Kuva: Jämsän kaupungin nettisivu, organisaatio
Kaupunginvaltuusto on ylin päättävä elin. Kaupunginjohtaja esittelee asiat hallitukselle ja hallitus esittää valtuustolle. Lautakuntien tehtävänä on valmistella asioita hallitukselle ja valtuustolle.
Esimiehisyys menee niin, että kaupunginjohtajan esimies on hallituksen puheenjohtaja. Kaupunginjohtaja on kaupungin johtoryhmän jäsenten esimiehenä. Sinänsä kaupunginjohtaja on puun ja kuoren välissä, koska hänen on ns. taiteiltava kaupunkiorganisaation ja poliittisen päätöksenteon välissä. Kerrassaan hankala paikka. Jos toiseen suuntaan kumartaa, niin toiseen pyllistää ja päinvastoin.

Toisinaan ruvetaan tivaamaan valtuutetun virkavastuuta, kun asioita rupeaa oikein selvittämään. Tuntuu sille, että toisinaan yritetään saada vain poliittinen päättäjä hiljaiseksi. Sellaistakin olen kokenut.
Toisinaan kun on oikeesti ruvettu keskustelemaan ja haastamaan, niin puna virkamiehen niskassa on vain lisääntynyt. Toisinaan pasmatkin ovat menneet sekaisin. Kerran ison paperinpalan ääressä minulle selvitettiin asiaa, ja sanoin, että on ne asiat ihan miten tahansa tuossa noi viivat piirretty, niin tuossa sen oikeasti pitäisi olla. Tuli vain mieleeni, että alueen toimijoita ei ole kuunneltu tai ainakaan tarpeita ei ole ymmärretty. Virkamieshän on aikuisten oikeasti kuntalaisten palvelija.

Viimeisessä valtuustossa minulla ja muutamallakin muulla hieman kihahti, kun ruvettiin keskustelemaan Myllymäki II markkinoinnista. Päänavaus alueen rakentamiselle tulisi tehdä ja oiva paikka olisi Metko Messut 2016. Ajatuksena oli, että aluetta kaupattaisiin hieman halvemmalla messujen aikana. Mutta virkamiehen lausunto oli, että aluetta myydään vain ja ainoastaan "listahinnalla". Se on yrittäjien tasa-arvoista kohtelua. Missä on se virkamiesten ketteryys ja tilannetaju, mitä olen yksityisellä sektorilla tottunut näkemään ja kokemaan? Kunnat kilpailevat keskenään ja täytyisi toimia kilpailun edellyttämällä tavalla, ei suinkaan jäykän byrokraattisesti.
Monesti varsinkin Himoksen asioita päätettäessä olen todennut, että yksikään päättäjistä ei todellakaan tiedä, mistä ollaan edes päättämässä. Koski asia sitten Päijänrantaa, kylpylää, golfkenttää tai rinneyhtiötä. Tämän olen henkilökohtaisesti todennut, kun olen eri valtuutettuja haastatellut. Olen itse sisälläni todennut, että olemme valtuutettuina aivan täysin virkamiesten vietävissä. Erittäin karua näin kirjoittaa, mutta totisinta totta.

Vai auttaisko pormestarimalli koko problematiikkaan?
Tuusulassakin perussuomalaiset olivat tämän kannalla, miten Jämsässä?
Aivan lopuksi täytyy todeta, ettei tämä aivän täysin näin karua ole. Ainakin yksi poikkeus joukosta löytyy. Jospa siitä olisi muille malliksi?
Olen purkanut pahan oloni Blogiin - Helpotti, UGH !!!