perjantai 15. heinäkuuta 2016

Siikaneva

Siikaneva sijaitsee Ruoveden tien varressa, kun Orivedeltä lähdetään.

Siikaneva on Pirkanmaan suurin yhtenäinen suoalue ja maakunnan tärkein soidensuojelualue. Suoalueen kokonaispinta-ala on yli 10 km² eli 1000 hehtaaria, joista suurin osa on valtion ja loput yksityisellä suojelualueella. Pääosa Siikanevan suoalueesta on luonnontilaista, sillä vain alueen reunaosia on ojitettu. Luonnontilaisuutta pyritään reuna-alueilla palauttamaan mm. tukkimalla suo-ojia eli ennallistamalla (www.metsa.fi).

Reitin kiersin vastapäivään. Pitkospuita on arviolta noin puolet matkasta. Laavulta on molempiin suuntiin (itään ja länteen) noin 4 km nevasuonäkymä. Reissulla saa aimo annoksen suonäkymää.

Jos olisin oikein extremehenkinen, niin ottaisin lumikengät matkaan ja kävelisin suolla oleville metsäsaarekkeille tutkimusmatkalle.

Ohessa Luontoon.fi opastus Siikanevalle.

Samalla reissulla kannattaa katsastaa Ollin kivi, joka on parkkipaikan läheisyydessä, itäpuolella (2). Wikipediassa on lisää tietoa Ollin kivestä.