Tapahtui niinä aikoina että kolme viisasta konsulttia starttasivat Mersunsa ja lähtivät kohti Jämsää. Kyytiin oli lastattu kolme videotykkiä, kolme läppäriä ja korulauseita 100 000 euron arvosta. Saavuttuaan Partalan mäkeen ensimmäisen Mersun keulatähteen osui valo. Se loisti kaupungin keskustasta. Konsultit päättivät kurvata sinne ja päästyään perille he näkivät Herodeksen ja joukon aaseja, jotka kiistelivät keskenään. Sitten konsultti pyysi heitä istumaan ja pyysi Herodesta kertomaan ,mikä noilla seuduilla oikein mättää. Herodes kertoi, että poikalasten syntyvyys seuduilla oli nolla ja papyrysmiehiäkin oli 110 kpl heitetty Jämsän jokeen jossa vuoksi ja luode oli heitä kolmasti huuhtonut jo rannoille. Silloin seudun täytti hiljaisuus ja näin sanoen konsultti aloitti. Menkää Himokseen siellä näätte hemmetinmoisen valon välkkyvän ysitien yllä, seuratkaa sitä. Patalahdella pannarit syötyään Herodes ja aasit jatkoivat matkaansa.

Noilla seuduilla oli myös joukko Helvetin Enkeleitä, jotka olivat kokoontuneet sinne Harikka-festivaaleille. Myös he liittyivät juhlivaan väkijoukkoon. Nahkaliivit tuulessa liehuen koko joukko ajoi Saakosken baarille laulamaan karaokea viimeisen turistin kunniaksi.
Mutta Somessa tästä kaikesta oli levinnyt tieto myös Putinin korviin ja hän päätti lähteä oman liivijenginsä kanssa Jämsään peruukkiin ja partaan pukeutuneena. Karaoken ollessa huimimmillaan Saakosken baarin päräytti pyöräporukka, joka pyysi sijaa Koskibaarissa. Väkijoukko riemastui ja huusi Turistit ovat palanneet! Juhlien päätyttyä Putin kuiskasi kanttori Martti Rekuselle: Minkälaiset joulubileet sunnuntaina on kirkossa - Kupari pianossa - ja pipari kuonossa, vastasi soittoseppo.
Hyvää Joulua Jämsä !- I love you !