tiistai 1. lokakuuta 2024

Himos - Web-kameran hienoja hetkiä

Keski-Himoksen Web -kamerassa on välillä, mitä hienoimpia kuvia. Ikuistin ne bittiavaruuteen muiden iloksi. 

Yleensä hienoimmat kuvat on illalla auringonlaskun aikaan tai juuri sen jälkeen. 

Kuvat Web-kamerassa päivittyvät kohtalaisen harvoin, joten se pitää heti juuri sillä hetkellä napata bittieetteriin. Seuraava kuva voi olla jo mitäänsanomaton.

Nopeat elävät.




















maanantai 30. syyskuuta 2024

Palveluverkosta keskusteleminen

Taas oli keskusteltu palveluverkosta. Aluksi ei keskusteltu edes sen oikealla nimellä. Palveluverkko on laaja käsite, ei se yksi. Hetken kuluttua alettiin kuitenkin puhumaan vaan siitä yhdestä ja ihan oikealla nimellä. Keskustelussa oli poliittiset johtohahmot sitä mieltä kuin ne olivat ennenkin. No sehän tiedettiin.  

Lopulta kuitenkin järki tuli päähän useammassa nupissa ja oltiin sitä mieltä, ettei tämä johda keskustelu palveluverkosta mihinkään. Mennään valtuuston syksyisen 2023 linjauksen mukaan.

Valitettavaa, ettei asiasta voida keskustella, jos ei olla johtavien poliitikkojen ajatuksenjuoksun takana.

Meidät pelastaa vain keskustelu, keskustelu ja keskustelu, mutta siihen ei anneta edes mahdollisuutta.

sunnuntai 29. syyskuuta 2024

Kivijärvi - Keski-Himos

Auto parkeerattiin Keski-Himokseen. Siitä sitten hetki lämmiteltiin parkkipaikan poikki kävellen. Alkoi nousu Mökön ja Murrin päälle. Maisemat oli hienot. Jatkoimme kohti Kivijärveä metsässä rämpien. Aikanaan pääsimme Kivijärven rantaan. Sieltä suunnistimme Kivijärventielle. Sitten nenä näytti Keski-Himosta. Rinteen päällä nautimme pienet eväät. Tosin hieman hikisenä tuuli kylmetti aika lailla ja tauko jäi lyhyeksi. Syksyinen ruska oli näkymässä. Alas tultiin siirtymää pitkin.

Matkaa kertyi noin 6 km.















Saimaan Tuore - Finnforel Oy

Lehtitietojen mukaan Kaipolanniemelle on suunnittelemassa toimintaansa Saimaan Tuore - Finnforel Oy. Kotipaikkaansa yritys pitää Varkaudessa. Kalankasvatusta ollaan suunnittelemassa yhteen paperikonehalleista. Saamani tiedon mukaan ympäristölupaa ollaan hakemassa.

Sitten kirjoitin Googlen hakuun "Finnforell". Finder kertoo seuraavaa:

  • Yrityksen liikevaihto oli vuonna 2023 5,5 miljoonaa euroa. Tilikauden tulos oli 11,3 miljoonaa euroa. Tappio vain syvenee syvenemistään edellisiin tulostietohin verrattuna.
Sitten otin AVI:n sivun https://ylupa.avi.fi/fi-FI ja tarkistin onko mahdolliseen Jämsään sijoittuvaan liiketoimintaa haettu ympäristölupaa. Kirjoitin hakukenttään "Jämsä". Löytyi vain tulokset Varkaudesta ja Hollolasta.
  • Eli siltä osin lehtitiedot eivät pidä paikkaansa, vaikka yrityksen edustajat artikkelissa selvittivät, että ympäristölupa Jämsään on haussa.
Jatkoin Finderin tiedoilla ja Finnforellin toimitusjohtaja on Pekka Antero Viljakainen. No sillä nimellä sitten hieman Googlasin
  • Ilta-Sanomat kirjoittaa seuraavasti: Nyt puhuu Venäjän hallituksen suomalainen neuvonantaja: Tätä mieltä Venäjän johto on Suomesta. It-yrittäjä Pekka Viljakainen on kulkenut pitkän tien Savosta Venäjän valtakabinetteihin.
Järkeä en juurikaan ole käyttänyt, jotta edellä mainitut tiedot löysin.

No hetkeen ei ole enää uutisoitu Finnforel:n rantautumisesta Kaipolaan. Oliko koko episodi vain uutisankka?


