tiistai 14. kesäkuuta 2016

Synninlukko

Synninlukko on hieno rotkolaakso Jämsänkosken ja Jämsän välissä, linnuntietä 7 km Jämsän keskustasta. Synninlukko on 50 metrin levyinen varjoisa rotko, jota rajoittaa jyrkät kallionrinteet. Alue on rauhoitettu ja siellä kasvaa harvinaisia kasveja. Vetiset suokohdat ovat lähdeperäisiä. Kuumana kesäpäivänä ilma on viileää, sillä auringon säteet eivät yllä rotkon pohjalle. Keväällä rotkon seinämiä koristelee hieno jääpeite.

Synninlukosta kulkee seudulla lukuisia tarinoita. Hämyisten kallioiden synninlukkosuojissa on ollut hyvä turvapaikka piileskellä. Ison vihan aikaan se on ollut väestön yleinen piilopaikka. Paikka on houkutellut suojiinsa myös laitapuolen kulkijoita. Rotkon pohjalla virtaa lähde, josta saatiin juomavettä. Kerrotaan, että Synninlukon lähde on niin syvä, että kun mullikka putosi rotkon reunalta lähteeseen, se löydettiin myöhemmin Jämsänjoesta, hurjimpien tarinoiden mukaan peräti Päijänteeltä.

Nimi 'lukko' tarkoittaa hämeen murteessa umpireuaista rotkoa, jämsäläisittäin 'rotti'. Synninlukko on nimenä sodan "syntejä" vanhempi ja viittaa syntymään, 'synnyinlukko'. Oletettavasti rotko on ollut jonkun vainoja pakkoon paenneen henkilön syntymärotko.

Synninlukolle on helppo päästä: autotie vie lähes perille asti ja tien vieressä on levike pysäköintiä varten. 1,8 km:n polku on helppokulkuinen, vajoamasta ylös nouseva polku vaativa.

Karttalinkki