Kun puhelin soittaa, toteutat salamannopean tiedon talteenoton: raapustat lapulle salakielisen hieroglyfin – tyypillisesti "Soittaja A, tarvii... tiistaina?". Myöhemmin suoritat lapun dekoodausprosessin. Tuijotat keltaista mysteeriä, kunnes aivokapasiteetti pamahtaa: äskeinen pirauttaja! Nyt voit siirtää lapun epämääräisen vision hallitusti toimeksi.
Post-it on myös kriittinen osa henkilömuistin varajärjestelmää. Monitorin alaosan nimenmuistipankki pelastaa sinut pätkivän nimimuistin aiheuttamalta sosiaaliselta katastrofilta.
Tämän lisäksi työpöydän etureunassa sijaitseva tärkeiden muistettavien asioiden lappurivi toimii viimeisenä muurina unohdusta vastaan. Lappurivi esittää prioriteetit selkeästi: "Lähetä se raportti" seisoo rinta rinnan eksistentiaalisen "Osta maitoa" kanssa. Se on paperinen versio aivoistasi – vain visuaalisempi ja paremmin järjestelty.
Lyhyesti sanottuna, työpöytäsi on kohta abstrakti taideteos. Onnittelut, olet johtaja Post-it-lappujen hallitsemassa, liimatonta kaaosta rakastavassa työelämässä – tehokkuutta paperilla.
Entä mikä on paras strategia:
- käyttää yhtä Post-it-lappua kymmeneen asiaan,
- vai kymmentä lappua yhteen asiaan, jos vaikka ensimmäinen katoaa?
