perjantai 27. lokakuuta 2017

Hankala ihmistyyppi

Ihminen syntyy sellaiseksi kuin se on. Jo kouluaikana ilmenee tietyt piirteet. Ja vuosikymmenien jälkeenkin on samat piirteet. Ihminen ei sinänsä mihinkään muutu, ehkä vain hieman muokkaantuu.

Olen seurannut varsinkin päätöksentekoa kokonaisuudessaan Jämsässä jo useiden vuosien ajan. Joukkoon mahtuu monenlaisia ihmisiä. Osa esintyy lehden palstoilla. Ja tietty vastakkainasettelu on olemassa. Sopua ei vain tahdo syntyä. Vaikka on päätetty jotain, niin jänkääminen jatkuu oli asia mikä tahansa.

Pahimmillaan on päätetty elimissä tietyistä asioista ja sitten se virallinen taho rupeaa jänkäämään lehdistössä. Annetaan mitä kummallisempia lehdistötiedotteita. Ei ole mielestäni oikein korrektia. Faktat näyttävät usein puuttuvan. Näitä faktoja on selvitelty jälkeenpäin ja viralliset faktat eivät ole olleetkaan tosia.

Se tässä on mielenkiintoista, että useasti tästä on vain haittaa Jämsälle. Tuntuu sille, että keskustelyhteys ja luottamus puuttuu. Luottamus ansaitaan.

Googlettelin hieman ja eteeni osui Iltalehden otsikko "Oletko tietämättäsi hankala ihminen?" Siitä sitten poimin erilaisia hankalia ihmistyyppejä. Lisää aiheesta on Satu Kasken ja Vesa Nevalaisen kirjassa "Ikävät ihmiset. Kuinka selviytyä hankalien tyyppien kanssa" (Kirjapaja 2015).

Hankalia ihmistyyppejä

Perfektionisti
Täydellisyyteen pyrkiminen tekee ihmisestä hankalan varsinkin silloin, kun hän vaatii täydellisyyttä myös muilta. Toiset ovat varpaillaan ja pelkäävät hänen reaktioitaan, eivätkä uskalla tehdä virheitä. Hän saa lähipiirinsä ahdistumaan. Parisuhteessa täydellisyyden tavoittelu voi tehdä perfektionistista sietämättömän kumppanin.

Marttyyri
Hankala ihminen voi esiintyä kuin marttyyri. Hän uskoo joutuneensa kärsimään ilman syytä, vaikka halusi vain hyvää kaikille. Kukaan ei ole häntä auttanut ja hän on joutunut selviytymään yksin. Toisaalta hän ei myöskään huoli muiden apua, koska marttyyri kokee olevansa vastuussa kaikessa. Jatkuvasti puurtama marttyyri saa muut tuntemaan syyllisyyttä.

Jumittaja
Jumittaja jää pohtimaan joka asiaa. Hän muistaa menneet pikkuasiatkin ja takertuu jokaiseen pikkuasiaan, joita muuta sanovat. Jumittaja viivyttää projekteja, eikä pääse yli kokemistaan vääryyksistä. Joita muut eivät edes pidä vääryyksinä.

Hötkyilijä
Hötkyilijä ei malta olla paikallaan, vaan haluaa että asiat tehdään heti. Hötkyilijällä on koko ajan kiire ja hän tartuttaa levottomuuden muihinkin.

Yltiöpositiivinen
Ei ole kriisiä tai katastrofista, josta yltiöpositiivinen ei löytäisi jotain hyvää. Hankalan ylioptimistisesta tekee hänen tapansa kommunikoida. Potkut saanutta työtoveria ei varmasti ilahduta, kun toinen tulee hehkuttamaan miten hieno mahdollisuus tässä on aloittaa jotain uutta ja tehdä täydellinen elämänmuutos. Jo pelkkä yltiöpositiivisen olemus voi olla hankala: kuka jaksaa ihmistä, joka hymyilee koko ajan?

Negatiivinen
Ei ole asiaa, ihmistä tai ilmiötä, jota tämä ihminen ei lyttäisi. Kaikessa on negatiivisen mielestä jotain pielessä, ja hän myös sanoo sen ääneen. Töissä negatiivinen onnistuu pilaamaan muiden motivaation, kumppanina mitä lannistavin. Puoliso kun ei osaa tehdä mitään oikein, eikä hänestä löydy mitään hyvää sanottavaa.

Laiska
Laiska ihminen turhauttaa muut ympärillään, sillä he joutuvat hoitamaan hänen työnsä. Jos hän ylipäänsä viitsii mennä töihin. Kotona laiska keskittyy omaan itseensä ja siihen, mikä häntä miellyttää. Asiasta huomauttava puoliso on hänestä ikävä ihminen.

Itsekeskeinen
Tämä hankala ihminen ei välitä pätkääkään siitä, mitä muut ajattelevat. Hän on kiinnostunut vain omista tavoitteistaan ja niiden saavuttamisesta, muut pitäkööt sitten huolen omista itsestään. Itsekeskeinen puoliso on hankala, koska hän ei välitä toisen mielipiteistä tai seksuaalisesta nautinnosta.

Besserwisser
Besserwisser tietää vastauksen kaikkeen ja osaa mielestään kaikkea. Kaikkitietävä besserwisser tekee muut hulluksi huomauttelemalla heidän virheistään ja puutteistaan. Puolisonsa hän ajaa raivon partaalle päättämällä asioista tämän puolesta. Besserwisser kun tietää mielestään paremmin, kuinka toisen olisi pukeuduttava tai käyttäydyttävä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kirjoita kommentti