Itse heräilen nykyisin viiden huitteilla. Ikää kun on jo kertynyt jonkin verran, niin tuo on aika luontainen heräämisaika. Siinä on hyvin kerennyt aamun lehden lukea. Aamutoimet on tullut tehtyä ja töihin olen lähtenyt noin 5:50.
Aiemmin posti ns. takasi lehdille, että arkisin viimeinenkin lehden jakelureitillä oleva asiakas saa lehtensä aamu kuuteen mennessä. Tässä jossain vaiheessa aika on muuttunut puoli seitsemäksi.
Nyt noin kahden viikon ajan on ollut tilanne, että postia ei ole ollut laatikossa 5:10, kun sitä haen. No ole lehden lukenut läppäriltä, mutta ei se korvaa paperilehden lukemista. Siis aamulla on lehti jäänyt ns. lukematta.
No jos aamun lehti on vanhaa tietoa, niin työpäivän jälkeen sillä tiedolla ei oikein mitään tee. Ja monesti illan kiireiden takia luen lehden vasta illalla kasin aikaan jos silloinkaan. Eikä illalla lehden lukeminen ole enää mielekästä tietosisällön vanhuuden takia.
Pitkiä pohdintoja olen päässäni pitänyt siitä, että lopetanko lehden tilaamisen kokonaan. Helsingin Sanomat ei ole tähän syypäänä vaan Posti. Tätä menoa kukaan ei enää tilaa paperilehteä, jos sitä ei aamulla kerkeä lukemaan.