Maa- ja metsätaloustieteiden tohtori Riikka Rajalahden neljän vuoden intensiivinen työ tuulivoiman tutkimuksen parissa on osoitus kansalaisaktivismin voimasta ja tarpeesta tarkkaan, lähdeviittein tuettuun kriittiseen keskusteluun. Vaikka tuulivoima on keskeinen osa Suomen uusiutuvan energian strategiaa, Rajalahden nousu yhdeksi Suomen äänekkäimmistä kriitikoista alleviivaa, että alalla on yhä epäselvyyksiä ja ristiriitaisia intressejä. Hänen henkilökohtainen kokemuksensa kotikylälleen suunnitellusta hankkeesta antoi sysäyksen, mutta hänen huolensa koskevat laajempia, kansallisia pelisääntöjä ja tiedonlähteiden luotettavuutta.
Tiedon puutteet ja intressiristiriidat
Rajalahti tuo esiin vakavia epäilyksiä erityisesti suojaetäisyyksiin ja melumallinnuksiin liittyen. Hän nostaa esiin lausuntokierrosten rakenteellisen ongelman, jossa valtaosa (92 %) lausunnonantajista edustaa tahoja, joilla on taloudellisia intressejä tuulivoimassa (kuten EK, teollisuusliitot, kunnat ja konsultit). Tämä herättää kysymyksen tasapuolisesta ja objektiivisesta lainvalmistelusta. Jos asiantuntijatiedon tuottajat ovat pääasiassa niitä, jotka hyötyvät kevyemmästä sääntelystä, on luonnollista epäillä, onko päätöksenteko riittävän neutraalia. Rajalahti korostaa, että hän käy aineistot läpi huolella eikä häntä voi syyttää valehtelusta, mikä asettaa haasteen tuulivoimateollisuuden edustajille, kuten Suomen Uusiutuvat ry:lle, osoittaa, että heidän levittämänsä tieto on täysin paikkansapitävää.
Toinen keskeinen kiistakysymys on voimaloiden purkukustannukset. Rajalahden siteeraama Suomen ympäristökeskuksen arvio (550 000 euroa/voimala) on huomattavasti suurempi kuin Suomen Uusiutuvat ry:n arvio (10 000–120 000 euroa/voimala). Tällä erolla on suuri merkitys, sillä se vaikuttaa siihen, miten kattavasti yhtiöt varautuvat tulevaan purkuun. Jos purkukustannukset aliarvioidaan, riski kaatuu lopulta yhteiskunnan tai maanomistajien kannettavaksi.
Tarvitaan kunnon pelisäännöt
On huomionarvoista, että Rajalahti ei vastusta tuulivoimaa kategorisesti – hän tunnustaa uusiutuvan energian tarpeen. Hänen päämääränsä on "kunnon pelisäännöt nykyisen villin menon sijaan." Keskustelu hallituksen kaavailemasta suojaetäisyysvaatimuksesta (maakuntakaavan ulkopuolisissa hankkeissa) ja ministeri Multalan epäröinnistä investointivaikutusten vuoksi osoittaa, kuinka herkkä tämä lainsäädännöllinen maasto on. Rajalahden kritiikki väärän tiedon leviämisestä lainvalmisteluun viittaa siihen, että sääntelyn vastustajat saattavat liioitella suojaetäisyysvaatimuksen negatiivisia vaikutuksia investointeihin.
Keskustelu ulkomaisesta omistuksesta ja sen johtamisesta veroparatiiseihin sekä huoli maaseudun luonnon, maisemien ja omaisuudensuojan pirstoutumisesta tuovat esiin myös eettisiä ja sosiaalisia kysymyksiä. Tuulivoimarakentamisen ei pidä tapahtua paikallisyhteisöjen ja luontoarvojen kustannuksella.
Riikka Rajalahden kaltaiset perusteelliset ja tieteelliseen menetelmään nojaavat kriitikot ovat elintärkeitä. He varmistavat, että Suomi kehittää uusiutuvaa energiaa vastuullisesti, läpinäkyvästi ja kaikkia osapuolia kuunnellen. Keskustelua ei pidä ohittaa lobbauksen voimalla, vaan faktojen ja rehellisen arvioinnin on oltava etusijalla.
