Himos

Himos

keskiviikko 18. marraskuuta 2026

Pankkien digimuurit ja iäkäs omainen – ”Kärrätkää 84-vuotias äitinne 60 kilometrin päähän”

Isäni kuolema toi lesken arkeen surun lisäksi välittömän törmäyksen pankkimaailman digimuureihin. Isän mukana lakkasi toimimasta myös Nordean tunnuslukulaite. Siitä alkoi uuvuttava urakka, joka saa kysymään, onko pankeilta kadonnut kyky kohtuulliseen asiakaspalveluun.

Tuntikausien puhelinrumban ja pahimmillaan neljän tunnin jonotusten jälkeen 84-vuotiaalle äidilleni saatiin lopulta omat pankkitunnukset. Varsinainen näytelmä alkoi kuitenkin vasta silloin.

Kun tunnistautuminen ei toiminut ja soitin asiakaspalveluun, virkailija esitti selvittelyn päätteeksi käsittämättömän vaatimuksen: iäkäs äitini pitäisi kuljettaa 60 kilometrin päähän konttoriin vartin tunnistautumista varten.

Kieltäydyin heti. Kun virkailija yritti edelleen taivutella meitä matkaan, huomautin tyynesti, että kyse on asiakassuhteesta, jossa liikahtaa yli kuusinumeroinen summa, jos ei homma nyt puhelimessa onnistu. Uuden odottelun jälkeen ratkaisu löytyi kuin taikaiskusta: asiakastuen ohjeilla tunnistautuminen onnistuikin etänä ilman turhaa ajamista.

Periksiantamattomuus tuotti tulosta. 120 kilometrin edestakainen reissu olisi ollut 84-vuotiaalle puolen päivän koettelemus ja täysin tarpeeton rasitus.

Minulla taisi tässä kohtaa nostaa päätään pohjalainen jääräpäisyys – geeniperimästäni kun löytyy puolet puukkojunkkaria. Mutta miten pärjäävät ne iäkkäät lesket ja omaiset, joilla ei ole luonnetta tai voimia vaatia oikeuksiaan, tai joiden digitaidot eivät riitä byrokratiaviidakosta selviämiseen?

Pankkien tulisi palvella asiakkaitaan, ei pystyttää esteitä silloin, kun surussa on muutenkin tarpeeksi kannettavaa.