LIITTEET, erinäisiä kuvaruutukopioita

Kuvat 3 kpl, Finder




Kuva AVI:n sivuilta


Finder, Finnforel toimitusjohtaja


Ilta-Sanomat


YLE

lauantai 28. syyskuuta 2024

Toimijat Kaipolanniemellä ja mahdolliset sellaiset

Olen tässä seurannut mielenkiinnolla, minkälaisia toimijoita Kaipolanniemelle on rantautunut tai on yrittänyt rantautua. Olen tutkinut yritysten ja niiden henkilöiden taustoja jo muutaman vuoden ajan. Google se kun kertoo kaiken, suuria ponnisteluja tietojen saamiseksi ei tarvitse tehdä.

  • osalle yrityksistä löytyy erilaisia aiempia ympäristörötöksiä joko Suomessa tai muualla
  • internetistä on siivottu pois tiettyjen yritysten taustoja, aiemmin tiedot oli helposti löydettävissä ja nyt ei vaan löydy
  • yritysten johtohahmoilla on erilaisia kytköksiä mielestäni hämäräperäisiin taustoihin mm. Putinin hallituksen neuvonantaja
  • osa yrityksistä vähät välittää viranomaisten antamista lupamääräyksistä
  • ainakin yhden yrityksen taloudellinen tulos on ollut viimeisien vuosien aikana raskaasti tappiollinen, useita miljoonia euroja vuodessa,  mutta tämä ei ole vielä rantautunut Kaipolanniemelle
  • Lehdistössä lukee, että ympäristöluvat on tekeillä, ja kun asian tarkistaa, niin AVI:n sivuilla ei ole lupaprosessia edes aloitettu
  • ympäristövaikutusten arviointi yritetään yleensä sivuuttaa erilaisin keinoin ja yritetään kaikin keinoin ratsastaa koetoimintaluvilla
  • yrityksen prosessia esitellään ainutlaatuisena ja innovatiivisena koelaitoksena, vaikka prosessi on yleisesti tunnettu Suomessa ja maailmalla
  • luvataan tai visioidaan kaupungille kymmeniä tai jopa satoja työpaikkoja, sama kaava kaikilla
  • ja niin edelleen, kaikenlaista epämääräistä
Jos rehellisesti asioita päässäni pyöritän, niin miksi Kaipolaan ei rantaudu ns. rehellisiä toimijoita?

Missä luuraavat ne rehelliset yritykset?

Corsair ja YVA

Luin alkavalla viikolla maakuntalehteä ja siinä selkeästi sanotaan, että YVA (ympäristövaikutusten arviointi) jätetään pian. Tarkalleen Keskisuomalainen kirjoittaa seuraavasti.

"Koeajoja on tehty tammikuusta 2024 alkaen. Kaikki on nyt valmiina varsinaisen tuotannon aloittamiseen. Ympäristölupahakemuksen valmistelu on loppusuoralla ja jätämme sen mahdollisesti jo ensi viikolla."

Jos lupa on vireillä, niin sen tulee näkyä AVI:n sivuilla. https://ylupa.avi.fi/fi-FI Hakusanaksi tulee laittaa "Jämsä". 


Hakutuloksen tuoreimmat YVA:t on ohessa.



Ei löytynyt Corsairin Ympäristövaikutustenarviointia (YVA). Ei ole ainakaan vielä vireillä. No jos ensi viikolla olisi, kuten lehdessä kirjoitetaan.

Valvontajaosto käsittelee asiaa esityslistan mukaan 03.10.2024, asianumero 7. Ympäristöpäällikön antama lausunto on seikkaperäinen ja hyvin tehty. Itse lausunto on seuraava.
"Ympäristöpäällikkö esittää lausuntonaan seuraavaa:

Prosessissa käytettävän jätteen määrä on suuri. Mikäli toiminta tapahtuu asiakirjoissa mainitussa laajuudessaan, alueella varastoitavan jätteen määrä tulee myös olemaan huomattava. Asiakirjoista ei käy tarkasti ilmi, kuinka ja mistä prosessissa käytettävä jätemateriaali saadaan.

Asiakirjoista eivät käy ilmi paloturvallisuuteen liittyvät tekijät. Pyrolyysi tapahtuu paineistetussa reaktorissa, jolloin prosessissa on myös räjähdysvaara.

Asiakirjoissa ei ole esitetty hankkeen ilmastovaikutuksia. Ilmastovaikutukset tulee arvioida. Jätemateriaalia kuljetetaan Kaipolaan myös ulkomailta.

Hankkeen ympäristövaikutukset on esitetty hyvin yleispiirteisellä tasolla asiakirjoissa. Hankkeen yhteisvaikutuksia muiden alueelle sijoittuvien hankkeiden kanssa ei ole arvioitu. Kaipolan alueelle on vireillä muitakin hankkeita, joilla on ympäristövaikutuksia. Yhteisvaikutukset on syytä arvioida YVA-menettelyssä.

