tiistai 3. toukokuuta 2016

Jämsän strategiakilpailu saa jatkoaikaa

Jämsän kaupungin strategiakilpailu saa jatkoajan. Kilpailuun voi jättää ehdotuksia 22. toukokuuta saakka.

Kaupunki käynnisti valmisteilla olevaan strategiaansa liittyvän kilpailun ”Tule Jämsän strategiseksi tekijäksi” maaliskuun loppupuolella. Kilpailun piti päättyä 2.toukokuuta. Kaupunginvaltuuston kokous, jossa valtuusto päättää Jämsän uudesta kaupunkistrategiasta siirtyi kesäkuulle. Kokouksen siirryttyä on tullut mahdolliseksi jatkaa myös strategiakilpailuun jätettävien ehdotusten jättöaikaa.

Kilpailun tavoitteena on saada yleisöltä toteuttamiskelpoisia ehdotuksia strategiaan sisältyvien kolmen pääteeman edistämiseksi, jotka seuraavan vuoden aikana viedään konkreettisesti käytäntöön. Strategian kulmakiviä ovat sen pääteemat: elinvoima, resurssiviisaat palvelut ja verkostot.

Kilpailun tarkempi kuvaus ja sen eri vaiheet esitellään kaupungin blogisivustolla. Kilpailuun osallistuminen on helppoa, syntyneet ideat voi kirjata suoraan blogisivuston kommenttikenttään.

Kuntalaisia kannustetaan osallistumaan strategian valmisteluun ja sen toteutukseen tuomalla ehdotuksia rohkeasti esiin strategiakilpailussa.

Strategiasta ja siihen liittyvästä kilpailusta:
Kaupunginjohtaja Ilkka Salminen kutsuu mukaan strategiatyöhön Youtube
Strategia 2025 tiivistelmä
Linkki blogisivustolle strategiakilpailuun

Lisätietoja:
kaupunginjohtaja Ilkka Salminen
p. 040 142 7111

Kuvat Jämsän kaupungin sivulta.