Saksan energiapolitiikka toimii parhaillaan kalliina varoittavana esimerkkinä koko Euroopalle. Maa ajoi alas vakaan ydinvoimansa ja korvasi sen kymmenillätuhansilla tuuliturbiineilla sekä laajoilla aurinkovoimaloilla. Seuraukset ovat olleet karuja: Saksan talous yskii, teollisuus pakenee ulkomaille ja sähkö on Irlannin ja Tanskan ohella Euroopan kalleinta. Kun sääriippuvaista tuotantoa on jouduttu paikkaamaan kaasu- ja hiilivoimalla, myös päästöt ovat pysyneet korkeina. Kaiken päälle sähköverkkojen uusiminen nielee lähivuosina satoja miljardeja euroja.
Suomessa tilanne on ollut pitkään kadehdittavan hyvä. Noin 40 prosenttia sähköstämme tuotetaan vakaalla ydinvoimalla, ja 2 000 tuuliturbiinin rinnalla olemme olleet sähkön suhteen lähes omavaraisia. Edullinen ja puhdas sähkö on ollut suomalaisen kilpailukyvyn ja kuluttajien turva.
Nyt tätä toimivaa tasapainoa horjutetaan lyhytnäköisellä datakeskusbuumilla. Hallitus on avannut ovet kansainvälisille datajäteille, ja monet kunnat kilpailevat niistä myymällä satojen hehtaarien tontteja ja sijoittamalla miljoonia euroja verovaroja teihin sekä vesihuoltoon.
Kuntapäättäjiltä tuntuu kuitenkin unohtuvan kokonaiskuva. Jättimäiset, hyperskaalaiset datakeskukset kuluttavat valtavasti sähköä. Niiden ruokkimiseksi maahamme suunnitellaan kymmeniätuhansia uusia, jopa 300-metrisiä tuulivoimaloita. Sähkön siirtäminen pohjoisen tuulipuistoista etelän datakeskuksille vaatii puolestaan miljardien eurojen edestä tuhansia kilometrejä uusia, Harjulinjan kaltaisia voimajohtoja halki metsien ja erämaiden.
Hinnan tästä kehityksestä maksavat tavalliset suomalaiset – sekä rahassa että menetettynä luontona. Kansallismaisemamme pirstoutuu ja sähkön hinnan ennustetaan nousevan lähivuosina kymmeniä prosentteja.
Suomen ei pidä toistaa Saksan virheitä. Edullisen sähkön, toimivan energiatalouden ja ainutlaatuisen luontomme uhraaminen monikansallisten datajättien alttarille on tie, jolta ei ole paluuta.
