maanantai 6. heinäkuuta 2020

eFatbike - Jyväs-, Palokka- ja Tuomiojärvi

Lomapäivänä otettiin pyörät auton perään ja suunnattiin Jyväskylään. Auto parkkeerattiin Jyväjärven eteläiseen rantaan Ylälähdentien pohjoispäähän.. Siitä sitten lähdettiin rantaraittia vastapäivään kiertämään. Tuuli oli kova, mutta ilma oli lämmin. Välillä roiskautti vettä oikein kunnolla, ei kuitenkaan kastuttu.

Piipahdimme siirtolapuutarhassa Kuokkalassa. Erikoinen paikka keskellä kaupunkia. Sitten suuntasimme rantaa eteenpäin Äijälänrantaan ja sieltä menimme Seppälään. No karttaa piti hieman kännykästä tutkia ja eikun kohti Holstia. Sitten ajelimme pitkin Lohikosken ja Ritoniemen rantoja. Valitsimme aina rannimmaisen reitin, polun, pyörätien tai tien. Ajastaan saavuimme Palokkaan. 

Hieman siinä etsiskeltiin Palokan keskustaa, koska oli "ruoka-aika". Muutama ylimääräinen mutka tehtiin. Kävimme paikallisessa pizza-kebab paikassa. No nälkä siirtyi ja se oli pääasia. 

Sitten otettiin suunnaksi Laajavuori. Pitkin rantoja ajelimme reittiä Haukkala ja Kortepohja ja Viitaniemi. Sitten poljimme Tourujoen rantaa Lutakkoon ja kiersimme loputkin Jyväsjärvestä.

Matkan varrella oli taloja 1900 -luvun alusta aina aivan uusiin taloihin. Kaikki mahdollinen arkkitehtuuri tuli nähtyä ja koettua.

Reissu voittaa aina sohvalla olon. Loistava ulkoilukeli, kun ei ollut paahtava helle.

Sports Tracker näytti seuraavaa:
Matka 37,2 km
Aika 2:45

Ei kommentteja: