keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Kaupunginjohtajan viestit

Mielestäni viestit kuvaavat ajatuksen tasoa. Tämähän ei ole jutun perusjuoni vaan se, että johtajuustaidot eivät ole riittävällä tasolla. Asioita pitää hoitaa systemaattiseti ja määrätietoisesti eteenpäin. Ja raportoinnin taso esimiehillle ja hallitukselle tulee olla halutulla tasolla.

Itse mietin, etä pitääkö luottamuspulassa erottaa alainen vai esimies?

Yksityisellä sektorilla alainen lähtee, jos on luottamuspula. Eli jos kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajilla on luottamuspula alaistaan eli kaupunginjohtajaa kohtaan, niin kaupunginjohtaja on se joka saa lähteä.

Vuodesta 2010 lähtien on säännöllisesti tullut negatiivista palautetta kuntalaisilta Jämsän kaupunginjohtajasta. Kuntalaisina tarkoitan kaikkia eri tahoja. 

Nyt on aika, jolloin epäkohtiin tulee puuttua rankalla kädellä. Jos valtuustokauden alusta lähtien ei kehityskeskusteluissa sovittuja asioita ei ole lukuisista kehotuksista huolimatta kyetty korjaamaan, niin on johtopäätösten aika.

Keskisuomalainen 26.10.2016