Kun otetaan huomioon hankkeen ominaisuudet, sijainti ja vaikutusten luonne voi toiminta aiheuttaa laadultaan ja laajuudeltaan YVA-lain liitteessä 1 mainittuihin hankkeisiin rinnastettavia merkittäviä ympäristövaikutuksia."
Terminologiaa ihmettelin jaoston esityslistan kohdassa ja se tuntematon termi on "jätemuovin kemiallinen kierrätys". Nopean googlettelun jälkeen sekin selvisi.
"Termit tutuksi: Muovin kemiallinen kierrätys

Muovien kemiallinen kierrätys on muovin purkamista takaisin lähtöaineiksi eli monomeereiksi tai johonkin välimuotoon esimerkiksi oligomeeriseksi vahaksi. Materiaalin uudelleenvalmistus mahdollistaa korkealaatuisten uusiomuovien ja -kemikaalien valmistuksen niin, että niitä voidaan käyttää sellaisenaan korvaamaan fossiilisia vaihtoehtoja kaikissa nykyisissä käyttökohteissa."

Kuten yleisesti tiedetään YVA prosessi ei ole ihan lyhyt. Elän toivossa, että Corsair saa YVA:n hyväksytysti päätökseen. Jään odottelemaan.

torstai 26. syyskuuta 2024

Jämskätys

/ Jämskätys /

substantiivi

1. [mielentila ja tunne, tajuntaa hallitseva tunnetila, jossa korostuu kaipaus ja halu asua tilavasti sekä edullisesti paikassa, jossa on erinomaiset mahdollisuudet ulkoilmaelämään sekä mutkattomaan ja stressivapaaseen elämiseen.]

2. [emotiaalinen vastamyrkky pienille ja kalliille asunnoille, pitkille ja uuvuttaville matkoille, jonottamiselle, ruuhkille, harrastamisenvaivalloisuudelle, stressille sekä turvattomuuden tunteelle.]
  

Kun taitamaton laittaa haluttoman tekemään tarpeetonta

tiistai 24. syyskuuta 2024

Päätöksenteon marssijärjestys on hämärtynyt

Jämsässä on mielestäni omituinen päätöksenteko. Se menee mielestäni näin.

  1. Hallituksen ja valtuuston puheenjohtajat valmistelevat asioita ryhmien puheenjohtajille
  2. Ryhmien puheenjohtajat valmistelevat asioita kaupunginhallitukselle
  3. Kaupunginhallitus valmistelee asiat kaupunginvaltuustolle
  4. Kaupunginvaltuusto päättää
Jos ei mennä johtavien poliitikkojen ja viranhaltijoiden mukaan linjauksen mukaan, niin ihmiset "uupuvat". Se on nähty.

Oikeasti päätöksenteon tulee mennä seuraavasti.

  1. Kaupunginvaltuusto linjaa asiat
  2. Kaupunginhallitus valmistelee asiat kaupunginvaltuustolle
  3. Kaupunginvaltuusto päättää asiat
Juju on nyt siinä, ettei hallitus tiedä valtuuston tahtotilaa. No ei muuten valtuusto tiedä itsekään omaa linjaansa.

Puuttuu keskustelu. Eikä sitä edes haluta.

lauantai 21. syyskuuta 2024

Kaupustelu ja uskon levittäminen

Kaiken maailman ovikellon pimputtajia on taas liikkeellä harvase ilta. Joten käyn vastaiskuun seuraavalla kyltillä. Joko kyltti tehoaa tai sitten rikastun.

KAUPUSTELU JA USKON LEVITTÄMINEN TÄHÄN ASUNTOON MAKSAA 50 €.

Maksu suoritetaan käteisellä välittömästi. Pimputtamalla tai koputtamalla hyväksyt ehdot ja olet valmis maksamaan.


LISÄYS: Jokilaakson Merkintä Oy tekee oheisen postikorttikoon kyltin alumiinilätkälle kympillä. 

Puhdistamatonta jätevettä luontoon

Nykyiset kunnalliset jätevesijärjestelmät on yleisesti rakennettu niin, että jos jätevesipumppaamot menevät rikki tai puhdistamon kapasiteetti ei riitä, niin ne ajavat yli. Yleensä tämä ylijuoksu ohjautuu yleensä vesistöön, kun muutakaan paikkaa ei ole.

Sade- eli hulevesiä aikoinaan ohjattiin jätevesijärjestelmään. Eri kohdista jätevesijärjestelmää pääsee hulevettä jätevesijärjestelmään mm. kaivonrenkaiden välistä. Rankkasateiden sekä kevään suurimpien sulamisvesien aikaan huleveden määrä on suuri. Tällöin virtaama on jäteveden puhdistamolle niin suuri, että jätevettä joudutaan ns. suoraan ohjaamaan puhdistamattomana lähivesistöön.

