torstai 26. toukokuuta 2016

Teerilahti - Päijänteen itäranta

Teerilahti sijaitsee Päijänteen itärannalla. Navigaattorin osoitteella Murtolahdentie, Jyväskylä pääsee perille. Vanhalla navigaattorilla mentäessä, pitää Jyväskylän suunnasta mennä vanhalle tielle Kanavuoren ABC:n kohdalla. Auto kannattaa jättää P-paikalle, risteykseen. Kanjoni ja luolat on helposti löydettävissä, kun vain menee korkeuskäyrää kartalla jyrkänteen merkkiä kohden. Helppo löytää perille. Pitkä kanjoni päättyy luolaan. Sekä kanjoni, että luola ovat ahtaita. Alueella on myös muita pienempiä luolia kanjonin pohjoispuolella. Ahtaanpaikan kammoa ei saa potea, niin löytää hienoja kohteita. Sisään vain, isompikin mies niihin mahtuu.

Sen jälkeen kannattaa laskeutua tielle. Sen jälkeen kävele Murtolahdenselänteen rinteen metsäautotien kautta. Luola löytyy pikkukartan osoittamasta paikasta. Maa on aivan tasaista, mutta maassa reiästä laskeudutaa maan uumeniin. Kanjonissa edetään kohti itää ja sieltä noustaan pienestä reiästä narun avittamana. Naru on kiinni koivussa. Tasanteella ei ole montaa koivua, joten sen perusteella löytää luolan.

Siirtolohkare "Sokeritoppa" löytyy, kun etenee takaisin isolle jyrkänteelle tulevaa polkua eteenpäin kohti Palstonvuoren lakea. Polku on hieman heikko monelta kohdin. Kännykän Maastokartat sovelluksella pääsee helpoten perille. Tikapuilla pääsee kiven päälle.

Matkaan kruunaa hyvät eväät Äijänniemen laavulla.




Linkkejä
Oravasaaren luola ja siirtolohkare
Palstonvuori, Jästin luola

Kuvia

Kanjoni ja jatkuu luolana

Luola

Kanjoni

 Luola

Iso siirtolohkare, "Sokeritoppa"

Äijänniemen laavu