nostaa esiin pelottavan lainsäädännöllisen porsaanreiän: jos ulkomainen yhtiö ostaa tontin, prosessi on valvottu, mutta jos se vuokraa maan tai pelkkää konesalitilaa, hanke liukuu viranomaisten tutkan ohi. Tämä tarkoittaa, että nykyisellään kansallisen turvallisuuden arviointi on sysätty yksittäisten kuntapäättäjien ja virkamiesten harteille. On naiivia olettaa, että paikallisella tasolla olisi resursseja tai osaamista perata monimutkaisia, autoritaarisiin maihin kuten Kiinaan tai Venäjään ulottuvia omistusketjuja, joita usein pyritään tietoisesti häivyttämään.
Riski ei ole teoreettinen. Kyse ei ole vain siitä, kenen käsissä data on, vaan siitä, miten Suomen maaperää ja infraa käytetään hyväksi.
- Pakotteiden kiertäminen: Länsimaisten vientirajoitusten vuoksi Venäjä ja Kiina eivät saa hankittua tekoälylaskentaan tarvittavia edistyneitä mikrosiruja. Mikä olisikaan niille helpompaa kuin vuokrata laskentatehoa suomalaisesta konesalista ja pyörittää sotilaallista tai tiedustelullista tekoälyään täältä käsin?
- Rikollisuuden suojat: Niin sanotut ”bulletproof hosting” -keskukset kieltäytyvät tietoisesti tuntemasta asiakkaitaan, mikä tekee niistä suoria turvasatamia valtiolliselle kybervakoilulle ja verkkorikollisuudelle. EU:n kyberturvallisuuslaki velvoittaa vain suuria toimijoita asiakkaan tunnistamiseen, mikä jättää pienemmille saleille täydellisen harmaan alueen toimia vakoiluoperaatioiden alustana. Hollannin tuore tapaus, jossa takavarikoitiin 800 Venäjän kybertoimintaa avustanutta palvelinta, osoittaa tämän olevan arkipäivää Euroopassa.
Lisäksi meitä houkutellaan konesalien kylkeen lupauksilla vihreästä siirtymästä ja hukkalämmön hyödyntämisestä kaukolämpöverkossa. Jos kriittinen osa kuntalaisten talvilämmityksestä sidotaan autoritaarisen taustan omaavaan toimijaan, luodaan tietoisesti vaarallinen riippuvuussuhde. Mitä tapahtuu, kun kyseiseen yhtiöön joudutaan kohdistamaan pakotteita tai viranomaistoimia, ja vastavetona lämmöntulo katkeaa pakkasilla? Hukkalämmöstä tulee ansa.
Suomeen tarvitaan kipeästi uutta investointilupalakia, mutta sen voimaantuloon keväällä 2027 on aivan liian pitkä aika. Sillä välin kuntien on herättävä unestaan. Taloudelliset lupaukset, vähäiset kiinteistöverotulot tai muutamat luvatut työpaikat eivät saa ajaa kansallisen turvallisuuden edelle.
Kuntapäättäjien on otettava Supon neuvo kuuleviin korviinsa: yhteydenotto suojelupoliisiin on tehtävä ennen kuin yhtäkään esisopimusta tai tonttivuokraa allekirjoitetaan. Sinisilmäisyyden aika kriittisen infrastruktuurin kohdalla on auttamattomasti ohi.
