Keskustelu tuulivoimasta pelkistyy julkisuudessa usein vastakkainasetteluksi, jossa vastakkain ovat joko suuret ilmastotavoitteet tai yksittäisten asukkaiden itsekäs "ei minun takapihalleni" (NIMBY) -asenne. Tuore analyysi hallinto-oikeuksiin tehdyistä valituksista osoittaa kuitenkin, että tämä kuva on pahasti vääristynyt.
Tuulivoimarakentamista koskevissa valituksissa on kyse jostain paljon syvemmästä: ihmisten kokemasta epäoikeudenmukaisuudesta ja pelosta oman elinympäristön turvallisuuden puolesta. Valtaosa valituksista on paikallisten asukkaiden ja loma-asuntojen omistajien tekemiä, ja ne kumpuavat usein aidosta huolesta terveyden, elinympäristön laadun ja luonnon monimuotoisuuden säilymisestä.
Keskeinen ongelma ei ole aina itse tuulivoima, vaan se, miten hankkeita viedään eteenpäin. Tutkimus paljastaa, että monet valittajat kokevat osallistumismahdollisuudet pintapuolisiksi muodollisuuksiksi. Kun asukkaat kokevat, ettei heitä kohdella arvostettuina kunnan jäseninä ja heidän huoliaan ei kuunnella, oikeusprosessista tulee viimeinen keino puolustaa omaa arkea ja identiteettiä.
On huolestuttavaa, jos energiasiirtymää yritetään nopeuttaa keventämällä kaavoituksen ohjausta tai rajaamalla valitusoikeutta. Tällaiset toimet saattavat kääntyä itseään vastaan: ne rapauttavat luottamusta ja lisäävät epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia, mikä lopulta vain hidastaa siirtymää.
Paikallisten äänen on kuuluttava muutenkin kuin oikeussaleissa. Oikeudenmukainen siirtymä vaatii, että haitat ja hyödyt jaetaan tasapuolisesti ja että hankesuunnittelussa on tilaa aidolle, arvostavalle vuorovaikutukselle. Valitus ei ole aina merkki hankkeen vastustamisesta, vaan usein vaatimus tehdä asiat huolellisemmin ja oikeudenmukaisemmin.
Vihreä siirtymä on välttämätön, mutta se ei saa tapahtua paikallisten asukkaiden oikeusturvan kustannuksella.
