Tapani Mattila oli lähtenyt Nokian kaupungin johtajaksi ja Ilkka Salminen oli valittu Jämsän kaupunginjohtajaksi.
- - -
lauantai 27. maaliskuuta 2010
Uusi johtaja
Jämsän kaupunginjohtaja vaihtuu. Toivottavasti uusi johtaja omaa suunnilleen samoja piirteitä kuin edellinen. Nyt pitää katsoa eteenpäin. Menneet ovat menneitä. Tulevan johtajan tulee olla suoraselkäinen. Hänen tulee pitää suitset tiukalla varsinkin talouden ja henkilöstön saralla. Kahvipöytäkeskustelujen mukaan omat miehet eivät kelpaa, vaan tarvitaan sisäpiirin ulkopuolinen, joka osaa katsoa avarakatseisesti Jämsän nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Hänen tulee olla rohkea, joka tekee myös vaikeat päätökset. Kansa haluaa, että ote on tiukka, mutta herrasmiesmäinen. Hänen tulee kuunnella kansaa ja olla luova ajattelija. Lopuksi hänen tulee tehdä itse päätökset. Kissat pitää nostaa pöydälle ja kaikki kivet tulee kääntää. Pyhiä asioita ei saa olla, kaikki asiat on otettava käsittelyyn. Selkeäsanaisuus on hyve, sitä kansakin ymmärtää. Tarvitsemme Johtajan isolla jiillä. Tervetuloa uusi kaupunginjohtaja Jämsään.

Se mitä olen viime vuosina jäänyt kaipaamaan on:
- menneet ovat menneitä
- vain tulevaan voimme vaikuttaa
- suitset tiukalla henkilöstön saralla
- henkilöstöjohtajuutta tarvitaan, mielestäni luontainen taitolaji
- rohkea, joka tekee myös vaikeat päätökset
- vaikeiden asioiden käsittely on haastavaa, pitää laittaa itsensä likoon ja sormet santaan
- tiukka, mutta herrasmiesmäinen
- herrasmiesmäisyys on geeneissä, jos sitä on
- kissat pitää nostaa pöydälle
- johtajan tulee johtaa kaupunkia suoranaisten alaisten kautta, epäkohtiin on puututtava
- kaikki asiat on otettava käsittelyyn
- tietyt vaikeat asiat ovat olleet liian vaikeita otettavaksi käsittelyyn
- selkeäsanaisuus
- maanläheiset selkeät ajatukset ovat mannaa lennokkaiden visioiden sijaan