lauantai 26. maaliskuuta 2022

Luhanka - Latamäen tuulivoimapuisto

Latamäen tuulipuisto on Luhangan kunnan eteläosassa. Se sijaitsee noin 200 metriä merenpinnan yläpuolella ja Päijänteen tuulet tekevät kohteesta tuulivoimalle ihanteellisen. Tuulipuisto valmistui marraskuussa 2014.

Tuulipuistossa on kuusi Vestas V112-3.0MW -tuulivoimalaa, joiden napakorkeus on 140 metriä ja pyyhkäisykorkeus 175 metriä. Alueella on kuusi turbiinia ja niiden kokonaisteho on 18 MW.

Erittäin myrskyisellä kelillä käytiin tutustumassa tuulivoimapuistoon. Oletimme, että niistä syntyvä ääni olisi kova. Yllätyksemme totesimme, että ei ne nyt pahaa ääntä pitäneet. Tuuli kohisi muutenkin aika lailla ja kännykän mikkiinkin tuli tuulen kohinaa. Alla on videopätkät.

Kauas ne voimalat näkyvät kirkkaalla säällä, kun ne Himoksen laelta näkyvät. Himokselta on matkaa noin 30 km Luhangan tuulivoimapuistoon. No on se Kaipolan tehtaan piippu ja Pitkävuoren tornikin olleet paikallaan jo yli 60 vuotta, eikä nekään pahemmin maisemassa häiritse.

Olen tehnyt tuulivoimala siedätyshoitoa pääkopalleni, kun mökin läheisyyteen tulee mahdollisesti viisi turbiinia.

Karttapaikan karttalinkki 






Ei kommentteja: