Tänään 13. tammikuuta vietetään nuutinpäivää. Monelle se on vain päivä, jolloin joulukuusi kannetaan ulos, mutta historiamme tuntee päivän huomattavasti värikkäämpänä ja merkityksellisenä taitekohtana. Nuutinpäivä ei ole pelkkä siivouspäivä, vaan se on joulun juhlakauden huipentuma, joka ansaitsisi tulla nähdyksi uudessa valossa.
Viikkojen ajan on nautittu ruuasta, juomasta ja muistettu niin vierailevia vainajia kuin talon haltijoitakin. Perinteisesti pyhä aika päätettiin iloiseen ja meluisaan juhlaan, jonka jälkeen arki sai taas alkaa. Vaikka nuutinpäivän paikka kalenterissa siirtyi 1700-luvulla tammikuun seitsemännestä nykyiselle paikalleen, sen ydin on säilynyt: se on yhteisöllinen puhdistusriitti.
Nuuttipukkiperinne, joka jatkui elävänä viime sotiin asti, on kiehtova osa suomalaista kansanperinnettä. Nokiin sotketut kasvot, tuohinaamarit, nurinpäin käännetyt nahkaturkit ja seipäät loivat hahmoja, jotka muistuttivat meitä elämän villistä ja arvaamattomasta puolesta. Kysymys ”Onko hiivoja jäljellä?” oli kutsu vieraanvaraisuuteen. Talon vauraus ja maine mitattiin siinä, miten se kohteli näitä outoja vieraita. Seinään piirretyt haarikan kuvat olivat kunniamerkkejä, joita kelpasi esitellä koko talven.
Tänä päivänä, kun monet kokevat yksinäisyyttä ja yhteisöllisyyden murenemista, voisimme ottaa oppia nuuttipukeista. Ennen vanhaan kulkueeseen liittyi ihmisiä matkan varrelta, ja pukkien keräämät ruuat nautittiin yhdessä kylän tansseissa. Joulunajan oljet kannettiin ulos porukalla, melun ja soiton saattelemana. Se oli kollektiivinen tapa sanoa hyvästit pimeydelle ja toivottaa työkausi tervetulleeksi.
Meiltä puuttuu nykyään tällaisia "veronmaksuja" naapureillemme – hetkiä, joissa jaamme kertyneen hyvän ja juhlimme yhdessä ennen arkeen palaamista. Nuutinpäivän perinne muistuttaa meitä siitä, että vieraanvaraisuus on hyve ja iloinen melu on paras tapa karkottaa talven synkkyys.
Ehkä ensi vuonna emme vain sammuta valoja hiljaisuudessa, vaan muistamme nuuttipukkien tavoin kiittää kuluneesta juhlasta ja kantaa "oljet ulos" hieman äänekkäämmin ja yhdessä muiden kanssa.
