Vaikka luku näyttää paperilla houkuttelevalta, se antaa vaarallisen yksinkertaistetun kuvan todellisuudesta. On kysyttävä suoraan: syyllistyvätkö päättäjät ja media tahalliseen tai tahattomaan poliittiseen harhaanjohtamiseen?
Mittari, joka unohtaa todellisuuden
LCOE kehitettiin alun perin vertailemaan säävarmoja voimalaitoksia, kuten ydin-, kaasu- ja hiilivoimaa. Nämä laitokset tuottavat sähköä silloin, kun sitä tarvitaan, ja samalla ne ylläpitävät verkon vakautta. Tuuli- ja aurinkovoima toimivat kuitenkin luonnon ehdoilla, eivät kysynnän mukaan.
Kun järjestelmä nojaa yhä vahvemmin sääriippuvaiseen tuotantoon, LCOE-laskelmien ulkopuolelle jäävät "piilokustannukset" räjähtävät käsiin. Näitä ovat muun muassa:
- Säätövoima ja varastointi: Mitä tehdään, kun ei tuule? Tarvitsemme kalliita varajärjestelmiä.
- Verkkoinvestoinnit: Sähköverkkoa on laajennettava ja vahvistettava massiivisesti hajautetun tuotannon takia.
- Järjestelmäpalvelut: Verkon taajuuden ja vakauden ylläpito vaatii teknisiä ratkaisuja, joita pelkät kennot ja lavat eivät tarjoa.
On harhaanjohtavaa mainostaa sähköntuotantomuotoa halvimpana, jos sen integroiminen osaksi toimivaa sähköjärjestelmää vaatii veronmaksajilta ja kuluttajilta miljardien lisäinvestointeja muualle. Yksittäisen kilowattitunnin tuotantohinta on toissijainen seikka, jos sähköä ei ole saatavilla juuri silloin, kun teollisuus sähköistyy, lämpöpumput käyvät täysillä ja datakeskukset humisevat.
Meidän on siirrettävä katse voimalaitoskohtaisista kustannuksista koko järjestelmän kustannuksiin. Todellinen energiapoliittinen haaste ei ole löytää halvinta yksittäistä tuotantotapaa, vaan rakentaa vakaa ja luotettava järjestelmä, joka kantaa silloinkin, kun aurinko ei paista ja tuuli tyyntyy.
Jos jatkamme keskustelua vain pintapuolisten lukujen valossa, rakennamme energiajärjestelmää, joka on paperilla halpa mutta käytännössä kallis ja epävarma. On aika vaatia rehellisempää laskentatapaa ja kokonaisvaltaista näkemystä sähkömme tulevaisuudesta.
