Olen tässä seurannut mielenkiinnolla, minkälaisia toimijoita Kaipolanniemelle on rantautunut tai on yrittänyt rantautua. Olen tutkinut yritysten ja niiden henkilöiden taustoja jo muutaman vuoden ajan. Google se kun kertoo kaiken, suuria ponnisteluja tietojen saamiseksi ei tarvitse tehdä.
- osalle yrityksistä löytyy erilaisia aiempia ympäristörötöksiä joko Suomessa tai muualla
- internetistä on siivottu pois tiettyjen yritysten taustoja, aiemmin tiedot oli helposti löydettävissä ja nyt ei vaan löydy
- yritysten johtohahmoilla on erilaisia kytköksiä mielestäni hämäräperäisiin taustoihin mm. Putinin hallituksen neuvonantaja
- osa yrityksistä vähät välittää viranomaisten antamista lupamääräyksistä
- ainakin yhden yrityksen taloudellinen tulos on ollut viimeisien vuosien aikana raskaasti tappiollinen, useita miljoonia euroja vuodessa, mutta tämä ei ole vielä rantautunut Kaipolanniemelle
- Lehdistössä lukee, että ympäristöluvat on tekeillä, ja kun asian tarkistaa, niin AVI:n sivuilla ei ole lupaprosessia edes aloitettu
- ympäristövaikutusten arviointi yritetään yleensä sivuuttaa erilaisin keinoin ja yritetään kaikin keinoin ratsastaa koetoimintaluvilla
- yrityksen prosessia esitellään ainutlaatuisena ja innovatiivisena koelaitoksena, vaikka prosessi on yleisesti tunnettu Suomessa ja maailmalla
- luvataan tai visioidaan kaupungille kymmeniä tai jopa satoja työpaikkoja, sama kaava kaikilla
- ja niin edelleen, kaikenlaista epämääräistä
Jos rehellisesti asioita päässäni pyöritän, niin miksi Kaipolaan ei rantaudu ns. rehellisiä toimijoita?
Missä luuraavat ne rehelliset yritykset?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti