tiistai 23. kesäkuuta 2015

Hullu vai nero, mutta sen soveltaminen paikkallispolitiikkaan

Tuore tutkimus osoittaa oikeaksi yleisen käsityksen mielisairauden ja nerouden yhteydestä. Niin suurten älyllisten oivallusten kuin psyyken häiriöidenkin taustalla näyttää olevan aivojen heikentynyt kyky karsia saamiaan ärsykkeitä.

Eli hullun ja neron välissä on vain hiuksen hieno ero.


Omien henkilökohtaisten tutkimusteni mukaan paikallisessa poliittisessa kentässä on ollut olemassa perinteisesti äärilaidat vasemmisto ja oikeisto. Viimeaikaisten kuukausia kestäneen omakohtaisen seurannan tuloksena olen todennut useaan otteeseen, että vasemmiston ja oikeiston välillä on vain hiuksen hieno ero. Useasti eri päätökset ovat jopa aivan samanlaiset.

Valtakunnallisesti vasemmiston ja oikeiston näkemykset eivät juurikaan koskaan kohtaa.

Mutta kuten kaikessa poikkeus vahvistaa säännön.