Keskustelu tuulivoimasta toistaa samaa kaavaa niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Tuore saksalaislehdistön raportointi (mm. Westfalenpost ja Rheinische Post) osoittaa, että kansalaisten kokema huoli ja hätä ovat universaaleja. Kyse ei ole vain yksittäisistä valittajista, vaan laajasta huolesta elinympäristön peruuttamattomasta muuttumisesta.
Tuulivoimaa markkinoidaan johdonmukaisesti ympäristöystävällisenä ratkaisuna, mutta todellisuus voimaloiden varjossa on toinen. Kun teollisen kokoluokan tuulipuistoja rakennetaan, joutuvat ilmastonsuojelu ja luonnonsuojelu rajuun vastakkainasetteluun. Nykyinen kehitys näyttää siltä, että luonto on valmis uhraamaan itsensä ilmastotavoitteiden alttarilla.
Luonnon ja maiseman pysyvä muutos
Saksalaisessa keskustelussa nostetaan esiin kriittisiä huomioita, jotka pätevät suoraan myös suomalaiseen metsärakentamiseen. Ensimmäinen uhri on usein metsä. Rakentamisen vaatima valtava maanmuokkaus johtaa topografisiin muutoksiin: alkuperäiset luontotyypit katoavat, ja maan kosteustasapaino sekä pintavesien valumaolosuhteet muuttuvat pysyvästi.
Kyse ei ole vain visuaalisesta haitasta, vaan ekosysteemin perusrakenteiden tuhoutumisesta. Kun tähän lisätään lapojen kulumisesta syntyvät mikromuovi- ja hiukkaspäästöt sekä meluhaitat, on asukkaiden huoli elinympäristönsä puolesta enemmän kuin oikeutettu. Myös kiinteistöjen arvon aleneminen on todellinen taloudellinen riski, joka jää usein yksilön kannettavaksi.
Demokratia ja paikallinen ääni
On aiheellista kysyä, onko demokratian sääntöjä rikottu. Liittovaltion – tai meillä valtakunnan – tason päätöksentekijöiden visiot eroavat merkittävällä tavalla paikallisten asukkaiden näkemyksistä. Kun päätöksiä runnotaan läpi ylhäältä päin, kansalaiset tuntevat jäävänsä vaille aitoa vaikutusvaltaa omaan lähiympäristöönsä.
Haittojen vähättelystä aitoon sääntelyyn
Tuulivoiman haitat joko kiistetään, niitä vähätellään tai niitä pidetään "välttämättöminä uhrauksina". Tämä ei ole kestävä peruste laiminlyödä ympäristönsuojelua tai asukkaiden hyvinvointia.
Meidän on vaadittava parempaa sääntelyä. Monet haitoista olisivat suhteellisen helposti lievennettävissä, jos sääntelyyn ja sijoitteluun liittyvää poliittista tahtoa löytyisi. Luonnon monimuotoisuutta ei saa tuhota ilmastonsuojelun nimissä, varsinkin kun tekniikka ja sijoittelun ohjaus mahdollistaisivat kestävämmätkin ratkaisut.
On aika lopettaa paikallisten asukkaiden hätähuutojen ohittaminen ja tunnustaa, että vihreä siirtymä ei ole kestävä, jos se jättää jälkeensä ruhjottua luontoa ja pettyneitä ihmisiä.
