Syksyn ensimmäinen luminen aamu valkeni taianomaisena, ja raikas pakkasilma kutsui luontoon. Otimme suunnaksi Himoshuipun reitistön, ja auto kaartoi pian parkkiin Keski-Himoksen laelle aivan tunnelmallisen laavun viereen. Siitä seikkailumme varsinaisesti alkoi: astuimme laavun takaa kohti metsän siimekseen sukeltavia pitkospuita.
Aamun sateinen keli ja syvälle maastoon painuva polku tekivät alustasta paikoitellen melko märän, mutta se vain lisäsi retken aitoa erämaan tuntua ja piti askeleet valppaina. Matkamme eteni kohti uusia maisemia keltaisia reittimerkkejä seuraten. Tämä laavulta laavulle kulkeva osuus oli meille täysin uusi tuttavuus, mikä toi retkeen ihanaa löytämisen iloa.
Keltaisia merkkejä saikin tiirailla luonnon keskeltä tarkalla silmällä – täytyy myöntää, että opasteet olivat sen verran huomaamattomasti maastoutuneet, että pääsimme tekemään muutaman ylimääräisen mutkan ja eksymään polulta. Nämä pienet harharetket kääntyivät kuitenkin vain hauskoiksi seikkailuiksi, kun saimme tutkia koskematonta, ensilumen kevyesti kuorruttamaa metsää entistäkin lähemmin.
Lopulta saavutimme Metsälaavun, josta matkamme jatkui hyväntuulisena Pohjois-Himoksen maisemien kautta. Loppumatkan taitoimme reippain askelin Keski-Himoksen pururataa pitkin, posket raikkaasta ulkoilmasta punoittaen ja mieli täynnä onnistuneen retkipäivän energiaa.
Pelastusrengas pitkospuiden päässä jäi mietityttämään? 😃
Lisäksi missään ei kerrottu, että seuraa keltaisia merkkejä. 😃
