keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Ryhmäkuri

Ryhmäkuri on puolueen sisällä kuuluvien ennalta sovittu tapa äänestää. Tällöin äänestyksessä noudatetaan yhteistä puolueen linjaa äänestämättä itse harkitsemallaan tavalla.

Onko ryhmäkuri tarpeen vai onko kyse demokratian halventamisesta?
Onko politiikka pelkästään joukkuelaji?

Ohessa esimerkki elävästä elämästä.
Tiesin, etten saanut äänestää "jaa", vaikka halusin. Minun olisi pitänyt poistua leikisti vessaan. Niin neuvottiin tekemään, jos ryhmäkuri ahdisti. Äänestin tyhjää. Jouduin heti puhutteluun.

Miten kerta kaikkiaan on mahdollista, että useampi kuin yksi henkilö voi olla aina samaa mieltä asioista? Ei ole mahdollista. Ratkaiseeko voimakas persoona tai henkinen johtaja koko ryhmän äänestyspäätöksen?

Vanhanaikainen ja kerrassaan omituinen on koko ryhmäkuri.

Uusi Jämsä -ryhmällä ole ryhmäkuria. Asiat käsitellään etukäteen keskustellen läpi ja muodostamme jokainen oman näkemyksemme asiasta. Voimme äänestää, miten näemme asiat jämsäläisten parhaimmaksi. Jälkikäteen emme pui sitä, mitä kukin on äänestänyt.

Tiukka ryhmäkuri tuntuu olevan paikallisessa päätöksenteossa ainakin Kokoomuksella ja osittain Vasemmistoliitolla. Mutta he taaplaavatkin aivan omalla tyylillään.