sunnuntai 29. syyskuuta 2024

Saimaan Tuore - Finnforel Oy

Lehtitietojen mukaan Kaipolanniemelle on suunnittelemassa toimintaansa Saimaan Tuore - Finnforel Oy. Kotipaikkaansa yritys pitää Varkaudessa. Kalankasvatusta ollaan suunnittelemassa yhteen paperikonehalleista. Saamani tiedon mukaan ympäristölupaa ollaan hakemassa.

Sitten kirjoitin Googlen hakuun "Finnforell". Finder kertoo seuraavaa:

  • Yrityksen liikevaihto oli vuonna 2023 5,5 miljoonaa euroa. Tilikauden tulos oli 11,3 miljoonaa euroa. Tappio vain syvenee syvenemistään edellisiin tulostietohin verrattuna.
Sitten otin AVI:n sivun https://ylupa.avi.fi/fi-FI ja tarkistin onko mahdolliseen Jämsään sijoittuvaan liiketoimintaa haettu ympäristölupaa. Kirjoitin hakukenttään "Jämsä". Löytyi vain tulokset Varkaudesta ja Hollolasta.
  • Eli siltä osin lehtitiedot eivät pidä paikkaansa, vaikka yrityksen edustajat artikkelissa selvittivät, että ympäristölupa Jämsään on haussa.
Jatkoin Finderin tiedoilla ja Finnforellin toimitusjohtaja on Pekka Antero Viljakainen. No sillä nimellä sitten hieman Googlasin
  • Ilta-Sanomat kirjoittaa seuraavasti: Nyt puhuu Venäjän hallituksen suomalainen neuvonantaja: Tätä mieltä Venäjän johto on Suomesta. It-yrittäjä Pekka Viljakainen on kulkenut pitkän tien Savosta Venäjän valtakabinetteihin.
Järkeä en juurikaan ole käyttänyt, jotta edellä mainitut tiedot löysin.

No hetkeen ei ole enää uutisoitu Finnforel:n rantautumisesta Kaipolaan. Oliko koko episodi vain uutisankka?


LIITTEET, erinäisiä kuvaruutukopioita

Kuvat 3 kpl, Finder




Kuva AVI:n sivuilta


Finder, Finnforel toimitusjohtaja


Ilta-Sanomat


YLE

Ei kommentteja: