Tuulivoimaa on markkinoitu kunnille merkittävänä taloudellisena pelastuksena, mutta todellisuus verotulojen takana on hämmentävä. Nykyinen järjestelmä on altis viivytyksille ja tulkinnoille, jotka voivat maksaa yksittäiselle kunnalle satoja tuhansia, jopa miljoonia euroja.
Suurin epäkohta liittyy voimaloiden käyttöönottoajankohtaan. Kunnan verotulo nousee yleisestä kiinteistöverosta (n. 1 %) voimalaitosveroon (max 3,1 %) heti, kun voimala kytketään verkkoon. Nyt verotus perustuu täysin yhtiöiden omaan ilmoitukseen. Jos yhtiö ilmoittaa verottajalle kytkennän tapahtuneen tammikuun ensimmäisenä päivänä joulukuun viimeisen sijasta, kunta menettää korkeamman verotulon koko vuodelta. On kestämätöntä, että kunnan talous on kiinni yhdestä päivästä ja yhtiön omasta ilmoitushaluun perustuvasta tiedosta.
Toinen merkittävä ongelma on verotusarvojen läpinäkymättömyys. On havaittu, että teknisesti identtisten voimaloiden verotusarvot voivat vaihdella rajusti. Syynä on yhtiöiden tapa ilmoittaa rakennuskustannuksia ja jaotella ne veronalaisiin rakenteisiin ja verovapaaseen koneistoon. Verottaja ei tunnu puuttuvan näihin eroihin, mikä jättää kunnat täysin pimentoon siitä, saavatko ne niille kuuluvan korvauksen.
Samaan aikaan tiedonkulku on tukossa. Verkonhaltijat piiloutuvat salassapitovelvollisuuden taakse, eivätkä luovuta kytkentätietoja kunnille. Energiavirastokaan ei pysty tarjoamaan apua. Kunnat ovat siis tilanteessa, jossa niiden on vaikea valvoa omia etujaan, vaikka ne kantavat tuulivoiman aiheuttamat maisemalliset ja sosiaaliset vaikutukset.
Verotuksen pelisääntöjen on oltava selkeät ja ennakoitavat. Verottajan tulisi vaatia yhtiöiltä puolueeton verkonhaltijan todistus kytkentäajasta osana veroilmoitusta. Nykyinen "luottamukseen" perustuva malli ei palvele kuntia eikä veronmaksajia. Tuulivoiman on oltava reilu diili molemmille osapuolille – ei vain yhtiöiden verosuunnittelun väline.
