Suomessa on herättävä todellisuuteen: nykyinen luonnonsuojelulainsäädäntö on muuttunut ennustettavasta sääntelystä sattumanvaraiseksi ”luontolottoarvonnaksi”. Kun miljoonien eurojen investoinnit asunnoista laskettelukeskuksiin pysähtyvät muutaman papanan tai tikankolon vuoksi, on syytä kysyä, kuka tässä maassa loppujen lopuksi määrää tahdin – veronmaksaja vai direktiivi?
Miljoonien eurojen papanoita
Liito-oravasta on tullut rakennusalan painajainen. Kyseessä ei ole laji, joka olisi kuolemassa sukupuuttoon, vaan laji, joka on sopeutunut elämään yllättävänkin lähellä ihmistä. Silti yhden papanaryppään löytyminen suunnitellun tien tai asuinalueen kohdalta voi pysäyttää koneet vuosiksi.
Tämä ei ole pelkkää "luonnon huomioimista", vaan massiivista taloudellista tuhoa:
- Viivästykset: Vuosien valituskierteet syövät hankkeiden kannattavuuden korkokustannusten noustessa pilviin.
- Hukka-alueet: Arvokasta tonttimaata jää hyödyntämättä "ekologisten käytävien" alle, mikä nostaa muiden asuntojen hintoja.
- Epävarmuus: Mikään yritys ei halua investoida alueelle, jossa hanke voi kaatua kalkkiviivoilla biologi-konsultin havaintoon.
Valkoselkätikka – kehityksen tulppa?
Valkoselkätikan suojelu on toinen esimerkki siitä, miten paikallinen kehitys uhrataan periaatteiden alttarilla. Jos laskettelukeskus haluaa laajentaa rinteitään työllistääkseen maakunnan nuoria, hanke voi tyssätä siihen, että muutama kilometrin päässä asuva tikka saattaa joskus vierailla kyseisessä metsikössä.
On kestämätöntä, että elinkeinonharjoittaja kantaa kaiken riskin ja kustannukset tilanteessa, jossa yhteiskunta päättää takautuvasti suojella jonkin osan hänen maastaan. Missä ovat valtion korvaukset menetetyistä elinkeinomahdollisuuksista?
Järkevyyttä suojeluun
Kukaan ei vastusta puhdasta luontoa tai monimuotoisuutta. Vastustamme kuitenkin byrokratiaa, joka ei tunne suhteellisuudentajua.
- Päätöksenteon nopeus: Luontoselvitykset on saatava valmiiksi kerralla, eikä uusia vaatimuksia saa esittää hankkeen loppuvaiheessa.
- Kompensaatio: Jos valtio haluaa suojella oravan loikkapuun keskellä kaupunkia, sen on korvattava rakentajalle menetetyt neliöt täysimääräisesti.
- Lajien todellinen tila: Suojelustatuksia on voitava purkaa, jos laji on todellisuudessa yleistynyt.
Suomella ei ole varaa tilanteeseen, jossa rakennushankkeet jäävät paperille vain siksi, että luontoarvot on politisoitu lyömäaseiksi talouskasvua vastaan. Meidän on päätettävä, haluammeko olla elinvoimainen maa vai pelkkä suojeltu ulkoilumuseo, jossa ei ole varaa asua tai yrittää.
