Olemme asettaneet hintalapun asioille, joita ei pitäisi koskaan myydä: hiljaisuudelle ja puhtaalle luonnolle. Ne ovat perintöä, jonka olemme saaneet edellisiltä sukupolvilta, ja ne ovat vastuullamme luovuttaa eteenpäin yhtä arvokkaina.
Tuntuu kuin olisimme hukanneet todellisen rikkauden arvon. Meidän maamme on ainutlaatuinen, koska meillä on vielä hiljaisia erämaita ja puhdasta vettä, mutta nykyinen kehitys näyttää painottavan lyhytaikaista taloudellista hyötyä. Ulkomaisten yritysten datakeskukset, kryptovaluuttojen louhinta ja pörssikaupan pyörittäminen vaativat valtavia määriä energiaa. Ovatko nämä asiat todella sen arvoisia, että niiden vuoksi uhraamme maisemamme, vesistömme ja jopa elämänlaatumme?
Meidän sukupolvemme on tekemässä valintoja, joita emme voi enää peruuttaa. Myymme luonnon, jota voi myydä vain kerran. Annamme periksi loputtomalle sähköntarpeelle, joka palvelee ennemmin kansainvälisiä suuryrityksiä kuin omia kansalaisiamme. Emme voi jättää perinnöksi maata, joka on pelkkä sähköntuotantolaitos, tehty muiden tarpeita varten.
On aika kysyä itseltämme, mitä me jätämme jälkeemme. Onko perintömme pelkkä muisto menetetystä luonnosta ja hiljaisuudesta? Onko meidän jälkeemme tulevien sukupolvien pakko elää maailmassa, jossa heidän täytyy ostaa takaisin asioita, jotka me myimme pois huolettomasti? Tämä on vastuu, jota emme voi väistellä. Meidän on suojeltava sitä, mikä on todella arvokasta, ennen kuin on liian myöhäistä.
