Kaukana metsien kätköissä, siellä missä puhelinverkko hieman pätkii, nousi maasta kuin taikaiskusta uusi laavu! Se ei ollut mikä tahansa tönö, vaan arkkitehtuurin ihme, joka oli suunniteltu erityisesti yhtä pyhää tarkoitusta varten: täydelliseen, sielua hivelevään makkaranpaistoon. Tämän laavun nuotiopaikka osasi kuulemma paistaa makkaran juuri oikeaksi, samettisen pehmeäksi sisältä ja iloisen rapeaksi pinnalta.
Laavu oli niin salainen, että sen sijainti oli suoraan sanottuna olemattomissa virallisilla kartoilla. Se oli nerokkaasti piilossa ohikulkijoilta ja lähialueen asukkailta, suojassa uteliaisuudelta. Ainoa tapa päästä perille oli pyhällä matkustusmuodolla: pärisevällä, vapauden huumaa hehkuvalla mopolla tai kiiltävällä, bassoa jytisyttävällä nuorisobemarilla! Muut sielut eivät päässeet, sillä tämä oli valittujen, nopeiden ja äänekkäiden portti rauhaan.
Laavun rakenteet olivat niin mahtavat, että ne kestivät rankemmankin väkivallan – ei siksi, että nuoriso olisi sellaista harrastanut (paitsi ehkä hieman liian innokasta makkaran kääntelyä), vaan koska se oli rakennettu ikuisesti kestävällä optimismilla ja tuplasti nauloja!
Kaikkein parasta oli se, että tähän paikkaan ei tunkeutunut minkäänlaista "häiriötekijää". Laavulle ei ollut reitistön tuomaa häiritsevää liikennettä. Ei hikisiä lenkkeilijöitä, ei kiireisiä marjastajia, eikä ennen kaikkea, ei yhtäkään eksynyttä, selfietä ottavaa Himos turistia! Täällä sai olla rauhassa!
Ja niin, joka perjantai ja lauantai, laavu muuttui positiivisen energian temppeliksi. Silloin vietettiin niitä legendaarisia ryyppyiltoja, joiden aikana jaettiin elämän parhaat vitsit, keksittiin uusia tanssiliikkeitä ja syötiin makkaraa, kunnes maailma tuntui täydelliseltä. Täällä nuoriso sai rauhassa viettää iltaa, nauttia toistensa seurasta ja ladata akkuaan täyteen tulevaa viikkoa varten.
Ja niin se seisoi, Salametsän Superlaavu, makkaran savu ja iloinen nauru leijuivat taivaalle, muistuttaen kaikkia siitä, että nuoruus ja hyvä seura ovat maailman parhaita keksintöjä!
