Kun analysoimme tammikuun tuotantokäyrää, havaitsemme kolme kriittistä lukua, jotka jokaisen huoltovarmuudesta vastaavan tulisi sisäistää:
1. Kapasiteettitekijän romahdus Tammikuun keskituotanto asettui noin 2 560 megawattiin. Tämä tarkoittaa, että koko valtavasta investointikannasta saatiin käyttöön keskimäärin vain noin 27 prosenttia. Vaikka tuulivoima on kustannustehokasta silloin kun tuulee, järjestelmätasolla joudumme pitämään yllä rinnakkaista kapasiteettia lähes 75 prosentille ajasta.
2. Kuolemanlaakso 20.–25. tammikuuta Kaikkein vaarallisin havainto on kuukauden loppupuolella nähty viiden vuorokauden jakso. Tuolloin tuotanto painui arviolta alle 500 megawattiin. Kyseessä ei ollut lyhyt hetki, vaan 120 tunnin jakso, jolloin lähes 95 % tuulivoimakapasiteetista oli poissa käytöstä. Kun tämä yhdistyy tammikuun pakkashuippuihin, jolloin kulutus nousee yli 13 000 megawatin, syntyy valtava kuilu, jota ei pelkällä kysyntäjoustolla kuitata.
3. Volatiliteetin hinta Kuukauden sisällä tuotanto heilahti 6 500 megawatista lähes nollaan. Tällainen volatiliteetti (vaihtelu) aiheuttaa sähköverkkoon valtavia rasituksia ja hintapiikkejä. Analyyttisesti tarkasteltuna tuulivoiman "nollapäästöisyys" on osittain näennäistä, jos sen vastapainoksi joudutaan käynnistämään nopeasti säädettäviä, usein fossiilisia varavoimalaitoksia tai luottamaan kalliiseen tuontienergiaan.
Johtopäätös: Tammikuu 2026 osoitti, että Suomen sähköjärjestelmä kärsii vakavasta "tehovajeen riskistä", jos tuulivoiman rakentamista ei tasapainoteta investoinneilla vakaaseen perusvoimaan ja ennen kaikkea suuren mittaluokan energiavarastoihin.
Meidän on lopetettava tuulivoiman tarkastelu pelkkänä vuosittaisena energiantuotantona (GWh) ja alettava puhua todellisesta järjestelmävarmuudesta (MW). Tammikuun luvuilla laskettuna tuulivoiman luotettavuusarvo talven kriittisimpinä hetkinä oli lähes nolla. Se on riski, jota moderni teollisuusvaltio ei voi pitkään kantaa.
