Selvitys on kerrassaan hyvä. Tavoitteessa ollaan ainakin tällä hetkellä, mutta vyö on pidettävä tiukalla.
K I I T O S !!!

On erittäin mukavaa saada palautetta siitä, että Blogiani luetaan. Ohessa erään sähköpostin alku. Teksti jatkui pidempäänkin.
Jämsäläisten veronmaksajien rahoja on taannoin laitettu Himos alueelle. Siitä on olemassa oma taulukkonsa. Iso osa rahoista on infraa, mutta on paljon muutakin.
Mielenkiintoista tämä suuri hehkuttaminen. Paikallislehti ja sosiaalinen media on sitä toitottanut jo toista viikkoa.
Nurmikkoa leikatessa tulee kaikkea pohdiskeltua - silloin on aikaa ajatuksien virralle.
Siis Jämsän kaupunki omistaa 25 % kylpylästä on omituinen ajatus. Nyt päättäjät on tietyllä lailla ajettu umpikujaan. Asetelma on ota tai jätä. Ammattilaiset tekevät maankäyttösopimuksen kustannusvaikutuksineen. Asia esitellään kaupunginhallitukselle. Jos asiaa vastustaa, niin leimataan kylpylä vastaiseksi. Vaihtoehdot on todella vähissä.
Mielenkiintoista on se, että miksi Haljalaa kohdellaan aivan eri hansikkain kuin Ojalaa. Nyt pestään rahaa kiivaalla tahdilla oikella ja vasemmalla. Ja kenelle rahaa tehdään nyt maakauppa -keinottelulla? No se on Haljalan "yhtiöt".