tiistai 2. joulukuuta 2014

Kunnallinen päätöksenteko

Valtuusto on tehnyt päätöksensä aikanaan eri asioista. Juna kulkee eteenpäin ja rakkikoirat haukkuu, niinkuin eräs valtuutettu -kolleega on taannoin maininnut.

Täytyy muistaa, että asioilla on aina kaksi puolta. Sosiaalisen median kirjoittajien kermaa kaivataan päätöksentekoon mukaan.

T E R V E T U L O A !!!!

Ai, että on herkku homma, näin ankeina taloudellisina aikoina. Mielellään kaiken lupaisi ja antaisi, mutta maan päällä pätee talouden lainalaisuus. Ja sekös meitä kaikkia harmittaa - myös minua. Rahaa on vain tietty määrä.

Päätöksenteossa pitää katsoa tulevaan. Vanhojen päätösten ruotiminen on aivan hukkaan heitettyä energiaa. Vain tulevaisuuteen suuntaamalla voimme vaikuttaa asioiden kulkuun.