Järjestelmä on vaan rakennettu noin ja valvova viranomainen ns. pesee kätensä. Näin vaan on.

Teollisuuslaitokset on rakennettu niin, että häiriötilanteessa prosessi pysäytetään ja estetään jätevesien pääseminen luontoon.

Jään vain miettimään, miksi kunnalliset jätevesijärjestelmät on rakennettu niin, että puhdistamatonta jätevettä pääsee suoraan luontoon. Teknisiä ratkaisuja on olemassa tämän estämiseksi. Mutta päästöt sallitaan ja viranomainen sallii sen.

Lopuksi on perin kummallista se, että kun kunnallisessa jätevesijärjestelmässä on häiriö, niin päästön lähialueen asukkaat eivät tiedä siitä mitään. Uivat tyytyväisinä ja tietämättöminä "ihmispaskan seassa".

torstai 19. syyskuuta 2024

Latauslaki ja kylätalot

Luin aamutuimaan 19.9.2024 Aamulehteä täydenkuun aikaan. Silmiini osui latauslakia koskeva juttu, josta kopioin pätkän alle. Lihavoidun kohdan lukiessani yölliset rähmät rapisi silmistä. Siis latausmahdollisuus on löydyttävä lain mukaan jokaisen kylätalon pihasta.

Ote Aamulehdestä:

"LATAUSLAKI" edellyttää, että muussa kuin asuinkäytössä oleviin ja yli 20 pysäköintipaikkaa sisältäviin kiinteistöihin pitää asentaa latauspiste. Takaraja on vuodenvaihde.

Laissa on lieventäviä seikkoja: "mikroyritysten" ei tarvitse tehdä mitään. Sellaisilla on alle kymmenen työntekijää ja alle kahden miljoonan euron liikevaihto. Niin ikään lämmittämättömät tai jäähdyttämättömät kiinteistöt jäävät lain ulkopuolelle. Puolustusvoimiakaan asia ei koske.

Liikenne- ja viestintäviraston verkkosivulla on kaavake, jonka avulla voi kartoittaa, kuuluuko oma kiinteistö velvoitteen piiriin. Kaavake on vain suuntaa antava, ja monelle voi olla epäselvää "omien" pysäköintipaikkojen määrä.

"Kunnan rakennusvalvonnasta kannattaa selvittää, missä ovat kiinteistön rajat. Onko parkkialue todellisuudessa omalla vai naapurin tontilla vai onko se katualuetta", sanoo viraston johtava asiantuntija Timo Ojala.

Maaseudulla muutos tuo ison haasteen. Lain hengen mukaan laturi pitäisi hankkia, vaikka kyseessä olisi harvoin käytetyn työväentalon parkkialue syrjäisessä pöpelikössä.

Lain piiriin kuuluu karkeasti arvioiden kymmeniä tuhansia kiinteistöjä. "Todella iso määrä", Ojala toteaa.

No mitä sinne pitää asentaa? Minimi latauslaitteelle on yksi Type 2 -liitännällä varustettu vähintään 3,7 kilowatin laturi.

Liitäntä viittaa sähköautojen uskaapeliin. yleisimpään latauskaapeliin, ja kilowatit tarkoittavat lain pienintä sallittua lataustehoa. Vaadittu luku on hidaslatausta, jolloin täyssähköauton lataamiseen voi mennä yli puoli vuorokautta.

"Monella on mielikuva, että sähköauton latausaseman tekeminen on kymppitonnin pitkä ja kallis projekti. Se yllättää monet positiivisesti, että lain vaatimuksen pystyy täyttämään usein alle tuhannella eurolla."

VIRASTO aloittaa valvonnan heti vuodenvaihteen jälkeen, ja laiminlyöjiä uhkaavat sanktiot. Valvontaa tehdään myös konkreettisesti jalkautumalla parkkipaikoille, Timo Ojala vahvistaa.

Puuttuvista latureista todennäköisesti neuvotellaan ensin kiinteistönomistajan kanssa. Jos puhe ei auta, hommaa vauhditetaan uhkasakoilla. "Viime kädessä laturi voidaan teettää kiinteistönomistajan piikkiin", Ojala kertoo. Tämä valvonta ja sanktiohaitari siis koskee olemassa olevia vanhoja rakennuksia.

Eli maassa maan tavalla ja eletään säädettyjen lakien mukaan. Tässä ja tänään olen viisastunut paljon ko. aihealueen tiimoilta.