tiistai 8. maaliskuuta 2022

Mielipidekirjoitus

Mielipidekirjoituksissa kuuluu lukijoiden kanta ajankohtaisiin asioihin.
  • Lehdissä on paljon erilaista lukijoiden tuottamaa sisältöä.
  • Lukijoiden tuottamalla sisällöllä on monenlaisia merkityksiä.
  • Ne sitouttavat lukijoita lehteen, lisäävät vuorovaikutusta j mahdollistavat julkisen keskustelun lehden tarjoamalla areenalla.
Lukijoiden mielipidekirjoitukset kuuluvat oleellisena osana lehden sisältöön. Mielipidekirjoitukset mahdollistavat sen, että lehdessä voidaan käsitellä myös sellaisia aiheita ja näkökulmia, joihin lehden omat toimittajat eivät ole syystä tai toisesta tarttuneet.

Vaikka sosiaalisen median myötä jokaisen on teoriassa helppo saada oma äänensä kuuluviin, edelleen mielipidekirjoituksen julkaiseminen sanomalehden yleisönosastolla tuo kirjoitukselle painoarvoa. Mielipidekirjoituksen tekeminen on mahdollisuus vaikuttaa ja saada oma ääni kuuluviin.

Lehden journalistinen vastuu ja journalistin ohjeet koskevat myös mielipidekirjoituksia. Mielipidekirjoituksessa esitettyjen väitteiden tulee siis pitää paikkansa.

Mielipidekirjoitusten pituus vaihtelee, mutta tyypillinen yleisohje on, että mitä lyhyempi ja napakampi mielipidekirjoitus, sitä parempi. 

Ei kommentteja: