perjantai 26. huhtikuuta 2024

Kyläkoulu avattiin uudelleen

Nyt heitän legendaa...

Maailma muuttuu ja me muutumme mukana. On tullut tarve kyläkoulun avaamiselle. Vaikka suuntaus on ollut jo vuosia kaikkien kyläkoulujen sulkemiseen.

Nyt kyläkoulujen uudelleen avaamiselle on monia perusteita:

  • Jälkilaskennassa vuosien jälkeen on todettu, että kyläkoulun lopetus ei kokonaiskustannuksiltaan säästänyt mitään, päinvastoin. Kuluja tuli keskustakouluissa enemmän kuin kyläkoulussa.
  • Keskustakoulut olivat täynnä oppilaita ja luokkakoot liian isoja. Luokkien rauhattomuus oli arkipäivää. Oppilaat eivät viihdy enää isoissa kouluissa.
  • Kylillä asuvat lapset eivät halua olla koulussa, missä koulukiusaaminen on arkipäivää.
  • Koulumatkat keskustakouluun olivat väsyttävän pitkiä oppilaille ja siitä aiheutui kaikenlaisia ongelmia laidasta laitaan.
  • Koulumatkat muodostuivat liikenteellisesti vaarallisiksi, kun valtakunnallinen tiestö tuli valtion rahapulassa huonoon kuntoon - reikää reiän vieressä.
  • Yleismaailmallisen tilanteen takia polttoaineiden hinnat reilusti kasvoivat ja oppilaiden kuljetus kustannukset kouluun muodostui kestämättömiksi.
  • Luontoarvot ajoivat siihen, että koulupäivän aikana lapsilla tulee olla mahdollisuus nähdä liito-oravia tai valkoselkätikkoja koulun pihassa. Sitä mahdollisuutta ei ole asfalttiviidakon keskustakouluissa.
  • Pisteenä iin päälle - Muutama johtava poliitikko käänsi takkinsa. Kyläkoulujen lopetushalukkuus kääntyi kyläkoulujen puolustamiseksi. Se poliitikon oma kyläkoulu avattiin vuosien jälkeen uudelleen. Siitä lopetuksesta, kun oltiin vuosia katkerana - niin nyt saavutettiin poliittinen voitto.
Nyt yhteiskunnassa ainoa ja haluttava koulumuoto on kyläkoulu. 

- Tätä kirjoitusta lukiessa kannattaa käyttää medialukutaitoa - 

Ei kommentteja: