Tuulivoima on keskeinen osa Suomen energiatulevaisuutta, mutta sen ripeän rakentamisen rinnalla on tunnistettava ja hallittava vakavat taloudelliset ja ympäristölliset perusriskit. Nämä riskit eivät saa kaatua kohtuuttomasti maanomistajien tai kuntien, eli viime kädessä veronmaksajien, kannettavaksi. Kolme keskeisintä riskiä liittyvät purkuvelvoitteisiin, ympäristölupien puutteisiin ja sähköjärjestelmän vakauteen.
1. Pakollinen purkuvakuus suojaa veronmaksajia
Tuulivoimahankkeiden elinkaaren päättyessä edessä on mittava purku- ja ennallistamisurakka. On välttämätöntä, että purkuvakuus on asetettu jo ennen rakennusvaiheen alkamista. Nykykäytännössä on aito vaara, että tuulivoimayhtiön joutuessa taloudellisiin vaikeuksiin purkukustannukset siirtyvät suoraan maanomistajan tai pahimmillaan kunnan kontolle.
Tässä suhteessa on syytä peilata mallia muihin teollisuudenaloihin: esimerkiksi soranottotoiminnassa edellytetään ennallistamisvakuuden asettamista ennen luvan myöntämistä. Miksi tuulivoimaloiden kohdalla, joiden perustusrakenteet ovat massiivisia, ei toimittaisi samoin? Vakuuden tulee olla riittävä kattamaan voimaloiden, sähkönsiirron ja perustusten purkamisen sekä alueen ennallistamisen. Tämä on ainoa tapa taata, ettei tuulivoimasta jää jälkipolville betonisia ”muistomerkkejä” ja taloudellista taakkaa.
2. Ympäristölupa on kunnan ja asukkaiden turva
Toinen keskeinen riski liittyy hankkeiden ympäristövaikutusten hallintaan. Vaadimme, että jokaisella tuulivoimalaitos- tai -teollisuusalueella on oltava asianmukainen ympäristölupa. Vaikka tuulivoima on vähäpäästöistä, sen melu- ja välkehaitta on todellinen.
Ilman ympäristölupaa kunnan rooli meluhaittojen ilmetessä muuttuu ongelmanratkaisijasta maksajaksi. Kunnan vastuulle jäävät meluhaitoista tehtävät selvitykset ja niistä mahdollisesti aiheutuvat korvausvelvoitteet. Ympäristölupa siirtää vastuun haittojen hallinnasta ja selvityksistä sille taholle, joka ne aiheuttaa – eli voimalan haltijalle. Tällä yksinkertaisella toimenpiteellä voidaan merkittävästi pienentää kunnan taloudellista riskiä ja taata asukkaille parempi suoja mahdollisten haittojen varalta.
3. Korvaavan energiantuotannon kustannukset
Kolmas, ja ehkä koko sähköjärjestelmän kannalta kriittisin riski on tuulivoiman ajoittainen epävakaus. Tuulettomina aikoina sähköä on tuotettava jollain korvaavalla energiamuodolla. Järjestelmän kokonaiskustannuksiin on laskettava mukaan tämä korvaavan energiantuotannon rakentamisen ja ylläpidon hinta.
Tyynille päiville tarvittava tuotantokapasiteetti (esim. varavoimalat, energian varastointi) maksaa, ja sen hinnan tulisi jollain tavalla näkyä myös tuulivoiman kokonaistaloudellisuudessa. On tärkeää, että energiapolitiikassa tunnistetaan tämä rinnakkaisen järjestelmän tarve, eikä tuudittauduta vain tuulivoiman nimelliskapasiteettiin.
Kannattavuus riskien varjossa
Lopuksi on syytä huomioida tuulivoiman kannattavuuteen liittyvä peruskuriositeetti: kun tuulee paljon, sähkön hinta voi laskea nollaan tai jopa negatiiviseksi. Tämä ilmiö herättää kysymyksen: mikä tekee tuulivoimasta kannattavaa pitkällä tähtäimellä ilman huomattavia tukia? Esimerkiksi Ruotsissa useampi tuulivoimayhtiö on jo ajautunut konkurssiin ja monet kärsivät kannattavuusvaikeuksista.
Meidän on varmistettava, että Suomeen rakennettava tuulivoimateollisuus on taloudellisesti kestävällä pohjalla ilman, että sen riskit verovakuutetaan kuntien tai asukkaiden pussista. Nämä kolme riskiä on pakko hallita lainsäädännöllisin ja lupaehdoin. Vain näin voimme taata energiamurroksen olevan oikeudenmukainen ja kestävä.
